Lue keskustelun säännöt.
Sairastin 15 vuotta syömishäiriötä. Nyt kun yritän syödä terveellisesti ja säännöllisesti, se onkin hirveä ongelma aina kaikille.
08.03.2017 |
Minulla on epäsäännöllinen elämä. Työpäivät ovat epäsäännöllisiä ja matkustelen todella paljon sekä Suomessa että ulkomailla. Ei ole olemassa "tavallista" työpäivää, joten syöminen oli pitkään sitä, että söin mitä sattuu ja milloin sattuu. Ahmin 15 vuotta, sairastin siis BED-syömishäiriötä (Binge Eating Disorder). Saatoin olla päivän kokonaan syömättä, mutta hotelliin ostin kassillisen herkkuja, jotka söin yhdeltä istumalta. Välillä pystyin syömään ihan ok, mutta stressitilanteissa aloin aina ahmia holtittomasti.
Kävin kaksi vuotta terapiassa tämän asian takia ja nyt pystyn jotenkin sanomaan, että olen parantunut. Ahmimista tulee eteen enää ehkä noin 3-6kk välein yksittäin, mutta pystyn lopettamaan sen yhteen kertaan. Minut pitää järjissäni säännöllinen syöminen. Viisi ateriaa päivässä ja etukäteen suunnitteleminen. Herkkuja tasan kerran viikossa ja silloinkin vain yksi pulla/munkki tms. Jos syön kaksi, luisun helposti taas itseinhoon ja se johtaa siihen, että illalla vedän kaksin käsin herkkuja suoraan kaupan muovikassista.
Törmään jatkuvasti siihen, että minulle tuputetaan ruokaa. Ystävät, sukulaiset, kaikki. En halua syödä mitään ylimääräistä aterioiden välillä, vaan pidän tiukasti kiinni ateriarytmistäni. Moni ei ymmärrä, miten yksi keksi, pieni croissant tai tuore sämpylä ei vain sovi minulle. Esimerkiksi viime sunnuntaina kävin ystävälläni puolenpäivän aikaan. Olin syönyt sitä ennen aamupalan ja tapaaminen oli lyhyt, olin siis ajatellut syödä luonaan kotona. Kaveri tuputtu ja tyrkytti leipää ja puolukkapiirakkaa. "Syö nyt jotain, maista, ei tartte syödä kotona sitten..". En haluaisi oikeasti jakaa pitkää syömishäiriötaustaani jokaisella tyrkyttämiskerralla, ei se muille kuulu. Inhottaa vain se, ettei 'Kiitos ei' riitä, vaan tuputetaan väkisin.
Kommentit (33)
Varmaan silläkin on ollut jotkut syyt miksi stressi ja ahdistus on sinun tapauksessasi päätynyt nimenomaan ahmimiseen liittyvään mt-häiriöön. Luultavasti ruoalla on ollut jollain tapaa erikoinen tai epäterve asema perheessäsi tai lähipiirissäsi muutenkin. No, sitä oletkin varmaan jo terapiassa käsitellyt, mutta tuli vain mieleen että ei sinänsä ihme, että koet lähipiirin painostavan sinua syömiseen koska luultavasti se on jollain tavalla ollut osallisena kyseisen häiriön syntyynkin. Mutta ei siinä muu auta kuin pitää pintansa ja sanoa että olet vaihtanut elämäntyyliäsi ja uuteen tyyliin ei turhat herkut kuulu. Tai sanoa että tarkkailet painoasi, tms., mikä lienee monille ymmärrettävämpi syy.
Tuo ruoan tuputtaminen on suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä, sotavuosien puutos vaikuttaa vieläkin. Eipä sille mitään juuri voi. Koita vain kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäänpä tähän vielä oman ongelmani: ylisuuri suku ja jatkuvat juhlat. Joka viikko jonkun kummipojan synttärit, mummon nimipäivät, serkun valmistujaiset, tädin 50v-juhlat.. Usein juhlissa on tarjolla tasan voita, sokeria ja vehnäjauhoja. Minä yritän laihduttaa ja joudun joka kerta vääntämään siitä, pilaako se yksi kakku nyt mitään. No pilaa, kun niitä kakkuja pitäisi syödä jatkuvasti! Joka ikinen viikonloppu pitäisi maistaa niitä herkkuja, jotka on vaivalla tehty - jokaista sorttia.
Kain nyt ystävälle on viisaampi kertoa syömishäiriötaustastaan kuin loukata syömättömyydellä. Miksi häpeät syömishäiriötä?
