Lue keskustelun säännöt.
Millaista on kun on ADHD? Kuvitelkaa..
20.03.2017 |
Kuvittele itsesi vaikka töihin tai kouluun tilanteeseen missä joku pitää luentoa ja sinun täytyy kuunnella. Mitä tapahtuu adhd-ihmisen päässä?
Aluksi sitä asiaa kuunteleekin, sitten tulee mieleen, että pitikö kaupasta ostaa tomaatteja. Sitten joku yskäisee ja ajatus katkeaa, hetken aikaa pystyy kuuntelemaan mitä luennoitsija sanoo, sitten silmät huomaa siniset verhot josta tulee ajatus että auto pitäisi käyttää pestävänä, mistä tulee mieleen viime kesän autoreissu lappiin ja teltassa nukuttu yö, tulikoha laitettua se teltta muuten kuivumaan sen jälkeen? Mihinhän laitoin makuupussin?
Yhtäkkiä huomaat, että et ole kuunnellut mitään mitä luennoitsija sanoo, nyt se kysyy jotakin yrität muiden vastauksista päätellä mistä on kyse, mutta se ei selviä, tulet levottomaksi, et ole enää yhtään kärryillä mistä puhutaan, mitä teet? Aloitat liikehtimään, naputat kynällä, liikutat jalkojasi, katseesi harhailee ympäri huonetta, korvasi kuulevat jokaisen äänen mitä huoneessa kuuluu: Kynät rapisee paperia vasten, jonkun nenä vinkuu, vesiputkista kuuluu suhinaa, ulkona kuuluu autojen ääntä, mikähän lintu siellä laulaa?, samaan aikaan mietit että onpa kirkas valaistus ja mielenkiintoisia tauluja seinillä, tuolla on joku pahvilaatikko, mitähän siellä on? Alkaa tulla nälkä ja jano, milloinhan pääsee syömään? Onkohan pissahätäkin?
Sitten luennoitsija käskee lukemaan kappaleen luentomateriaalistasi: Ryhdyt lukemaan, mutta ajatus lähtee taas harhailemaan, luet saman lauseen 5 kertaa, viimeisellä kerralla oikein pinnistät että myös ajattelet mitä luet, pääset seuraavaan lauseeseen ja taas ajatus harhailee jne. lopulta luennoitsija jatkaa luentoaan ja olet edelleen täysin pihalla siitä mistä puhutaan.
Sellaista on kun on adhd, eikä vain tuo hetki vaan elämä on jatkuvasti sellaista, joka hetki minkä pystyy keskittymään on suuren pinnistyksen takana, tavallinen työpäivä voi olla uuvuttava urakka, mutta kotonakin pitäisi vielä jaksaa keskittyä ja tehdä asioita, esim. siivota, aiotkin siivota, kunhan ensin istahdat hieman koneelle lepäämään ja luet vauva-palstaa, välillä käy mielessä ajatus, että pitäisi siivota, mutta jumitut palstalle, ajatukset ovat täysin siellä, ylikeskityt eikä päähäsi mahdu mitään muuta kuin keskustelupalstan lukeminen. Pään sisällä käy koko ajan jatkuva "kohina", kaikki ärsykkeet ovat yhtä voimakkaita, sieltä pitäisi poimia yksi ärsyke johon keskittyä ja myös pitää ajatus siinä.
Kuvitelkaa millaista on lapsilla, jotka eivät kykene hillitsemään oireita senkään vertaa kuin aikuiset, heitä pidetään häirikköinä, tyhminä, laiskoina, toivottomina tapauksina, ärsyttävinä, vaikka heidän päidensä sisällä on kaaos jota he eivät kykene hallitsemaan.
Jotkut sanovat ettei adhd:ta ole olemassakaan, eivät sanoisi niin, jos itse kärsisivät kyseisestä häiriöstä.
Kommentit (66)
Mulla on aina ollut tuollaista, ja stressi pahentaa asiaa. En ole kuitenkaan kokenut koskaan tarpeelliseksi hakea mitään diagnoosia tai lääkkeitä, koska pidän asiaa lähinnä vahvuutena ja suuren ilon tuottajana elämässäni. Mulla ei ole koskaan tylsää koska mun pään sisäällä on aina bileet.
