Millaista uskovaisten elämä on?

Minä tein henkilökohtaisen uskonratkaisun rippikoulussa. Teini-iässä usko näkyi käytännön valinnoissa: en käyttänyt päihteitä ja kävin diskojen ja kotibileiden sijaan nuortenilloissa. Seurustelusuhteissa fyysinen läheisyys rajoittui suuteluun ja halailuun. Kun tapasin aviomieheni, yhdessäolon tarkoituksena oli molemmille selvittää, onko meillä samanlaiset haaveet ja toiveet tulevaisuuden suhteen ja haluammeko yhteisen elämän. Vuoden vietimme tutustuen toisiimme ja puhuen kaikesta maan ja taivaan välillä, ja sen jälkeen vietettiin kihloja ja häitä. Olimme molemmat neitsyitä hääyönä, mikä lienee ainakin ei-uskovaisissa piireissä melko harvinaista.

Nyt olen 29, ollut naimisissa 7 vuotta ja meillä on kolme ihanaa lasta. Olemme ihan tavallinen perhe, usko näkyy varmaan eniten pienissä jutuissa. Puhumme lapsille Jumalasta, rukoilemme yhdessä ruoka- ja iltarukoukset ja opetamme Raamattua. Uskonratkaisu on kuitenkin heidän omansa. Vietämme paljon aikaa perheenä, käymme useimpina sunnuntaina kirkossa, emme miehen kanssa käytä alkoholia kuin satunnaisesti pieniä annoksia ruuan kanssa.

Minulle on tärkeää opettaa lapsilleni että jokainen ihminen on arvokas ja kaunis, ja itsensä tai toisten huono kohtelu on väärin.

Suhtaudun elämään luottavaisesti ja positiivisesti, vaikeuksienkin keskellä Jumala kantaa ja pitää huolen. Paljon on kiitoksen aihetta:)

Uskoni ei ehkä niinkään näy siinä mitä teen, vaan mitä en tee. En juo alkoholia, pyhitän lepopäivän. Pyrin etten rakastaisi maailmaa liian paljon. Toki vihollinen kiusaa ja on onnistunut moneen syntiin houkutella. Raskas on tämä maallinen matka ja se näkyy välillä minusta arjessa. Mutta toisaalta turva ja luottamus on Jumalassa. Ajatuksissani rukoilen usein Jumalalta apua ja voimia, ja kiitän kaikesta. Ulkopuolisen silmin arkeni ei kauheaati eroa muista. Olen 22-vuotias ja olen naimisissa, pienen lapsen äiti. Ehkä se on outoa monelle

Vierailija kirjoitti:

Usko ei näy mitenkään konkreettisesti elämässäni ja arjessani, vain ajatuksissani. Toki myös hieman ehkä käyttäytymisessäni. Pyrin kohtelemaan muita hyvin, mutta niin varmasti moni uskonnotonkin. - Kristitty

Suunnilleen sama täällä. Kerron mielelläni uskostani, mutta vain kysyttäessä. Lasten kanssa rukoillaan iltarukous.

Facessa seurattuna hirveän ahdasmielistä ja ihan kuin jotkut uskovaiset olisivat kasvaneet pimeässä tynnyrissä. Myös ilkeitä ja muita pilkkaavia ovat ihan avoimesti ja uskomattoman taikauskoisia. Eilen pilkkasivat porukalla niitä ihmisiä, joiden sukupuoli on epäselvä. Naureskelivat, olivat vihaisia ja suoraan pilkkasivat. Voiko joku oikeasti olla niin tyhmä ja tietämätön, että ei tiedä, että kaikista vastasyntyneistä ei voida sanoa, ovatko miehiä vai naisia? Yksikin tollo tuumasi, että mitkähän värkit näiden housuista löytyy ja eivätkö itse tiedä mitä sukupuolta ovat jne. Järkyttävää kiusaamista! Tämä keskusteluketju niiden kaikkein mielenvikaisimpien eli "aitoavioliittolaisten" sivuilla. Käykääpä lukemassa. Oikeasti, sairasta porukkaa.

