Internet-yhteisöjä, jotka käyttäytyvät uskonnollisen kultin tavoin
Kommentit (60)
Sellainen hörhöryhmä Facebookissa kuin Freetoxaajat. Onko kukaan muu tutustunut? Et saa olla edes kevyesti eri mieltä mistään tai lennät heti ryhmästä pihalle. Olemme parin kaverin kanssa liittyneet sinne puhtaasti huumorimielessä. Yksi kaveri lensi jo pihalle kyseenalaistettuaan yksisarvishoidot. Ryhmän sisältö on jotain uskomatonta ja välillä mietin, pitäisikö edes nauraa vai olla oikeasti kauhuissaan. Välillä on aika surullista nähdä, miten ihmiset voi olla niin sekaisin.
Ryhmässä mainostetaan usein myös sitä Tannin Juice-juttua, josta joku oli tässä ketjussa maininnut.
Allekirjoitan Tumblrin.
Kuulun itse Overwatch -pelin fandomiin. En ole koskaan nähnyt yhtä myrkyllistä fandomia millään pelillä. Ihmiset lähettävät jopa tappouhkauksia, koska shippaat henkilön A henkilö B:n kanssa, koska "A kuuluu shipata henkilö C:n kanssa". Kuulostaa hurjalta, mutta en valitettavasti pilaile. Varsinkin heteroseksuaalisia shippejä vastaan hyökätään suurin joukoin ja kovaan ääneen, Tumblrissa kun ihannoidaan homoja/lesboja ja biseksuaaleja. Ihmiset, jotka shippaavat heteropareja, ovat automaattisesti homofoobikkoja.
N21
Vierailija kirjoitti:
Youtube-vegaanit. Freelee on jo mainittu, mutta myös Alyse eli Raw Alignment on aika fanaattinen (kaiken lisäksi vielä minimalisti, aika äärimmäinen sellainen). Ja sitten tämä yksi miesvegaani, en muista kuka... Hänellä on ihana tapa raivota kommenteissa niille, jotka ovat pikkuhiljaa siirtymässä vegeiksi eivätkä tee muutosta heti.
Yritäpä siinä etsiä kivoja reseptejä ja onnistumistarinoita, kun kaikki ovat tuollaisia hihhuleita.
P. S. Vegan police -kanava on oikeasti hyvä. Sen pitäjällä on sentään kyky nauraa itselleen.
Itsehän olen vegaani, mutta en voi ymmärtää joidenkin fanaattisuutta aiheen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoitan Tumblrin.
Kuulun itse Overwatch -pelin fandomiin. En ole koskaan nähnyt yhtä myrkyllistä fandomia millään pelillä. Ihmiset lähettävät jopa tappouhkauksia, koska shippaat henkilön A henkilö B:n kanssa, koska "A kuuluu shipata henkilö C:n kanssa". Kuulostaa hurjalta, mutta en valitettavasti pilaile. Varsinkin heteroseksuaalisia shippejä vastaan hyökätään suurin joukoin ja kovaan ääneen, Tumblrissa kun ihannoidaan homoja/lesboja ja biseksuaaleja. Ihmiset, jotka shippaavat heteropareja, ovat automaattisesti homofoobikkoja.
N21
No huhhuh!
Sana kirjoitti:
Tietyt vegaaniyhteisöt, jotka ovat super tarkkoja vegaani-elämäntyylistä. Yhtenä esimerkkinä australialaisen youtubettaja Freelee the Banana Girlin ympärille muodostunut seuraajaporukka.
Jotkut heistä käyttävät uskonnollistyyppistä sanastoa puhuessaan vegaaniudesta, kuten purification, purity, change of heart, convertion into veganism jne.
Toki osalla heistä vegaanius liittyykin jonkinlaiseen new age -uskomusjärjestelmään, mutta kaikilla näin ei ole, esim. Freeleellä itsellään.
Sama suomalaisissa vegaani-ryhmissä. Kaikkien pitää olla samaa mieltä kaikista asioista, tai ei ole oikea vegaani. Ainoa oikea vegaani ei käytä hunajaa ja vahtaa tarkoin, onko missään karmiinia. Ainoa oikea vegaani ei käytä ede vanhoja nahkakenkiä, ei villaa, ei mitään. Kaikki pesuaineet ovat vegaanisia hammastahnasta lähtien, koska muuten ei ole oikea vegaani, vaan vääräuskoinen luopio. Olen monta kertaa miettinyt tässä viime aikoina, miksi olen näissä ryhmissä, koska meininki lähentelee jotain hurmoshenkistä uskontokulttia...ja ahdistaa, että minuun suhtaudutaan yhtä vihamielisesti, koska kuvitellaan, että kaikki vegaanit ovat yhtä hurmoksellisia ja tuomitsevia.
Ehdottomasti Rasmus-ryhmä.