Onhan mun elämä toki vähän boheemia ja en koskaan voisi harkita esim. lapsia, koska perhe-elämä vaatii liikaa järjestelmällisyyttä. Mutta nautin tästä paljon. Työni sinänsä on erittäin keskittymistä vaativaa koodaamista, ja sen kanssa pärjään. Joskus joudun kyllä stressikausina käyttämään kaljaa rauhoittavana lääkkeenä että pystyn keskittymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on adhd, ei ehkä niin vaikea kuin monella mutta silti se vaikuttaa lähes kaikkeen tekemiseen. Olen koko nuoren ikäni työstänyt asiaa eri lääkäreiden ja kallonkutistajien kanssa ja oppinutkin käyttämään tätä ''virtaa'' niin että se on enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia. (Joskushan mennään tietenkin aivan metsään ja jatketaan tuota metsäreissua aivan liian pitkää.)
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä kirjoitus mutta miksi kaikki keskittymisvaikeudet kohdistuvat tylsiin tehtäviin? Ei ole mitään ongelmaa heittää sohvalle pötkölleen selaamaan vauva-palstaa mutta imurointi on vaikeaa.
Koska _motivoituneena_ adhd-ihminen ylikeskittyy, mikä myös uuvuttaa. Tämä on surkeaa. Vielä surkeampaa on se, ettei kukaan muu tajua sitä :-(
Mulla yleensä adhd oireilee niin että passivoittaa enemmänkin kuin että olisi jotenkin "energistä", mutta joskus tulee vieläkin adhd-puuskia, joita en osaa kyllä pitää positiivisena energiana, koska ne puuskat menee ihan yli ja niiden aiheuttamasta väsymyksestä toipuminen kestää kauan. Lisäksi joutuu rajoittamaan joitakin toimintoja jotka niitä puuskia aiheuttaa, koska muuten ei jaksaisi tehdä yhtään mitään järkevää.
Kuin myös elämäni ei ole kovin boheemia, vaan päinvastoin, jossain määrin erittäinkin kaavoihin kangistunutta, jotta saisi jonkunlaisen järjestyksen siihen muutoin kaoottiseen elämään. Esim. kaupasta ostana lähes aina samat tuotteet (muuten olisin jo vararikossa), rutiinit on tärkeitä, aamu alkaa aina samalla kaavalla, muuten sen minuutin myöhästymisen sijaan myöhäistyisin töistä tunnin. Samoin on omat siivousrutiinit jne. jotka välillä meinaa aina repsahtaa, mutta ei koskaan sellaiseksi mitä se pahimmillaan oli (tänäänkin vein yhdet sukat pyykkiin, hyvä minä!).
Vuorotyötä teen, joten se estää jossain määrin rutiinien syntymistä ja poikkeavat vuorot etenkin sysää välittömän kaaoksen liikkkeelle, iltavuoroon on oma kaavansa, samoin aamuvuoroon, mutta välivuoroja on niin harvoin, että rutiinia ei ole päässyt muodostumaan ja sitten jääkin kaikki tehtyä ja on kamalaa sähläystä koko päivä.
Minun pitäisi saada nukuttua 9 tunnin yöunet jokaikinen yö jotta olisin täysin toimintakykyinen, tämä ei yleensä toteudu koska en saa itseäni ajoissa nukkumaan. Pitäisi muuttaa iltarutiineja esim. tehdä sääntö milloin kone pitää viimeistään sammuttaa ja myös pitää siitä jotenkin kiinni.
Eli minun elämäni on ainakin hyvin tiukkaan rajoitettua, omasta toimestani tai muuten ei tulisi mistään mitään. Kaikenlainen joustaminen on pahasta esim. kaverini erehtyi sanomaan ettei synttäreilleen meno ole niin "minuutilleen", joten myöhästyin tunnin. Jos ei olisi sanonut noin, olisin myöhästynyt varmaan korkeintaan 15 minuuttia (usein olen jopa etuajassa, jos on sovittu tarkka aika milloin pitää jossakin olla).
