Miten kummassa monet lestadiolaisäidit pysyvät niin hoikkina...
vaikka on monta raskautta takana. Itsellä ainakin paino nousee reilusti odottaessa. Yksilöllistä kai sekin lie.
Kommentit (16)
Uskovaiset ovat yleensäkin hoikempia ja terveempiä kuin keskivertoväestö.
Kun itse voi hyvin, jaksaa hyvin hoitaa myös muita :)
Eivät tyydytä ruoalla muita tarpeita kuin nälkää. Saavat turvaa, lohdutusta, virkistystä, piristystä jumalasuhteesta ja yhteisöstä.
Jättää lapset isälle hoidettavaksi ja lähtee lenkille, kuntosalille jne.
Syö säännöllisesti ja terveellistä kotiruokaa. Liikkuu lasten kanssa ei jää kotiin koneen ääreen.
Vierailija:
Jättää lapset isälle hoidettavaksi ja lähtee lenkille, kuntosalille jne.
Syö säännöllisesti ja terveellistä kotiruokaa. Liikkuu lasten kanssa ei jää kotiin koneen ääreen.
vastaan, että luulisin, että olemme aivan samalla lailla laihoja tai pyöreitä kuin muukin väestö.
Mutta meillä monilla on ajatuksena itsensä kunnossa pitämisestä siksi, että muuten ei jaksa. Minun mielestäni minun ensisijainen tehtäväni on hoitaa ensin itseäni ja silloin hoidan hyvin lapset ja kodin, koska jaksan. Toisaalta tässä yhteiskunnassa ja ihmisten mielissä on tiettyjä pinttymiä-jopa terveydenhoitohenkilöissäkin. Jos lapsia on paljon sinun ikäänkuin kuuluu olla väsynyt, ehkä vähän pyöreäkin ja jotenkin sellainen, että ei ole jaksanut huolehtia itsestään. Vähän niinkuin säälittävä.
Olen huomannut sen monesti, kun ihmiset eivät mitenkään meinaa uskoa, että ihan oikeasti, miten sinulla voi olla niin monta lasta, ethän sinä edes näytä siltä jne.
Toisaalta, jos et välitä ulkoisesta olemuksestasi syy on aina lapset. Isonperheen äitinä myös väsymyksenkin syy on aina lapset. Väliin tuntuu, että lapsettomalla on oikeus sanoa olevansa väsynyt, mutta ei ison perheen äideillä, koska silloin väsymys on helppo kuitata-mitäs teette niitä lapsia.
Uskokaa pois, kaikki tämä on koettu moneen, moneen kertaan omassakin elämässä. Ja tälläisten syiden vuoksi lest. äidit eivät välttämättä halua valittaa.
Haluan myös huolehtia itsestäni sen vuoksi, että koska tiedän, että lapseni joutuvat pilkankin kohteeksi isosta lapsilukumäärästä, etteivät he joutuisi " häpeämään" minua ja sen takia kärsimään lisää.
väsymys ja epämääräinen yskä oli lapsiluvun syy. Kunnes olo oli jo ihan mahdoton ja hakeuduin uudestaan lääkäriin. No suostuivat sitten , että tuskin tässä mitään, mutta tarkistetaan nyt crp, kylläpä tuli eloa, kun oli todella korkealla. Väsymyksen syy löytyi sitten keuhkokuumeesta. Paraneminen olikin sitten hidasta, kun kaksi viikkoa kituuttelin kotona, et kait mä oon vain sit niin väsynyt:( ennenkuin menin (sisu antoi periksi ja oli ihan pakko) uudestaan lääkärille.
Vierailija:
Toisaalta tässä yhteiskunnassa ja ihmisten mielissä on tiettyjä pinttymiä-jopa terveydenhoitohenkilöissäkin. Jos lapsia on paljon sinun ikäänkuin kuuluu olla väsynyt, ehkä vähän pyöreäkin ja jotenkin sellainen, että ei ole jaksanut huolehtia itsestään. Vähän niinkuin säälittävä.
Olen huomannut sen monesti, kun ihmiset eivät mitenkään meinaa uskoa, että ihan oikeasti, miten sinulla voi olla niin monta lasta, ethän sinä edes näytä siltä jne.
