Miksi et mennyt opiskelemaan yliopistoon?

Koska ei vttu kiinnosta. Duunarina on mukavan stressitöntä elämää kun työ helppoa ja sellasta, jota ei tartte kotiinsa viedä. Akateemisten aivotyö liian kuluttavaa ja tylsää. Kyllä pitää työssä olla liikettä ja hiki nousta pintaan.

Vierailija kirjoitti:

Koska ei vttu kiinnosta. Duunarina on mukavan stressitöntä elämää kun työ helppoa ja sellasta, jota ei tartte kotiinsa viedä. Akateemisten aivotyö liian kuluttavaa ja tylsää. Kyllä pitää työssä olla liikettä ja hiki nousta pintaan.

Aamen toivoo yliopistossa ollut. Minua kaduttaa etten valinnut noin.

Harvoin kuitenkaan katuu sitä että luki pääsykokeisiin, pääsi sisään ja valmistui maisteriksi. Vaikka työelämä olisi epäreilua ja kateelliset ihmiset tekisivät pahaa, niin siltikin tietää tehneensä jotain johon kaikki eivät pysty!

Entisen työpaikkani entinen osastonjohtaja sanoi minulle juuri näin: "Olet tehnyt jotain jota kukaan ei voi ottaa pois."

Minusta se oli hienosti sanottu.

Sitten tulikin pomoiksi ilkeitä naisia! Jotka eivät edes vaivaantuneet selvittämään kuka tekee työt ja kuka ei.

Menin lopulta katsomaan millaista siellä on?

Koska halusin sairaanhoitajaksi ja sairaanhoitajan koulutus ei ole yliopistossa. Miksi ihmeessä siis olisin mennyt yliopistoon?

Ei kiinnosta yliopisto.

Ei ollut varaa.

En olisi mennyt muutenkaan, mutta Aspergerin takia siitä ei tulisi mitään.

Mulla oli pitkään virheellisiä käsityksiä yliopistosta, joita en motivaation puutteen ja kai ihan vain laiskuuden takia saanut korjattua.

Esim. että yliopistoon menee vain hienot, varakkaat ja tosi älykkäät ihmiset. Yliopistossa käyminen on todella kallista, eikä mulla olisi siihen koskaan varaa (amerikkalaiset ohjelmat...). Ei mulle tullu kouluaikana edes mieleen, että mulle vois joskus olla mahdollista mennä yliopistoon! Kukaan ei ole sellaista mulle sanonut tai kysynyt, että aionko mennä. Enkä tajunnut, että sinne voisi oikeasti mennä melkein kuka tahansa, uskomatonta.

Toiseksi lukiossa oli niin hirveää, että en olisi pystynyt opiskelemaan missään ihmisten kanssa lukiosta päästyäni. Oli pakko saada taukoa, sillä olin niin loppuun palanut. Olo oli perseestä ja itsetunto surkea. Halusin vain lomaa kaikesta tuollaisesta.

Kolmanneksi mua ei kiinnosta mikään ala. Tai no, esim. psykologia on kiinnostavaa, mutta sitä olisi vain kiva lukea ja opiskella, koska ihmismieli on jännä juttu, mutta en haluaisi ammattia psykologian parista, koska käsittääkseni joutuisin sitten liian läheiseen kontaktiin ihmisten kanssa.

Valinnanvaikeuden takia en ole koskaan hakenut amikseen, ammattikorkeaan tai yliopistoon. Lukioon menin vain siksi, että siinä ei tarvinnut valita mitään, jatkaa vain suunnilleen samaa peruskoulusta tuttua erilaisten vaihtelevien aiheiden opiskelua.

Jotkut opiskelevat sitä mikä heitä kiinnostaa, mutta mun pitää ottaa huomioon liian monta asiaa ja rajoitusta.

Lukion jälkeen en päässyt ensimmäisessä haussa opiskelemaan, sitten jäin äidin omaishoitajaksi ja kun se oli ohi, ei ollut voimia eikä enää motivaatiota yrittää.

Ei kiinnostanut mikään sellainen ala joka edellyttäisi sitä, joten menin siihen kouluun joka kiinnosti. Ja olen kouluttautunut kolmeen kertaan jo. Olen työssä josta tykkään todella paljon.

tyytyväinen_ kirjoitti:

Työt veivät mennessään ja niin ne vievät vieläkin.

Ai työt vai tytöt? ;D

Ei riitä englannin taito englanninkielisten oppikirjojen lukemiseen.

Mikä helvetin kysymys tuo on? Miksi tänä päivänä pitäisi opiskella yliopistossa?

Olin kyllä kiinnostunut, mutta ajattelin etten kuitenkaan pääse sisään. Haluamallani alalla oli pääsykokeissa ryhmähaastatteluja tms. En uskaltanut edes hakea. Kunpa kotona olisi rohkaistua ja kannustettu, mutta kouluttamattomat vanhempani olivat onnellisia siitä, että olin saanut lukion jälkeen tehtaasta työpaikan ja olivat ihmeissään, että en tyytynyt siihen. Onneksi lopulta hain edes amk:hon, jossa opinnot tosin olivat jo vähän liiankin helppoja ja sain heti valmistumisen jälkeen omanalan työpaikan. Varmasti olisin yliopistossakin pärjännyt, jos vain olisin saanut jostain rohkeutta hakemiseen. Joskus tämä asia kaivelee mua, vaikka noin muuten olenkin elämääni tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

 Tai no, esim. psykologia on kiinnostavaa, mutta sitä olisi vain kiva lukea ja opiskella, koska ihmismieli on jännä juttu, mutta en haluaisi ammattia psykologian parista, koska käsittääkseni joutuisin sitten liian läheiseen kontaktiin ihmisten kanssa.

No, ei välttämättä. Psykologit voi työllistyä monenlaisiin tehtäviin ja tietysti myös tutkijanura on mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä helvetin kysymys tuo on? Miksi tänä päivänä pitäisi opiskella yliopistossa?

Menikö tunteisiin? Et päässyt sisään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä helvetin kysymys tuo on? Miksi tänä päivänä pitäisi opiskella yliopistossa?

Menikö tunteisiin? Et päässyt sisään?

Ei. En ole koskaan pyrkinytkään, enkä pyri.

Menin.

Sitten lopetin kun ei äly riittänyt.

Nyt 10v työttömänä ja sukuni ainut ilman yliopistotutkintoa.

Hyvin meni.

Kotipaikkakunnalla tai lähipaikkakunnilla ei edes ole yliopistoa, joten en edes ollut siitä kovin kiinnostunut. Minulla oli vaikauksia kielissä, mutta menin silti lukioon, koska en tiennyt mitä minusta tulee isona. Ensimmäisistä tenteistä tuli hylättyjä sekä ruotsista että englannista, joten lukion kesken ja menin ammattikouluun. Vaatimattomasti sanottuna olin luokkani paras oppilas. Ammattikoulusta valmistuessa ei ollut mitään toivoa päästä töihin ja olin käynyt pääsykokeissa ja olin saanut opiskelupaikan insinööriopintoihin, joten jatkoin opiskelua. Insinööriksikkin valmistuessa paperit oli luokan parhaimmistoa. Nyt on palkka 60-65 tonnia vuodessa ja tykkään työstäni. Lukion olisin kitkutellut ehkä joten kuten läpi kursseja uusimalla, todennäköisesesti olisin kuitenkin päätynyt insinööriopintoihin, tai johonkin tusinamaisteriksi, koska lukuhalut ei olisi riittänyt DI/lääkäri/juristi/ekonomi opiskeluun. Tuskinpa olisin menestynyt paremmin yliopiston käyneenä.