Ei kaikki uskikset tietysti noin järkyttävän tyhmiä ole, mutta yllättävänkin paljon heitä on. Mulla on yksi vl-kaveri ja hän vaikuttaa onnelliselta, eikä hän koskaan arvostele tai pilkkaa muita, sitä en tiedä tietysti mitä omissa piireissään puhuvat, mutta osaa ainakin käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Facessa seurattuna hirveän ahdasmielistä ja ihan kuin jotkut uskovaiset olisivat kasvaneet pimeässä tynnyrissä. Myös ilkeitä ja muita pilkkaavia ovat ihan avoimesti ja uskomattoman taikauskoisia. Eilen pilkkasivat porukalla niitä ihmisiä, joiden sukupuoli on epäselvä. Naureskelivat, olivat vihaisia ja suoraan pilkkasivat. Voiko joku oikeasti olla niin tyhmä ja tietämätön, että ei tiedä, että kaikista vastasyntyneistä ei voida sanoa, ovatko miehiä vai naisia? Yksikin tollo tuumasi, että mitkähän värkit näiden housuista löytyy ja eivätkö itse tiedä mitä sukupuolta ovat jne. Järkyttävää kiusaamista! Tämä keskusteluketju niiden kaikkein mielenvikaisimpien eli "aitoavioliittolaisten" sivuilla. Käykääpä lukemassa. Oikeasti, sairasta porukkaa.

Ei kaikki uskikset tietysti noin järkyttävän tyhmiä ole, mutta yllättävänkin paljon heitä on. Mulla on yksi vl-kaveri ja hän vaikuttaa onnelliselta, eikä hän koskaan arvostele tai pilkkaa muita, sitä en tiedä tietysti mitä omissa piireissään puhuvat, mutta osaa ainakin käyttäytyä.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Siis kiusaamisasiassa. Juuri sitähän nämä Aito avioliitto-ihmiset ovat: muiden kiusaajia, eivät yhtään mitään muuta. Osa uskovista on ihan ok, osa näitä itsekkäitä kiusaajia, joille oma etu on aina ykkönen, siinä unohdetaan lapsetkin. :(

Onhan se sitä että joku tunnistettavasti vastaa ja joku väri sokea vammauttaa toisen ja väittää nähneensä värejä silmillä kaapatusta textistä mikä tässäkin lukee ja kertoo nähneensä mitä muut ajattelevatkin. Pelottelevat vielä sillä että kertovat muille mielenvikaiset ajatukset jotta syntyisi lisää uskomattomia kehitysvammaisia.

Vierailija kirjoitti:

Hieman joskus jopa kadehdin helluntailaisen tätini uskoa. Hän on kokenut elämässään kovinkin rankkoja asioita, mutta silti elämänusko on loppumaton, hän ajattelee aina hyvää kaikista ja kaikella on tarkoituksensa.

Näin uskon minäkin. Toki monesti on ollut hetkiä, jolloin on tehnyt mieli viheltää peli poikki, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle, mutta aina sieltä jostain löytyy pieni valonsäde, joka auttaa jaksamaan. 

Jokaisen myrskyn jälkeen tulee poutasää:)

Olen varmaan monen uskovaisenkin mielestä todellinen hihhuli. Elämäni on kuitenkin päällisin puolin aika normaalia lapsiperheen elämää. Puheenaiheet liittyvät kuitenkin tosi paljon Jeesukseen. Joka päivä rukoillaan, luetaan Raamattua, ylistetään ja käytetään armolahjoja. Ollaan tietty seurakunnan toiminnassa sekä tekemässä että osallistumassa.

Elin aiemmin lähinnä nimikristityn elämää. Olin ns. hyvä uskovainen kunnes uuvuin ja elämässä tuli kriisejä. Melkein tuli avioero ja en enää kyennyt siihen suorittamiseen. Päädyin kuitenkin lähemmäs Jumalaa ja löysin läheisen suhteen Jeesukseen. Uskoa uskonnon sijaan voisi sanoa.

Itsetuntoni on noussut, sillä se ei perustu tekemisiini tai ihmisten mielipiteisiin vaan arvooni Jumalan luotuna ja lapsena. Sen seurauksena, olen uskaltanut tehdä asioita, joita en ennen olisi uskaltanut. Uskallan myös olla jotain mieltä asioista, kun ennen en edes tiennyt omaa mielipidettäni.

