Millaista on kun on ADHD? Kuvitelkaa..

Joskus ärsyttää kun aihe ei ole vieläkään suomalaisessa lääketieteessä ymmärretty. Ja vuosi on jo 2017! Asiat voisivat olla paljon paremmin. Se joka ei tiedä mitä adhd on, ei voi koskaan sitä ymmärtää. Sinä et tiedä millainen olo on kun älykkäät aivot käännetään ympäriämpäri hurjimmassa vuoristoradassa.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Itselläni todettiin ADD näin 29- vuotiaana mutta ei silti tarkoita, että oireet olisivat vasta nyt ilmaantuneet. Olen kärsinyt niistä koko elämän. Voin siis todella samaistua tuntemuksiisi. Suorastaan vihastuttaa, kun täysin normaalin keskittymiskyvyn omaavat valittavat kuinka ei nyt ole jaksanut lukea tenttiin tms. "Mulla on varmaan ADHD."

Itselläni oikeastaan koko arki on kaaosta. Sain Concertaa kokeiluun mutta en tiedä vaikuttaako ainakaan tuo lääkemäärä hirveästi vielä.

Aina lapsuudessa sain kuulla siitä, että miksen "taaskaan kuunnellut ohjeita tms.' Kyllä kuuntelin, unohdin ne vain heti tai en pystynyt keskittymään koko ohjeen ajan, kun ehti tulla jo muita ajatuksia päähän.

Pidin itseäni aina jotenkin tyhmänä, kun tunnilla lukiessani en tajunnut tekstistä mitään. Pärjäsin kuitenkin peruskoulussa ihan hyvin mutta nyt aikuisena pitäiai lisäkai pitää kodista ym. huolta, eikä se vaan onnistu.

En tiedä olenko koko elämäni aikana paljoakaan oppinut tunnilla kuunnellessa, vaan olen tehnyt kaiken itse jälkeenpäin kotona.

Nyt opiskellessa olen onnellinen, että pakollisia luentoja on vähän. 8-16 päivät samassa luokassa ovat aivan järkyttävön väsyttäviä. Näiden päivien jälkeen on aivan poikki. Harvemmin siis ikinä luennoilla viihdyin. Alussa olin aina toiveikas, että nyt on kiinnostava aihe ja varmasti pystyy seuraamaan mukana mutta ennen kuin huomaakaan niin ajatukset ovat muualla. Yleensä kurssin aikana ei ole hajuakaan mitä koko kurssi käsittelee, vaan se selviää vasta muutama päivä ennen tenttiä, kun pystyn aloittamaan opiskelun.

Sanasta sanaan oli kuin itseni kirjoittamaa.

Olin niin hämmentynyt, kun aikuisena(vasta!) huomasin ja ymmärsin että siis muut oikeasti muistavat ne tunnilla sanotut asiat ja ohjeet. Minä en ole siinä koskaan onnistunut. Oikeasti,aidosti kuvittelin että muillekin tunnilla istuminen on vain pakollista ajankulua mistä ei jää mitään mieleen. Ajattelin, että kaikki vaan yrittävät kestää ja opiskelevat sitten kotona asiat.

Monesti yritin keskittyä, niin kamalasti yritin. Saatoin puristaa rystyset valkoisena kynää kädessä,nipistää itseäni,mitä tahansa että saisin itseni keskittymään siihen mitä opettaja sanoo. Pystyin siihen 5,ehkä jopa 15 minuuttia jos asia oli oikein kiinnostava. Kunnes taas liu´n pois, en voi kontrolloida sitä. Kohta kaikki ympärillä alkavat tehdä tehtävää, kaivavat esille kirjojaan, nyt pitäisi ilmeisesti tehdä jotain..mutta mitä? Kysyn vierustoverilta, joka tiuskaisee jotain takaisin. Kaikkia ärsyttää, sekä opettajaa että kavereitani että olen niin välinpitämätön että minulle pitää kertoa aina uudestaan mitä tulee tehdä. Opin häpeämään kysymistä ja itseäni. Yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Onneksi on pari loputtoman kärsivällistä ja ihanaa kaveria, jotka kertovat. Aina uudestaan ja uudestaan. Ilman heitä tuskin olisin selvinnyt mitenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Ja se, kun luulet koko ikäsi että olet vaan tyhmä kun et pysty keskittymään ja olemaan hiljaa paikoillasi. Luulin aina että se on kaikille yhtä vaikeaa, ja olin vaan laiska idiootti kun en pystynyt samaan kuin muut.

