Kanankoivet ovat niin halpaa ruokaa yksinasuvalle, kai olette tajunneet?
Eilen perjantaina paistoin uunissa 3 koipea. Söin riisin kanssa yhden koiven.
Tänään lauantaina tein lopuista 2 koivesta riisihässäkkää, jossa parsakaalia ja sipulia mukana.
Huomenna sunnuntaina syön riisihässäkkää uudelleen.
Viikonlopusta selvitty noin 2,5 eurolla! Olen yksinasuva opiskelija.
Kommentit (118)
No höpö höpö. Jos haluaa paistaa yhtäkään kanankoipea niin siihen saa helposti poltettua satoja euroja kun kaikki tarvikkeet maksaa uunista, leivinpaperista sun muista asioista puhumattakaan. Jo pelkästään kauppamatkaan saattaa kulua useita kymmeniä euroja koska bensat ja muut kauppatavarat maksavat tuhottomasti ja kaupastahan ei saa lähtä ennen kuin on ostanut vähintään kolmea eri tuoteluokkaa. On paljon halvempaa käydä esim. Hesburgerista ostamassa pekonihampurilaisen kävellen kuin valmistaa omaa ruokaa kalliisti omassa kodissa. Näin valitettavasti asiat ovat Suomessa :(
Kanaparat. Ällöttävät itsekkäät ihmiset vetää viattomia eläimiä naamaan. Syökää kasvisruokaa. Terveellisempääkin kuin jotkut ällöt rasva kanankoivet.
Broileri on pahaa. En ole koskaan ymmärtänyt ideaa.
N44
Kanakeittoon sopii myös (itse keitetyistä luista liemi toki) todella hyvin osterikastike, sekä ylipäätään palstalaiset varmaan tietävät merenelävien sopivuuden kanaliemeen.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä niissä paljon ole syötävää, nahka ja luut pois, lihaa on todella vähän.
Nahkat syödään myös ja luista tehdään liemi. Koivissa on näin muutakin kuin lihaa.
Nahkaa ei syödä eikä liemi ole mitään ravintoa
Koivissa on syötävää alle kolmasosa painostaMiksi ei syödä? Et vain osaa hyödyntää kanankoipia.
Oletko tämä, joka tekee perheelle muutaman koiven (puolikas per nenä). Puolikkaasta risottoa. Ja liemen keittelee rääppeistä. Siitä saa perhe vielä kolmannenkin päivän vatsansa täyteen
En ole. Oletko sinä tämä, joka ei tiedä, että nahkan voi syödä ja joka ei osaa keittää luista lientä?
En tykkää syödä nahkaa tai jänteitä enkä keittele lautaselta kerätyistä luista lientä.
Kalalientä keittelen kyllä ja lihalientä - vaativa hommaTosin en juurikaan osta koipia. Ei maksa vaivaa. Syötävää ei ole.
Älä jauha paskaa. Kattilallisesta saa 3l kanakeiton kasviksien kera, luista vielä hyvää makua liemeen. Itse kypsyttelen tuntikausia. En väitä että se olisi halpaa, mutta ei ole tarkoituskaan. Rasvasta pääsee eroon jos omaa grillaustason. Mä kyllä tykkään sen mausta sopivasta, kun jättää 90% rasvasta käyttämättä.
Sinkkumies
Tottakai kattilallinen on kattilallinen. Ei siihen kanakeittoon tarvitse muist keittää lientä eikä edes käyttää mitään perkeitä
Sinä tykkäät koivista. Minä en. Juurikin rasvaisuuden takia ja koska syötävää niissä ei ole
Osterikastikkeessa tulee katsoa, että se on oikeata osterikastiketta eikä sitä ole lisätty vain pari prosenttia nimen vuoksi. Huonoimmat maistuvat vain esanssille.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä niissä paljon ole syötävää, nahka ja luut pois, lihaa on todella vähän.