Vierailija kirjoitti:

Pakko vielä huomauttaa, että Jehovan todistajat ovat kristittyjä :)

T: 13

Eivät ole. Kristityt uskovat mm. kolmiyhteiseen Jumalaan sekä Jeesuksen jumaluuteen, ja käyttävät uskonsa pohjana vain Raamattua.

Eikö kaikki ole uskovaisia? Uskotaanhan me rahaan, asuntoon, työmarkkinoihin, materiaalin tuomaan onnellisuuteen, koulutukseen jne. Miksi kristityn usko Jumalaan olisi jollain tapaa huonompi kuin markkinaliberalistin usko rahaan? Mikä ero?

Turvallista koska Jumala on luvannut pitää omistaan huolen. Hyvä omatunto ohjaa tekemään niitä valintoja mitkä on uskovaiselle sopivia. Sielunvihollinen kyllä päivystää ahkerasti ja yrittää kaikilla mahdollisilla tavoilla saada tekemään syntiä.Se saattaa kiusata ja rääkätä niin,että tuntuu onko tässä enää edes uskovainen. Sillon voi pyytää evankeliumia omalle kohdalle puolisolta ,lapsilta tai joltain uskovaiselta. Kun saa synnit anteeksi niin on taas kevyt ja onnellinen olo.Siioninlaulut ja seurojen kuuntelu vahvistavat uskoa.

Uskovaisen elämä ei ole helppoa mutta Usko tuo turvaa ja luottamusta elämään.Jumala on luvannut kuuliaiset lapsensa hyvästi siunata.

Olen saanut lapsuudessa lapsen uskon. Luotan ihmisiin ja yritän kohdata jokaisen ihmisen tärkeänä. Yritän löytää asioista hyvää..kirkolliset juhlapyhät siivittää mukavasti arkeani ja tuo jotain juhlaan joskus..naimisiin olen mennyt kirkossa ja rakastan puolisoani... elän varmaan melko samanlaista elämää kuin ateistitkin...Olen vain paljon tasapainoisesti, kun olen uskossa..luen silloin tällöin raamattua ja tutkin virsikirjaa..

Voi luojaaaa ota minut jo pois tääältäää!!!

Ahdistavaa. Koko ajan piti miettiä voiko tehdä tai ostaa jotain vai onko se turhaa koreilua mistä tutut alkaa kuittailemaan. Jumalan kostolla uhkailtiin ja aina kun satutti itsensä leikkiessä, se oli jumalan rangaistus. Lest.

Vierailija kirjoitti:

Uskovan elämä eroaa sillä tavalla "niistä muista", että hän ei ole koskaan olosuhteiden armoilla.

Uskovalla on sisäinen rauha, turva ja luottamus joka tilanteessa, never panic.

Uskova ei murehdi, ei ole huolissaan, ei kanna kaunaa, ei piikittele.

Tästä voit myös päätellä, oletko itse uskova - sinä, joka sellaisena itseäsi pidät.

Uskova on Raamatun mukaan syntinen kuten muutkin, vaikkakin armahdettu. Siksi me piikittelemme, kannamme kaunaa, ja olemme huolissamme. Siitä huolimatta meillä on armo ja voimme luottaa Jumalaan.

Jeesus oli synnitön, ja siitä huolimatta hän murehti ja ahdistui suuresti ennen ristiinnaulitsemistaan. Ei se ole väärin. Älä aseta muille taakkoja, joita et itsekään voi kantaa!

Hmm mielenkiintoista. Monen kristityn kirjoitukset ovat kuin omasta kynästäni.

Koen löytäneeni tuon sisäisen rauhan ja tyynen suhtautumisen kaikkeen.

Nimenomaan pyrin kohtelemaan muita hyvin ja itseäni armollisesti.

Vaikeina aikoina uskon, että kaikki kääntyy hyväksi eli voisi sanoa että sisäistä luottamusta on.

En valita turhista asioista. 

Uskon, että minkä taakseen jättää sen eestään löytää eli yritän tehdä itse vain sellaisia valintoja joiden takana voin seistä aina. 

En piikittele, en kanna kaunaa. Jokainen ihminen on arvokas, sen mukaan elän ja sitä opettaisin lapsilleni.