Et sä tyhmä oo, mä en vaan maksa sulle yhtä paljon palkkaa kuin niille, jolla ei tota ongelmaa oo.

ADHD on todella väärinymmärretty muotidiagnoosi ja siitä kärsimme me "sairastavat."

On henkilöitä, jotka yhä edelleen pitävät ADHD- ihmisiä vain laiskoina ja välinpitämättöminä. Mutta valitettavasti maailma on tyhmiä ja tietämättömiä ihmisiä täynnä. Asiaan perehtymättömät tuskin asiaa käsittävät, vaikka sen heille koittaisi selitää.

Itselläni on ADHD ja lisäksi myös Aspergerin syndrooma. Toisinaan tuntuu hieman ristiriitaiselta, kun ADHD-puoli "pyytää" tekemään monta asiaa samanaikaisesti ja Asperger-puoli puolestaan keskittymään järjestelmällisesti yhteen asiaan kerrallaan. Toisaalta koen kuitenkin, että Asperger hieman rauhoittaa menoa ja ADHD puolestaan tekee minusta paremman small talkkaajan, joten jossain määrin ne jopa tasapainottavat toisiaan.

Oon kyllä samaa mieltä tosta itsensä hillitsemisestä. Jos on ongelmia että jää nettiin roikkumaan, monien ei ole kai ihan pakko kuulua facebookiin (ymmärrän jos joskus vaikka koulun takia on pakko) tai voi laittaa itselleen nettiajan tai kiellon av:lle välillä. Itse olen koukuttanut itseni soittamiseen, että olisi jokin hyödyllinenkin riippuvuus.

Mulle vaikeinta on unohtelu ja tavaroiden hukkaaminen, koska karhulaskut, parkkisakot ja uudet avaimet ja linkkukortit tulee kalliiksi. Tähänkin voi itse vaikuttaa, esim siten ettei tilaa mitään klarna - laskuilla. Sitten on vaan pakolliset laskut.

Todella hyvin kirjoitettu ! <3 Minulla todettiin aikuisena add, se  rauhallisempi muoto. Tai ainakin kroppa on rauhassa.. päässä kyllä pyörii hurrikaani.  Koulun vanhempainillasta en muista mitään, olen oikeassa paikassa vääränä päivänä, kaikki menot pitää kirjoittaa ylös ja siltikin tarkistaa kymmeneen kertaan että oliko se tänään ja monelta?

Tähän kuuluu myös, ettei malta mennä vessaan ! Keksii muuta tekemistä, kunnes rakko on räjähtää.. Sitäkään ns. "nentit" eivät voi tajuta.  Että miten vaikea on kävellä sinne vessaan ja istua pytylle?

Vierailija kirjoitti:

Oon kyllä samaa mieltä tosta itsensä hillitsemisestä. Jos on ongelmia että jää nettiin roikkumaan, monien ei ole kai ihan pakko kuulua facebookiin (ymmärrän jos joskus vaikka koulun takia on pakko) tai voi laittaa itselleen nettiajan tai kiellon av:lle välillä. Itse olen koukuttanut itseni soittamiseen, että olisi jokin hyödyllinenkin riippuvuus.

Mulle vaikeinta on unohtelu ja tavaroiden hukkaaminen, koska karhulaskut, parkkisakot ja uudet avaimet ja linkkukortit tulee kalliiksi. Tähänkin voi itse vaikuttaa, esim siten ettei tilaa mitään klarna - laskuilla. Sitten on vaan pakolliset laskut.

Ahahaha :D Just tästä näkee ettei ihmisillä ole mitään hajua toisten ajatuksista :D Olin kesällä kuukauden ilman nettiä, sinä varmaan luulet, että ilman nettiä koko jumiutumisongelma katosi puff-vain ilmaan? Ei kadonnut vaan päädyin lukemaan kirjoja netin selailun edestä, olis varmaan pitänyt kieltää kirjanlukeminenkin tai laittaa kirja-aika? Sitten olis tullut tilalle joku muu, ihan sama mikä, katsos kun se ongelma ei ole se huomion kohde vaan ongelma on neurologinen poikkeavuus aivoissa. En ikinä laittaisi itselleni mitään "tietokoneaikoja" tms. Hömpötyksiä, koska elämästä pitää saada kuitenkin nauttiakkin. Olen keksinyt muut keinot pitää asunnon siistinä ja kohtuullisen hyvin onnistunutkin siinä.

