Mitä mieltä nimestä Milo?
Viikon päästä olisi pojan ristiäiset ja ihastuin tuohon nimeen jo raskausaikana ja päätettiin antaa se pojalle. Nyt olenkin alkanut miettimään että pitäisikö sittenkin harkita vielä ja luultaisiinko poikaa aina r-vikaiseksi Miroksi jos annamme tuon nimen.. Totta kai itse teemme päätöksen enkä palstamammojen halun mukaan poikaani nimeä mutta haluaisin kuitenkin kuulla mielipiteitä kyseisestä nimestä.
Kommentit (34)
Ihana nimi, josta tulee pieni ja ylisöpö puudeli mieleen. Ja todellakin, r-vikainen Miro.
Tulee mieleen toimittaja/mediapersoona/trolli Milo Yiannopoulos. Mutta tuskin hän on äänessä kovin monta vuotta enää, että kun poika kasvaa niin ei varmaan muisteta Yiannopoulus:ia.
Mielestäni hieno ja suloinen nimi, jos se lausutaan samanlailla kuin kirjoitetaan. Jos ajattelit, että se lausutaam Mailow yms, niin sitten kamala :)
En kannata loukkaantua, tämä vain mun mielipide. Mutta en laittaisi nimeksi. Helsingin päiväkodit täynnä poikia, jotka Milo, Miko, Mico, Miro, Mio, Miio. Niin tusinatavaraa ja kukaan ei näistä muista, että mikäs versio se tällä pojalla oli.
Minä tunnen 15-vuotiaan Milon, on hieno nuori mies. Hyvä nimi!
Onko Miio todellakin yleinen nimi Helsingissä?
Miio ja nämä kaikki ovat Helsingissä erittäin yleisiä.
Wt, lähiönimi. Eläimen nimi.
muoks. tulee valitettavasti mieleen :(
Tulee mieleen Tintistä se Milou-koira 😁
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Tintistä se Milou-koira 😁
Minäkin ajattelin heti Milouta. Miettisin ehkä vielä muita vaihtoehtoja.
Sehän oli omppu kreikaksi. Alkaa muistuttaa nimeään kumminkin.
Vierailija kirjoitti:
...Totta kai itse teemme päätöksen enkä palstamammojen halun mukaan poikaani nimeä mutta haluaisin kuitenkin kuulla mielipiteitä kyseisestä nimestä.
PoikaaSI? Eikö se olekaan poikaNNE eli lapsENNE. Mietin vaan. Milo on hyvä koiran tai hamsterin nimi, mutta eihän hän ainoa tyhmäniminen ihminen tule varttuessaan olemaan.
Vierailija kirjoitti:
En kannata loukkaantua, tämä vain mun mielipide. Mutta en laittaisi nimeksi. Helsingin päiväkodit täynnä poikia, jotka Milo, Miko, Mico, Miro, Mio, Miio. Niin tusinatavaraa ja kukaan ei näistä muista, että mikäs versio se tällä pojalla oli.
Todellakin.
Just katon Mask-elokuvaa ja siinä se koira on Milo.
Sopii hyvin. Ainakin naapurin terrierille ;)
Vierailija kirjoitti:
Viikon päästä olisi pojan ristiäiset ja ihastuin tuohon nimeen jo raskausaikana ja päätettiin antaa se pojalle. Nyt olenkin alkanut miettimään että pitäisikö sittenkin harkita vielä ja luultaisiinko poikaa aina r-vikaiseksi Miroksi jos annamme tuon nimen.. Totta kai itse teemme päätöksen enkä palstamammojen halun mukaan poikaani nimeä mutta haluaisin kuitenkin kuulla mielipiteitä kyseisestä nimestä.
Midän narttu koira oli Milo, sillä oli jotain vikaa päässä. En laittasi koiran nimeä lapselle, tytölle ehkä
Koiran nimi