ERON JÄLKEEN -KETJU: Millaista on eron jälkeen?

Neuvo 1.

Älä kosta vaikeuttamalla lasten tapaamisia.

Vierailija kirjoitti:

Neuvo 1.

Älä kosta vaikeuttamalla lasten tapaamisia.

öö, en :D

Kiitos kuitenkin neuvosta :)

En ymmärrä oikein tuota ensimmäistä kommenttia. Tuliko tuosta aloituksesta jontenkin sellainen kostonhimoinen kuva?

Ollaan miehen kanssa hyvissä väleissä.

ap

up

Oikein hyvää kiitos kysymästä 😊

Loppui se ainainen vatkaaminen erotako vaiko eikö. Sain rauhan ja turvallisuuden takaisin. Ex suhteessa ei ollut väkivaltaa mutta suuri luottamuspula.

Pelkäsin lasten reaktiota mutta erilleen muutosta jonkun aikaa huomasin lasten sopeutumisen yllättävien raivopuuskien vähetymisen myötä ja ilo palasi kotiimme. Tapaavat isän aikataulujen mukaan. Murkkuikäiset lapset joille moneen kertaan kerrottu ettei ero ole heidän syy vaan aikuiset ovat muuttuneet ja arvostavat eri asioita ja että olette varmasti huomanneet riitaa ja muuta ikävää joten on parempi muuttaa eri koteihin asumaan. Lapset ovat rakkaita molemmille.

Jonkun verran yksinäistähän tämä on mutta rauha. Ehdottomasti parempi näin.

Käy läpi erosi, kaikki vihat ja pelot ja häpeät. Käy läpi pohjia myöten, äläkä uskottele itsellesi, että kaikki on ok, jos ei syvällä sisimmässä siltä tunnu.

Mä aloitin jo eroprosessin vuotta ennen kuin virallisesti erottiin. Pohdin varmaan joka päivä eroamista mutta en tuonut sitä kumppanilleni esille. Olin kokoajan ahdistunut. En jaksanut muuta kuin käydä töissä ja töiden jälkeen ahmia suruuni kaikkea mahdollista ruokaa ja herkkua. En jaksanut nähdä kavereita tai harrastaa.

Kun vihdoin otin asian puheeksi, suhteeseen tyytymättömyyden oli mieheni ihan ymmällään. Ei ollut yhtään samalla aaltopituudella eikä samaa mieltä asiasta. Ehdotin tässä vaiheessa siis että voitaisiin pitää taukoa ja asua hetki erillään. Päädyttiin jatkamaan asumista yhdessä.

Kuukauden päästä mies sanoi että meidän pitäisi erota. Olin samaa mieltä ja onnellinen, että mies sanoi tuon, sillä on helpompi erota kun molemmat ovat samaa mieltä.

Eron jälkeen olin todella vapautunut ja positiivisin mielin. Raskainta oli kun erosta piti kertoa kaikille. Halusin myös esim työyhteisössä tuoda eron esille vaikka siitä ei kukaan mitään kysynytkään, halusin säästyä näiltä tilanteilta että joku kysyy meistä ja vastaan että "erottiin jo puoli vuotta sitten". Perheelle kertominen oli vaikeinta. Itkin eroa yhden illan, sen jälkeen kun mies oli pakannut tavaransa ja lähtenyt.

Tästä noin kuukquden päästä minulle tuli hirveä sisustusvimma. Jäin siis asumaan yhteiseen vuokra-asuntoomme, ja minulle oli tärkeää tehdä siitä omannäköinen. Myin surutta monia huonekaluja ja sisustusesineitä ja viikonlopun aikana ostin uudet tilalle. Myös eron jälkeen ensimmäiset renkaanvaihdot, lamppujen asennukset ja muut sellaiset kotityöt jotka meillä mies aina teki tuntuivat oudoilta mutta niissä onnistuminen tuntui superpalkitsevalta. Tiesin että pärjään yksin. Ja samaa annan sulle vinkiksi ap, sinä osaat ja sinä pystyt :)

