Miksi joku haluaa välttää lääkäriin tai tutkimuksiin menoa ?

Luulen, että primitiivinen defenssi. Jos en tiedä että minulla on syöpä, voin leikkiä, että minulla ei ole syöpää.

Eräällä ex-tuttavallani oli tosi pahat myoomat (kohdun harmittomia lihaskasvaimia) ja hän ei halunnut käydä poistattamassa niitä, vaikka hänellä oli jatkuvaa verenvuotoa, anemia, hirveitä kipuja ym. vaivoja. Hän perusteli asiaa sillä, että pelkää leikkausta.

Lääkäri ei ollut uskoa korviaan, kun kaverini kieltäytyi leikkauksesta. Tässä vaiheessa isoin myooma oli vasta greipin kokoinen, ja sai hoikan naisen näyttämään siltä, kuin hän olisi raskaana. Tässä vaiheessa olisi vielä selvitty kohdun poistolla, ehkä jopa alakautta, jolloin koko vatsaa ei olisi tarvinnut leikata auki.

Lopulta nainen meni niin huonoon kuntoon, että oli pakko leikata. Kasvain ole paisunut melkein jalkapallon kokoiseksi, koko vatsa piti avata. Tuli aika iso operaatio ja hirveät arvet. 

Ehkä se vakavuus tästä selviää. Nolohan se on, jos kyseessä olisi vaan kuvitelmat.

Tai ehkä lääkäri vihjaa että parin kilon laihdutus voisi helpottaa sydänoireita.

Oon joutunut muutamia vuosia sitten käymään lääkärissä aika usein ja silloin tuli monella vastaanotolla olo, että oon luulotautinen. Moni lääkäri sanoi, että ei ole mitään, mutta jotkut lääkärit oli kovin vakavia ja laittoivat tutkimuksiin. Sanoivat, että ehdottomasti pitää tulla näytille, jos tulee jotain. Nyt on viime kesänä jo tullut kolme pattia eri paikkoihin, mut en ole saanut aikaiseksi mennä näytille. Mutta kai niitä pitäisi silti mennä näyttämään, vaikken kehtaisi...

Fake it until you make it:tiä yritetään ehkä tällaisessakin tilanteessa.

Olet terve niin pitkään kunnes menet lääkärille. Suurin osa käynneistä on täysin turhia nykyisin. Mikäli ihmiset osaisivat pitää itsestään huolta eivätkä olisi niin hypokondrisia, säästyisi resurssit todellisten ongelmien hoitamiseen.

Kaffepulla kirjoitti:

Luulen, että primitiivinen defenssi. Jos en tiedä että minulla on syöpä, voin leikkiä, että minulla ei ole syöpää.

Eräällä ex-tuttavallani oli tosi pahat myoomat (kohdun harmittomia lihaskasvaimia) ja hän ei halunnut käydä poistattamassa niitä, vaikka hänellä oli jatkuvaa verenvuotoa, anemia, hirveitä kipuja ym. vaivoja. Hän perusteli asiaa sillä, että pelkää leikkausta.

Lääkäri ei ollut uskoa korviaan, kun kaverini kieltäytyi leikkauksesta. Tässä vaiheessa isoin myooma oli vasta greipin kokoinen, ja sai hoikan naisen näyttämään siltä, kuin hän olisi raskaana. Tässä vaiheessa olisi vielä selvitty kohdun poistolla, ehkä jopa alakautta, jolloin koko vatsaa ei olisi tarvinnut leikata auki.

Lopulta nainen meni niin huonoon kuntoon, että oli pakko leikata. Kasvain ole paisunut melkein jalkapallon kokoiseksi, koko vatsa piti avata. Tuli aika iso operaatio ja hirveät arvet. 

Kiitos vastauksestasi kahvipulla :)

Oman siskoni tilanne vähän mietityttää , on yli vuoden ollut vatsakipu, väsymystä ja päänsärkyä ja kuitenkin kyseessä ihan tavallinen naimisissa oleva alle nelikymppinen perheen äiti

Tutkimukset sattuvat tai ovat muuten inhottavia enkä pysty niihin menemään. Pelkkä verinäytteen ottokin kauhistuttaa. Jos menen valittamaan oireita, niin laittavat mut labraan, joten ihan turhaa. En muutenkaan viihdy täällä niin paljoa, että jaksaisin väkisin hankkia lisää elinvuosia

Minulla on ainakin se ongelma, että olen ihan rehellisesti sanottuna aika juntin näköinen ulkoisesti ja ihmiset vetävät siitä omat johtopäätöksensä. En ole itse valinnut pieniä, lähekkäin ja syvällä päässä olevia silmiä, värittömiä ripsiä ja kulmakarvoja, taikinaista couperosaihoani, töpselinenääni enkä lyhyttä paksua kaulaani tai ohutta lirutukkaani. Minulle puhutaan monesti ulkonäköni vuoksi kuin vähä-älyiselle vaikka olen varsin paljon opiskellut ihminen ja haluan koko ajan oppia lisää.

