Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhdehelvetti uusperhe, apuja asumuseron kestämiseen
02.03.2017 |
Olen nyt alkuvuoden suksinut kamalassa suossa parisuhteen kanssa.
Mies päätti yllättäen asumuserosta ja on sen jälkeen halunnut jatkaa parisuhdetta ja kyläillyt viikoittain.
Mä en saa tilanteelta rauhaa ollenkaan. Ajattelen koko ajan mitä se tekee, syö, nukkuu, milloin herää yms. Eniten katkeruutta aiheuttaa uuden kodin laitto ja hauskuuden pito. eli en kestä lainkaan jos epäilen että sillä on siellä vielä kivaa kaiken paskan päälle.
Mies on ostellut pelejä ym, kaljoittelee ja duunailee omiaan. Käy pizzeriossa ja käyttää tuntikausia aikaa vaan itseensä. Musta tää on hirveän lapsellista, kyseessä on kuitenkin keski ikäinen mies. Minä töistä tultuani sen sijaan hoidan kauppakäynnit, teen ruoat, siivoan yms perheellisen hommat hoidan -ja tässähän se vitsi sitten tulee kun mies kyselee tuleeko käymään. Hänhän voi tehdä mitä vaan, mut mullapa onkin velvollisuuksia. Tulee sitten katsomaan kun siivoan yms ja teen kotihommia. Niin vituttaaa. Hän voi valita, minä en. Varsinaisesti ei ärsytä se että minä ylipäätään haluaisin valita sinkkumaista elämää yksin, vaan se, että hän on tehnyt sen valinnan ja valinnut niin, että me kuulutaan hänen elämäänsä enää silloin kun se hänelle sattuu sopimaan.
En pysty tajuamaan miksi elämäni ainoa rakkaus päätyi tähän, miten mä pystyisin hyväksymään tälläisen tilanteen? Olen niin katkera. Mies ei kestä mun jatkuvaa nalkutusta tästä, ei keskustele asiasta vaan aina suuttuu. Täähän on hänen mielestään mun syy että hän näin päätti, koska ei kestänyt lapsiani ja asuinpaikkaamme.
En pysty eroamaan mitenkään, olen ihan kiinni tässä miehessä, ihan tuskaan asti. En tidä millä saan tämän katkeruuden lopetettua, miten pystyn lopettamaan tän valittamisen tästä tilanteesta sille miehelle.
Olen nyt ihan solmussa omassa itsessäni, mun pää tekee tän todella vaikeaksi enkä osaa enää itse määritellä miten hillitsisin näitä pettymyksen ja katkeruuden tunteita, jotka johtuu tästä koetusta hylkäämisestä. Tämä on nimenomaan pahinta mitä itselle voi sattua, hylkääminen.
Mitä tehdä että tämä mun tuska loppuu?
Kommentit (68)
Omaa hölmöyttäsi. Ansaitset tuon kun olen luonteeltasi kynnysmatto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärsinkö oikein, teillä ei ole yhteisiä lapsia? Eli sulla vain omat hoidettavana, miehellä ei mitään velvollisuuksia?? Kuulostaa oikeasti tosi epäreilulta tuo nykyinen tilanne, en jatkaisi enää suhdetta. Mies ei ole jaksanut arkea ja velvollisuuksia, on hommannut itselleen uuden kämpän ja tulee nyt luoksesi "vierailemaan" (seksiä, oletan?). Ei todellakaan vaikuta siltä että hän haluaisi perhe-elämää jatkaa. Lopettaisin sinuna suhteen ja jatkaisin eteenpäin ilman tuollaista veltostelijaa.
Ihan ymmärrettävää. Ei kukaan kestä helpolla vieraita kakaroita
Ei tuossa ole mitään tekemistä uusperheilyn kanssa. Mies olisi samanlainen, vaikka olisi ydinperhe. Tai ei lapsia laisinkaan.
