Yhden ja kolmen lapsen isän ja äidin seurustelu

Vierailija kirjoitti:

Mitä vajakkeja täällä oikein kommentoi?! Luitteko aloitusta ollenkaan vai ootteko oikeesti sitä mieltä että lapsen kuuluu saada määrätä kaikesta??? Ei hyvää päivää mitä sakkia! Ymmärrän täysin ap:ta. Tietenkään ei yhteiselosta voi tulla mitään jos yksi lapsi tekee mitä haluaa, vaikka sitten haluaisi valvoa keskellä yötä ja muille lapsille on normaalit säännöt.

Kenen vika, jos lapsi määrää kaikessa? Lapsenko?

Eihän se lapsi ole tässä ongelma, vaan ap:n ja isän välinen suhde ja heidän näkemyserot kasvatuksessa. Ap olet ilmeisesti pettynyt mieheesi. Koko homman toimiminen riippuu täysin siitä saatteko keskenään sovittua yhteisymmärryksen ja viemään sen käytäntöön. Jokaisella perheellä on omat tavat ja uusperhe toimii vaan jos ne tavat on yhteensovitettavissa järkevästi. Harva jaksaa katsoa täysin rajatonta kasvatusmallia, mutta jos miehen mielestä tämä on se mitä hän haluaa, niin et sinä voi sille mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen vika on siinä, että meillä yhden lapseen perheissä se ainoa lapsi todella on ensisijalla? Kun voimme niin elää aivan hyvin (riittää aikaa, energiaa ja rahaa) ja toiseksi emme kuitenkaan mitään Jeesusta (saati narsistista psykopaattia) kasvata. Annamme vain aikaamme ja huomiota lapsellemme. Itse elän ydinperheessä, jossa on yksi lapsi. Tuntuisi hullulta, jos eroperheessä ei jatkettaisi sitä samaa kasvatustapaa ja elämäntyyliä, mitä tehtiin jo ydinperheessä. Monilapsiset perheet eivät varmastikaan voi näin elää, mutta monille meille yksilapsisille lapsen huomioiminen on tosi tärkeää. Hän on meidän kallein aarteemme :)

Tottakai saa ja pitääkin olla etusijalla. Samoin lapset etusijalle vaikka niitä olisi 10. Mutta nyt olikin kyse siitä että lapsella on aivan likaa valtaa määrätä mitä tehdään, milloin, miten, koska mennään nukkumaan jne. Tämä ei ole hyväksi kenellekään eikä varsinkaan lapselle itselleen. Ongelmia tulee viimeistään koulussa kun kaikki ei menekään niin kuin itse haluaisi ja muut lapset osoittavat omaa tahtoaan eivätkä anna pompottaa itseään. Vaikea saada kavereita kun ei osaa huomioida toisten tarpeita, vaikea odottaa vuoroaan kun aina on palvelu toiminut kun vähänkin vihjaisee, vaikea kuunnella luokassa kun koskaan ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin mitä itse haluaa. Sitten laskee itsetunto, otetaan nyrkit käyttöön välitunnilla kun muut lapset ei tee niinkuin itse haluaisi eikä ole koskaan tarvinnut opetella miten toimitaan kun ollaan erimieltä. Negatiivista palautetta tulee joka suunnalta, kukaan ei halua leikkiä lapsen kanssa ja kaikki muuttuu yleisesti hankalaksi. Sitten mennäänkin lastenpsykiatrian polille tutkimuksiin ja seuraavaksi osastolle ja sitten ihmetellään kun "ihan tavallisesta perheestä" tuleva lapsi nyt näin oireilee. Mistä voi johtua??!! Lapsia saa ja pitää rakastaa ja huomioida! Se on lapsen parhaaksi. Mutta niin on myös rajojen asettaminen ja toisten huomioon ottamisen opettaminen. Jos on vain yksi lapsi joka on kotihoidossa eskari ikään asti niin kannattaa ehdottomasti 3-4 vuotiaana viedä johonkin kerhotoimintaan mukaan jotta oppii myös olemaan toisten lasten kanssa ja ryhmässä.

Avioeroperheestä tuleva heittopussi ei tule "ihan tavallisesta perheestä". Vanhempien tehtävä on hoitaa kasvatuspuoli, ei vaihtuvien äitipuolien jotka pelaavat vain omaan ja omien lastensa pussiin.

