REHELLISESTI, miten lapsesi reagoi jos käsket häntä vaikka siivoamaan omat lelut?

 Ja myös minkä ikäisistä lapsista kyse?

-ap

Kyllä 3-v. lapsi sanoo "äiti, sinä voit siivota", "en minä jaksa", "kato äiti siivosin jo NÄIN paljon (neljä legoa), sinä voit auttaa ja siivota loput". Että silleen.

Tää tuli siis mulla mieleen kun mun äiti (LTO eskarissa) puhu tosta kun ne oli pitän lapsille kurinpalautuksen. Just kun eskarit nykyään ei kunnioita aikuisen sanaa sitten yhtään. Ihan mitä vaan niille sanoo niin aina on vastaus "EIIIIIII", "EI ME HALUTA", "ei sitä laulua", "ei me jakseta jumpata" jne. Silloin kun itse olin eskarissa (alle 20v sitten) niin ei olis käynyt pienessä mielessäkään sanoa "EI" tädille. Tai yleensäkkään kellekkään aikuiselle. Onneks munkaan lapsi ei päiväkodissa kiukuttele ja siellä on kuulemma suorastaan esimerkkinä muille mutta kotona ei sitten mitään järkeä tossa touhussa. 

Eipä siitä toisaalta lasta voi syyttää. Itse olen kasvattanut ja jossain on menty pieleen mutta nyt korjaan tän homman.

-ap

esittää kuuroa tai kuollutta

Lapsi 1v 9kk, siivoaa lelunsa oikein kiltisti iltaisin ennen nukkumaan menoa. Ottaa sen vielä ilmeisesti leikkinä, välillä olisi laittamassa joitain leluja hassuihin paikkoihin ja virnistellen vilkuilee huomaanko. Sitten testaa vielä muutaman muun "väärän" paikan ennen kuin lelu on oikeassa laatikossa tai oikealla hyllyllä. Löytäessään roskan lattialta on oikein jämäkkänä, että se pitää aivan heti saada vietyä roskikseen. Samoin älähtää, jos isältään jää astiat atk-pöydälle tai joku muu asia on väärässä paikassa. Lapsi keräilisi mielellään ulkonakin roskia ja tumppeja roskiksiin, tähän en kyllä ole "hygieniasyistä" antanut lupaa.

Luulen kyllä, että tämä pieni kotiapulainen alkaa jossain vaiheessa uhmaamaan iltasiivousta vastaan mutta pitää nyt vain nauttia kun ei ihan kaikessa kiukuttele :D.

Vierailija kirjoitti:

Tää tuli siis mulla mieleen kun mun äiti (LTO eskarissa) puhu tosta kun ne oli pitän lapsille kurinpalautuksen. Just kun eskarit nykyään ei kunnioita aikuisen sanaa sitten yhtään. Ihan mitä vaan niille sanoo niin aina on vastaus "EIIIIIII", "EI ME HALUTA", "ei sitä laulua", "ei me jakseta jumpata" jne. Silloin kun itse olin eskarissa (alle 20v sitten) niin ei olis käynyt pienessä mielessäkään sanoa "EI" tädille. Tai yleensäkkään kellekkään aikuiselle. Onneks munkaan lapsi ei päiväkodissa kiukuttele ja siellä on kuulemma suorastaan esimerkkinä muille mutta kotona ei sitten mitään järkeä tossa touhussa. 

Eipä siitä toisaalta lasta voi syyttää. Itse olen kasvattanut ja jossain on menty pieleen mutta nyt korjaan tän homman.

-ap

Sun äiti ei taida olla työssään kovinkaan kaksinen, jos näin maaliskuussa täytyy pitää kurinpalautus, koska lapset ilmaisevat mielipiteensä. Lapsella on oikeus sanoa,  että ei halua, ei jaksa jne., koska lapsen tehtävänä ei ole totella aikuisten miettimättä sitä, onko niissä järkeä vai ei.

Jos lapset eskarissa sanovat kaikkeen ei, on vika ohjaajissa, ei lapsissa.

No ei mitään reaktiota. Tai sitten " en mä jaksa!".

Sama. Odotapa kun ne kasvaa, sotkee enemmän eivätkä suostu tekemään sitäkään vähää. No okei. Vanhempi 17v. lapsi tietää milloin alan suuttua ja silloin kannattaa totella. Tuo kaksivuotias siivoo jopa läikyttämänsä maidot ym lattialta-vielä. 5-vuotias ei oikein tekisi mitään siis jos ei huvita juuri silloin.

Heittäytyy teatraalisesti lattialle, piehtaroi ja vaikertaa. 6 v. Ja joka ilta ne omat tavarat siivotaan paikoilleen, kaikesta draamasta huolimatta. Toinen siivoaa omat kamansa ilman melua (aina tehnyt niin) ja painuu maate iltatoimiensa jälkeen.