Ymmärrän tunteesi hyvin, sairastin itse todennäköisesti BEDiä nuoruudessani. Sairautta ei diagnosoitu, koska en siitä koskaan puhunut kenellekään.
Nuorena (12-18v) painoa ei kertynyt huomattavasti ja olin normaalipainoinen. 19-vuotiaana paino nousi yhtäkkiä 30kg vaikka ahmimista ei tapahtunut kuin ehkä kerran kuukaudessa. 20-vuotiaana olin jo selkeästi ylipainoisen näköinen. Olen nyt aloittanut laihduttamisen onnistuneesti ja moni "kaveri" on jäänyt kelkasta pois.
Ruokaa tuputetaan ja yritetään oikein saada huonolle polulle, esimerkiksi "Kyllä sinä voit tänään herkutella" tai "Ei yksi kerta pahaa tee". En voi ja kyllä tekee pahaa! Yksikin kerta saattaa laukaista vanhan addiktion, aivan sama asia kuin alkoholistilla tai tupakoitsijalla. Yksi kaverini on ollut aina hyvässä kunnossa ja tottunut siihen että minä olen se pullukka ja hän kerää miesten huomiot baarissa, nyt projektini edetessä hänen käyttäytymisensä minua kohtaan on selkeästi muuttunut. En tule onnistumaan ja olisi parempi mennä Heselle syömään, eikä ottaa omia eväitä mukaan.
Perhe onneksi tukee minua tässä ja kotona käydessäni meillä ei syödä ainakaan minun nähteni herkkuja kasakaupalla vaan tehdään kunnollista ruokaa josta jokainen voi koota omanlaisensa annoksen, toinen syö pelkkää salaattia, toinen syö sen kanssa lihaa, kolmas ottaa näitä kaikkia ja lisäksi perunaa jne. Olen saanut vanhempani innostumaan liikkumisesta ja seurailemaan kalorimääriään erään sovelluksen avulla. Hekin ovat saaneet muutaman kilon pois tänä aikana (ovat molemmat selkeästi ylipainoisia).
Kun ihminen tekee ison elämänmuutoksen, tulee kaveripiiri usein menemään uusiksi. Ne parhaat ystävät pysyvät ja tukevat sinua päätöksissäsi, mutta ne muut kannattaa tiputtaa kelkasta pois. Kannattaa jättää niiden tuputtajien seura vähemmälle ja keskittyä vaalimaan niitä suhteita joista saat voimaa ja tulet hyväksytyksi juuri tuollaisena säännöllisenä syöjänä joka ei kisko jokaista herkkua mitä tarjotaan.
Oletko varma, että yhdestä piirakanpalasta luisuisit ahmimaan? Oletko kokeillut? Kuinka tarkasti muuten monitoroit syömisiäsi, lasketko kaloreita?
Mulla on aika samanlainen tausta, terapiassa en ole käynyt enkä "myöntänyt" ongelmaa kenellekään - sain kuitenkin elämäni ja syömishimoni hallintaan pari vuotta sitten kun aloin suunnitella kuvaamallasi tavalla ruokailuja ja laihduttamaan samalla. Olen isoimman pudotuksen jälkeen liikkunut, syönyt tarkasti, ahminut, jojoillut "viimeisten" 5kg kilon kanssa. Olen siis normaalipainoinen, mutta syystä tai toisesta haluaisin tuohon -5kg päästä. Lasken kaloreita tarkasti edelleen, heti jos en laske syöminen lähtee käsistä ja joskus toki silloinkin, kun olen päivän suunnitellut tarkasti. Alkuvuosi on ollut nyt aika hankalaa, ja olen oikeasti alkanut miettimään jonkinlaisen terapian mahdollisuutta. Silloin kun herkkuja on tarjolla, on tosiaan vaikeaa kieltäytyä. Kaloreiden vanki en kuitenkaan halua olla, se on alkanut ahdistaa ja luulen että se on syy tähän viimeaikaiselle ahmimiselle.
Jos haluat, voisitko kertoa tuosta terapiastasi? Mitä kautta menit ja millaiseen terapiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan silläkin on ollut jotkut syyt miksi stressi ja ahdistus on sinun tapauksessasi päätynyt nimenomaan ahmimiseen liittyvään mt-häiriöön. Luultavasti ruoalla on ollut jollain tapaa erikoinen tai epäterve asema perheessäsi tai lähipiirissäsi muutenkin. No, sitä oletkin varmaan jo terapiassa käsitellyt, mutta tuli vain mieleen että ei sinänsä ihme, että koet lähipiirin painostavan sinua syömiseen koska luultavasti se on jollain tavalla ollut osallisena kyseisen häiriön syntyynkin. Mutta ei siinä muu auta kuin pitää pintansa ja sanoa että olet vaihtanut elämäntyyliäsi ja uuteen tyyliin ei turhat herkut kuulu. Tai sanoa että tarkkailet painoasi, tms., mikä lienee monille ymmärrettävämpi syy.