En jaksanut kaikkea lukea,mutta mulla on ihan samanlaisia oireita vaikka olenkin ns.terve,koulu varsinkin oli pakkopullaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Itselläni todettiin ADD näin 29- vuotiaana mutta ei silti tarkoita, että oireet olisivat vasta nyt ilmaantuneet. Olen kärsinyt niistä koko elämän. Voin siis todella samaistua tuntemuksiisi. Suorastaan vihastuttaa, kun täysin normaalin keskittymiskyvyn omaavat valittavat kuinka ei nyt ole jaksanut lukea tenttiin tms. "Mulla on varmaan ADHD."

Itselläni oikeastaan koko arki on kaaosta. Sain Concertaa kokeiluun mutta en tiedä vaikuttaako ainakaan tuo lääkemäärä hirveästi vielä.

Aina lapsuudessa sain kuulla siitä, että miksen "taaskaan kuunnellut ohjeita tms.' Kyllä kuuntelin, unohdin ne vain heti tai en pystynyt keskittymään koko ohjeen ajan, kun ehti tulla jo muita ajatuksia päähän.

Pidin itseäni aina jotenkin tyhmänä, kun tunnilla lukiessani en tajunnut tekstistä mitään. Pärjäsin kuitenkin peruskoulussa ihan hyvin mutta nyt aikuisena pitäiai lisäkai pitää kodista ym. huolta, eikä se vaan onnistu.

En tiedä olenko koko elämäni aikana paljoakaan oppinut tunnilla kuunnellessa, vaan olen tehnyt kaiken itse jälkeenpäin kotona.

Nyt opiskellessa olen onnellinen, että pakollisia luentoja on vähän. 8-16 päivät samassa luokassa ovat aivan järkyttävön väsyttäviä. Näiden päivien jälkeen on aivan poikki. Harvemmin siis ikinä luennoilla viihdyin. Alussa olin aina toiveikas, että nyt on kiinnostava aihe ja varmasti pystyy seuraamaan mukana mutta ennen kuin huomaakaan niin ajatukset ovat muualla. Yleensä kurssin aikana ei ole hajuakaan mitä koko kurssi käsittelee, vaan se selviää vasta muutama päivä ennen tenttiä, kun pystyn aloittamaan opiskelun.

Sanasta sanaan oli kuin itseni kirjoittamaa.

Olin niin hämmentynyt, kun aikuisena(vasta!) huomasin ja ymmärsin että siis muut oikeasti muistavat ne tunnilla sanotut asiat ja ohjeet. Minä en ole siinä koskaan onnistunut. Oikeasti,aidosti kuvittelin että muillekin tunnilla istuminen on vain pakollista ajankulua mistä ei jää mitään mieleen. Ajattelin, että kaikki vaan yrittävät kestää ja opiskelevat sitten kotona asiat.

Monesti yritin keskittyä, niin kamalasti yritin. Saatoin puristaa rystyset valkoisena kynää kädessä,nipistää itseäni,mitä tahansa että saisin itseni keskittymään siihen mitä opettaja sanoo. Pystyin siihen 5,ehkä jopa 15 minuuttia jos asia oli oikein kiinnostava. Kunnes taas liu´n pois, en voi kontrolloida sitä. Kohta kaikki ympärillä alkavat tehdä tehtävää, kaivavat esille kirjojaan, nyt pitäisi ilmeisesti tehdä jotain..mutta mitä? Kysyn vierustoverilta, joka tiuskaisee jotain takaisin. Kaikkia ärsyttää, sekä opettajaa että kavereitani että olen niin välinpitämätön että minulle pitää kertoa aina uudestaan mitä tulee tehdä. Opin häpeämään kysymistä ja itseäni. Yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Onneksi on pari loputtoman kärsivällistä ja ihanaa kaveria, jotka kertovat. Aina uudestaan ja uudestaan. Ilman heitä tuskin olisin selvinnyt mitenkään. 