Kuvailit ap just minun elämää... Olen 35v ihan älykäs ja voimakastahtoinen mutta tämä päänsisäinen kaaos on estänyt lähes kaiken elämässä ja nykyään olen kai masentunutkin. Mistä lähteä hakemaan apua. Olen äiti joten ihan senkin takia kun saisi tän pään joskus toimimaan ;/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sekä ADHD että mielipiteitä, joita kukaan muu addi ei halua kuulla. Silti tällaisten keskusteluiden yhteydessä yritän aina tuoda tämänkin näkökulman esiin: lopettakaa sen oireyhtymänne korostaminen ja siihen ripustautuminen. Kasvakaa aikuisiksi ja pakottakaa itsenne tekemään vähän enemmän niitä juttuja, jotka eivät tunnu kivalta. Ylläri, normaaleillakin ihmisillä voi olla keskittymisvaikeuksia, ja harva tykkää kotitöistä. Ne jotka jaksavat pakottaa itseään, pääsevät elämässä eteenpäin. Addinkin on mahdollista yrittää kehittyä, vaikka se olisi vaikeampaa kuin normityypeillä.
Sain diagnoosin vasta aikuisiällä ja siihen mennessä elämäni oli mennyt ihan perseelleen. Kaikki oli kaaosta. Luulin, että mulla on dementia, niin surkea oli muistini ja keskittymiskykyni. Olin työtön tai saikulla, kävin tukitöissä ja mua oltiin ohjaamassa eläkkeelle. En ollut koskaan siivonnut asuntoani ja tiskaamisen sijaan heitin astiat roskiin kunnes piti siirtyä kertakäyttöisiin. Keskeytin koulut, mokasin kaiken. Roikuin vaan netissä ja sähläsin menemään pitkin kyliä.
Aloin syödä lääkettä ja käydä terapiassa. Pääsin kelan tukemalle kuntoutuskurssille. Vertaistukiryhmät sekä netissä että livenä inhotti ja jäi kertakokeiluiksi. En halunnut kuulla, millaista elämä on tämän häiriön kanssa, vaan miten siitä selvitään. ADHD ei tarkoita, ettei elämästään voi ottaa vastuuta. Nämä on niitä omia valintoja. ADHD ei tarkoita sitä, ettet voisi itse valita, roikutko vauvapalstalla vai pakotatko itsesi kehittymään muissa jutuissa vähä vähältä. Ehkä et tänään onnistu tekemään sen enempää kuin eilen mutta ehkä jo huomenna onnistut.
Seitsemän vuotta diagnoosista en enää syö lääkettä tai tarvitse ulkopuolista apua muutenkaan. Olen ollut normaaleissa töissä kolme vuotta, hankkinut ammatin ja olen kuin eri ihminen. Se vaati kovaa työtä.
ADD ja ADHD on oikeita sairauksia siinä missä vaikka tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Osa ihmisistä uhriutuu, osa nousee sohvalta ja kävelee päivittäin yhden askeleen enemmän. Jonain päivänä huomaa pärjäävänsä ihan omana itsenään, eikä tarvitse mitään Adhd- leimaa.
Provosoitukaa, jos haluatte. Sekin on parempi, kuin että jatkatte tässä ketjussa jaetun selittelyn tiellä ja hymisette kuorossa sitä, miten nihkeää on pestä pyykkiä. Ugh. Nyt on käytetty mun päivittäinen nettiaika, siirryn tiskien pariin. Sinäkin pystyisit siihen!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä ADHD että mielipiteitä, joita kukaan muu addi ei halua kuulla. Silti tällaisten keskusteluiden yhteydessä yritän aina tuoda tämänkin näkökulman esiin: lopettakaa sen oireyhtymänne korostaminen ja siihen ripustautuminen. Kasvakaa aikuisiksi ja pakottakaa itsenne tekemään vähän enemmän niitä juttuja, jotka eivät tunnu kivalta. Ylläri, normaaleillakin ihmisillä voi olla keskittymisvaikeuksia, ja harva tykkää kotitöistä. Ne jotka jaksavat pakottaa itseään, pääsevät elämässä eteenpäin. Addinkin on mahdollista yrittää kehittyä, vaikka se olisi vaikeampaa kuin normityypeillä.