Olen todella kiitollinen kaikesta.

Mutta olen ateisti. Koen, että lista yllä on ihmisyyden universaaleja perushyveitä.

Toki jos joku tarvitsee kristinuskon kolmiyhteistä jumalkäsitystä tuon mukaiseen elämään niin mikä minä olen tuomitsemaan. Mutta silti meistä muistakin suuri osa elää niin.

Tasapainon voi löytää myös siten, että ajattelee yksinkertaisesti elämän kantavan ja oman intuition johdattavan sinut oikeisiin valintoihin ja tilanteisiin, sekä uskomalla hyvien tekojen tuovan mukanaan hyvää.

Oletteko ikinä pohtinut miksi uskotte juuri kristinuskon Jumalan olevan mielenrauhanne takana? Tuntuuko maailma pelottavalta ilman ajatusta jostain kaikkivaltiaasta isähahmosta?

Tavis juttuja, aamupuuro, joskus otan ruokalusikallisen konjakkia, koska olen iäkäs ja kärsin kipuja.  Tosin joku sanoi: korkki kiinni, vaikka en koe ongelmaksi.

Nuorempana jos heräsin mekkalaan heti esitin rukouksia.  

Joskus vuonna 1962 opin ensimmäiset rukoukset, ajattelin Jumalan olevan kohtuullinen, äiti pahoinpiteli, sitten se loppui.

Saimme apua rahalliseen ahdinkoomme usein ihmeellisellä tavalla.

Jollain ihme häpeällä on saatu pois yhteisöistä, kirkossa joskus käyn.  Yhteisöön kuuluminen kuitenkin on vapaaehtoista, en koe omakseni koska en pysty tekemään paljon mitään.

Sanoisin myös, että turvallista.

Selkeää, kun uskoo ja luottaa mm. arvoillaan olevan pysyvän perustan sekä luottaa, että Jumalan sana johtaa oikeisiin valintoihin. Vaikka joutuisi Jumalan sanan johtamana tekemään kirpaisevia valintoja ja luopumaan jostain, voi luottaa, että valinnat ovat lopulta hyväksi.

Rauhallista, kun on Jeesuksen ansiosta rauha ja sovinto Jumalan kanssa.

Toivo pysyy, vaikka tässä ajallisessa elämässä tapahtuisi mitä kauheaa; toivo ulottuu kuoleman rajan yli iankaikkiseen elämään.

Kaiken keskiössä on Jeesuksen ristinsovituksen ja ylösnousemuksen evankeliumi. Jos kristitty lipuu siitä pois, uskon että kaikki yllämainittu menetetään.

Vierailija kirjoitti:

Turvallista koska Jumala on luvannut pitää omistaan huolen. Hyvä omatunto ohjaa tekemään niitä valintoja mitkä on uskovaiselle sopivia. Sielunvihollinen kyllä päivystää ahkerasti ja yrittää kaikilla mahdollisilla tavoilla saada tekemään syntiä.Se saattaa kiusata ja rääkätä niin,että tuntuu onko tässä enää edes uskovainen. Sillon voi pyytää evankeliumia omalle kohdalle puolisolta ,lapsilta tai joltain uskovaiselta. Kun saa synnit anteeksi niin on taas kevyt ja onnellinen olo.Siioninlaulut ja seurojen kuuntelu vahvistavat uskoa.

Uskovaisen elämä ei ole helppoa mutta Usko tuo turvaa ja luottamusta elämään.Jumala on luvannut kuuliaiset lapsensa hyvästi siunata.

Mun exäni, uskovainen mies kulkee risti kaulassa mutta ei ole valmis tarjoamaan kenellekään yhtään mitään. On ahne ja itsekäs. Olemme menossa käräjäoikeuteen syystä että ei halua maksaa elatusmaksuja lainkaan, ei edes Kelan minimiä.

Joten siinä sulle uskovaista. Hyvin monta tällaista olen tuntenut, joille se oma napa on kuitenkin kaikkein lähinnä. Tuomitaan muita ja kuvitellaan olevansa jotenkin parempia kuin muut, vaikka itse on ihan samanlainen syntinen. 