Ap, tuska johtuu aina riippuvuudesta. Aito rakkaus ei aiheuta tuskaa, vain riippuvuus aiheuttaa.
" jos juna ei pysähdy sinun asemallesi, ei se ole sinun junasi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaaliin elämään ei taida olla ns. parannuskeinoa. Se pitää vaan elää läpi.
Vierailija kirjoitti:
ymmärsinkö oikein, teillä ei ole yhteisiä lapsia? Eli sulla vain omat hoidettavana, miehellä ei mitään velvollisuuksia?? Kuulostaa oikeasti tosi epäreilulta tuo nykyinen tilanne, en jatkaisi enää suhdetta. Mies ei ole jaksanut arkea ja velvollisuuksia, on hommannut itselleen uuden kämpän ja tulee nyt luoksesi "vierailemaan" (seksiä, oletan?). Ei todellakaan vaikuta siltä että hän haluaisi perhe-elämää jatkaa. Lopettaisin sinuna suhteen ja jatkaisin eteenpäin ilman tuollaista veltostelijaa.
Juu tiedän, muta miten mä sen teen kun tää ihminen on ainoa jota olen rakastanut. Millä mä pystyn siihen, nytkin olen ihan koko ajan yhteydessä vaikka se aiheuttaa mulle pelkkää kökköä just tän tilanteen takia.
Miten ihmeessä mä pystyn siihen, miten muut pystyy?
Musta tuntuukin tosi tosi epäreilulta. Itkettää vaan ja ihan kauheeta. Oon siis juuri kynnysmatto. Mies kun ärähtää, niin se on sitten laki. Ei kuuntele kärsimyksiäni, se on pelkkää nalkutusta ja vittuilua. Toteaa välillä että hän ei sitten jaksa tota vittuilua enää kauaa. On siis täysin ohjissa tässä parisuhteessa, mä vaan vikisen. Mulla on taustaa hylätyksi tulemisesta lapsena, olen todella miellyttämisen haluinen ja pelkään aina hylkäämistä. tää on just pahinta mitä mulle voi tapahtua.
Ajattelin tän alkuun niin, että yritän kestää ja pohjustan mielessäni eroa, ja teen sen kun mun mieli pystyy siihen. Mut täähän on jatkuvasti kärsimystä. Ajattelin että olisi helpompaa vaan olla jatkavinaan ja alkaa keräämään huonoja asioita miehestä musitiin jolloin oletettavasti itse on valmis eroamaan.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätät miehen, muu ei auta. Miehellä on kaikki oikeus elää elämäänsä kuten haluaa ja eiköhän tuollainen selvästi ikäkriisiä heijastava käyttäytyminen vielä pettämistäkin kokeile. Voithan sanoa, että nyt erotaan ja vuoden päästä katsoa hänen kanssaan onko hän päässyt yli tuosta vaiheesta. Kuulostaa niin kuin mies eläisi menetettyä nuoruuttaan eli voi hyvin olla ohi menevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuska johtuu aina riippuvuudesta. Aito rakkaus ei aiheuta tuskaa, vain riippuvuus aiheuttaa.
" jos juna ei pysähdy sinun asemallesi, ei se ole sinun junasi".
Tiedän, mulla on jäätävä riippuvuussuhde mieheen. Se just on se ongelma.
Millä mä pääsen siitä eroon?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätät miehen, muu ei auta. Miehellä on kaikki oikeus elää elämäänsä kuten haluaa ja eiköhän tuollainen selvästi ikäkriisiä heijastava käyttäytyminen vielä pettämistäkin kokeile. Voithan sanoa, että nyt erotaan ja vuoden päästä katsoa hänen kanssaan onko hän päässyt yli tuosta vaiheesta. Kuulostaa niin kuin mies eläisi menetettyä nuoruuttaan eli voi hyvin olla ohi menevää.