Sain diagnoosin vasta aikuisiällä ja siihen mennessä elämäni oli mennyt ihan perseelleen. Kaikki oli kaaosta. Luulin, että mulla on dementia, niin surkea oli muistini ja keskittymiskykyni. Olin työtön tai saikulla, kävin tukitöissä ja mua oltiin ohjaamassa eläkkeelle. En ollut koskaan siivonnut asuntoani ja tiskaamisen sijaan heitin astiat roskiin kunnes piti siirtyä kertakäyttöisiin. Keskeytin koulut, mokasin kaiken. Roikuin vaan netissä ja sähläsin menemään pitkin kyliä.
Aloin syödä lääkettä ja käydä terapiassa. Pääsin kelan tukemalle kuntoutuskurssille. Vertaistukiryhmät sekä netissä että livenä inhotti ja jäi kertakokeiluiksi. En halunnut kuulla, millaista elämä on tämän häiriön kanssa, vaan miten siitä selvitään. ADHD ei tarkoita, ettei elämästään voi ottaa vastuuta. Nämä on niitä omia valintoja. ADHD ei tarkoita sitä, ettet voisi itse valita, roikutko vauvapalstalla vai pakotatko itsesi kehittymään muissa jutuissa vähä vähältä. Ehkä et tänään onnistu tekemään sen enempää kuin eilen mutta ehkä jo huomenna onnistut.
Seitsemän vuotta diagnoosista en enää syö lääkettä tai tarvitse ulkopuolista apua muutenkaan. Olen ollut normaaleissa töissä kolme vuotta, hankkinut ammatin ja olen kuin eri ihminen. Se vaati kovaa työtä.
ADD ja ADHD on oikeita sairauksia siinä missä vaikka tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Osa ihmisistä uhriutuu, osa nousee sohvalta ja kävelee päivittäin yhden askeleen enemmän. Jonain päivänä huomaa pärjäävänsä ihan omana itsenään, eikä tarvitse mitään Adhd- leimaa.
Provosoitukaa, jos haluatte. Sekin on parempi, kuin että jatkatte tässä ketjussa jaetun selittelyn tiellä ja hymisette kuorossa sitä, miten nihkeää on pestä pyykkiä. Ugh. Nyt on käytetty mun päivittäinen nettiaika, siirryn tiskien pariin. Sinäkin pystyisit siihen!
Minusta tässä ei ole kukaan "uhriutunut". Itse olen ainakin lukenut ammatin, minulla on vakituinen työpaikka, koti pysyy kohtuullisen siistinä (enkä ole koskaan heittänyt astioita roskiin kun en ole jaksanut tiskata).
Ei kukaan ole sanonut ettei elämästä tarvitse ottaa vastuuta ja ettei tarvitse yrittää. Pidän kuitenkin itse mielessä, että jollakin voi adhd olla pahempi kuin itselläni on ja vaikka itse olen tukitoimien avulla saanut elämäni kohtuu hyvään kuntoon, niin ei se yhtä helposti käy kaikilta, eikä se ole mitään uhriutumista. Kyllä niissä cp-vammaisissakin on eroja, eikä kyse ole aina mistään halusta, vaan se päänsisältö ja kyvyt vain on erilaisia, kaikki eivät saa samoja voimavaroja ammennettua "tyhjästä" kuin mihin juuri sinä pystyt.
Joku on luonteeltaan yritteliäs ja hyvällä itsetunnolla varustettu ja saa kenties tukea ympärillään olevilta ihmisiltä, joku toinen taas luovuttaa helpommin ja omaa huono itsetunnon, eikä saa tukea keneltekään. Me ihmiset ollaan erilaisia. Sinun pystymisesi ei siis tarkoita että kaikki pystyisivät siihen samaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota samaa syyllistämistä muuten kokee asiassa kuin asiassa, esim. laihduttamaan onnistunut ihminen toitottaa sitä miten kaikki muutkin kyllä pystyisi laihduttamaan, jos vain yrittäisi.