Tuo ruoan tuputtaminen on suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä, sotavuosien puutos vaikuttaa vieläkin. Eipä sille mitään juuri voi. Koita vain kestää.
Olet ihan oikeassa. Erityisesti äidilläni on aina ollut epäterve suhtautuminen ruokaan ja on laihduttanut koko ikänsä. Herkut ovat aina olleet paha juttu, ne ovat aina olleet suorastaan syntiä, eikä mikään määrä herkkuja ole kuulunut normaaliin ruokavalioon ikinä. Tiedostan tämän, sillä välillä ajattelen niin itsekin. Siksi on pidättäydyttävä siinä yhdessä pullassa, koska kaksi ajaa ahmimiseen.
Näissä tuputtamisissa ei ole aina kyse pelkistä herkuista, vaan ihan tavallisesta ruoasta, ruisleivistä tai vaikka hedelmistä. Nekin vaan on mulle liikaa, ylimääräistä, jos olen juuri menossa syömään lounasta. Ei välttämättä kalorimielessä, mutta henkisesti vaikeaa syödä ylimääräistä.
ap
Sun pitää vaan tottua normaaliin elämään. Kaikille meille tuputetaan ja vähätellä sitä yhtä pientä croisanttia, pitää vaan opetella pitämään puolensa ja pysymään tiukkana.
Hienoa että olet saanut ongelmasi kuriin! Sisäistä vielä se tosiasia, että maailma ei pyöri syömishäiriösi ympärillä, ihmiset eivät siis tee asioita sinua vahingoittaakseen vaan noudattavat täysin normaalia sosiaalista kaavaansa pitäen sinua normaalina ihmisenä. Toki jos haluat erityishuomiota tässä asiassa, niin sinun täytyy kertoa rehellisesti ongelmastasi, kaikki eivät välttämättä silti sitä sisäistä ja ymmärrä, mutta ainakin olet yrittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele juomaan kahvia, niin voit ainakin sen juoda aterioiden välillä tapaamisten yhteydessä. Kahvi on hyvää ja terveellistä.
Tuollainen tyrkyttäminen on epäkohteliasta vaikka tyrkytyksen kohteella ei olisikaan syömishäiriötä. Ne tyrkytettävät ruuat kun usein on jotain epäterveellistä kuten kakkuja, suklaata tms. Tyrkyttäjillä itsellään on varmaan jotain mielenterveysongelmia kun saavat kicksejä siitä että onnistuvat pakottamaan jonkun syömään sellaista mitä hän ei halua syödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että yhdestä piirakanpalasta luisuisit ahmimaan? Oletko kokeillut? Kuinka tarkasti muuten monitoroit syömisiäsi, lasketko kaloreita?
Mulla on aika samanlainen tausta, terapiassa en ole käynyt enkä "myöntänyt" ongelmaa kenellekään - sain kuitenkin elämäni ja syömishimoni hallintaan pari vuotta sitten kun aloin suunnitella kuvaamallasi tavalla ruokailuja ja laihduttamaan samalla. Olen isoimman pudotuksen jälkeen liikkunut, syönyt tarkasti, ahminut, jojoillut "viimeisten" 5kg kilon kanssa. Olen siis normaalipainoinen, mutta syystä tai toisesta haluaisin tuohon -5kg päästä. Lasken kaloreita tarkasti edelleen, heti jos en laske syöminen lähtee käsistä ja joskus toki silloinkin, kun olen päivän suunnitellut tarkasti. Alkuvuosi on ollut nyt aika hankalaa, ja olen oikeasti alkanut miettimään jonkinlaisen terapian mahdollisuutta. Silloin kun herkkuja on tarjolla, on tosiaan vaikeaa kieltäytyä. Kaloreiden vanki en kuitenkaan halua olla, se on alkanut ahdistaa ja luulen että se on syy tähän viimeaikaiselle ahmimiselle.
Jos haluat, voisitko kertoa tuosta terapiastasi? Mitä kautta menit ja millaiseen terapiaan?