Lue kuules nyt uudestaan ja ihan ajatuksen kanssa! Siis pointtina on että jos lapsi saa päättää kaikesta niin siitä ei hyvää seuraa. Oli sitten ydinperheen tai uusperheen lapsi. Ja tämä asia on varma! Nähty on ja monesti. Olen töissä alalla. Niin, ja jos virheellisesti kuvittelet että uusperheissä lapset automaattisesti voivat huonosti niin tiedoksi: olet väärässä. Tulipa vaan mieleen kun kommentoit etteivät ole ihan tavallisia lapsia tai ihan tavallisen perheen lapsia.

Erosimme miehen kanssa sovussa 5 vuotta sitten, lapsi oli silloin 2v ikäinen. Kun hän täytti 4v, siirryttiin viikkosysteemiin yhteisestä päätöksestä. Kummallakaan vanhemmalla ei ole muita lapsia.

Mies seurustelee 2 lapsen äidin kanssa ja saan jokaisen isäviikon aikana monta vihaista soittoa "äitipuolelta" siitä, miten kamala lapsi on. Kotona lapsella on rajat ja säännöt, päiväkodista ja eskarista sekä nyt koulusta on tullut hyvää palautetta positiivisuudesta, rauhallisuudesta ja muiden kunnioittamisesta. Vain äitipuolelta tulee negatiivista palautetta.

Voisiko siis olla niin, että ongelmana ei ole lapsi vaan isän seurustelukumppani, jonka mielestä lapsi ei tarvitse isän luona omaa huonetta (se on kuitenkin tytön koti), hänen lapsensa voivat ottaa tyttöni tavaroita leikkeihinsä ja rikkoa ne jne.

Voi hyvänen aika, ei kukaan ole missään vaiheessa sanonut että lapsen pitäisi omin avuin opetella patemmille tavoille. Vaan juuri sitä että hänen isänsä ja äitinsä ovat kasvattaneet huonosti. Että yhteiselo ei suju kun isä mahdollistaa lapsen huonon käytöksen. Isän juurikin pitäisi ottaa vastuuta ja asettaa lapselle rajat. Ja mahdollisesti puhua lapsen äidille että jospa sielläkin päässä alettaisiin kasvattaa sitä lasta ja laittamaan rajoja. Syy ei ole lapsen eikä äitipuolen. Mutta miksi sen äitipuolen pitäisi haluta viettää aikaa jonkun tuntemattoman lellilapsen kanssa saatika alkaa kasvattamaan häntä. Se on vanhempien vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vajakkeja täällä oikein kommentoi?! Luitteko aloitusta ollenkaan vai ootteko oikeesti sitä mieltä että lapsen kuuluu saada määrätä kaikesta??? Ei hyvää päivää mitä sakkia! Ymmärrän täysin ap:ta. Tietenkään ei yhteiselosta voi tulla mitään jos yksi lapsi tekee mitä haluaa, vaikka sitten haluaisi valvoa keskellä yötä ja muille lapsille on normaalit säännöt.

Kenen vika, jos lapsi määrää kaikessa? Lapsenko?

No ei kai kukaan niin ole väittänytkään? Ap nimenomaan on yrittänyt vääntää rautalangasta asiaa miehelle mutta kun ei mene perille niin ei mene! Eikä näköjään sinullekaan. Pitääkö piirtää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen vika on siinä, että meillä yhden lapseen perheissä se ainoa lapsi todella on ensisijalla? Kun voimme niin elää aivan hyvin (riittää aikaa, energiaa ja rahaa) ja toiseksi emme kuitenkaan mitään Jeesusta (saati narsistista psykopaattia) kasvata. Annamme vain aikaamme ja huomiota lapsellemme. Itse elän ydinperheessä, jossa on yksi lapsi. Tuntuisi hullulta, jos eroperheessä ei jatkettaisi sitä samaa kasvatustapaa ja elämäntyyliä, mitä tehtiin jo ydinperheessä. Monilapsiset perheet eivät varmastikaan voi näin elää, mutta monille meille yksilapsisille lapsen huomioiminen on tosi tärkeää. Hän on meidän kallein aarteemme :)