Nahkat syödään myös ja luista tehdään liemi. Koivissa on näin muutakin kuin lihaa.
Nahkaa ei syödä eikä liemi ole mitään ravintoa
Koivissa on syötävää alle kolmasosa painostaMiksi ei syödä? Et vain osaa hyödyntää kanankoipia.
Oletko tämä, joka tekee perheelle muutaman koiven (puolikas per nenä). Puolikkaasta risottoa. Ja liemen keittelee rääppeistä. Siitä saa perhe vielä kolmannenkin päivän vatsansa täyteen
En ole. Oletko sinä tämä, joka ei tiedä, että nahkan voi syödä ja joka ei osaa keittää luista lientä?
En tykkää syödä nahkaa tai jänteitä enkä keittele lautaselta kerätyistä luista lientä.
Kalalientä keittelen kyllä ja lihalientä - vaativa hommaTosin en juurikaan osta koipia. Ei maksa vaivaa. Syötävää ei ole.
Älä jauha paskaa. Kattilallisesta saa 3l kanakeiton kasviksien kera, luista vielä hyvää makua liemeen. Itse kypsyttelen tuntikausia. En väitä että se olisi halpaa, mutta ei ole tarkoituskaan. Rasvasta pääsee eroon jos omaa grillaustason. Mä kyllä tykkään sen mausta sopivasta, kun jättää 90% rasvasta käyttämättä.
Sinkkumies
Tottakai kattilallinen on kattilallinen. Ei siihen kanakeittoon tarvitse muist keittää lientä eikä edes käyttää mitään perkeitä
Sinä tykkäät koivista. Minä en. Juurikin rasvaisuuden takia ja koska syötävää niissä ei ole
No on niissä paljon enemmän kuin siinä suikalepaketissa. Tämän tiedän kun olen niistä riipinyt lihat n. 100 kertaa keitoon. Jos haluaa kuivempaa, niin ne voi laittaa tasolle mistä rasvat valuvat pois.
Toinen vaihtoehto on laittaa keitto jääkaappiin ja voila rasvat voi poistaa pinnalta.
Sinkkumies
Kun ostaa rintapaloja tai suikaleita tarjouksesta, niin saa vähärasvaisempaa ja tarjouksesta riippuen samalla hinnalla, kun vähentää koivissa tulevien luiden ym. hinnan. Jos ei sitä nahkaa esim. saa alas, niin se on silloin turhaan maksettu, vaikka joku toinen miten söisi nahankin.
Mutta hyvä vinkki silti siitä, miten ruokaa saa jatkettua monen päivän ajan, toimii muillekin proteiineille!
Yksi keino on myös ostaa kanasuikaleita ja sekoittaa niihin puolet soijasuijaleita. Kun tekee jonkin pienen marinadin, niin se ja kanan oma maku maustaa soijankin hyväksi, ja syntyy iso annos proteiinia, jota voi sitten vetää lisukkeiden kanssa useampana päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kerran kuussa syön näitä, ei tule korvista ulos vaan maistuu aina tosi hyvältä. Uskomatonta, että paketista saa proteiinit 3 aterialle vain parilla eurolla. Jos ostaisin broilerisuikaleita niin söisin paketista ehkä 1,5 ateriaa ja hinta olisi ainakin 3 euroa.
-ap
Suikaleet riittävät kolmeen tai jopa neljäänkin ateriaan kun lisäät vaikkapa wokkivihanneksia ja riisiä tai nuudeleita. Lisäsit itsekin kanankoipiin riisiä ja vihanneksia.
"kanaa palasteltuna salaatissa"
=kanaa paloiteltuna salaatissa?

Käyhän se, jos tollasta saa alas.
Meillä koivet syö kissat luineen päivineen, siivet on vielä parempia. Harvoin vaan löytää ilman marinadia eikä silloin ole niin halpoja.

Tarkoitus ei ole vetää vain halpaa useampana päivänä, vaan hyvää!