Ajaudun helposti ahmimiseen tavallisesta ruoastakin, jos se ei ole suunniteltu. Siis juuri sellaisista "maista nyt tätä mun tekemää tosi hyvää lohikeittoa" -tilanteista. Kontrollin tarve on edelleen tosi iso ja jos menetän sen, koko päivä menee pieleen. En voi syödä huolettomasti. Annoskoot ovat edelleen mulle vaikeita ja jos en edes jotenkin laske, mitä syön, paino nousee tavallisestakin ruoasta.
ap
OIkeasti asia on kuitenkin niin, että olet vain vaihtanut yhden syömishäiriön toiseen. Sanot itse, että "nyt sua pitää järjissäsi ehdottoman säännöllinen syöminen ja sen etukäteen suunnittelu". Se ON syömishäiriö. Ei ensi aluksi yhtä epäterveellinen kuin BED, mutta häiriö kuitenkin ja - usko mua, puhun kokemuksesta - pitkän päälle todella vahingollinen, kun sun syömiselle kasaantuu aina vaan lisää ja lisää sääntöjä ja "terveellinen" alkaa kaveta ja kaveta. Ennen pitkää et syö muuta kuin omien tarkkojen sääntöjesi mukaan itse valmistamaasi pöperöä ja se estää sua syömästä muiden kanssa, matkoilla, työssä - ja siten myös käymästä missään muiden kanssa, matkoilla tai työssä.
Normaali, parantunut ihminen ei kiinnitä paljonkaan huomiota syömiseensä. Hän voi joustaa ruoka-ajoissa ja ruoka-aineissa, eikä hän tarvitse loputonta ennakkosuunnittelua asian suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaaliin kyläilykulttuuriin kuuluu että tarjotaan jotain ja se on aika loukkaava emäntää/isäntää kohtaan jos mikään ei kelpaa. Miksi ihmeessä et voi ystävälle kertoa että sulla on ongelma syömisen kanssa? Ei tulisi tuota turhaa loukkaantumista.
Tai sitten sun täytyy vain sopia tapaamisille joku muu paikka kuin toisen koti. Normaalit ihmiset kuitenkin varaavat aina tarjottavaa vierailleen jos ei tuollainen ongelma ole tiedossa.
Minä olen "entinen" bulimikko, siihen liittyi myös syömättömyyttä päivällä. Iltaisin sitten ahmin ja oksensin. Ja se ahdistuneisuus helpotti aina hetkeksi sillä.
No , ahdistuneisuutta on vieläkin, vaikka bulimia-ajoistani on vuosia.
Suhteeni ruokaan on hyvin mustavalkoinen ja on/off.
Joko syön superterveellisesti, jolloin olo on hyvä, energiaa riittä yms. Mutta jos erehdyn syömään esim. Perjantain kunniaksi munkin /suklaata , homma lähtee ihan lapasesta ja siitä voi alkaa sellainen viikon sokerikuuri masennuksen ja ahdistuneisuuden kera.
Jokainen päivä määräytyy sen mukaan ,pystynkö olla syömättä roskaa ,eli edistynkö painon laskemisessa. Joka aamu kun herään ,haluaisin olla laiha. Kaikki haaveeni ,unelmani ja tavoitteeni alkavat lauseella "sitten kun olen laihtunut." Minulla on lapsia ja raskaudet ovat muuttaneet kehoani. On stressiä ja univelkaa.
Parisuhteeni on kriisissä ,koska vihaan itseäni , pääasiasssa vartaloni takia ,ja seksi on myös hankalaa sen takia.
Vaikka näkyvä syömishäiriöni on väistynyt ,olen pääni sisällä edelleen syömishäiriöinen. Painan tällä hetkellä 79 kg , ja siitä pitäisi pudottaa se 20kg ,että voisin olla onnellinen. Sairasta ajatteluahan tämä on , varmaan.
Mutta elämäni ei varmaan koskaan ala ,kun on "sitten kun" tilassa koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää vaan tottua normaaliin elämään. Kaikille meille tuputetaan ja vähätellä sitä yhtä pientä croisanttia, pitää vaan opetella pitämään puolensa ja pysymään tiukkana.
Hienoa että olet saanut ongelmasi kuriin! Sisäistä vielä se tosiasia, että maailma ei pyöri syömishäiriösi ympärillä, ihmiset eivät siis tee asioita sinua vahingoittaakseen vaan noudattavat täysin normaalia sosiaalista kaavaansa pitäen sinua normaalina ihmisenä. Toki jos haluat erityishuomiota tässä asiassa, niin sinun täytyy kertoa rehellisesti ongelmastasi, kaikki eivät välttämättä silti sitä sisäistä ja ymmärrä, mutta ainakin olet yrittänyt.