Masentuneesta parantunut ihminen toitottaa miten masennuksesta kyllä paranee, jos vain haluaa.
Koskee ihan kaikkea "selviämistä", jostain syystä joillakin on hirveän vaikea nähdä sen oman kuplan ulkopuolelle, jotenkin yleistetään ne omat kokemukset koskemaan kaikkia. Huvittavaa minuste etenkin kun sinäkin kerrot, miten olet joskus ollut täysin retuperällä ja nakellut likaisia astioita roskiin etkä ollut koskaan siivonnut: Sinäkin siis olet ollut tilanteessa, missä et ole kyennyt niitä asioita tekemään. Luulisi että sinulla riittäisi ymmärrystä näinollen muilllekkin: Jos se olisi niin helppoa, niin miten edes ajauduit tuollaiseen tilanteeseen? Olisit alunperinkin vaan tiskannut kiltisti ne astiat ja siivonnut niinkuin muutkin ja jättänyt uhriutumatta.
Ja kuvitelkaa, että olette tuollaisen ihmisen lapsi, ilman mitään tukitoimia tai edes vanhemman diagnoosia. Rojua, kissanptä, väritöntä ja mautonta "ruokaa", roskaiset lakanat, hullua uskonnollisuutta, karkeutta, yliherkkyyttä, bipolaaria,tukistusta ja piiskaa,naapureiden pelkoa, kiukkua,itkutarinasyyllistämistä, valvomista,pakko-oireita, mielinmäärin kahvia ja tupakkaa mutta rahaa ei ikinä. Hyvinä puolina taidetta ja musiikkia, mutta niissäkin vanhemman maku on se ainoa oikea.
Amen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kuvitelkaa, että olette tuollaisen ihmisen lapsi, ilman mitään tukitoimia tai edes vanhemman diagnoosia. Rojua, kissanptä, väritöntä ja mautonta "ruokaa", roskaiset lakanat, hullua uskonnollisuutta, karkeutta, yliherkkyyttä, bipolaaria,tukistusta ja piiskaa,naapureiden pelkoa, kiukkua,itkutarinasyyllistämistä, valvomista,pakko-oireita, mielinmäärin kahvia ja tupakkaa mutta rahaa ei ikinä. Hyvinä puolina taidetta ja musiikkia, mutta niissäkin vanhemman maku on se ainoa oikea.
Amen.
Täh? Tuo nyt ei kuulostanut mitenkään adhd:lta, on tainnut olla vähän muutakin matkassa (esim. se bipolaari, pakko-oireita). Älkää nyt tuon perusteella siis tuomitko kaikkia addeja vaikka tuollaisella ihmisellä yhtenä diagnoosina olisikin adhd.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä ADHD että mielipiteitä, joita kukaan muu addi ei halua kuulla. Silti tällaisten keskusteluiden yhteydessä yritän aina tuoda tämänkin näkökulman esiin: lopettakaa sen oireyhtymänne korostaminen ja siihen ripustautuminen. Kasvakaa aikuisiksi ja pakottakaa itsenne tekemään vähän enemmän niitä juttuja, jotka eivät tunnu kivalta. Ylläri, normaaleillakin ihmisillä voi olla keskittymisvaikeuksia, ja harva tykkää kotitöistä. Ne jotka jaksavat pakottaa itseään, pääsevät elämässä eteenpäin. Addinkin on mahdollista yrittää kehittyä, vaikka se olisi vaikeampaa kuin normityypeillä.
Sain diagnoosin vasta aikuisiällä ja siihen mennessä elämäni oli mennyt ihan perseelleen. Kaikki oli kaaosta. Luulin, että mulla on dementia, niin surkea oli muistini ja keskittymiskykyni. Olin työtön tai saikulla, kävin tukitöissä ja mua oltiin ohjaamassa eläkkeelle. En ollut koskaan siivonnut asuntoani ja tiskaamisen sijaan heitin astiat roskiin kunnes piti siirtyä kertakäyttöisiin. Keskeytin koulut, mokasin kaiken. Roikuin vaan netissä ja sähläsin menemään pitkin kyliä.
