Parisuhteet, joissa ei mennä naimisiin

Miksi pitäisi mennä naimisiin? Se on vain juridinen sopimus, jota me emme tarvitse. Omaisuus on yhteinen, ja menisi erotilanteessa jakoon kuitenkin. Prinsessapäivääkään en tarvitse.

No meillä meni niin että mies halusi naimisiin ja minä en. Jos olisin suostunut, maistraatissa piipahtaminen olisi ollut ainut vaihtoehto. Olen ollut aivan yhtä sitoutunut avoliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Aika lapsellisia kommentteja.

Me olemme jo 49v ja 48v, yhdessä 16v.

Joskus oli puhetta nsimisiinmenosta, mutta se vain jäi.

Meillä ei ole lapsia, eli senkään takia ei ole tarve mennä naimisiin.

Joskus ajattelin, että no miksei, mutta kun tajusin, että sukulaiset ( anopit ) loukkaantuisi perusteellisesti, jos menisimme vain kaveriporukan läsnäollessa. Äh, liian vaikeaa.

Miehen suku asuu Itä -Suomessa ja minun suku Länsi - Suomessa. Me asumme Helsingissä.

En halua, että kymmenet ihmiset joutuisivat varailemaan hotellimajoituksia, meille ei kaikki mahdu.

Moneen vuoteen ei ole enää koko asia ollut mielessä.

Kun teidän nuorempien ajatuksia lukee tästä aiheesta, mieleen tulee vain, että pakko saada se prinsessapäivä, kallis sormus ja häämatka vieraiden kustantamana.

Ja perimmäinen tarkoitus taitaa olla epävarmuus omasta kumppanista.

Lapsellista tai ei, mutta mun ei tee näin kolmekymppisenä ollenkaan tiukkaa tunnustaa että olisi aivan mahtavaa kokea sellaista rakkauden/ihastumisen pakahduttavaa tunnetta, edes sen "lapsellisen prinsessapäivän" ajan. 

Mä en ole itse osannut tehdä 12v kestäneestä suhteestani sellaista että kokisin syvää rakkautta ja sitä ihanaa vaaleanpunaista hattaratunnetta tarpeeksi usein, vaikka tiedän että osa minusta sitä kaipaa joskus kovastikin.

Muutaman rivin mittaisesta kommentista ei pitäisi tehdä mitään päätelmiä, mutta jos sinun kertomasi on se "ainoa oikea suhde", niin en tiedä haluanko sellaista. Haluan läheisyyttä, lässynläätä ja romantiikkaa, pusuja, rakkaudentunnustuksia ja vannomisia ikuisesta rakkaudesta. Se ei tarkoita että olisin epävarma suhteestani. Tosi ikävää että noinkin kokeneena vielä koet tarvetta arvostella ja tuomita toisten parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Olen osittain samaa mieltä. Jos ei arvosta avioliittoa, niin ok ymmärrän. Mutta jos haaveilee avioliitosta, tai jos edes toinen haaveilee, niin kyllä joku on pielessä eikä suhde tule kestämään.

Moni nainen pohjimmiltaan haluaisi kokea ne häät mutta miehen vastustuksen vuoksi sitten eletään avoliitossa. Mun mielestä surullista että miestä ei kiinnosta tippaakaan puolison toiveet ja haaveet, ne vaan jyrätään yli. Koska naimisiin ei ketään tulisi pakottaa, eikä yksikään nainen halua mennä naimisiin vastahakoisen puolison kanssa väkisin, niin tulevaisuudessa tulee olemaan vielä entistäkin enemmän kohtaloonsa (sekä miehiinsä) pettyneitä naisia. 

sori, mutta totta.

Itse halusin naimisiin, koska minulle se luo tiettyä yhteenkuuluvuuden- ja turvallisuudentunnetta, ja kun on lapsikin, niin perhe on jotenkin yhtenäisempi, kun kaikilla sama sukunimi jne.

MUTTA ymmärrän oikein hyvin, etteivät kaikki halua naimisiin! Miksi pitäisi, jos ei tunnu siltä?

Uskon, että rakastaa ja sitoutua voi yhtälailla ilman avioliittoakin. Ehkä jopa paremmin, kun tietää, että eroaminen on nopeaa ja helppoa, jos ei ole naimisissa, eli suhteessa ollaan vapaasta tahdosta.

Me emme ole menossa naimisiin, vaikka aiommekin vanheta yhdessä. Parhaillaan suunnitteleminen muuttoa pois Suomesta.