Mies on kyllä elellyt nuoruuttaan kolmekymppiseksi saakka, perustanut lyhyesti perheen ja eronnut. Meidän 6v suhde on hänelle pisin parisuhde. Ikää kuitnekin jo yli keski iän. En tiedä näistä ikäkriiseistä, luulis että mulla olis sellainen kun itse tein lapset nuorina. Miehellä on oikeus tähän, tiedän sen.
En mä sille mitään voi ettei meitä haluakaan jokapäiväisesti. Mutta kun mä en kestä sitä. :(
AP
Minäkin ehdotan ulkopuolisen avun hakemista. Sinun on päästävä miehestä eroon jotta sinä ja lapsesi pääsisitte elämässä eteenpäin.
Miehesi haluaa nuoruutensa takaisin tai ei ole alunalkaenkaan kasvanut aikuiseksi. Hän toi mieleeni American Beauty -elokuvan Lester Burnhamin, joka rakastuu tyttärensä luokkakaveriin, sanoutuu irti työstään, hankkii urheiluauton ja menee hampurilaispaikkaan töihin teinien keskelle. Hän ei halua olla aikuinen, koska se ihana tyttökään ei ole.
Turha sinun on yhtyä palstan kuoroon ja solvata itseäsi kynnysmatoksi. Siihen tuhlaantuu vain energiaa ja energiaahan jo mies vie sinulta ihan kohtuuttomasti. Kokeile mitä tapahtuu, jos sanot "Nyt ei sovi" seuraavan kerran kun mies tarjoutuu kylään. Toistat sitä niin kauan, että mies uskoo ja sitten suljet puhelimen. Ellei mies usko, suljet puhelimen, panet sen pois päältä ja jatkat sitä mitä olit tekemässä. Putoaako katto niskaasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lasten isä on olemassa, enkä ole itse lapsi :D
Tämä ei nyt liity siihen että hän olisi meistä perheenä ottanutkaan koskaan vastuuta.
Aina se on omiaan löhöillyt. Kyse on lähinnä menetetystä parisuhteesta. Tiedän että toisen lapsia on vaikea hyväksyä, on minunkin hänen. Tulee ristiriitoja ja kiukkua kun asiat ei menekään omien standardien mukaan. Mutta en mä nyt sen takia ole vetämään lähtenyt että arjessa tulee ristiriitoja jos rakkautta on. Sitä mä en ymmärrä. Itse olen sellainen niin myötä, kuin vastamäessä, tää tuntuu nyt siltä et tää mies tykkää hengilla vaan siinä myötämäessä, vastamäessä sit hyppääki ferrariin jos se sattuukin kiiltämään kauniimmin ja menevän kovempaa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuska johtuu aina riippuvuudesta. Aito rakkaus ei aiheuta tuskaa, vain riippuvuus aiheuttaa.
" jos juna ei pysähdy sinun asemallesi, ei se ole sinun junasi".
Tiedän, mulla on jäätävä riippuvuussuhde mieheen. Se just on se ongelma.
Millä mä pääsen siitä eroon?
AP
aloittamalla sen sisäistämisen, että kyse ei ole rakkaudesta. Miksi haluat elää rakkaudettomassa, jopa henkisesti väkivaltaisessa suhteessa? Mitä se sinulle antaa?
Vierailija kirjoitti:
Ja lasten isä on olemassa, enkä ole itse lapsi :D
Tämä ei nyt liity siihen että hän olisi meistä perheenä ottanutkaan koskaan vastuuta.
Aina se on omiaan löhöillyt. Kyse on lähinnä menetetystä parisuhteesta. Tiedän että toisen lapsia on vaikea hyväksyä, on minunkin hänen. Tulee ristiriitoja ja kiukkua kun asiat ei menekään omien standardien mukaan. Mutta en mä nyt sen takia ole vetämään lähtenyt että arjessa tulee ristiriitoja jos rakkautta on. Sitä mä en ymmärrä. Itse olen sellainen niin myötä, kuin vastamäessä, tää tuntuu nyt siltä et tää mies tykkää hengilla vaan siinä myötämäessä, vastamäessä sit hyppääki ferrariin jos se sattuukin kiiltämään kauniimmin ja menevän kovempaa.