Aloin syödä lääkettä ja käydä terapiassa. Pääsin kelan tukemalle kuntoutuskurssille. Vertaistukiryhmät sekä netissä että livenä inhotti ja jäi kertakokeiluiksi. En halunnut kuulla, millaista elämä on tämän häiriön kanssa, vaan miten siitä selvitään. ADHD ei tarkoita, ettei elämästään voi ottaa vastuuta. Nämä on niitä omia valintoja. ADHD ei tarkoita sitä, ettet voisi itse valita, roikutko vauvapalstalla vai pakotatko itsesi kehittymään muissa jutuissa vähä vähältä. Ehkä et tänään onnistu tekemään sen enempää kuin eilen mutta ehkä jo huomenna onnistut.
Seitsemän vuotta diagnoosista en enää syö lääkettä tai tarvitse ulkopuolista apua muutenkaan. Olen ollut normaaleissa töissä kolme vuotta, hankkinut ammatin ja olen kuin eri ihminen. Se vaati kovaa työtä.
ADD ja ADHD on oikeita sairauksia siinä missä vaikka tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Osa ihmisistä uhriutuu, osa nousee sohvalta ja kävelee päivittäin yhden askeleen enemmän. Jonain päivänä huomaa pärjäävänsä ihan omana itsenään, eikä tarvitse mitään Adhd- leimaa.
Provosoitukaa, jos haluatte. Sekin on parempi, kuin että jatkatte tässä ketjussa jaetun selittelyn tiellä ja hymisette kuorossa sitä, miten nihkeää on pestä pyykkiä. Ugh. Nyt on käytetty mun päivittäinen nettiaika, siirryn tiskien pariin. Sinäkin pystyisit siihen!
Onneksi olet pysynyt kaukana vertaistuen piiristä jos ymmärryskykysi on tuota luokkaa ja pidät ongelmista puhumista ja niiden jakamista jonakin "uhriutumisena", taidat olla niitä ihmisiä jotka esittävät asioiden olevan aina hyvin ja jonka elämässä tapahtuu muka pelkästään positiivisia asioita ettet vain vaikuta "uhriutuvan". Kuulostat olevan vaativa itseäsi kohtaan ja yleistät saman vaativuuden muihinkin, et ymmärrä sitä, että joku toinen saatta hyväksyä oman vajavaisuutensa ja elää sen kanssa ja jopa ottaa sen puheeksi muiden ihmisten kanssa, sellainen on sinusta täysin pöyristyttävää ja halveksuttavaa, raukkamaista käytöstä. Ongelma on sinun päässäsi, ei muiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Itselläni todettiin ADD näin 29- vuotiaana mutta ei silti tarkoita, että oireet olisivat vasta nyt ilmaantuneet. Olen kärsinyt niistä koko elämän. Voin siis todella samaistua tuntemuksiisi. Suorastaan vihastuttaa, kun täysin normaalin keskittymiskyvyn omaavat valittavat kuinka ei nyt ole jaksanut lukea tenttiin tms. "Mulla on varmaan ADHD."
Itselläni oikeastaan koko arki on kaaosta. Sain Concertaa kokeiluun mutta en tiedä vaikuttaako ainakaan tuo lääkemäärä hirveästi vielä.
Aina lapsuudessa sain kuulla siitä, että miksen "taaskaan kuunnellut ohjeita tms.' Kyllä kuuntelin, unohdin ne vain heti tai en pystynyt keskittymään koko ohjeen ajan, kun ehti tulla jo muita ajatuksia päähän.
Pidin itseäni aina jotenkin tyhmänä, kun tunnilla lukiessani en tajunnut tekstistä mitään. Pärjäsin kuitenkin peruskoulussa ihan hyvin mutta nyt aikuisena pitäiai lisäkai pitää kodista ym. huolta, eikä se vaan onnistu.
En tiedä olenko koko elämäni aikana paljoakaan oppinut tunnilla kuunnellessa, vaan olen tehnyt kaiken itse jälkeenpäin kotona.
