Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö hankkia lapsi?
ilmanlapsia?
13.03.2017 |
Olen 28-vuotias nainen. Mieheni haluaa lapsia joskus tulevaisuudessa, mutta itse en välttämättä halua..
Mieheni on minulle niin rakas, etten haluaisi menettää häntä lapsi-asian takia. Uhraudunko äidiksi, että saan pitää mieheni?
Lapsia en välttämättä halua, sillä minua ahdistaa ajatus siitä, että oma elämäni loppuu ja olen vastuussa 24/7 lapsesta, vailla hetken rauhaa. Minua kauhistuttaa ja ällöttää äidit, jotka elävät vain lapsensa ehdoilla ja puhuvat ainoastaan lapsistaan. Heidän oma elämänsä on ns. loppunut. Miehelleni olen tästä avautunut, ja hänen mielestään lapset tulevat vanhempien elämään eikä toisinpäin. Eli niin, että vanhempien oman elämän ei tarvitse kovasti muuttua, vaan koitetaan vaan sumplia miten lapsi kulkee mukana siinä. Nojaa, ihana ajatus, mutta en usko, että se on oikeasti mahdollista. Sellaisia vanhempia ja varsinkin äitejä syyllistetään todella paljon, jotka eivät elä lapsensa ehdoilla 24/7. On tabu, että nainen ei saisi elämäänsä jonkinlaista täyttymystä lapsesta ja äitinä olosta, vaan että hän silti kaipaisi elämäänsä muutakin, mm. kasvamista omana itsenään. Vauvat eivät herätä minussa mitään äidinvaistojen kaltaista. Isommat lapset ovat ärsyttäviä ja keskenkasvuisine aivoineen todella rasittavia. En jaksaisi keskustella lapsien kanssa, heidän ajatuksensa ja maailmankuvansa ovat liian yksinkertaisia ja mustavalkoisia. En usko, että lämpimiä ajatuksia lapsien hankkimisesta ikinä alkaa pulpahtelemaan mieleeni. Lähinnä koen olevani onnekas, kun ei tarvitse raahata ylikierroksilla käyvää räkänokkaa kaupan käytävillä.
Kommentit (18)
Minua toisaalta myös pelottaa, että lapsen saatuani en jaksakaan häntä, alan vihata sitä pientä ja viatonsa olentoa, koska hän vie minulta oman elämäni. Pikkulapsiaika pelottaa myös, sillä on halua millään ajautua kauemmas miehestäni. Pelkään, että ihana parisuhteeni tuhoutuu lapsen takia, enkä nyt puhu seksistä tai matkoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haarat auki ja mälliä pönttöön jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu niin sitten ei.
ilmanlapsia? kirjoitti:
Minua toisaalta myös pelottaa, että lapsen saatuani en jaksakaan häntä, alan vihata sitä pientä ja viatonsa olentoa, koska hän vie minulta oman elämäni. Pikkulapsiaika pelottaa myös, sillä on halua millään ajautua kauemmas miehestäni. Pelkään, että ihana parisuhteeni tuhoutuu lapsen takia, enkä nyt puhu seksistä tai matkoista.
Kuulostaa siltä että sä elät muiden odotusten mukaan. Lapsi pitäisi saada koska mies haluaa ja lapselle pitäisi uhrata koko oma elämä koska muuten ulkopuoliset tuomitsevat. Jäi vähän epäselväksi että mitä sinä itse haluat.
Mieti nyt itseäsi. Jos mies ei painostaisi lapsentekoon ja "saisit" tehdä lapsen niin että et uhraisi koko omaa elämääsi hänen takiaan niin tekisitkö? Jos vastaus on kyllä niin tee lapsi ja jos vastaus on ei niin sitten älä tee.