Tottakai saa ja pitääkin olla etusijalla. Samoin lapset etusijalle vaikka niitä olisi 10. Mutta nyt olikin kyse siitä että lapsella on aivan likaa valtaa määrätä mitä tehdään, milloin, miten, koska mennään nukkumaan jne. Tämä ei ole hyväksi kenellekään eikä varsinkaan lapselle itselleen. Ongelmia tulee viimeistään koulussa kun kaikki ei menekään niin kuin itse haluaisi ja muut lapset osoittavat omaa tahtoaan eivätkä anna pompottaa itseään. Vaikea saada kavereita kun ei osaa huomioida toisten tarpeita, vaikea odottaa vuoroaan kun aina on palvelu toiminut kun vähänkin vihjaisee, vaikea kuunnella luokassa kun koskaan ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin mitä itse haluaa. Sitten laskee itsetunto, otetaan nyrkit käyttöön välitunnilla kun muut lapset ei tee niinkuin itse haluaisi eikä ole koskaan tarvinnut opetella miten toimitaan kun ollaan erimieltä. Negatiivista palautetta tulee joka suunnalta, kukaan ei halua leikkiä lapsen kanssa ja kaikki muuttuu yleisesti hankalaksi. Sitten mennäänkin lastenpsykiatrian polille tutkimuksiin ja seuraavaksi osastolle ja sitten ihmetellään kun "ihan tavallisesta perheestä" tuleva lapsi nyt näin oireilee. Mistä voi johtua??!! Lapsia saa ja pitää rakastaa ja huomioida! Se on lapsen parhaaksi. Mutta niin on myös rajojen asettaminen ja toisten huomioon ottamisen opettaminen. Jos on vain yksi lapsi joka on kotihoidossa eskari ikään asti niin kannattaa ehdottomasti 3-4 vuotiaana viedä johonkin kerhotoimintaan mukaan jotta oppii myös olemaan toisten lasten kanssa ja ryhmässä.

Avioeroperheestä tuleva heittopussi ei tule "ihan tavallisesta perheestä". Vanhempien tehtävä on hoitaa kasvatuspuoli, ei vaihtuvien äitipuolien jotka pelaavat vain omaan ja omien lastensa pussiin.

Lue kuules nyt uudestaan ja ihan ajatuksen kanssa! Siis pointtina on että jos lapsi saa päättää kaikesta niin siitä ei hyvää seuraa. Oli sitten ydinperheen tai uusperheen lapsi. Ja tämä asia on varma! Nähty on ja monesti. Olen töissä alalla. Niin, ja jos virheellisesti kuvittelet että uusperheissä lapset automaattisesti voivat huonosti niin tiedoksi: olet väärässä. Tulipa vaan mieleen kun kommentoit etteivät ole ihan tavallisia lapsia tai ihan tavallisen perheen lapsia.

Niin? Ja se on vanhemman asia hoitaa kasvatus, ei ulkopuolisten kuten äitipuolen. Alalla myös toimivana saanen olla eri mieltä uusperheiden lasten ongelmattomuudesta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen vika on siinä, että meillä yhden lapseen perheissä se ainoa lapsi todella on ensisijalla? Kun voimme niin elää aivan hyvin (riittää aikaa, energiaa ja rahaa) ja toiseksi emme kuitenkaan mitään Jeesusta (saati narsistista psykopaattia) kasvata. Annamme vain aikaamme ja huomiota lapsellemme. Itse elän ydinperheessä, jossa on yksi lapsi. Tuntuisi hullulta, jos eroperheessä ei jatkettaisi sitä samaa kasvatustapaa ja elämäntyyliä, mitä tehtiin jo ydinperheessä. Monilapsiset perheet eivät varmastikaan voi näin elää, mutta monille meille yksilapsisille lapsen huomioiminen on tosi tärkeää. Hän on meidän kallein aarteemme :)