Nyt opiskellessa olen onnellinen, että pakollisia luentoja on vähän. 8-16 päivät samassa luokassa ovat aivan järkyttävön väsyttäviä. Näiden päivien jälkeen on aivan poikki. Harvemmin siis ikinä luennoilla viihdyin. Alussa olin aina toiveikas, että nyt on kiinnostava aihe ja varmasti pystyy seuraamaan mukana mutta ennen kuin huomaakaan niin ajatukset ovat muualla. Yleensä kurssin aikana ei ole hajuakaan mitä koko kurssi käsittelee, vaan se selviää vasta muutama päivä ennen tenttiä, kun pystyn aloittamaan opiskelun.
Se on todella vaikea selostaa kenellekään "nornaalille", että miksi ei selviydy jostakin täysin yksinkertaisesta tehtävästä, kuten esim. tavaran paikalleen laittamisesta.
Uskon että kukaan 'ei -ADHD' pysty välttämättä ikinä täysin meitä ymmärtämään. Toisaalta ei tarvitsekaan, emmekä mielestäni ole kenellekään velkaa selityksiä. Olisi kiva liittyä johonkin vertaistukitoimintaan tai jutella muiden AD(H)D- ihmisten kanssa. Olen kokenut niin suurta vähättelyä ja arvostelua, että parempi kun aiheesta ei puhu siitä ymmärtämättömien kanssa.
Tuntuu että varsinkin ADD ja aikuisiällä todettuna on muiden hirveän vaikea sitä ymmärtää. Vaikea siis ymmärtää, että henkilö on silti voinut pärjätä lapsuudessa hyvin oireista huolimatta mutta aikuisuudessa paletti ei vain välttämättä pysy enää kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä kirjoitus mutta miksi kaikki keskittymisvaikeudet kohdistuvat tylsiin tehtäviin? Ei ole mitään ongelmaa heittää sohvalle pötkölleen selaamaan vauva-palstaa mutta imurointi on vaikeaa.
Jos nyt ajatellaan jotakin tehtävää, joka on mieluinen ADHD- ihmiselle. Vaikkapa synttäreiden järjestäminen. ADHD voi olla niin innostunut aiheesta, että käyttää melkeinpä kaiken valveillaolo ajan tähän. Aina vain tulee lisää ideoita, jotka poukkoilevat sinne tänne. Eli aiheesta on niin kiinnostunut, joten kaikki ajatukset on saanut fokusoitua samaan kohteeseen.
Jos taas ajatellaan imurointia. (Jos ylipäätään on niin siistiä, että imuroinnin voi aloittaa)
Voi olla, kun pitäisi alkaa imuroimaan niin huomaakin, että pölypussi on täynnä ja lähtee viemään sitä roskiin. Samalla huomaa, että roskiksessa ei olekaan muovipussia, ja täytyy alkaa miettiä, että missäköhän roskapussirulla sijaitsee. Kun vihdoin pääsee aloittamaan imuroinnin niin samalla eteen voi tulla miljoona muuta asiaa, kuten esim. huomaa lattiassa likatahran ja päätyy hakemaan siihen tarvittavia pesuaineita. Lopulta aika meneekin kaikkeen oheistoimintaan ja kello onkin niin paljon ettei enää viitsi imuroida.
Eli siis rutiineissa (tylsissä tehtävissä) on hirveän hankala pitää fokus alusta loppuun itse tehtävässä. "Normaali" ihminen hakee kaapista imurin ja imuroi kämpän. That's it. ADHD- ihmisille se on suurempikin projekti, jossa sinkoillaan sinne sun tänne ajatuksien ja impulssien perässä. Asiat jäävät kesken, kun keskittyminen ei riitä niiden loppuunviemiseen. Kuvittele tämä sama jokaisen arjen ruutinin kanssa. Sitten meillä on myös huono työmuisti, joten tämän kaiken lisäksi voimme muutaman sekunnin päästä unohtaa minne laitoimme siivoustarvikkeet, jotka hetki sitten oli käsissä. Eli esim. yhden huoneen siivoaminen voi olla sitä, että sinkoillaan huoneesta toiseen etsimässä siivoisvälineitä ym.
Sitten meitä syytellään laiskuudesta ja välinpitämättömytdestä, kun hommia ei saa valmiiksi ja kaikki kestää.