Sinkkumies
En osta koskaan marinoituja lihoja. Enkä suikaleita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kerran kuussa syön näitä, ei tule korvista ulos vaan maistuu aina tosi hyvältä. Uskomatonta, että paketista saa proteiinit 3 aterialle vain parilla eurolla. Jos ostaisin broilerisuikaleita niin söisin paketista ehkä 1,5 ateriaa ja hinta olisi ainakin 3 euroa.
-ap
Suikaleet riittävät kolmeen tai jopa neljäänkin ateriaan kun lisäät vaikkapa wokkivihanneksia ja riisiä tai nuudeleita. Lisäsit itsekin kanankoipiin riisiä ja vihanneksia.
Eipä riitä miehelle. Ovat kalliita myöskin.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luun osuus on jotain puolet, joten kilohinta on oikeasti jotain kaksinkertainen.
Eihän ne luut hukkaan mene.
Siitä liemestä ei ole mitään lisäarvoa
Aivan! Sitä paitsi äärimmäisen harva noista liemiä keittelee. Hölmöä ja aikaavievää touhua. Sitä paitsi kanaliemikuutiot on keksitty.
No esimerkiksi minä keittelen kun en pysty allergioiden vuoksi mitään liemikuutioita käyttämään. Luista saa loistavan liemen, joka on aivan 100 kertaa paremman makuista kuin liemikuutiot. Ja ainakin minulla luulienten keittely on parantanut terveyttä, ennen oli jatkuvia ongelmia mm. natrium-kalium -tasapainon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä koivet syö kissat luineen päivineen, siivet on vielä parempia. Harvoin vaan löytää ilman marinadia eikä silloin ole niin halpoja.
Eivät marinoidut ole halpoja, kilohintaanhan lasketaan myös marinadin paino ja sitä on paketissa paljon. Plus että ikävän usein marinadin alta löytyy huonolaatuisempaa lihaa 😕
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä niissä paljon ole syötävää, nahka ja luut pois, lihaa on todella vähän.
Nahkat syödään myös ja luista tehdään liemi. Koivissa on näin muutakin kuin lihaa.
Nahkaa ei syödä eikä liemi ole mitään ravintoa
Koivissa on syötävää alle kolmasosa painostaMiksi ei syödä? Et vain osaa hyödyntää kanankoipia.
Oletko tämä, joka tekee perheelle muutaman koiven (puolikas per nenä). Puolikkaasta risottoa. Ja liemen keittelee rääppeistä. Siitä saa perhe vielä kolmannenkin päivän vatsansa täyteen
En ole. Oletko sinä tämä, joka ei tiedä, että nahkan voi syödä ja joka ei osaa keittää luista lientä?
En tykkää syödä nahkaa tai jänteitä enkä keittele lautaselta kerätyistä luista lientä.
Kalalientä keittelen kyllä ja lihalientä - vaativa hommaTosin en juurikaan osta koipia. Ei maksa vaivaa. Syötävää ei ole.
No sitten se on sinun ongelmasi. Ei kannattaisi olla niin nirso. Jos kerran keittelet liha- ja kalalientä, niin mitä vikaa kanaliemessä on? Kyllä niissä koivissa edelleenkin syötävää on. Sinä vain taidat olla sitä tyyppiä, joka irrottaa kokonaisesta broilerista rintapalat ja heittää muun roskiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä koivet syö kissat luineen päivineen, siivet on vielä parempia. Harvoin vaan löytää ilman marinadia eikä silloin ole niin halpoja.
Ainakaan koirille ei saa antaa kissanluita. Kissoista en tiedä.
Eräs vanha resepti on kanakeitto koivista maissin kanssa. Olen nähnyt ohjeita Etelävaltioista, sekä Kiinasta. En sitten tiedä kumpi on autenttisempaa, mutta on ko väliäkään? (sopii muuten tosi hyvin, mutta kandee lisätä niitä kasviksia kans)
Sinkkumies