Tottakai saa ja pitääkin olla etusijalla. Samoin lapset etusijalle vaikka niitä olisi 10. Mutta nyt olikin kyse siitä että lapsella on aivan likaa valtaa määrätä mitä tehdään, milloin, miten, koska mennään nukkumaan jne. Tämä ei ole hyväksi kenellekään eikä varsinkaan lapselle itselleen. Ongelmia tulee viimeistään koulussa kun kaikki ei menekään niin kuin itse haluaisi ja muut lapset osoittavat omaa tahtoaan eivätkä anna pompottaa itseään. Vaikea saada kavereita kun ei osaa huomioida toisten tarpeita, vaikea odottaa vuoroaan kun aina on palvelu toiminut kun vähänkin vihjaisee, vaikea kuunnella luokassa kun koskaan ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin mitä itse haluaa. Sitten laskee itsetunto, otetaan nyrkit käyttöön välitunnilla kun muut lapset ei tee niinkuin itse haluaisi eikä ole koskaan tarvinnut opetella miten toimitaan kun ollaan erimieltä. Negatiivista palautetta tulee joka suunnalta, kukaan ei halua leikkiä lapsen kanssa ja kaikki muuttuu yleisesti hankalaksi. Sitten mennäänkin lastenpsykiatrian polille tutkimuksiin ja seuraavaksi osastolle ja sitten ihmetellään kun "ihan tavallisesta perheestä" tuleva lapsi nyt näin oireilee. Mistä voi johtua??!! Lapsia saa ja pitää rakastaa ja huomioida! Se on lapsen parhaaksi. Mutta niin on myös rajojen asettaminen ja toisten huomioon ottamisen opettaminen. Jos on vain yksi lapsi joka on kotihoidossa eskari ikään asti niin kannattaa ehdottomasti 3-4 vuotiaana viedä johonkin kerhotoimintaan mukaan jotta oppii myös olemaan toisten lasten kanssa ja ryhmässä.

No, te alapeukuttajat: onnea valitsemallanne tiellä! Jatkakaa tuota "vapaata kasvatusta" niin katsotaan kuinka käy!

Siis mies on kyvytön kasvattamaan lasta. Lasten lukumäärä on yhdentekevä. Meillä oli pitkään vain yksi lapsi, mutta rajat on ja lapsi ei kyllä pomota ketään. On kohtelias,empaattinen ja hyväkäytöksinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen vika on siinä, että meillä yhden lapseen perheissä se ainoa lapsi todella on ensisijalla? Kun voimme niin elää aivan hyvin (riittää aikaa, energiaa ja rahaa) ja toiseksi emme kuitenkaan mitään Jeesusta (saati narsistista psykopaattia) kasvata. Annamme vain aikaamme ja huomiota lapsellemme. Itse elän ydinperheessä, jossa on yksi lapsi. Tuntuisi hullulta, jos eroperheessä ei jatkettaisi sitä samaa kasvatustapaa ja elämäntyyliä, mitä tehtiin jo ydinperheessä. Monilapsiset perheet eivät varmastikaan voi näin elää, mutta monille meille yksilapsisille lapsen huomioiminen on tosi tärkeää. Hän on meidän kallein aarteemme :)

Tottakai saa ja pitääkin olla etusijalla. Samoin lapset etusijalle vaikka niitä olisi 10. Mutta nyt olikin kyse siitä että lapsella on aivan likaa valtaa määrätä mitä tehdään, milloin, miten, koska mennään nukkumaan jne. Tämä ei ole hyväksi kenellekään eikä varsinkaan lapselle itselleen. Ongelmia tulee viimeistään koulussa kun kaikki ei menekään niin kuin itse haluaisi ja muut lapset osoittavat omaa tahtoaan eivätkä anna pompottaa itseään. Vaikea saada kavereita kun ei osaa huomioida toisten tarpeita, vaikea odottaa vuoroaan kun aina on palvelu toiminut kun vähänkin vihjaisee, vaikea kuunnella luokassa kun koskaan ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin mitä itse haluaa. Sitten laskee itsetunto, otetaan nyrkit käyttöön välitunnilla kun muut lapset ei tee niinkuin itse haluaisi eikä ole koskaan tarvinnut opetella miten toimitaan kun ollaan erimieltä. Negatiivista palautetta tulee joka suunnalta, kukaan ei halua leikkiä lapsen kanssa ja kaikki muuttuu yleisesti hankalaksi. Sitten mennäänkin lastenpsykiatrian polille tutkimuksiin ja seuraavaksi osastolle ja sitten ihmetellään kun "ihan tavallisesta perheestä" tuleva lapsi nyt näin oireilee. Mistä voi johtua??!! Lapsia saa ja pitää rakastaa ja huomioida! Se on lapsen parhaaksi. Mutta niin on myös rajojen asettaminen ja toisten huomioon ottamisen opettaminen. Jos on vain yksi lapsi joka on kotihoidossa eskari ikään asti niin kannattaa ehdottomasti 3-4 vuotiaana viedä johonkin kerhotoimintaan mukaan jotta oppii myös olemaan toisten lasten kanssa ja ryhmässä.