Ite erosin 8 vuoden suhteesta joulukuussa. Suhde kariutui kun miehel oli toinen nainen jonka kanssa alkoi seurustelemaan ennen kun oli edes jättänyt minua. Olen ollut aika maassa koko tapahtuneesta. En ole koskaan ollut Alkon suurkuluttuja, mutta nyt on tullu mentyä monta vk loppua sekoillessa.. ahdistaa kun en enää tunnista oikein itseäni kun mietin miten olen käyttäytynyt.. nyt kuitenkin on semmonen olo että viinan kanssa läträys saanee riittää ja nyt keskityn omaan hyvinvointiin! Kaikilla kai omat tapansa käsitellä eroa, itsellä ehkä huono toi että piti ruveta ryyppäämään mutta kai se oli vaan yks tapa käsitellä asiaa..

Yksinäistä on ollut, tosin olin sitä jo ennen eroakin. Tajusin sen kuitenkin vasta eron jälkeen. Elämä ei noin sisällöllisesti muuten hirveästi muuttunut, nyt vain ei ole läheisyyttä ja ihmistä jonka kanssa jakaa asioita.

Olen mielestäni sopeutunut hyvin. Naisia en ole yhtä "laastarisuhdetta" enempää tapaillut eron jälkeen. Kuten jo erovaiheessa ounastelin niin mitään villiä sinkkuelämää en tule viettämään.

Ehkä hieman olen katkeroitunut muutamasta asiasta, mutta eksää muistelen loppupeleissä enemmän positiivisella kuin negatiivisella mielellä vaikka hän lähtikin toisen miehen matkaan. Emme ole enää missään tekemisissä keskenämme ja törmäämme toisiin harvoin (viime vuonna vain kerran vaikka asumme samassa kaupungissa).

Vinkkejä, hmm. No vaikutat, että olet tyytyväinen ratkaisuun joten anna mennä ja tutkiskele omia tuntoja. Älä katkeroidu miehiin (kaikki eivät ole pettäjiä). Saatat kohdata yksinäisyyden tunteita, mutta se on vain elämää. Kokeile niitä asioita mitä et mahdollisesti voinut kokeilla suhteessa.

Siinä moni sanonta tuli jotenkin konkreettiseksi. Esimerkiksi "Musta möykky rinnassa" tai "pudota polvilleen". Oli melko sekavaa aikaa, kun matto vedettiin alta. Siitä sitten vaan piti lähteä rakentamaan omaa elämää. Tein heti pari päätöstä, eli ei alkoholia ennen kuin asiat selkenee ja katkeraksi ei päädytä, vaikka aihetta olisikin.

Hae jutteluapua vaikka työterveyden kautta syvimpien fiilisten purkamiseen. Eron kokeneilta saa parasta ymmärtäväistä jutteluseuraa. Liikunta auttaa ja toimii varsinkin isojen vitutuskohtausten ukkosenjohtimena. Bonuksena alat näyttämään pian niin hyvältä, että eksäkin siitä huomauttaa.. :D Eli on ihan normaalia tuntea välillä tuollaisia lapsellisia "näytän saatana sille" -juttuja tai että jonkun huoltajuusoharin jälkeen tekee mieli vääntää niskat nurin.

Pysy jämäkkänä lasten huoltajuuden ja raha-asioiden kanssa. Ole oikeudenmukainen, mutta et kiltti.

Ennen kaikkea se ero on mahdollisuus uudenlaiseen elämään. Siinä tavoitteilla ja päättäväisyydellä voi hyvin pitkälle määrittää millainen se on. Itselle aukesi aivan uusi ja ihmeellinen maailma. :)

M38

Terapeutin mielestä olen toipunut erosta todella nopeasti. Itse en osaa sanoa, ei ole mihin vertailla. Lapsesta on nyt isompi vastuu, mutta toisaalta hoidin lähestulkoon kaiken yksin jo ennen eroakin. Uutta on se että minulla on nyt oikeasti omaa aikaa silloin kun lapsi on isällään.