Tajusin tuon että jotkut oikeasti imee tietoa kalloonsa siellä tunneilla ja luennoilla itsekin vasta tässä n. viimeisen puolen vuoden aikana, kun aloitin lääkityksen. Olin aina, siis ihan aina luullut että muut muistaa ne asiat joita tunneilla käsiteltiin vain siksi, koska he pänttäsivät ne asiat kotona. Itse en välillä muistanut kotiin päästyäni edes mitä olisi pitänyt oppia, ja seuraavana päivänä samalla tunnilla ei ollut edes mielikuvaa siitä että olisin ikinä edes kuullut edellispäivän aiheista.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sekä ADHD että mielipiteitä, joita kukaan muu addi ei halua kuulla. Silti tällaisten keskusteluiden yhteydessä yritän aina tuoda tämänkin näkökulman esiin: lopettakaa sen oireyhtymänne korostaminen ja siihen ripustautuminen. Kasvakaa aikuisiksi ja pakottakaa itsenne tekemään vähän enemmän niitä juttuja, jotka eivät tunnu kivalta. Ylläri, normaaleillakin ihmisillä voi olla keskittymisvaikeuksia, ja harva tykkää kotitöistä. Ne jotka jaksavat pakottaa itseään, pääsevät elämässä eteenpäin. Addinkin on mahdollista yrittää kehittyä, vaikka se olisi vaikeampaa kuin normityypeillä.

Sain diagnoosin vasta aikuisiällä ja siihen mennessä elämäni oli mennyt ihan perseelleen. Kaikki oli kaaosta. Luulin, että mulla on dementia, niin surkea oli muistini ja keskittymiskykyni. Olin työtön tai saikulla, kävin tukitöissä ja mua oltiin ohjaamassa eläkkeelle. En ollut koskaan siivonnut asuntoani ja tiskaamisen sijaan heitin astiat roskiin kunnes piti siirtyä kertakäyttöisiin. Keskeytin koulut, mokasin kaiken. Roikuin vaan netissä ja sähläsin menemään pitkin kyliä.

Aloin syödä lääkettä ja käydä terapiassa. Pääsin kelan tukemalle kuntoutuskurssille. Vertaistukiryhmät sekä netissä että livenä inhotti ja jäi kertakokeiluiksi. En halunnut kuulla, millaista elämä on tämän häiriön kanssa, vaan miten siitä selvitään. ADHD ei tarkoita, ettei elämästään voi ottaa vastuuta. Nämä on niitä omia valintoja. ADHD ei tarkoita sitä, ettet voisi itse valita, roikutko vauvapalstalla vai pakotatko itsesi kehittymään muissa jutuissa vähä vähältä. Ehkä et tänään onnistu tekemään sen enempää kuin eilen mutta ehkä jo huomenna onnistut.

Seitsemän vuotta diagnoosista en enää syö lääkettä tai tarvitse ulkopuolista apua muutenkaan. Olen ollut normaaleissa töissä kolme vuotta, hankkinut ammatin ja olen kuin eri ihminen. Se vaati kovaa työtä.

ADD ja ADHD on oikeita sairauksia siinä missä vaikka tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Osa ihmisistä uhriutuu, osa nousee sohvalta ja kävelee päivittäin yhden askeleen enemmän. Jonain päivänä huomaa pärjäävänsä ihan omana itsenään, eikä tarvitse mitään Adhd- leimaa.

Provosoitukaa, jos haluatte. Sekin on parempi, kuin että jatkatte tässä ketjussa jaetun selittelyn tiellä ja hymisette kuorossa sitä, miten nihkeää on pestä pyykkiä. Ugh. Nyt on käytetty mun päivittäinen nettiaika, siirryn tiskien pariin. Sinäkin pystyisit siihen!

Minäkin vihasin vertaistukiryhmiä ja sain itseni kuntoon terapian ja lääkityksen avulla. Silti alapeukutin viestiäsi koska se oli epäkunnioittava ja ylimielinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sekä ADHD että mielipiteitä, joita kukaan muu addi ei halua kuulla. Silti tällaisten keskusteluiden yhteydessä yritän aina tuoda tämänkin näkökulman esiin: lopettakaa sen oireyhtymänne korostaminen ja siihen ripustautuminen. Kasvakaa aikuisiksi ja pakottakaa itsenne tekemään vähän enemmän niitä juttuja, jotka eivät tunnu kivalta. Ylläri, normaaleillakin ihmisillä voi olla keskittymisvaikeuksia, ja harva tykkää kotitöistä. Ne jotka jaksavat pakottaa itseään, pääsevät elämässä eteenpäin. Addinkin on mahdollista yrittää kehittyä, vaikka se olisi vaikeampaa kuin normityypeillä.