Avioeroperheestä tuleva heittopussi ei tule "ihan tavallisesta perheestä". Vanhempien tehtävä on hoitaa kasvatuspuoli, ei vaihtuvien äitipuolien jotka pelaavat vain omaan ja omien lastensa pussiin.

Lue kuules nyt uudestaan ja ihan ajatuksen kanssa! Siis pointtina on että jos lapsi saa päättää kaikesta niin siitä ei hyvää seuraa. Oli sitten ydinperheen tai uusperheen lapsi. Ja tämä asia on varma! Nähty on ja monesti. Olen töissä alalla. Niin, ja jos virheellisesti kuvittelet että uusperheissä lapset automaattisesti voivat huonosti niin tiedoksi: olet väärässä. Tulipa vaan mieleen kun kommentoit etteivät ole ihan tavallisia lapsia tai ihan tavallisen perheen lapsia.

Niin? Ja se on vanhemman asia hoitaa kasvatus, ei ulkopuolisten kuten äitipuolen. Alalla myös toimivana saanen olla eri mieltä uusperheiden lasten ongelmattomuudesta...

Milläs alalla te nyt oikein toimitte, ja millaisia ongelmia uusperheiden lapsilla on? Itse olen uusperheen äiti. Omat lapseni  voivat erinomaisesti, myös suhteet heidän isäänsä hyvät. Mieheni lapsetkin voivat suht hyvin, vaikka heidän äitinsä ei kyllä vuoden äiti-titteliä ansaitse. Millaisia ongelmia tässä pitäisi ruveta odottelemaan?

Niin tiedostan kyllä, että vika on miehessä. Ja mies ei tunnu muuttuvan, niin en oikein voi sitten yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan suunnitella. Mutta tuolla tavalla käyttäytyvää lasta en vaan jaksa katsella. Lasta on myös ylivarjeltu kaikesta, joten ei osaa mitään ikätasoisia juttujakaan. Kyllä tulee vielä tuolla lapsella olemaan vaikea elämä. En ymmärrä miten mies ei tajua tekevänsä niin hallaa lapselle kuin vain olla voi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Niin tiedostan kyllä, että vika on miehessä. Ja mies ei tunnu muuttuvan, niin en oikein voi sitten yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan suunnitella. Mutta tuolla tavalla käyttäytyvää lasta en vaan jaksa katsella. Lasta on myös ylivarjeltu kaikesta, joten ei osaa mitään ikätasoisia juttujakaan. Kyllä tulee vielä tuolla lapsella olemaan vaikea elämä. En ymmärrä miten mies ei tajua tekevänsä niin hallaa lapselle kuin vain olla voi.

ap

Harmi. Mutta niin se on, et voi miestä muuttaa ja pilaat elämäsi jos niin yrität. Tietysti voit vielä konkreettisesti kokeila. Sanot miehelle että et enää haluaa jatkaa näin. Kerrot mitä toivot ja sanot, että olet valmis kokeilemaan uudestaan kun mies kykenee vastaamaan toiveisiisi. Jos ei halua, tai kykene niin asiahan on selvä. Itse en ainakaan, erottuani ja rakennettuani lasteni kanssa hyvän ja toimivan arjen, todellakaan huolisi miestä jonka mukana se hyvin toimiva arki tuhoutuisi. Pitää olla mies, jonka kanssa voi jatkaa hyvää elämää. Toki ristiriitoja ja erimielisyyksiä tulee, mutta nekin pitää pystyä sopimaan niin, ettei se arjen taso heikkene. Mitä järkeä on huolia kumppani, jonka kanssa elämä menee taaksepäin, ja vielä niin, että kyseessä ovat hänen, ei omat ongelmasi. Ei mitään järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen vika on siinä, että meillä yhden lapseen perheissä se ainoa lapsi todella on ensisijalla? Kun voimme niin elää aivan hyvin (riittää aikaa, energiaa ja rahaa) ja toiseksi emme kuitenkaan mitään Jeesusta (saati narsistista psykopaattia) kasvata. Annamme vain aikaamme ja huomiota lapsellemme. Itse elän ydinperheessä, jossa on yksi lapsi. Tuntuisi hullulta, jos eroperheessä ei jatkettaisi sitä samaa kasvatustapaa ja elämäntyyliä, mitä tehtiin jo ydinperheessä. Monilapsiset perheet eivät varmastikaan voi näin elää, mutta monille meille yksilapsisille lapsen huomioiminen on tosi tärkeää. Hän on meidän kallein aarteemme :)