Vähemmän pyykkiä pestävänä, vähemmän astioita, vähemmän jälkiä siivottavana. Ei yhtään pulloja vietävänä kauppaan. Saan tehdä juuri sellaista ruokaa kuin haluan eikä tarvitse pelätä että se on jonkun mielestä pahaa, lapsi syö hyvin miltei kaikkea. Ei tarvitse pelätä että painostetaan taas anaaliseksiin. Eikä miettiä ketä mies piirittää kun en ole näkemässä.

Lasta koitan kannatella ikävässään, ikävöi isäänsä jatkuvasti. Kun hän tuosta kasvaa, olen valmistautunut siihen että hän haluaa muuttaa isälleen. Meillä yhteishuoltajuus mutta minä lähivanhempi.

Sellainen mikä tuntuu pahalta, on miesten kommentit siitä että olen kylmä ja tunteeton, kun en lämpeä liehittelylle. Tiedän etten ole mutta ymmärrän etteivät he tiedä kaikkea.

Kun näen onnellisia perheitä ja pariskuntia, saatan liikuttua kyyneliin asti. Yksin ollessani en kuitenkaan kaipaa häntä. Ei tässä taida olla kyse ikävästä ihmistä kohtaan, vaan siitä ajatuksesta että tämä on minun oma perhe.

Ja vinkki sinulle, kuulostele itseäsi. Ei mitään väliä millaisella aikataululla muut ovat toipuneet eroistaan, tämä on sun oma tarina.

Erosin itse 12 vuoden suhteesta noin vuosi sitten. Osa syy omaan erooni oli myös miehen pettäminen.. Kyseisen miehen kanssa minulla on yksi lapsi, jonka vuoksi olemme viikottain entisen mieheni kanssa tekemisissä.

Ensimmäiset kuukaudet olivat rehellisesti sanottuna aivan hirveitä ja elin kuin "sumussa", ei enää päivittäisiä keskusteluja ja kuulumisten vaihtamista, eikä sitä tukea ja turvaa johon oli tottunut. Olin täysin yksin, sillä sukulaiset ja vanhemmat asuivat 400km päässä ja minusta tuntui, että tukehdun. Lapsen takia oli pakko jaksaa. Kuulostaa varmasti tähän asti todella epätoivoiselta ja kauhealta, mutta eräänä päivänä tajusin sen, että en enää ajattele eroa jatkuvasti, laitan itseni ja oman hyvinvointini etusijalle: pystyin taas hengittämään. Tein lapseni kanssa pieniä reissuja joiden myötä löysin uudelleen oman vahvemman itseni. Tänä päivänä en edes kaipaa uutta suhdetta, vaan olen päättänyt elää itselleni ja lapselleni :)

Tsemppiä aloittajalle! Olen varma, että sinäkin tajuat jonain päivänä samat asiat kuin minä.

Ja mikä tärkeintä, älä unohda itseäsi missään vaiheessa! Arjen pienet ilot auttavat jaksamaan eniten.

Näin jälkeenpäin mietin, lähdinkö liian pian deittaileen, kun erosta oli vuosi. Ihan säädyllinen aikahan se oli, lapsikin teini-iän kynnyksellä, olin vapaa tapsilemaan. Jotenkin vaan oma pää ei ollut vielä ihan valmis, kävin vielä läpi asioita menneestä liitosta, katkeruutta ja itsesyytöksiä. Ehkä minulle olisi kumminkin ollut sopivampi joku kolmekin vuotta.

Varmaan eniten siksi, kun en kuitenkaan osaa harrastaa satunnaisia suhteita.

Noin muuten eron jälkeinen elämä on ollut tosi hyvää ja tasapainoista. Paljon parempaa kuin suurin osa liitosta, ja sitä kesti 15 vuotta. Mies ei ollut kotitöitä tekevää tyyppiä, ei kummoinen isäkään, ei rakastaja, ja käytti yhä enemmän alkoholia.