Tähän olen minäkin törmännyt. Minulla on viisi lasta, en kylläkään ole lestadiolainen :). Ja usein lapsiluvun kuullessaan ihmiset päivittelevät, kuinka " ei kyllä uskois" . Jaa-a, miksi ei? Ei viisi lasta ole yhtä kuin ylipainoinen äiti tai muuten vaan räjähtäneen näköinen äiti (vaikka kyllä ajoittain olen räjähtäneen näköinenkin ;-)...)
Olen loukkaantunut mielipiteistänne lestadiolaisten puolesta. Siis mikä teidät oikeuttaa laukomaan aivan älyttömiä mielipiteitä?
...olen ainakin käsittänyt etteivät juo alkoholia. Saunakaljat ja siiderit ovat aikamoisia energiapaukkuja.
keskustelin juuri tuossa neuvolan lääkärin kanssa, kun hänen mielestään lapsiluku saisi olla nyt täynnä, koska en mitenkään voi jaksaa enemmän kuin 4 kanssa. No, sanoin, että en koe oikeaksi sitä, että hän lääkärinä ajattelee meidän perheen lapsilukua, kun ei ole mitään erityistä syytä(fyysistä tai henkistä)ja minun puolestani laittaa rajojaan. Kerroin myös että toki tiedän, ettei tässä asiassa järjen kanssa ole mitään tekemistä. Hän alkoi pelottelemaan minua varmalla kuolemalla ja olenko ajatellut sitä että rupsahdan aivan varmasti ja kuinkas sitten suu pannaan.. Muisti myös kertoa kuinka kamalia vaivoja minulle saattaa joskus tulla. Huh, kylläpä en enää ikinä luota tämän lääkärin ammattitaitoon millään saralla. Ja kaikki tämä vain siksi, että minulla on 4 lasta.
Vierailija:
vaikka on monta raskautta takana. Itsellä ainakin paino nousee reilusti odottaessa. Yksilöllistä kai sekin lie.
Ei myöskään makoilemaan päivät pitkät laiskana, ei ole perheellä varaa lihottaviin herkkuihin jne jne.
Minullekin on sanottu ties vaikka mitä lapsiluvun vuoksi, alkaen (ihan oudot ihmiset)siitä, että millainen talo/auto/kattila meillä on. Paljonko kuluu maitoa jne. No nämä otan sillä mielellä, että ihmisiä vaan kiinnostaa. Mutta sitten nämä kysymykset oikeasti loukkaavat:
-kuinka muka pystyt rakastamaan niitä kaikkia?
-pakottaako sun miehesi sut tohon?
-oletko sä kamalan alistettu?
-onko sulla omaa elämää?
-mihin sä kuvittelet pääseväsi töihin koskaan?
-miten sää viittit?
-jokos olet raskaana?
-vauvan kuoltua; no onhan sulla noita, ei kait se yks missään tunnu...
-kannattaisi kyllä vähän ajatella ettei tee lapsia tänne kuolemaan
-ajattelitko ihan yksin maailman täyttää jne. jne.
Tämän kaltaiset kysymykset lisäävät monta kertaa enemmän taakkaani kuin se, että pieni ihminen syntyy tänne.
Sekin, että lapseni 3lk. kertoi kotona kaverinsa äidin kysyneen häneltä, että elättekö te sossun varoilla kertoo aika paljon. No lapseni ei tiennyt mitä tarkoittaa sossu. Se loukkaa eniten, että lapsille huomautellaan asioista. (ja jos se on sossun varassa elämistä, että saan kotihoidontuen ja lapsilisän, niinkuin muutkin, niin sitten kyllä. Muuten emme elä)
Olen monesti sanonutkin, että jos olisin lesbo tai jos olisimme uusperhe, olisimme hyväksyttyjä tähän yhteiskuntaan. Tuntuu, että kaikki muut asita on ihan okei (aids sun muut sukupuolitaudit, alkoholismi jne) mutta ei suuri lapsilukumäärä.
mukavaa, jos joku kommentoisi sitä, et miksi esim. esittää edellisen kaltaisia kysymyksiä? Onks se vaan uteliaisuutta vai mikä saa ihmisen kyselemään tuollaisia? Tiedostamaton kateus/viha tms.? Tuskin kukaan tuollaisia kyselee tun kaltaisia juttuja muutaman lapsen vanhemmiltakaan, vai?
terkuin köyhä neljän lapsen äiti, ei lesta.