Tottakai saa ja pitääkin olla etusijalla. Samoin lapset etusijalle vaikka niitä olisi 10. Mutta nyt olikin kyse siitä että lapsella on aivan likaa valtaa määrätä mitä tehdään, milloin, miten, koska mennään nukkumaan jne. Tämä ei ole hyväksi kenellekään eikä varsinkaan lapselle itselleen. Ongelmia tulee viimeistään koulussa kun kaikki ei menekään niin kuin itse haluaisi ja muut lapset osoittavat omaa tahtoaan eivätkä anna pompottaa itseään. Vaikea saada kavereita kun ei osaa huomioida toisten tarpeita, vaikea odottaa vuoroaan kun aina on palvelu toiminut kun vähänkin vihjaisee, vaikea kuunnella luokassa kun koskaan ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin mitä itse haluaa. Sitten laskee itsetunto, otetaan nyrkit käyttöön välitunnilla kun muut lapset ei tee niinkuin itse haluaisi eikä ole koskaan tarvinnut opetella miten toimitaan kun ollaan erimieltä. Negatiivista palautetta tulee joka suunnalta, kukaan ei halua leikkiä lapsen kanssa ja kaikki muuttuu yleisesti hankalaksi. Sitten mennäänkin lastenpsykiatrian polille tutkimuksiin ja seuraavaksi osastolle ja sitten ihmetellään kun "ihan tavallisesta perheestä" tuleva lapsi nyt näin oireilee. Mistä voi johtua??!! Lapsia saa ja pitää rakastaa ja huomioida! Se on lapsen parhaaksi. Mutta niin on myös rajojen asettaminen ja toisten huomioon ottamisen opettaminen. Jos on vain yksi lapsi joka on kotihoidossa eskari ikään asti niin kannattaa ehdottomasti 3-4 vuotiaana viedä johonkin kerhotoimintaan mukaan jotta oppii myös olemaan toisten lasten kanssa ja ryhmässä.

Avioeroperheestä tuleva heittopussi ei tule "ihan tavallisesta perheestä". Vanhempien tehtävä on hoitaa kasvatuspuoli, ei vaihtuvien äitipuolien jotka pelaavat vain omaan ja omien lastensa pussiin.

Lue kuules nyt uudestaan ja ihan ajatuksen kanssa! Siis pointtina on että jos lapsi saa päättää kaikesta niin siitä ei hyvää seuraa. Oli sitten ydinperheen tai uusperheen lapsi. Ja tämä asia on varma! Nähty on ja monesti. Olen töissä alalla. Niin, ja jos virheellisesti kuvittelet että uusperheissä lapset automaattisesti voivat huonosti niin tiedoksi: olet väärässä. Tulipa vaan mieleen kun kommentoit etteivät ole ihan tavallisia lapsia tai ihan tavallisen perheen lapsia.

Niin? Ja se on vanhemman asia hoitaa kasvatus, ei ulkopuolisten kuten äitipuolen. Alalla myös toimivana saanen olla eri mieltä uusperheiden lasten ongelmattomuudesta...

Edelleen.. ongelmana tässä nyt olikin alunperin jos viitsit tuon aloituksen lukea että KUN SE VANHEMPI EI SITÄ KASVATUSTA HOIDA! Jos oikeasti olet sitä mieltä että olisi ihan OK että ap:n lapsella on normaalit säännöt ja rajat ja miehen lapsella ei ja kuitenkin tarkoitus olisi yhdessä yrittää elää niin sanon suoraan että olet kyllä ihan pihalla! Ja uusperheitä tiedän useampia joissa asiat ihan hyvin eikä yksikään lapsi tarvitse mitään erityisiä tukitoimia. Ongelmia voi ihan yhtä hyvin olla ydinperheissä jotka siis sinun mittapuusi mukaan ilmeisesti ovat ainoita "tavallisia perheitä". Tämän luulisi olevan sinulle selvää jos oikeasti olet alalla.