Yksinäistä ja raskasta. 15 vuoden liitto päättyi ex-vaimon aloitteesta. Eroa ei käytännössä käsitelty mitenkään, jotain sellaisia eroon liittyviä kliseisiä perusjuttuja tyyliin erotaan ystävinä jne, juteltiin puolin ja toisin.

Eksä muutti kauas lasten kanssa ja tapaan heitä harvemmin kuin haluaisin. Leikkii kotia uuden miehen, ankkurilapsen ja lapsikatraan kanssa. Toivotan heille oikein ihanaa arkea. Kehtasi vielä väittää minua isoksi lapseksi.

Päivät menee töissä, jotta pystyisin maksamaan elarit ja avioliiton loppuaikoina syntyneet velat. Omaisuuden jakamisessa minä hölmö ajattelin lasten parasta, eksä omaansa. Kaverit katosi ruuhkavuosina. Töissä on tuttavia, mutta en ole jaksanut syventää ystävyyssuhteita. Mietin lähes joka viikko, että helpointa olisi vaan lyödä hanskat tiskiin ja jäädä sossun elätiksi. Joskus on vielä mustempiakin ajatuksia, mutta ne osaan tietoisesti sysätä syrjään.

Parisuhteesta ei ole hirveästi toivoa, sillä naisille olen lähinnä ilmaa. Tokalla kierroksella oleva viikonloppuisi, jolla on pelastusrengas ei ole kuuminta hottia naisten keskuudessa. Korkeakoulutus löytyy vaativalta alalta, mutta se on ollut raskas polku ja mahdollisesti osaltaan syy avioeroon,  joten en halua mainostaa sitä.

En siis kokenut eroa suurena helpotuksena tai elinolosuhteiden parannuksena vaan kaikki mihin olin satsannut vietiin pois ja päälle vielä lyötiin ilmat pois (kuvainnollisesti).

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvää kiitos kysymästä 😊

Loppui se ainainen vatkaaminen erotako vaiko eikö. Sain rauhan ja turvallisuuden takaisin. Ex suhteessa ei ollut väkivaltaa mutta suuri luottamuspula.

Pelkäsin lasten reaktiota mutta erilleen muutosta jonkun aikaa huomasin lasten sopeutumisen yllättävien raivopuuskien vähetymisen myötä ja ilo palasi kotiimme. Tapaavat isän aikataulujen mukaan. Murkkuikäiset lapset joille moneen kertaan kerrottu ettei ero ole heidän syy vaan aikuiset ovat muuttuneet ja arvostavat eri asioita ja että olette varmasti huomanneet riitaa ja muuta ikävää joten on parempi muuttaa eri koteihin asumaan. Lapset ovat rakkaita molemmille.

Jonkun verran yksinäistähän tämä on mutta rauha. Ehdottomasti parempi näin.

Meillä ihan samoin. Ensimmäiset vuodet olivat hyviä. Jossain lasten saannin välissä ja jälkeen mies muuttui. Mies jäi kiinni maksullisista naisista. Mutta jo sitä ennenkin olin päässäni pyöritellyt, erotako vai ei, mutta kun mies oli osallistuva isä, ei juonut, seksi oli ok ja osallistui kotitöihin, niin yritin loppuvuodet sietää äkkipikaisia raivonpuuskia tyhjästä, äkillistä masentumista aivan syvimpiin syövereihin ja siitä nousua älyttömään vitsailuun, ihme päähänpistoja, outoja mielipiteitä, katoilua,  ja järjetöntä nuukuutta, jonka syy selvisi kyllä noista maksullisien naisten riippuvuudesta. Ja sitä, ettei mies voinut sietää sukulaisiani ja vihasi matkustamista, joka taas minulle oli tärkeää, mutta kallista, kun mies ei osallistunut mihinkään. Kamelilta katkesi siihen uskottomuuteen selkä.

