Ystävä ei toivu erostaan, kaikki mennyt muutamassa vuodessa.

Kävin pitkästä aikaa katsomassa entistä kolleegaani, päälle viiskymppistä miestä. Vajaa viisi vuotta sitten oltiin työkavereita. Ystäväni ajoi mukavalla isohkolla farkullaan, haki vaimoa töistään ja pieniä lapsia päiväkodista. Oli perheasunto tuossa naapurikunnan puolella. Kesälomaksi vuokrattiin joku mökki järvenrannalta. Semmoista mukavaa, tasaista keskiluokkaista elämää, josta ystäväni näytti nauttivan.
Sitten tuli ero. Vaimon aloitteesta ja ystävälleni täysin yllätyksenä käsittääkseni.Yhtentenä aamuna sai tekstarin, omalta vaimoltaa, että haluaa eron. Vaimon puolelta asiat oli kyllä suunniteltu. Samalla viikolla jo oli asunto myynnissä ja vaimo lapsineen muuttamassa pois. Kaverille joku kaupungin vuorkayksiö jostain lähiöstä.
Seuraavaksi elatusmaksut tappiin. Ja perintään kaikki. Ystävä hävisi kaikissa oikeusasteissa mitkään elatusten keventämiset, lapsia saa vaan viikonloppuisin nähdä. (eipä sinne yksiöön nyt lapsia mahtuiskaan asumaan...). Kunnan ulosotossa työskentelee todellinen naissukupuolen puolustaja, joka ilmoitti että hän ei sovittele eikä anna mitään vapaakuukausia näissä keisseissä, vaan sua tullaan perimään ja rokottamaan maksimimäärät niinkauan kun on tarvetta. Lapset ei vielä edes kait koulussa, joten laskua riittää maksettavaksi.
Kävin nyt kattomassa että mites kaverilla menee. Autohan siis on myyty, asunto sisustettu jollain mummolta saaduilla kalusteilla. Vuodesohva ja nurkassa rullalla joku patjanreuhka siltä varalta että lapset tulee käymään. Kämppä jossain lähiössä eikä ihan parhaassa sellaisessa.
Ulosotossa ja rahat loppu nyt ja tästä eteenpäin seuraavat 20 vuotta. Pienipalkkainen duuni ja ikää keski-iässä jo pitkällä.
Ja mitä tekee kaverini? Kääntyy pullon puoleen. Nyt ollaan siinä vaiheessa että se on mun mielestäni juonut päänsä. Vapaa-ajat menee ottaessa, ja kertoi hauskana vitsinä, että piti vaihtaa vahvempiin juomiin kun vanhat ei enää mene päähän tarpeeksi.
On se yrittänyt multa viinaa lainata pyhäisin jonkun kerran. Ja ne lauantai-illan puhelut on sellaisia ettei se muista mun kans puhuneen.
Uutta naista tulee tuskin näillä nykyisillä säädöillä löytämään, paitsi jonkun pubiruusun jolla ei tulevaisuutta silläkään juuri näkyvissä.
Jotenkin niin surullista. Sekään kaveri ei paljoa olis halunnu; vaimon ja perheen. Tavalllista keskiluokkaista möllöttelyä.
Nyt kun kaikki meni niin tosiaan siltä meni kaikki. Ei enää tuosta nouse. En tiedä pitääkö munkaan enää pitää siihen yhteyttä, sillä siitä tulee vaan paha mieli molemmille.
Ja ihan turhan vastata, että kaverini oli varmaan paskamainen puoliso ja perheenisä. Päinvastoin, se oli liiankin kiltti ja teki kaikkensa. Ei vaan frouvalle riittänyt.