Lapseni hämmentyisi aika lailla, koska meillä ei käsketä siivoamaan tai käsketä muutenkaan tekemään asioita. Tietyt asiat toistuvat joka päivä, niistä ei keskustella, koska ne ovat rutiineja. Tällaisia ovat hampaiden peseminen, astioiden laittaminen tiskikoneeseen ja roskien vieminen. Ei tarvitse käskeä, ne tehdään. Nurmikon ajamisesta meillä suorastaan taistellaan, sille hommalle on pakko tehdä taas keväällä vuorot, koska ajettava leikkuri on niin kiva.

Suhtaudun lapsiini ihmisinä, joilla on hyviä ja huonoja hetkiä. En käske enkä komenna. Lapsillani on aivot, he saavat käyttää niitä. Tästä on seurannut sosiaalisia, koulussa hyvin menestyviä lapsia, jotka uskaltavat kyseenalaistaa aikuisten säännöt, joille ei löydy järkevää syytä. Tällainen oli esim. eskarissa LTO:n päätös, että eskarin aikana ei saa lukea, koska osa ei osannut vielä edes kirjaimia.

Yleisin vastaus taitaa olla "ihan kohta". Ja ilman muistuttamista mitään ei tapahdu ihan kohta eikä vähän myöhemminkään. 

Yksi liukenee paikalta, toinen alkaa kiltisti siivoamaan ja kolmas on kuin ei kuulisikaan.

Kyllä hyvin tutulta kuullostaa vaikka ei se ihan "ei jaksa" muodossa tule enemmänki "kohta" ja se kohta on siis ei ikinä jos ei uudestaan huomauta. Minulla on kaksi lasta toinen 2v ja toinen 5v. Nuorempi auttaa ihan innoissaan missä tahansa askareessa. Vanhemmalta tulee taas tätä "kohta" vaikka ennen auttoi hänkin.  Vanhemmankin saa kyllä siivoamaan omat jälkensä, mutta se menee yleensä "Minä lasken kolmeen ja jos silloin ei lähde homma käyntii tapahtuu asia X.....1....2....." kyllä se ennen kolmatta yleensä lähtee käyntiin.

-siivoa lelut

*poika laittaa yhden palikan laatikkoon, taputtaa ja istuu onnellisena lattialla*

meillä asuu vain taapero :D

Onpa ihanaa kuulla etten ole ainoa! :D Oon kyllä siis saanut tytön tottelemaan lopulta lähinnä uhkailemalla, lahjomalla tai kiristämällä :D Mutta haluan ettei noihin tarvi turvautua vaan se olisi selviö että aikuisia totellaan. Mistä muuten uskotte että tällänen johtuu? Mikä vanhemmuudessa tehdään nykyään eri tavalla kuin joskus 80-90 luvuilla? Mä en kuitenkaan saanut ikinä koivuniemen herraa, tms. Tukkapöllyäkin vain pari kertaa koko lapsuuden aikana. En siis usko että tää johtuu fyysisten rangaistusten puutteesta. Omasta mielestäni muutenkin oon kasvattanut suht samalla tavalla kuin omat vanhempani mutta jotain olen selkeästi tehnyt eritavalla... en vain tiedä mitä

-ap

3,5v. Riippuu tilanteesta mutta nykyään siivoaa ensimmäisestä pyynnöstä ja vielä tosi nopeaan ja oikeille paikoille. Tätä on tapahtunut vasta muutaman kk. Sitä ennen pyysin häntä aika harvoin siivoamaan ja ei sitten sitä kovin innolla tehnytkään. Nyt hän on kai jo tottunut tai sitten kasvanut.

Meillä ei tarvitse käskeä kahta kertaa, vaan sanoa kerran ja lapsi tekee sen minkä käsken välittömästi.

Meillä ei myöskään ole vapaa kasvatus käytössä.

Rehellisesti täällä, olen 90-luvun lapsi ja siis 2 ja 5 vuotiaan äiti (olen nuori äiti). Olin itse ihan samanlainen kuin omat lapseni. Pienenä autoin sitten ei huvittanut ja sitten taas palasin siivoamaan omat jälkeni kun oman äitini kanssa tarpeeksi tuli väännettyä. En sitten tiedä mistä tämä tulee kun niin yritin ettei tämä tapa tarttuisi itseltäni. Koivuniemen herra ei käynnyt meilläkään minun lapsuusaikoinani luunappi ja tukkapölly kylläkin.  Minusta näin aikuisiällä ajatellen oma äitini oli todella hyvä kasvattaja joten ei se huonosta kasvatuksesta johdu äitini osalta. Ittestäni en tiedä missä meni vikaan.