Totuutta vastaan käydään niin suurella antaumuksella, että touhu on täysin rinnastettavissa fanaattiseen uskonnon harjoittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Redditistä tulee mieleen NoFap-yhteisö. Ymmärrän, että osa ihmisistä kärsii pornoaddiktiosta ja heille tuollaisesta yhteisöstä voi olla hyötyä addiktion selättämiseen, mutta osa tuosta porukasta pyörii ympäri Redditiä levittämässä "uskoaan" ja vaatimassa muita lopettamaan pornon katsomisen ja masturbaation.
Monet NoFapin jäsenet tosiaan vastustavat myös masturbaatiota, eivätkä pelkästään pornoa. Heillä on tieteelliseltä kuulostavia teorioita (vähän kuin kreationisteilla) masturbaation vaarallisuudesta. Huolestuttavaa, että osa siellä ottaa nämä jutut tosissaan, vaikka ne ovat täyttä hölynpölyä joka on oikeiden tiedemiesten toimesta kumottu moneen kertaan.
Heh eli sillä, että vuosia vetää käteen 1-monta kertaa päivässä ei ole negatiivista vaikutusta seksuaaliseen haluun ja kyvykkyyteen? How so? Senhän takia ne siellä alunperinkin on kun ovat nuo negatiiviset vaikutukset omalla kohdallaan huomanneet. Ei se mikään uskonnollinen liike ole jossa on 2000 vuotta vanhassa pyhässä kirjassa kielletty itsesaastutus ja siksi omatunto kolkuttaa. Onhan täälläkin naisia jotka valittavat, että mies tumputtaa mieluummin kuin harrastaa seksiä ja kuinka se vaikuttaa parisuhteeseen. Lisäksi pornoaddiktio on addiktio siinä missä mikä tahansa muukin.
Alastonsuomi-sivustolta voi löytää piirteitä, jotka tuovat mieleen kultin.
Mutta päin vastoin kuin näissä kommenteissa on kerrottu, alastonsuomessa ideologia ei painotu niin paljon. Kulttimaisuus näkyy toiminnan tasolla.
Kannattaa myös ymmärtää, että siellä on monenlaisia käyttäjiä, joten seuraava ei koske kaikkia käyttäjiä. Mutta tosiaan siellä voi joku vähän tuuliajolla oleva naishenkilö päätyä kierteeseen, että julkaisee alastonkuvia itsestään kasvoillaan (eli edelleenkään suurin osa käyttäjistä ei tee niin), paneskelee ympäriinsä, käy kaikenmaailman miiteissä ja tekee ehkä sellaista, mikä ylittää hänen omatkin rajansa. Ja hänestä jää jonnekin internetin syövereihin kuvat ja videot. Ja tuo on kuitenkin sivustolla jollain tavalla ok, koska se on mahdollista. Siinä vaiheessa sitten on sellaisessa suossa, kun muulle maailmalle ei välttämättä voi kertoa alastonsuomesta, kuilu tosimaailman ja alastonsuomi-maailman välille muodostuu suureksi ja on ehkä helpompaa jatkaa tuolla kuin ottaa etäisyyttä, koska kukaan ulkomaailmasta ei ymmärtäisi tuollaista käytöstä. Varmasti samoja ongelmia on sellaisella, joka on ollut mukana jossain lahkossa, jonka arvot ovat valtavirtaan nähden hyvin erilaiset. Koko toiminta on vetänyt mukaansa ihmistä, joka ei tiedä elämänsä suuntaa, mutta samalla kun toiminta on sellaista, että useimmat eivät sitä hyväksyisi ja ymmärtäisi, voikin sitten jäädä sille tielleen.
Huomautan vielä, että alastonsuomi-sivustolla voi ihan hyvin harrastaa kaikenlaista pitäen sen omana salaisuutenaan, kunnioittaen omia ja muiden rajoja. Mutta se on älyttömän huono paikka jos elämäntilanne on sellainen, että kaipaa hyväksyntää ja suuntaa elämäänsä. Hyvä renki, mutta huono isäntä, kuten sanotaan.
Ateistit. Raamattuna on dawkinsin kirjat ja sieltä sitten lainataan kappaleita niinkuin kappalainen saarnassaan. Pahempia käännyttäjiä ja toisten toimien tuomitsijoita kuin uskovaiset. Eivätkä edes näe ironiaa toimissaan, kunnon lampaita.
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoitan Tumblrin.
Kuulun itse Overwatch -pelin fandomiin. En ole koskaan nähnyt yhtä myrkyllistä fandomia millään pelillä. Ihmiset lähettävät jopa tappouhkauksia, koska shippaat henkilön A henkilö B:n kanssa, koska "A kuuluu shipata henkilö C:n kanssa". Kuulostaa hurjalta, mutta en valitettavasti pilaile. Varsinkin heteroseksuaalisia shippejä vastaan hyökätään suurin joukoin ja kovaan ääneen, Tumblrissa kun ihannoidaan homoja/lesboja ja biseksuaaleja. Ihmiset, jotka shippaavat heteropareja, ovat automaattisesti homofoobikkoja.