Tuota olenkin miettinyt paljon, ettei maailma pyöri syömishäiriöni ympärillä. En haluaisi tehdä siitä mitään ongelmaa tai juttua, mutta väkisinkin siitä sellainen tulisi, jos asiasta kertoisin. Haluaisin, että se 'Ei kiitos, olen just syönyt/olen just menossa syömään' riittäisi ilman ihme perusteluja. Jos kertoisin, etten syö syömishäiriöni takia, niin pelkään kaikkien tulevien tapaamisten olevan tunnelmaltaan erilaisia sen syömisen takia. Ettei joko ikinä tarjottaisi yhtään mitään tai ei voitaisi ikinä syödä yhdessä tai muut tarkkailisivat jatkuvasti, mitä syön tai en syö.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen "entinen" bulimikko, siihen liittyi myös syömättömyyttä päivällä. Iltaisin sitten ahmin ja oksensin. Ja se ahdistuneisuus helpotti aina hetkeksi sillä.
No , ahdistuneisuutta on vieläkin, vaikka bulimia-ajoistani on vuosia.
Suhteeni ruokaan on hyvin mustavalkoinen ja on/off.
Joko syön superterveellisesti, jolloin olo on hyvä, energiaa riittä yms. Mutta jos erehdyn syömään esim. Perjantain kunniaksi munkin /suklaata , homma lähtee ihan lapasesta ja siitä voi alkaa sellainen viikon sokerikuuri masennuksen ja ahdistuneisuuden kera.
Jokainen päivä määräytyy sen mukaan ,pystynkö olla syömättä roskaa ,eli edistynkö painon laskemisessa. Joka aamu kun herään ,haluaisin olla laiha. Kaikki haaveeni ,unelmani ja tavoitteeni alkavat lauseella "sitten kun olen laihtunut." Minulla on lapsia ja raskaudet ovat muuttaneet kehoani. On stressiä ja univelkaa.
Parisuhteeni on kriisissä ,koska vihaan itseäni , pääasiasssa vartaloni takia ,ja seksi on myös hankalaa sen takia.
Vaikka näkyvä syömishäiriöni on väistynyt ,olen pääni sisällä edelleen syömishäiriöinen. Painan tällä hetkellä 79 kg , ja siitä pitäisi pudottaa se 20kg ,että voisin olla onnellinen. Sairasta ajatteluahan tämä on , varmaan.
Mutta elämäni ei varmaan koskaan ala ,kun on "sitten kun" tilassa koko ajan.
Mitä ihmettä!? Tämähän olen tasan minä! Sanasta sanaan, painokin tänään tasan 79kg. Minullakin lapsia ja parisuhdeongelmia vartaloni takia. Minulla ei tosin ole bulimiaa, vaan juuri tuo ap:n BED. En oksenna, vaan paastoan. Nytkin viikonloppu meni ahmiessa, joten olen kolmatta päivää pelkillä Nutrilett-pusseilla..
Vierailija kirjoitti:
YNe parhaat ystävät pysyvät ja tukevat sinua päätöksissäsi, mutta ne muut kannattaa tiputtaa kelkasta pois. Kannattaa jättää niiden tuputtajien seura vähemmälle ja keskittyä vaalimaan niitä suhteita joista saat voimaa ja tulet hyväksytyksi juuri tuollaisena säännöllisenä syöjänä joka ei kisko jokaista herkkua mitä tarjotaan.
No tuossahan ap:lla oli se ongelma ettei kerro syytä ystävälleen. Ystävä yrittää olla vieraanvarainen ja varmasti ihmettelee mikä hänen tarjoiluissaan on noin pahasti vialla kun mikään ei kelpaa. Kannttaisi olla avoin ettei ystävyyssuhteet turhaan katkea.
Vierailija kirjoitti:
OIkeasti asia on kuitenkin niin, että olet vain vaihtanut yhden syömishäiriön toiseen. Sanot itse, että "nyt sua pitää järjissäsi ehdottoman säännöllinen syöminen ja sen etukäteen suunnittelu". Se ON syömishäiriö. Ei ensi aluksi yhtä epäterveellinen kuin BED, mutta häiriö kuitenkin ja - usko mua, puhun kokemuksesta - pitkän päälle todella vahingollinen, kun sun syömiselle kasaantuu aina vaan lisää ja lisää sääntöjä ja "terveellinen" alkaa kaveta ja kaveta. Ennen pitkää et syö muuta kuin omien tarkkojen sääntöjesi mukaan itse valmistamaasi pöperöä ja se estää sua syömästä muiden kanssa, matkoilla, työssä - ja siten myös käymästä missään muiden kanssa, matkoilla tai työssä.