AP
Olet tehnyt omia valintoja, arvoita ja päätöksiä omassa elämässäsi, joten kestä ne kuin aikuinen ja unohda tuo lapsellinen kiukutelusi ja keskity lapsiisi!
No sinänsä ymmärrän, että mies ei halua asua yhdessä mainitsemistasi syistä. Itsekkään en uskaltaisi kovin helposti hypätä uusiperheeseen. Lasten pitäisi olla sellaisia, joiden kanssa synkkaa. Jos on erimielisyyksiä esimerkiksi lasten kasvatuksesta, niin perheenä elo on hyvin hankalaa. Joskus voi olla kaikkien kannalta parempi, että aikuiset jatkavat seurustelusuhdetta ja jätetään uusiperhe perustamatta. Lapsi perhe elämä on rankkaa vaikka kyse olisi ydinperheestä ja omista rakkaista lapsista.
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Minäkin ehdotan ulkopuolisen avun hakemista. Sinun on päästävä miehestä eroon jotta sinä ja lapsesi pääsisitte elämässä eteenpäin.
Miehesi haluaa nuoruutensa takaisin tai ei ole alunalkaenkaan kasvanut aikuiseksi. Hän toi mieleeni American Beauty -elokuvan Lester Burnhamin, joka rakastuu tyttärensä luokkakaveriin, sanoutuu irti työstään, hankkii urheiluauton ja menee hampurilaispaikkaan töihin teinien keskelle. Hän ei halua olla aikuinen, koska se ihana tyttökään ei ole.
Turha sinun on yhtyä palstan kuoroon ja solvata itseäsi kynnysmatoksi. Siihen tuhlaantuu vain energiaa ja energiaahan jo mies vie sinulta ihan kohtuuttomasti. Kokeile mitä tapahtuu, jos sanot "Nyt ei sovi" seuraavan kerran kun mies tarjoutuu kylään. Toistat sitä niin kauan, että mies uskoo ja sitten suljet puhelimen. Ellei mies usko, suljet puhelimen, panet sen pois päältä ja jatkat sitä mitä olit tekemässä. Putoaako katto niskaasi?
Ei se putoa, mutta henkeä alkaa ahdistamaan ja rintaa puristaa. Sydämessä tuntuu kivi ja hengitys on hankalaa. Mun oireet on ihan fyysisiä tässä. Mä eilen jo ajattelin tehdä noin, mutten pystynyt. Yleensä se menee niin päin että mies tulee jos minä haluan, tai ainakin se niin päin kääntyy jotenkin. "Voin mä tulla jos sä haluat " (vaikka ois tässä muutakin) rivien välistä..
Mistä tuollaista terapia apua saa ja miten?
AP
Vierailija kirjoitti:
ymmärsinkö oikein, teillä ei ole yhteisiä lapsia? Eli sulla vain omat hoidettavana, miehellä ei mitään velvollisuuksia?? Kuulostaa oikeasti tosi epäreilulta tuo nykyinen tilanne, en jatkaisi enää suhdetta. Mies ei ole jaksanut arkea ja velvollisuuksia, on hommannut itselleen uuden kämpän ja tulee nyt luoksesi "vierailemaan" (seksiä, oletan?). Ei todellakaan vaikuta siltä että hän haluaisi perhe-elämää jatkaa. Lopettaisin sinuna suhteen ja jatkaisin eteenpäin ilman tuollaista veltostelijaa.
No AP:n tilityksen jälkeen ymmärtää, miksei mies viihtynyt tuossa huushollissa. Mutta eipä yh-äiteihin kannata sekaantua kuin seksin merkeissä.
Alue: Aihe vapaa
Voisko tuosta käydä juttelemassa jossain ulkopuolisella, ilman miestä siis? Voiko parisuhdeterapiaan mennä yksin...?