Olemme olleet yhdessä 16 vuotta. Minulla on yksi 20-vuotias lapsi, jota mies on kasvattanut kuin omaansa. Yhteisiä lapsia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi mennä naimisiin? Se on vain juridinen sopimus, jota me emme tarvitse. Omaisuus on yhteinen, ja menisi erotilanteessa jakoon kuitenkin. Prinsessapäivääkään en tarvitse.

Menee jakoon, kun se sopu. Kaikilla eronneilla ei ole sopu.

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä tarkoittaa että mennään miehen ehdoilla kun ei ole menty naimisiin. Mies ei uskalla sitoutua kun haaveilee paremmasta. Surullista ajanhukkaa mokemmilta. En usko että kukaan nainen sisimmässään ei haluaisi naimisiin, tosin moni elää itsepetoksessa ja on uskotellut itselleen toisin.

nimenomaan itsepetosta väittää jotain sontaa ettei me muka tarvita mennä naimisiin kun me ollaan ihan tyytyväisiä näin. , surullista hyväksikäyttöä, ja erittäin raakaa ja julmaa peliä. Yksi ystäväni kertoikin suoraan ettei hän rakasta sitä jonka kanssa on perhe ja lapset. Kuitenkaan ei aio naimisiin. Tottakai kun se päivä koittaa jolloin rakastuu tulenpalavasti sitä juostaan papin eteen itten hengenhädässä että saadaan se rengastettua pois markkinoilta. Onhan nämä nähty ja on tyypillinen tarina. Sitävartenhan sitä odotetaan, sitä oikea suurta rakakutta, mutta tää yksi on hyvä pano just nyt, mut ei kelpaa aviokumppaniksi kun mä olen niin paljon parempi kuin se.

En ole koskaan halunnut mitään isoja häitä, pelkkä ajatus kaiken keskipisteenä olemisesta on aina kammoksuttanut. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 16-vuotiaasta saakka, lapsen saimme ollessamme 35v ja menimme naimisiin samalla kun lapsi kastettiin. Pieni, lämminhenkinen tilaisuus, jossa olivat kaikkein lähimmät ihmiset läsnä. Naimisiin menimme lähinnä lapsen vuoksi ja koska ristiäisten varjolla oli helppo järjestää pienimuotoiset juhlat ilman että joku tuttu vetäisi herneen nenään koska ei kutsuttu. Sanoisin että nykyään avioliitto ei kyllä ole mikään sitoutumisen merkki, niin monet eroaa tai pettävät puolisoaan. Väittäisin puoli tosissani että yhteinen asuntolaina hitsaa parin paljon vankemmin yhteen. Mutta taitaa ap vaan trollata.

Vierailija kirjoitti:

Itse halusin naimisiin, koska minulle se luo tiettyä yhteenkuuluvuuden- ja turvallisuudentunnetta, ja kun on lapsikin, niin perhe on jotenkin yhtenäisempi, kun kaikilla sama sukunimi jne.

MUTTA ymmärrän oikein hyvin, etteivät kaikki halua naimisiin! Miksi pitäisi, jos ei tunnu siltä?

Uskon, että rakastaa ja sitoutua voi yhtälailla ilman avioliittoakin. Ehkä jopa paremmin, kun tietää, että eroaminen on nopeaa ja helppoa, jos ei ole naimisissa, eli suhteessa ollaan vapaasta tahdosta.

Olisitteko vähemmän perhe, jos ovessa olisi kaksi nimeä? Mitä käytännön eroa sillä on? Oletko parempi äiti lapsille?

En tarvitse avioliittoa mihinkään.

Minulla mies kollega joka on sitoutumis-kammoinen. Hanella on naisystava joka on sopeutunut asiaan ja nyt julistaa sita omanaan. En halua naimisiin, en halua lapsia, vaikka muuta vuosi sitten viela halusi lapsia. Jotenkin surullista.

Sitoutumis-kammoiset ihmiset ovat jollain tavalla viouttuneet lapsena/nuorena ja suojelevat itseaan talla 'en mene naimisiin' mantralla. Kollegani 40v mies edelleen puhuu omien vanhempiensa erosta kun oli 11v. 

Itse olen eronnut. Ja menisin kylla uudestaan naimisiin jos oikea tapaus tulee vastaan. En pelkaa sitoutua, joskus rakkaus vaan loppuu tai lahdetaan eri suuntiin. Se on normaalia, se etta ei uskalla ei ole normaalia!