Ongelma oli lähinnä lähtemisessä, koska meillä ei ollut ollut fyysistä väkivaltaa, mutta henkisen puolella... ja suuttuessään hänellä oli kädet nyrkissä ja pelkäsin jonkun kerran että löisi. Mies uhkaili aikaisemmin, etten saa lapsia mukaani yms. Joten jouduin järjestämään lähdön salaa kun koulut loppuivat. Lapset olivat omalla äidilläni "yökylässä" ja sillä välin muuttoauto eli veljeni ja enoni vei tavarat väliaikaseen suvun tyhjillään olleeseen asuntoon, ostamani asunto oli remontissa. Hain lapset yökylästä ja lähdettiin samantien lomalle maalle oman isoäitini luo ja matkalla sitten kerroin asiat lapsille. Erittäin inhottavaa joutua tekemään se yksin, kun miehen kanssa se ei olisi onnistunut. Se puhelu tai sarja puheluita, mikä miehen ja minun välillä sinä iltana oli, voi herranjumala. Oli hyvä että siinä oli muutama sata kilsaa välissä.

Miten erosta selviää?

Olin yksinäni lasten kanssa, meillä oli uusi asunto.  Lapset hyväksyivät kyllä eron, koska tiesivät isänsä karjumisraivonpuuskat, mutta tietysti ikävöivät sitä isää, joka hän oli hyvällä tuulella ollessaan. Kyllä he olivat meidän riitamme nähneet. Ositus ja tapaamissopimus saatiin tehtyä jo aika nopeasti elokuussa, koska ex:llä oli joku katumussovinnollisuuden yritysvaihe siinä päällä ja vissiin kuvitteli, että palaan entiseen. Sitten alkoi utelu, kyttäys ja ujuttautumisyritykset. Sekavaa aikaa se oli. Aina kun oli vaikeaa, muistutin itseäni, että ei tämä tapa, koettelemukset vahvistaa.....en jaksa selittää koko kuviota.

Tarina 6 vuoden takaisesta erosta on tosi pitkä, mutta ero oli oikea ratkaisu, ja olisin voinut aikaisemminkin jo tunnustaa tosiasiat. Lapset näkevät isäänsä viikottain, koska asuu naapurikaupungissa ja julkiset kulkevat. Isä on hiljan vaihtanut kaksivuorotyönsä säännölliseen työhön, ja pystyy nyt osallistumaan vielä enemmän lasten arkeen. Hänellä ei ole uutta parisuhdetta. Muistankin joskus avion aikana hänen sanoneen, että jos minä hänet jätän, hän ei uutta ota. En tiedä miksi niin.

Minä olen mennyt uusiin naimisiin ja meillä on yksi yhteinen lapsi, joka jääkin ainoaksemme.  Nykyinen mies  on yhden lapsen isä (lapsen äiti on kuollut), vakaa ja rauhallinen tyyppi, eikä hänellä ole mitään sukulaisiani tai heidän vierailujaan vastaan. Oma elämäni on nykyään paljon sosiaalisempaa ja iloista, ja meillä on yhteinen harrastus, nautimme samoista asioista ja nauramme paljon. Seksi on hyvää. Me matkustamme, ja matkakustannukset maksetaan perheenä, ei sinun-minun-periaatteella. Rahat on yhteiset (paitsi elarit). Ja kun hän suuttuu, kädet ei ole nyrkissä. Hän tulee hyvin toimeen minun lasteni kanssa.

Onnellinen. Se on se sana. Erosta selviää, vaikka 10 vuotta sitten pelkäsin sitä kovasti.

Juu p

Pelottaa.

Asun väliaikaisessa asunnossa ulkomailla. Eron vuoksi menetän mahdollisuudet pysyvään oleskelulupaan. Olen taloudellisesti hukassa, opiskelin eikä ehtinyt tulla tuloja. Saanen osituksessa jotain aikanaan, nyt minulla on taskurahoja. Mietin paluumuuttoa mutten koskaan viihtynyt Suomessa. Onneksi ei ollut lapsia.