N21
Jotkut Tumblrin fandomit on kyllä kaikessa ideologisessa yksitotisuudessaan aivan järkyttävän vaikeita paikkoja navigoida. Jos on väärät headcanonit tms. tai kritisoit jotain pähkähulluja faniteorioita, jotkut big name fanit alkaa kohdella kuin jotain isompaakin rikollista.
Imetyksen tuki ry. Ihme fanatismia. Joka toinen postaus on kuva jonkun tissistä ja rivien välissä seisoo että olet huono äiti jos et täysimetä 6kk - ja jos se kakara nuolaiseekin jotain missä on ruokaa niin se täys imetys loppui siihen - ja sen jälkeen jatka imetystä johonkin 5v asti. Yritäpä avata siellä keskustelu että kasvaa ne lapset korvikkeellakin, niin heti on lauma vihaisia mammoja kimpussa. Jossain vaiheessa siellä oli muotia postata kuvia korvikkeista alennuksessa ja paheksua sitä, kun sitä ei muka saa myydä alennuksessa ettei vahingossakaan joku vähävarainen saisi helpotusta arkeensa. :D
Ylilauta naisvihassaan, tumblrin sjw-sekopäät, rasmuslaiset, vegaanit. Monilla vegaanivloggareilla tuntuu toistuvan tää sama kaava - parannuttiin syömishäiriöistä ja siirryttiin raw vegan-ruokailuun. Näyttäisi olevan vain ns. hyväksytty tapa jatkaa rajoitettua ruokakäyttäytymistä. Edelleen yrittävät kontrolloida elämäänsä ruoan kautt, vaan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Tietyt vegaaniyhteisöt, jotka ovat super tarkkoja vegaani-elämäntyylistä. Yhtenä esimerkkinä australialaisen youtubettaja Freelee the Banana Girlin ympärille muodostunut seuraajaporukka.
Jotkut heistä käyttävät uskonnollistyyppistä sanastoa puhuessaan vegaaniudesta, kuten purification, purity, change of heart, convertion into veganism jne.
Toki osalla heistä vegaanius liittyykin jonkinlaiseen new age -uskomusjärjestelmään, mutta kaikilla näin ei ole, esim. Freeleellä itsellään.
Sama suomalaisissa vegaani-ryhmissä. Kaikkien pitää olla samaa mieltä kaikista asioista, tai ei ole oikea vegaani. Ainoa oikea vegaani ei käytä hunajaa ja vahtaa tarkoin, onko missään karmiinia. Ainoa oikea vegaani ei käytä ede vanhoja nahkakenkiä, ei villaa, ei mitään. Kaikki pesuaineet ovat vegaanisia hammastahnasta lähtien, koska muuten ei ole oikea vegaani, vaan vääräuskoinen luopio. Olen monta kertaa miettinyt tässä viime aikoina, miksi olen näissä ryhmissä, koska meininki lähentelee jotain hurmoshenkistä uskontokulttia...ja ahdistaa, että minuun suhtaudutaan yhtä vihamielisesti, koska kuvitellaan, että kaikki vegaanit ovat yhtä hurmoksellisia ja tuomitsevia.
Sinänsä ymmärrän tuon miksi ajatellaan, ettei vegaani voi käyttää esim. hunajaa, koska se tatkoittaa sitä, ettei ko. henkilö syö mitään eläinperäistä. Vegetaristi voi käyttää näitä.
Mutta yksi asia mikä kyseisessä ryhmässä särähti oli se, että et saa syödä mitään kasviperäistä lihankorvaajaa, koska se näyttää liikaa siltä itseltään. :D
Anarkistien takkupalsta.
Ja yllättävää kyllä, ateistien kanssa ei pysty aloittamaan mitään järkevää keskustelua ilman että käyvät kimppuun saman tien.
Vierailija kirjoitti:
Huonekasvit-ryhmästäkin löytyy yllättävää kohkaamista.
On muuten uskomatonta, millaisen raivon jotkut voivat saada viherkasvikeskustelustakin aikaan. Seurasin jokin aika sitten tällä palstalla ketjua, jossa joku kommentoija sai YHDEN alapeukun, mistä hän pahoitti mielensä ihan käsittämättömän pahasti. Ensin tuli koko liuta marttyyriviestejä, ja kun hän sai pari niitä kritisoivaa kommenttia, niin alkoi sivukaupalla jatkunut raivojankkaaminen ja samojen viestien toistelu uudelleen ja uudelleen. Luin tuota ketjua silmät pyöreinä ja pohdin, että minä kun olin pitänyt viherkasviharrastusta leppoisana puuhana, mistä kukaan ei voi saada riitaa aikaan... Mutta näköjään fanaattisesti voi suhtautua ihan mihin tahansa.
Kaikki eläinaiheiset ryhmät, paitsi Eläinvideokerho.
Rasmus. En jokin aika sitten edes tiennyt siitä, mutta aiheeseen tutustuessa luulin niitä kommentteja pilailuksi.