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika, ei kukaan ole missään vaiheessa sanonut että lapsen pitäisi omin avuin opetella patemmille tavoille. Vaan juuri sitä että hänen isänsä ja äitinsä ovat kasvattaneet huonosti. Että yhteiselo ei suju kun isä mahdollistaa lapsen huonon käytöksen. Isän juurikin pitäisi ottaa vastuuta ja asettaa lapselle rajat. Ja mahdollisesti puhua lapsen äidille että jospa sielläkin päässä alettaisiin kasvattaa sitä lasta ja laittamaan rajoja. Syy ei ole lapsen eikä äitipuolen. Mutta miksi sen äitipuolen pitäisi haluta viettää aikaa jonkun tuntemattoman lellilapsen kanssa saatika alkaa kasvattamaan häntä. Se on vanhempien vastuu.

Pieni korjaus tähän: Se on aikuisten vastuu. Jos esim. ap on osa lapsen arkea hänellä on aikuisena vanhemman velvollisuudet. Hän ei voi vain sivusta seurata ja valittaa ajanvietteenä käytettävällä keskustelupalstalla kuinka kamala tämä lapsi on.

Vierailija kirjoitti:

Niin tiedostan kyllä, että vika on miehessä. Ja mies ei tunnu muuttuvan, niin en oikein voi sitten yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan suunnitella. Mutta tuolla tavalla käyttäytyvää lasta en vaan jaksa katsella. Lasta on myös ylivarjeltu kaikesta, joten ei osaa mitään ikätasoisia juttujakaan. Kyllä tulee vielä tuolla lapsella olemaan vaikea elämä. En ymmärrä miten mies ei tajua tekevänsä niin hallaa lapselle kuin vain olla voi.

ap

Mitä hän on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näissä haiskahtaa todella paljon se, että isän uusi puoliso ei vain kestä ylipäätään sitä uutta lasta. Tosi sääli, että monet aikuiset ovat niin kyvyttömiä, etteivät saa kapinoivaa lasta kuriin. Eihän se lapsi moitteilla ja vihalla muutu, vaan luomalla hyvän suhteen, antamalla aikaa ja tilaa. Aikuinen, joka sanoo, että alle 15v. lapsi on "pilalla" tai yltiöhemmoteltu, ei oikein aikuiselta vaikuta.. Aikuisen tehtävä on nimenomaan kasvattaa sitä lasta hyvällä. Ei pahalla, toista lytäten ja isän+lapsen suhdetta hankaloittaen.

No eihän tollasta lasta kestä kukaan katella. 

No ei minulla kyllä ole mielestäni oikeuksia mennä toisen lasta kasvattamaan, jos tämän isä sanoo, että lapselle ei saa asettaa rajoja, vaan lapsi saa itse päätätä kaikesta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika, ei kukaan ole missään vaiheessa sanonut että lapsen pitäisi omin avuin opetella patemmille tavoille. Vaan juuri sitä että hänen isänsä ja äitinsä ovat kasvattaneet huonosti. Että yhteiselo ei suju kun isä mahdollistaa lapsen huonon käytöksen. Isän juurikin pitäisi ottaa vastuuta ja asettaa lapselle rajat. Ja mahdollisesti puhua lapsen äidille että jospa sielläkin päässä alettaisiin kasvattaa sitä lasta ja laittamaan rajoja. Syy ei ole lapsen eikä äitipuolen. Mutta miksi sen äitipuolen pitäisi haluta viettää aikaa jonkun tuntemattoman lellilapsen kanssa saatika alkaa kasvattamaan häntä. Se on vanhempien vastuu.

Pieni korjaus tähän: Se on aikuisten vastuu. Jos esim. ap on osa lapsen arkea hänellä on aikuisena vanhemman velvollisuudet. Hän ei voi vain sivusta seurata ja valittaa ajanvietteenä käytettävällä keskustelupalstalla kuinka kamala tämä lapsi on.