No en välttämättä halua lasta, se on selvää. Mutta uhraudunko mieheni takia olemaan äiti? Nyt olen van lykännyt päätöstä eteenpäin. Lapsi pitäisi kuitenkin tehdä ennen kuin riskit kasvavat. En millään kestäisi elämää sairaan tai vammaisen lapsen kanssa. Hyi minua. Olen selvästi huono ihminen, huono nainen kun en halua olla äiti..
Kuulostaa nii tutulta. Olen sua Vuoden vanhempi. Tosin sillä erolla että mies ei vaaditaan lasta. Onneksi!!!
Se lapsi ei tosiaan mitään pelasta. Iseillä saattaa olla aika ruusuinen käsitys vanhemmuudesta ja perhe-elämästä. Sinuna en yrittäisi lasta hankkia vaan miehen mieliksi. Kannattaa mielummin herätellä häntä todellisuuteen ja kysyä uudestaan että sitäkö hän todella haluaa?
Huutamista, valvomista, räkää ja puklua, uhmaa, raivareita, väsymystä, ei kahdenkeskistä aikaa, ei omaa aikaa, kaikki pyöris vaan lapsen ympärillä. Ja jos sattuis sairasteleva lapsi niin se sairaalassa ravaaminen. Harrastukset, vanhempainillat, ärsyttävä teini-ikä, ym.
Kaikista rankinta kuitenkin usein on se vauva ja pikkulapsiaika.
Tee selväksi Mitä ajattelet, Älä pilaa elämääsi Toisen vuoksi, joka sit luultavasti kuitenkin jättää sut hoitaa lapsen yksin ku "ei tää perhe-elämä ookaa nii kivaa ku luulin."...
Olen puhunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saman ikäinen, jätin lasta kärttävän miehen jonkin aikaa sitten. Elämäni paras päätös.
Ap, mietipä tätä: jättäisikö miehesi sinut, mikäli et voisi saada lasta? Ette ole oikeat toisillenne, mikäli suhteenne tähän kaatuu.
Niin, ja eipä se lapsi toki MIEHEN elämää niin muutakaan, mutta äidin kylläkin. Näin se yleensä menee, kun äidit eivät raatsi jättää lastaan heitteille, toisin kuin miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini sai minut hieman vastaavanlaisessa tilanteessa. En todellakaan koe olevani rakastettu ja haluttu lapsi, ja voitte vain arvata, että terapiassa on oltu. Eli: jos yhtään rakastat syntymätöntä lastasi, niin et tuo häntä maailmaan, jossa hänen äitinsä ei ole halunnut häntä yli kaiken.
ilmanlapsia? kirjoitti:
No en välttämättä halua lasta, se on selvää. Mutta uhraudunko mieheni takia olemaan äiti? Nyt olen van lykännyt päätöstä eteenpäin. Lapsi pitäisi kuitenkin tehdä ennen kuin riskit kasvavat. En millään kestäisi elämää sairaan tai vammaisen lapsen kanssa. Hyi minua. Olen selvästi huono ihminen, huono nainen kun en halua olla äiti..
Höpö höpö. Et ole. Oot harvinaisen fiksu ja realistinen. Hyvä vaan kun mietit tarkkaan näitä asioita.
Painin vuosi sitten juuri saman asian kanssa kun kaikki kaverit lisääntyi. Päädyin pitkän pohdinnan jälkeen siihen mihin aina ajattelinkin, eli omia lapsia en halua enkä tee. Onneksi mies ymmärsi minua. Ollaan niin onnellisia näin.
Ja jos hoivavietti yllättää niin aina löytyy väsyneitä perheitä jotka kaipaavat lastenhoitoapua.
Minulle ei ole tärkeää että lapsi olisi oma, joillekin taas vaan omat lapset kiinnostaa. Mielummin hoidan ja iloitsen niistä jo olemassaolevista lapsista kun hankkisin omia.
Tää elämä on niin paljon parempaa näin. Kun katsoo kavereiden lapsiarkea niin ei tosiaan vauvakuumetta tule. Hattua toki nostan että jaksavat. Itse taas mielummin nautin elämästä kuin kärsin seuraavat 18 vuotta.