Sain diagnoosin vasta aikuisiällä ja siihen mennessä elämäni oli mennyt ihan perseelleen. Kaikki oli kaaosta. Luulin, että mulla on dementia, niin surkea oli muistini ja keskittymiskykyni. Olin työtön tai saikulla, kävin tukitöissä ja mua oltiin ohjaamassa eläkkeelle. En ollut koskaan siivonnut asuntoani ja tiskaamisen sijaan heitin astiat roskiin kunnes piti siirtyä kertakäyttöisiin. Keskeytin koulut, mokasin kaiken. Roikuin vaan netissä ja sähläsin menemään pitkin kyliä.

Aloin syödä lääkettä ja käydä terapiassa. Pääsin kelan tukemalle kuntoutuskurssille. Vertaistukiryhmät sekä netissä että livenä inhotti ja jäi kertakokeiluiksi. En halunnut kuulla, millaista elämä on tämän häiriön kanssa, vaan miten siitä selvitään. ADHD ei tarkoita, ettei elämästään voi ottaa vastuuta. Nämä on niitä omia valintoja. ADHD ei tarkoita sitä, ettet voisi itse valita, roikutko vauvapalstalla vai pakotatko itsesi kehittymään muissa jutuissa vähä vähältä. Ehkä et tänään onnistu tekemään sen enempää kuin eilen mutta ehkä jo huomenna onnistut.

Seitsemän vuotta diagnoosista en enää syö lääkettä tai tarvitse ulkopuolista apua muutenkaan. Olen ollut normaaleissa töissä kolme vuotta, hankkinut ammatin ja olen kuin eri ihminen. Se vaati kovaa työtä.

ADD ja ADHD on oikeita sairauksia siinä missä vaikka tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Osa ihmisistä uhriutuu, osa nousee sohvalta ja kävelee päivittäin yhden askeleen enemmän. Jonain päivänä huomaa pärjäävänsä ihan omana itsenään, eikä tarvitse mitään Adhd- leimaa.

Provosoitukaa, jos haluatte. Sekin on parempi, kuin että jatkatte tässä ketjussa jaetun selittelyn tiellä ja hymisette kuorossa sitä, miten nihkeää on pestä pyykkiä. Ugh. Nyt on käytetty mun päivittäinen nettiaika, siirryn tiskien pariin. Sinäkin pystyisit siihen!

Onneksi olet pysynyt kaukana vertaistuen piiristä jos ymmärryskykysi on tuota luokkaa ja pidät ongelmista puhumista ja niiden jakamista jonakin "uhriutumisena", taidat olla niitä ihmisiä jotka esittävät asioiden olevan aina hyvin ja jonka elämässä tapahtuu muka pelkästään positiivisia asioita ettet vain vaikuta "uhriutuvan". Kuulostat olevan vaativa itseäsi kohtaan ja yleistät saman vaativuuden muihinkin, et ymmärrä sitä, että joku toinen saatta hyväksyä oman vajavaisuutensa ja elää sen kanssa ja jopa ottaa sen puheeksi muiden ihmisten kanssa, sellainen on sinusta täysin pöyristyttävää ja halveksuttavaa, raukkamaista käytöstä. Ongelma on sinun päässäsi, ei muiden.

No äläs nyt, kyllä tuosta vertaistueksi olisi, jos kirjoittaja jättäisi nuo muiden arvostelut vähemmälle. Huono voittaja on ehkä pahinta mitä tiedän olemassa olevan, niin kilpailuissa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Saa olla iloinen omista saavutuksista ja pitääkin olla, mutta on aivan eri asia iloita niin, että ilkkuu niitä hävinneitä/epäonnistuneita, tarkoituksena varmaankin nostaa sitä omaa suoritusta jalustalle. Jotenkin rikki sellainen ihminen on, joka tuollaista useinkin harrastaa. Hyvä voittaja pyrkii tuomaan esiin arvostusta niitä epäonnisempia kohtaan, vaikka voitto/menestys olisikin ansaittua.