Kyllä se on nämä vanhemmat, jotka lapselleen kasvatustavan valitsevat. Ei AP:llä ole mitään siihen sanomista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen vika on siinä, että meillä yhden lapseen perheissä se ainoa lapsi todella on ensisijalla? Kun voimme niin elää aivan hyvin (riittää aikaa, energiaa ja rahaa) ja toiseksi emme kuitenkaan mitään Jeesusta (saati narsistista psykopaattia) kasvata. Annamme vain aikaamme ja huomiota lapsellemme. Itse elän ydinperheessä, jossa on yksi lapsi. Tuntuisi hullulta, jos eroperheessä ei jatkettaisi sitä samaa kasvatustapaa ja elämäntyyliä, mitä tehtiin jo ydinperheessä. Monilapsiset perheet eivät varmastikaan voi näin elää, mutta monille meille yksilapsisille lapsen huomioiminen on tosi tärkeää. Hän on meidän kallein aarteemme :)

Tottakai saa ja pitääkin olla etusijalla. Samoin lapset etusijalle vaikka niitä olisi 10. Mutta nyt olikin kyse siitä että lapsella on aivan likaa valtaa määrätä mitä tehdään, milloin, miten, koska mennään nukkumaan jne. Tämä ei ole hyväksi kenellekään eikä varsinkaan lapselle itselleen. Ongelmia tulee viimeistään koulussa kun kaikki ei menekään niin kuin itse haluaisi ja muut lapset osoittavat omaa tahtoaan eivätkä anna pompottaa itseään. Vaikea saada kavereita kun ei osaa huomioida toisten tarpeita, vaikea odottaa vuoroaan kun aina on palvelu toiminut kun vähänkin vihjaisee, vaikea kuunnella luokassa kun koskaan ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin mitä itse haluaa. Sitten laskee itsetunto, otetaan nyrkit käyttöön välitunnilla kun muut lapset ei tee niinkuin itse haluaisi eikä ole koskaan tarvinnut opetella miten toimitaan kun ollaan erimieltä. Negatiivista palautetta tulee joka suunnalta, kukaan ei halua leikkiä lapsen kanssa ja kaikki muuttuu yleisesti hankalaksi. Sitten mennäänkin lastenpsykiatrian polille tutkimuksiin ja seuraavaksi osastolle ja sitten ihmetellään kun "ihan tavallisesta perheestä" tuleva lapsi nyt näin oireilee. Mistä voi johtua??!! Lapsia saa ja pitää rakastaa ja huomioida! Se on lapsen parhaaksi. Mutta niin on myös rajojen asettaminen ja toisten huomioon ottamisen opettaminen. Jos on vain yksi lapsi joka on kotihoidossa eskari ikään asti niin kannattaa ehdottomasti 3-4 vuotiaana viedä johonkin kerhotoimintaan mukaan jotta oppii myös olemaan toisten lasten kanssa ja ryhmässä.

Avioeroperheestä tuleva heittopussi ei tule "ihan tavallisesta perheestä". Vanhempien tehtävä on hoitaa kasvatuspuoli, ei vaihtuvien äitipuolien jotka pelaavat vain omaan ja omien lastensa pussiin.

Lue kuules nyt uudestaan ja ihan ajatuksen kanssa! Siis pointtina on että jos lapsi saa päättää kaikesta niin siitä ei hyvää seuraa. Oli sitten ydinperheen tai uusperheen lapsi. Ja tämä asia on varma! Nähty on ja monesti. Olen töissä alalla. Niin, ja jos virheellisesti kuvittelet että uusperheissä lapset automaattisesti voivat huonosti niin tiedoksi: olet väärässä. Tulipa vaan mieleen kun kommentoit etteivät ole ihan tavallisia lapsia tai ihan tavallisen perheen lapsia.

Niin? Ja se on vanhemman asia hoitaa kasvatus, ei ulkopuolisten kuten äitipuolen. Alalla myös toimivana saanen olla eri mieltä uusperheiden lasten ongelmattomuudesta...

Aikuisella ei ole mitään velvollisuutta puuttua siihen miten lapsi käyttäytyy äitipuolen kodin seinien sisäpuolella? Lapsi voi ihan vapaasti satuttaa itseään,  kun ei kuulu äitipuolelle? Miten lapsen kanssa päivittäin arkea elävä on ulkopuolinen? Toimit alalla ja sanot, että aikuisella ei ole mitään velvollisuutta puuttua lapsen emotionaaliseen kaltoinkohteluun? Päiväkodissa siivoojana?

Vierailija kirjoitti:

No ei minulla kyllä ole mielestäni oikeuksia mennä toisen lasta kasvattamaan, jos tämän isä sanoo, että lapselle ei saa asettaa rajoja, vaan lapsi saa itse päätätä kaikesta.

ap

No, oikeuskia ei olekaan, mutta sinulla on aikuisen velvoolisuus puuttua, jos lapsen etu ei toteudu.