Normaali, parantunut ihminen ei kiinnitä paljonkaan huomiota syömiseensä. Hän voi joustaa ruoka-ajoissa ja ruoka-aineissa, eikä hän tarvitse loputonta ennakkosuunnittelua asian suhteen.
Täsmälleen näin. Eli voisit ap hieman relata ja ajatella muutakin kuin omaa napaasi. En tarkoita sitä, että sinun pitäisi alkaa syömään kaikkea mitä tarjotaan, vaan muuttaa ajatteluasi kielteisestä myönteiseksi ruoan tarjoajia kohtaan. Tuskinpa he ovat tähän mennessäkään sinulle huonoa ajatelleet, se ajatus on luultavasti vain ja ainoastaan sinun omien korviesi välissä. Ole iloinen, että sinulla on ystäviä, älä käänny heitä vastaan omien ongelmiesi takia.
Joo mulla kanssa sh-taustaa ja tosi paljon olen joutunut aikaisemmin valehtelemaan miksi en syö jotain. Sinänsä ihan naurettavaa miksi sitä pitäisi selitellä jos en halua jotain pullia sisääni tunkea. Taannoin siirryin gluteenittomaan ruokavalioon vatsavaivojen takia ja jäin sille tielle ja nyt saan selitellä tätäkin valintaani. Oli kiva mennä kaverin luo kylään kun näin heti siellä itseleivotut laskiaispullat pöydällä. Oo siinä nyt sillee nii että joo mutta ku mä en syö vehnää enkä edes juuri pidä pullasta D: Siitä oon onneksi päässyt aika hyvin yli, että joku pieni herkku laukasis ahmintareaktion.
Vierailija kirjoitti:
OIkeasti asia on kuitenkin niin, että olet vain vaihtanut yhden syömishäiriön toiseen. Sanot itse, että "nyt sua pitää järjissäsi ehdottoman säännöllinen syöminen ja sen etukäteen suunnittelu". Se ON syömishäiriö. Ei ensi aluksi yhtä epäterveellinen kuin BED, mutta häiriö kuitenkin ja - usko mua, puhun kokemuksesta - pitkän päälle todella vahingollinen, kun sun syömiselle kasaantuu aina vaan lisää ja lisää sääntöjä ja "terveellinen" alkaa kaveta ja kaveta. Ennen pitkää et syö muuta kuin omien tarkkojen sääntöjesi mukaan itse valmistamaasi pöperöä ja se estää sua syömästä muiden kanssa, matkoilla, työssä - ja siten myös käymästä missään muiden kanssa, matkoilla tai työssä.
Normaali, parantunut ihminen ei kiinnitä paljonkaan huomiota syömiseensä. Hän voi joustaa ruoka-ajoissa ja ruoka-aineissa, eikä hän tarvitse loputonta ennakkosuunnittelua asian suhteen.
Tämä on täysin totta. Tarkoitin ehkä siis sitä, etten ole enää ahmimishäiriöinen. Tiedostan toki, että suhteeni ruokaan on täysin epänormaali, enkä pysty syömään ns. normaalisti vieläkään. Osa parantumistani on se, että syön sen viisi kertaa päivässä säännöllisesti, jotten enää ahmisi.
ap
Mulla myös järjettömän epäsäännöllinen elämä ja sama ongelma, vaikkei ole syömishäiriötä. Kun on koko ajan liikkeessä, palavereissa ja matkustelee, syöminen on väkisinkin epäsäännöllistä. On pakko miettiä etukäteen, mitä ja missä aikoo syödä. Että syökö aamupalan kotona ennen kuin syö sen jonkun sämpylän lentokoneessa, vai onko se aamupala. Missä syö lounaan, ehtiikö syödä lennon jälkeen ennen palaveria? Ja mitä palaverissa tarjotaan? Onko mitään terveellistä, vai pöytä täynnä donitseja?
Ja tähän päälle vielä se, että joskus on vain epäkohteliasta olla maistamatta, kun joku on varta vasten leiponut tai hankkinut jotain. Yritä siinä sitten sanoa, että tämä on jo kolmas vastaleivottu korvapuusti tänään..