Pahaksi onnekseni onnistuin itse diagnosoimaan oman harvinaisen sairauteni kymmenen vuotta ennen lääkäriä ja kysyin epätoivoissani täsmälääkkeitä. Lääkäri kieltäytyi ja jatkotutkimusrumban jälkeen minulta todettiin juuri tuo sairaus ja syön toisen lääkärin määräyksestä juuri samaa lääkettä mitä ehdotin ensimmäiselle lääkärille kokeiltavaksi koska mistään muusta ei ollut apua.

Olon pitää olla siis todella kauhea ennen kuin suostun lääkäriin.

En mene kovin helposti lääkäriin syystä että sieltä ei yleensä saa mitään apua. Menen siinä vaiheessa kun kivut on sellaiset että ei pysty olemaan.

Oma vaivani on niin nolo, etten suoraan sanottuna _kehtaa_ mennä lääkärille.

Joskus aiemmin pelkäsin hammaslääkäriä. Tavallista lääkäriä en ole juuri pelännyt, vaikka voin kuvitella, että samasta syystä voi pelätä kuin itsekin pelkäsin: hirmuiset karmivat muistot.

Pelkään, että valittaisin turhasta ja käyttäisin systeemiä väärin, ja ettei lääkäri sitten kuitenkaan pystyisi tekemään asialle mitään.

Hmmmm, no, ensinnäkään apua ei helposti lääkäristä saa, ellei ole joku itsestään selvä ongelma kuten infektio, murtuma tai haava. Kaikkiin muihin vastauksena on "buranaa 3x600mg päivässä ja kahden viikon päästä takaisin jos ei ole helpottanut" ja sitten kun menee kahden viikon päästä uudelleen, niin ellei vaiva ole pahentunut selkeästi havaittavaksi, ehdotetaan syyksi stressiä ja tarjotaan lääkkeeksi ketiapiinia tai SSRI-lääkkeitä.

Eli lääkäriin ei kannata mennä kovin aikaisessa vaiheessa, lohdullista tässä on se, että useimmat hankalasti diagnosoitavat vaivat eivät ole akuutisti tappavia, eikä niihin myöskään useimmiten ole kuin välttävästi oireita helpottavia lääkkeitä. Eli diagnoosilla voi käytännössä joka tapauksessa pyyhkiä perseensä. Sitten taas akuutisti vaaralliset sairaudet ovat kyllä sellaisia, että tyhmäkään ei jätä menemättä lääkäriin ja ne havaitaan kyllä. Ja jos on sellainen sairaus johon kuolee joka tapauksessa, niin se diagnoosi on silloinkin ns turha koska ei se pelasta.

Eli 9/10 lääkärikäynnistä on käytännössä turhia.

Itse en käy lääkärissä ellei ole ihan pakko, viimeksi oli 3 vuoden tauko ja ei, en ole terve ja olo on paska joka ikinen päivä. Millekään mun sairaudelle ei vaan voi tehdä muuta kuin yrittää pitää itsensä kunnossa siten kuin pystyy.

Totta, usein käynti on turha, koska mitään ei oikein löydy (puolet diagnooseistahan on joka tapauksessa vääriä, tästä on ollut tutkimusta)  ja häpeän kokemus kuitenkin ylimittainen. 

Huonot kokemukset. Ts ei tutkita eikä hoideta. Mulla on krooninen kipua aiheuttava sairaus ja sen vuoksi lääkärit laittavat aina kaikki kivut tämän sairauden piikkiin (kunnes vuosia myöhemmin selvisi toinenkin kipua aiheuttava krooninen sairaus ihan muiden tutkimusten yhteydessä). Kaksi kertaa on murtunut nilkka, ekalla kerralla en mennyt lääkäriin ollenkaan ja tokalla kerralla vasta 5 viikkoa murtuman jälkeen. Rannekin on murtunut kerran ja silloin odottelin viikon, mutta sitten oli pakko mennä, kun ei pystynyt oikein töitä tekemään. Olen oppinut, että jos pystyy edes jotenkin liikkumaan ja öisin pystyy nukkumaan yhtäjaksoisesti pidempään kuin 30 minuuttia kerrallaan, kipujen vuoksi lääkäriin on turha mennä. Buranaa ja Panadolia saa apteekista ilman reseptiäkin. 

Syövän pois sulkeminen kannattaa ja selviää tähystämällä gastroskopia ( letku suuhun jossa on kamera ) ei tarvitse sitten enää arvailla ja samalla otetaan koepalat varmistamaan mitä löytyi vai löytyikö mitään.

Psykiatrinen hoito sai minut pelkäämään lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

Tietää olevansa jo syöpää täynnä

Öö

Tieto ja varmuus voi lamauttaa ja masentaa pysyvästi.

On paljon helpompaa kiistää kun ei ole kuullut sitä musertavaa faktaa että ehkä mitään ei ole enää tehtävissä.

Joten tässä kohtaa sanonta : tieto lisää tuskaa pitäisi paikkansa ehkä liiankin hyvin.