Minulla kai sitten vissiin on adhd, ei diagnosoitu, mutta elo on identtistä em. tapausten kanssa, aina jokaisena päivänä. Olen kyllä aihetta miettinyt kun yhdellä lapsistamme add todettiin, josko olisi minun peruja.
Vierailija kirjoitti:
Minä saatan kyllä keskittyä pitkäänkin esim. johonkin kiinnostavaan sarjaan tai jopa kirjaankin, mutta olen aina ollut hyvä eläytymään, eli nuo asiat herättää minussa oikeasti suuria tunteita ja koen kuin eläisin ne asiat itse. Kuitenkin esim. sarjojen pitää olla toiminnantäyteisiä, draama-sarjoja en jaksa katsoa, komedia-sarjoja jaksan jokusen jakson putkeen ja toiminta-sarjoja vaikka star trekkiä vaikka koko päivän.
Toisaalta kiinnostuksen kohde saattaa vaihtuakkin nopeasti ja vaikka se hyvinkin kiinnostava sarja jäädä kesken kun mielenkiinto hiipuu.
Varmasti riippuu adhd:n vakavuudestakin, mutta kyllä monet adhd:tiksi arvellut suurmiehetkin on osanneet keskittyä siihen itseään kiinnostavaan asiaan kuten esim. Mozart ja Einstein. Adhd:n keskittyminen lipsahtaa vain sitten helposti siihen toiseen ääripäähän, eli uppoutuu siihen asiaan niin syvästi ettei näe eikä kuule mitään muuta.
Einsteinilla oli assperger. Monilla asseilla on ADHD piirteitä ja monilla ADHD tyypeillä on asspergerpiirteitä eli se voi olla syy, miksi johonkin itselleen mielekkääseen pystyy keskittymään jopa neurologisesti tervettä ihmistä paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Ja se, kun luulet koko ikäsi että olet vaan tyhmä kun et pysty keskittymään ja olemaan hiljaa paikoillasi. Luulin aina että se on kaikille yhtä vaikeaa, ja olin vaan laiska idiootti kun en pystynyt samaan kuin muut.
Sain aikuisena diagnoosin ja lääkityksen ja tajusin olevani sittenkin älykäs. Hain opiskelemaan haluamaani oppiainetta yliopistoon, pääsin ensiyrittämällä sisään ja valmistuin pikavauhtia maisteriksi. Kaikki oli helppoa koska olin niin innoissani siitä että aivoni toimivat vihdoinkin edes suurinpiirtein niin kuin muilla.
Minä saatan kyllä keskittyä pitkäänkin esim. johonkin kiinnostavaan sarjaan tai jopa kirjaankin, mutta olen aina ollut hyvä eläytymään, eli nuo asiat herättää minussa oikeasti suuria tunteita ja koen kuin eläisin ne asiat itse. Kuitenkin esim. sarjojen pitää olla toiminnantäyteisiä, draama-sarjoja en jaksa katsoa, komedia-sarjoja jaksan jokusen jakson putkeen ja toiminta-sarjoja vaikka star trekkiä vaikka koko päivän.
Toisaalta kiinnostuksen kohde saattaa vaihtuakkin nopeasti ja vaikka se hyvinkin kiinnostava sarja jäädä kesken kun mielenkiinto hiipuu.
Varmasti riippuu adhd:n vakavuudestakin, mutta kyllä monet adhd:tiksi arvellut suurmiehetkin on osanneet keskittyä siihen itseään kiinnostavaan asiaan kuten esim. Mozart ja Einstein. Adhd:n keskittyminen lipsahtaa vain sitten helposti siihen toiseen ääripäähän, eli uppoutuu siihen asiaan niin syvästi ettei näe eikä kuule mitään muuta.
Itsensä irrottaminen siitä kiinnostavasta asiasta onkin erittäin työlästä, nyt olen ollut jo 3 tuntia jumissa tässä koneella, kun pitäis käyttää koirat, syödä, käydä suihkussa, laittaa tuo radio tuolta kiinni, ruokkia eläimet ja mennä nukkumaan, herätys on huomenna 4.30. Nyt pinnistän ja irrotan itseni tästä toiminnasta.