Kanankoivet ovat niin halpaa ruokaa yksinasuvalle, kai olette tajunneet?
Eilen perjantaina paistoin uunissa 3 koipea. Söin riisin kanssa yhden koiven.
Tänään lauantaina tein lopuista 2 koivesta riisihässäkkää, jossa parsakaalia ja sipulia mukana.
Huomenna sunnuntaina syön riisihässäkkää uudelleen.
Viikonlopusta selvitty noin 2,5 eurolla! Olen yksinasuva opiskelija.
Kommentit (118)
Siihen uunin lämmittämiseen menee sähköä, siksi en viitsi pieniä määriä turhaa paistella. Onneksi toki sait samasta lämmityksestä monen päivän ruoan.
Luun osuus on jotain puolet, joten kilohinta on oikeasti jotain kaksinkertainen.
Joo on halpoja, pidemmän päälle vaan alkaa tulla korvista ulos. Samoin eläineettisyys on aika huono noissa. Broilerin koipipalat eivät ole edes erityisen terveellisiä, vaan aika rasvaisia. Itse lihoin opiskelijana juurikin kanakoipien suosimisen takia. Tsemppiä Ap, ehkä jonain päivänä opiskelijallekin sallitaan Suomessa kohtullinen elintaso!
Kyllä ne on edullisia ihan kaikille, ei vain yksineläjille.
Vierailija kirjoitti:
Luun osuus on jotain puolet, joten kilohinta on oikeasti jotain kaksinkertainen.
Eihän ne luut hukkaan mene.
Eipä niissä paljon ole syötävää, nahka ja luut pois, lihaa on todella vähän.
Eihän niissä oo mitään syömistä :D
Vierailija kirjoitti:
Eilen perjantaina paistoin uunissa 3 koipea. Söin riisin kanssa yhden koiven.
Tänään lauantaina tein lopuista 2 koivesta riisihässäkkää, jossa parsakaalia ja sipulia mukana.
Huomenna sunnuntaina syön riisihässäkkää uudelleen.Viikonlopusta selvitty noin 2,5 eurolla! Olen yksinasuva opiskelija.
Riisin, parsakaalin, sipulin ja mausteet sait ilmaiseksi vai? Samoin kaiken muun mitä söit viikonlopun aikana?
Onhan nuo halpoja juu. Itsekin noita jossakin vaiheessa rahapulassa ostelin.Kuitenkin aika ällöttäviä ovat.Pakkaus painaa paljon,mutta syötävää on yllättävän vähän,eikä siitä tule kunnolla edes täyteen. Mielummin ostankin jauhelihaa. 400 gramman paketti sika-nautajauhelihaa maksaa Prismassa alle 2 euroa ja tuo on kokonaan syötävää.
Ehkä kerran kuussa syön näitä, ei tule korvista ulos vaan maistuu aina tosi hyvältä. Uskomatonta, että paketista saa proteiinit 3 aterialle vain parilla eurolla. Jos ostaisin broilerisuikaleita niin söisin paketista ehkä 1,5 ateriaa ja hinta olisi ainakin 3 euroa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Joo on halpoja, pidemmän päälle vaan alkaa tulla korvista ulos. Samoin eläineettisyys on aika huono noissa. Broilerin koipipalat eivät ole edes erityisen terveellisiä, vaan aika rasvaisia. Itse lihoin opiskelijana juurikin kanakoipien suosimisen takia. Tsemppiä Ap, ehkä jonain päivänä opiskelijallekin sallitaan Suomessa kohtullinen elintaso!
Kyllä terveellisessä ruuassa saa rasvaa olla. Ja sehän auttaa vähentämään ruuan määrää.
syö enempi naudan maksaa, maksaa klöntti 7 e kg ja usein 30 pros alessa perjantaisin
ainakin prismassa myydään vielä klönttinä, siitä paloittelet ja paistat, suolaa vaan ja kermaa
huippuruokaa, paras
Mua yksinasujana häiritsee se, että ne ovat parhaimmillaan tuoreina ja lämpiminä, joten ne viimeiset koivet ovat jo vähän kärsineitä, vaikka niiden sekoittaminen ruokaan tekeekin niistä edelleen ihan kohtuuhyviä syötäviä.
Meilläkin syödään kanankoipia juurikin siitä syystä, että ovat halpoja ja ennen kaikkea täyttäviä.
Toinen on se K-Menun broileriboxi. Tulee pellillinen kanaa, jonka voi syödä vaikka näin:
1. ateria: kanankoipi ja riisiä
2. ateria: kanaa palasteltuna salaatissa
3. ateria: kanapasta
4. ateria: omatekoisen pitsan päälle (kanaa voi siis kypsennettynä pakastaa ja käyttää myöhemmin esim. pastaan tai pitsaan tai tortilloihin)
Tokihan se on SYÖKÄÄKANAASYÖKÄÄKANAA mutta jotkut ihmiset syövät perunaakin jokaikinen päivä, joten...
Vierailija kirjoitti:
Eipä niissä paljon ole syötävää, nahka ja luut pois, lihaa on todella vähän.
Nahkat syödään myös ja luista tehdään liemi. Koivissa on näin muutakin kuin lihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luun osuus on jotain puolet, joten kilohinta on oikeasti jotain kaksinkertainen.
Eihän ne luut hukkaan mene.
Siitä liemestä ei ole mitään lisäarvoa
Vierailija kirjoitti:
Eipä niissä paljon ole syötävää, nahka ja luut pois, lihaa on todella vähän.
Syö nahka ja keitä luista liemi äläkä nirsoile.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä niissä paljon ole syötävää, nahka ja luut pois, lihaa on todella vähän.
Nahkat syödään myös ja luista tehdään liemi. Koivissa on näin muutakin kuin lihaa.
Nahkaa ei syödä eikä liemi ole mitään ravintoa
Koivissa on syötävää alle kolmasosa painosta
Vierailija kirjoitti:
Luun osuus on jotain puolet, joten kilohinta on oikeasti jotain kaksinkertainen.
Oletko sinä koskaan nähnyt kanankoiven luita? On ollut rikollisen laiha kana, jos luut ovat olleet puolet koiven painosta.
Melkoinen riisihässäkkä, jos kaksi koipea siihen meni. Kai ap teki luista liemen ja siihen hyvä keiton.
Luista saat vielä liemen keitettyä.