Olen vanhoillislestadiolainen, en alunperin uskovaisesta kodista. Löysin vanhoillislestadiolaisuuden noin kaksitoista vuotta sitten ja samoista piireistä on miehenikin. Mies on uskovaisesta kodista ja suvusta.

Meillä on kahdeksan lasta, tällä hetkellä olen itse (mieluusti) kotona ja mies työelämässä, pyörittää yritystä. Asumme maalla.

Meidän roolijako on hyvin perinteinen, mutta en koe, että kummankaan kontolle jäisi liikaa. Lapset on otettu vastaan yhteisymmärryksessä ja ennen jokaista lasta on myös käyty keskustelua siitä, haluammeko, jaksammeko, mistä saataisiin lisää voimavaroja jos niitä tarvitaan. Tähän asti kaikkea on riittänyt, eikä ole ollut puutetta.

Viikoittain käydään 1-2 kertaa seuroissa, mihin lapset lähtevät myös mielellään. Viikottain (paitsi kesäaikana) on myös pyhäkoulu ja päiväkerho. Tähän mennessä lapset ovat lähteneet myös niihin mielellään. Ollaan itse muutamalla vastuualueella mukana oman rauhanyhdistyksen toiminnassa, mutta ei koeta tätä taakaksi. Tätä talkoona tehtävää työtä on lopulta aika harvakseltaan.

Kesäisin käydään Suviseuroissa ja opistoseuroissa, jos sinne vain päästään. Yleensä ollaan päästy. Ne on eräänlaisia kohokohtia niin lapsille kuin aikuisillekin.

Mies kulkee miestenilloissa, minä sisarilloissa. Ne on miesten ja naisten keskinäisiä illanviettoja, missä voi olla alustus jostain määrätystä aiheesta sekä keskustelua aiheen ympäriltä, tai jotain muuta ohjelmaa tai ihan vapaata juttelua ja oleilua. Tulevat tarpeeseen molemmille.

Mitähän muuta. Koen että eletään hyvin normaalia elämää, paitsi että meidän elämään ei kuulu esim. meikkaus, maallinen musiikki, alkoholi, korvakorut tai vaikka hiusten värjäys.

Lasten kanssa ollaan paljolti, ulkoillaan ja lueskellaan ja lauleskellaan. Osa on löytänyt mieleisen harrastuksen ja niitä koetetaan tukea. Loma-aikojen ulkopuolella osa tosiaan on koulussa.

Usko näkyy päivittäisessä elämässämme, mutta on luonteva osa sitä. Kun jotain asiaa mietitään uskon näkökulmasta, asiat pyritään selittämään lapsille niin, että he ymmärtävät, mistä on kysymys ja miksi tehdään tai ei tehdä näin. Meillä ei ketään pelotella, vaan nimenomaan haluamme uskon tuovan turvaa ja rauhaa ja olevan eräänlainen peruskallio.

Lapsilla on ystäviä myös oman uskonyhteisön ulkopuolelta, eikä tätä ole mielestäni syytä rajoittaa. Jos kuvioissa on ollut vaikka kynsien lakkailua niin asiasta on ihan nätisti keskusteltu lapsen kanssa, ja mietitty yhdessä, että onko oikeasti tarpeen lakata.

Paljolti ollaan tekemisissä toisten vl-perheiden kanssa ja siitä saa kyllä paljon voimavaroja, kun samassa tilanteessa ollaan :)

Mitäs sanoisin itsestäni. No, arki on tietysti säätöä monen lapsen kanssa ja joskus saattaa väsyttääkin, mutta en mä tätä mihinkään vaihtaisi. Perhe-elämän ohella tykkään liikkua, leipoa ja hoitaa pihaa. Syksyllä pitäisi myös aloittaa opinnot, mikä jännittää!

Lapsilleni toivon, että pysyisivät uskomassa. Mutta tiedän, että he voivat ja saavat valita toisinkin. Tärkeintä olisi että saisivat elää hyvää elämää onnellisina ja rakastettuina.

Vl-yhteisö muuttuu ja on muuttunut paljolti jo näissä kahdessatoista vuodessa. Kukapa tietää, mitä kymmenen vuoden päästä on.

Yhdessä viestissä on vaikea kertoa kaikesta, mutta kysy lisää, jos joku jäi kiinnostamaan :)

T. Vl-äiti