Hoppas

Vielä

AHDH-potilaan pitäisi tyhjentää kuuppa meditoimalla. Vetää muuten koko nupin aivan tyhjäks.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ADHD ja lisäksi myös Aspergerin syndrooma. Toisinaan tuntuu hieman ristiriitaiselta, kun ADHD-puoli "pyytää" tekemään monta asiaa samanaikaisesti ja Asperger-puoli puolestaan keskittymään järjestelmällisesti yhteen asiaan kerrallaan. Toisaalta koen kuitenkin, että Asperger hieman rauhoittaa menoa ja ADHD puolestaan tekee minusta paremman small talkkaajan, joten jossain määrin ne jopa tasapainottavat toisiaan.

Ihanaa, etten ole ainoa. Tuo on todellakin osin helpottava, mutta osin hyvin häiritsevä yhdistelmä. Tunnen itseni myös usein ulkopuoliseksi ja (ajatuksiltani) yksinäiseksi, kun tuntuu, ettei kukaan ymmärrä tällaista comboa. Tekisi mieli kirjoittaa vielä paljonkin, mutta ajatuksia on liian paljon, että ne ehtisi napata kirjoitukseen. Ymmärrätkö?

Jotenkuten kykenen ymmärtämään että varmasti on ristiriitaista jos on adhd JA asperger, nimittäin itselleni adhd:na apsergerit on jossain määrin raivostuttavia tapauksia, jotenkin erilaisia, siis jos esim. pitäisi työskennellä yhdessä niin kyllä kiristää hermoa kerran jos toisenkin, vaikka se assi ihmisenä olisikin ihan mukava :D Voi vain kuvitella jos ne piirteet riitelee yhdessä ja samassa ihmisessä, huh.

Vierailija kirjoitti:

Aluksi sitä asiaa kuunteleekin, sitten tulee mieleen, että pitikö kaupasta ostaa tomaatteja. Sitten joku yskäisee ja ajatus katkeaa, hetken aikaa pystyy kuuntelemaan mitä luennoitsija sanoo, sitten silmät huomaa siniset verhot josta tulee ajatus että auto pitäisi käyttää pestävänä, mistä tulee mieleen viime kesän autoreissu lappiin ja teltassa nukuttu yö, tulikoha laitettua se teltta muuten kuivumaan sen jälkeen? Mihinhän laitoin makuupussin?

Yhtäkkiä huomaat, että et ole kuunnellut mitään mitä luennoitsija sanoo, nyt se kysyy jotakin yrität muiden vastauksista päätellä mistä on kyse, mutta se ei selviä, tulet levottomaksi, et ole enää yhtään kärryillä mistä puhutaan, mitä teet? Aloitat liikehtimään, naputat kynällä, liikutat jalkojasi, katseesi harhailee ympäri huonetta, korvasi kuulevat jokaisen äänen mitä huoneessa kuuluu: Kynät rapisee paperia vasten, jonkun nenä vinkuu, vesiputkista kuuluu suhinaa, ulkona kuuluu autojen ääntä, mikähän lintu siellä laulaa?, samaan aikaan mietit että onpa kirkas valaistus ja mielenkiintoisia tauluja seinillä, tuolla on joku pahvilaatikko, mitähän siellä on? Alkaa tulla nälkä ja jano, milloinhan pääsee syömään? Onkohan pissahätäkin?

Sitten luennoitsija käskee lukemaan kappaleen luentomateriaalistasi: Ryhdyt lukemaan, mutta ajatus lähtee taas harhailemaan, luet saman lauseen 5 kertaa, viimeisellä kerralla oikein pinnistät että myös ajattelet mitä luet, pääset seuraavaan lauseeseen ja taas ajatus harhailee jne. lopulta luennoitsija jatkaa luentoaan ja olet edelleen täysin pihalla siitä mistä puhutaan.

Sori vaan, mutta tuollaista elämä on meillä kaikilla.

En tiedä, minulla on siitä toinen muoto ADD. 

Valtavasti ajatuksia päässä välillä ja levoton olo.

Ajattelen kaiken aikaa jotain. Ihan koko ajan. Tiedonkäsittelyni on äärimmäisen nopeaa, mutta siitä seuraa levottomuus. Katkeamaton filmi pyörii päässä. Uusia ideoita ja juttuja keksin jatkuvasti.