En suosittele lasta sinulle koska ajattelet paljolti samalla lailla kuin minä. Toisille taad äitiys sopii paljon paremmin ja hienoa heille. Juttelisin vielä miehelle ja koittaisin häneenkin saada taottua hiukan realismia.
Onko mies edes kertonut mitä hän olisivat valmis tekemään jos lapsen saisitte? Hän ei selkeästikään tiedosta kuinka rankkaa lapsiperhe-elämä voi olla. Siinä viimeistään se parisuhde menee ellei ole todella valmistauduttu pahimpaan ja sovittu että yhdessä pysytään rankkoinakin aikoina.
(myötä ja vastoinkäymisissä, niinkuin alunperin oli tarkoitus lapset hankkia avioliittoon joka kestää huonotkin hetket yli mutta se nyt ei Liity tähän...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mitä miehesi on sanonut, kun olet kertonut hänelle ettet halua lapsia?
Hommaa itsevarmuutta lisää ja elä OMAA elämääsi. Lastenhankinta on valtava koko loppuelämän kestävä valinta, että älä todellakaan tee lapsia vain koska "kuuluu".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee lasta. Kyllähän sen nyt huomaa ettet lasta halua.
Kun hankkii lapsen, tulee oma henkinen kasvu muuttamaan elämän tavoitteita ja tarpeita. Pitää aikuistua niin on hyvä vanhempi. Jos ei halua yrittää aikuistua ja päättää olla ikuinen lapsi eikä osaa pitää huolta edes itsestään, niin se on oma päätös.
Aikuistumiseen kuuluu että ei laita itseään aina ensimmäiseksi ja pystyy tekemään päätöksiä oman lapsen hyväksi. Kun pelkää että tähän ei kykene niin jää helposti lapsettomaksi ja se on suuri vahinko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman lapsen hankkiminen on suuri ja paljon tärkeämpi asia kuin nykynaiset ymmärtävät. Katumus lapsen puutteesta tulee 100% varmasti. Siinä on kyseessä elämän tärkeimmän ihmissuhteen kokemisesta, olemalla vanhempi omalle lapselleen. Se on rakkautta ilman ehtoja ja yhteisen elämän kokemusta.
Omassa lapsessa on parasta se pyyteetön rakkaus lapseen. Oman lapsen elämää haluaa auttaa ja kokea yhdessä. Suhde lapseen on usein koko elämän mittainen eikä sitä korvaa suhde koiraan tai poikaystävään. Hulluja on ne ihmiset jotka jättävät kokematta suurimman suhteen elämässään!
Vastentahtoisesti lapsettomana sanon, että kannattaa tehdä.
olen itse nyt 45 ja myöhäistä on, 20v sitten en muka halunnut lapsia. Aloin haluta 35v eikä löytynyt uutta kumppania vasta kuin 40v pitkään suhteeseen ja miehellä oli jo lapset tehtynä ja minun solut veteli viimeisiään. Kaduttaa , ei joka päivä mutta käy mielessä kuukausittain jos ei viikottain, että minusta ei tule ikinä esim mummia
Älä ihmeessä perusta perhettä, jos et itse oikeasti sitä halua. Mies voi puhua mitä vaan, mutta suurin vastuu on aina äidillä kuitenkin. Mies ei välttämättä ole sellainen isä kun mitä on lupaillut olla. Lapsiperhe elämä on rankkaa ja raskasta. Rasite se on joka tapauksessa parisuhteelle ja elämän suurin elämänmuutos.
Muiden odotuksilla ja haluilla ei ole väliä. Jos mies haluaa lapsen, Eroatte.
Mietippä jos suhteenne päättyisikin? Sinä olet se ensisijainen vanhempi ja joutuisit kasvattaaamaan lapsen sinun luonasi. Sitäkin kannattaa pohtia?
Et selkeästi halua lasta. Miksi kysyt?