Tiedätkö sinä, mitä on äärimmäinen väsymys?

Kilpirauhaspotilaana mun väsymykseen ei nukkuminen vaikuta pätkääkään. Sillä sekunnilla kun herään, tiedän, onko hyvä vai huono päivä. Jälkimmäisessä tapauksessa olo on sellainen, ettei olisi nukkunut sekuntiakaan vaikka takana olisi miten pitkät unet. Olo on jatkuvasti tokkurainen ja poissaoleva, aivot kuin jäässä tai sumussa, tuntuu kuin olisi elävä kuollut. Jotenkin itku kurkussa olen selviytynyt kuitenkin töistä, koska kynnys mennä lääkärille "pelkän väsymyksen" takia on suuri. Onneksi noita huonoja päiviä on ollut nykyään harvemmin kuin ennen.

Verensokeriarvot verenpainelääkkeestä koholla. Pitkästä aikaa väsyttää. 

Kolmivuorotyössä yövuorojen välissä, kun joutui päivät hoitamaan oksentavia pieniä lapsia ja yöksi taas menemään töihin ja illalla yritti nukkua pari tuntia ennen töihin menoa, kun mies tuli töistä

On niin uupunut ettei nukkuminen, lepääminen eikä rentoutuminen auta, vaan tuskaisa hämärä tahna täyttää pään ja valuu lihaksia pitkin jalkoihin vieden kaiken voiman, jaksamisen ja halun. Jopa telkkarin katselu vaakatasossa sohvalla on uuvuttavaa koska ei pysty sumun läpi tarttumaan mihinkään, vaikka pitää sitä päällä vain siksi että olisi jotain mihin tarttua. Syöminen, peseytyminen, mikään on liian raskasta ja tuntuu että painovoima vetää puoleensa kuin olisi Marssissa. Voi olla tosi kipeänä, mutta niin uupunut ettei edes kipu tunnu kipeältä vaan on itsestään irrallinen kokonaisuus. Näkökentässä hyppii välillä ihmisiä, joita et tunnista vaikka kyseessä on oma perheesi, ovat puikulaisia molottajia, joiden toivoo vain katoavan, jotta voi olla sen harmaan tyhjiön keskellä kellumassa.

Tiedän. Esikoisen ekat puoli vuotta. Joka aamu heräsin vauvan hysteeriseen huutoon surkeasti nukutun yön jälkeen. Olo oli kuin kestokrapulassa.

Borrelioosiin sairastuessa ensimmäinen puoli vuotta. Odotin koko päivän, että tulisi ilta ja voisin käydä nukkumaan. Vein lapsen eskariin aamulla ja tulin kotiin nukkumaan. Hain lounaan jälkeen ja tulimme päiväunille. Illalla samaan aikaan lapsen kanssa petiin. Olisin voinut nukkua, nukkua, nukkua...

Tiedän. Yhtenä ajanjaksona oli masennuksen lisäksi todella paljon paniikkikohtauksia viikon sisään ja jatkuva fyysinen ja henkinen huono vointi päällä, mutta yritin jaksaa. Pyörryin bussipysäkille kouluaamuna.

Onko se sitä, kun myöhästyy lapsen hausta, koska nukahtaa _istualleen_ sohvalle?

Tiedän mitä on järkyttävä väsymys. Vauvalla oli allergiasta johtuva refluksi ja minulla hankalan synnytyksen jälkeen erittäin matala hemoglobiini. Kun vauva oli kuukauden ja pisin nukuttu pätkä 45 minuuttia luulin kuolevani väsymykseen. Ensimmäisen kerran vauva nukkui peräti 3 tuntia putkeen 1v 3kk iässä.

Pahimpaan aikaan laskin omia askeleitani pysyäkseni hereillä vauvaa hyssytellessä. Nukahdin hammaslääkäriin ja uneksin vankilaan joutumisesta, että saisi nukkua. ymmärrän oikein hyvin miksi valvottamista käytetään kidutuskeinona.

Tiedän...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän. T kilpirauhaspotilas

Millaista tuo väsymys käytännössä on?

Kun mikään uni ei riitä.t:toinen vajis

Tiedän. Mulla oli vmpitkään diagnosoimaton uniapnea. Tilanne paheni koko ajan. Nukahtelin rattiin. Illalla viimeisillä voimilla raahauduin sänkyyn. Viikonloput vietin sängyssä nukkuen, mutta uni ei virkistänyt. Lihoin tosi paljon, koska syöminen oli ainoa keino pysyä hereillä.

Viimein hyvä lääkäri osui kohdalle. EKG näytti samalta kuin sydäninfarktissa. Elimistöni siis kärsi hapenpuutteesta jo pahasti. Kun sain cpap-laitteen, niin elämä muuttui täysin. Melkein itkettää, kun tätä kirjoitan, oli niin perheestä se väsymys.

Olen ollut siinä tilanteessa että mitään lääkitystä ei voinut nostaa ja silti olin hereillä kuusi päivää putkeen. Lopulta menin Haartmaniin ja romahdin vain lattialle itkemään kun sitä ei uskottu.

Työuupumukseni on sellaista, että käyn väsymyksen vuoksi ylikierroksilla. Kun vauhti kohta loppuu, putoan ja romahdan. Mitä sitten minulle tapahtuu, sitä pelkään. Aivot on jo sumussa. En muistanut tänään edes pankkikortin tunnuslukua. Kun istuin työpisteellä, hetkeksi unohdin missä olen. Se pelästytti.

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä kun istuu palaverissa ja miettii tahmaisilla aivoillaan, että soittaisivatko nuo ambulanssin jos menisin tohon pöydän alle nukkumaan. Tai päiväunelmoi siitä, että vietäisiin mielisairaalaan eristykseen ja siellä saisi vaan nukkua koko loppuelämänsä jossain huoneessa yksinään ja rauhassa. Ainoa mikä pitää käynnissä on sokeri. Ainoa rauhan hetki on humala ja silloinkin vain se nousu.

Kohtalotoverisi tässä.

Kyllä. Pahoja unettomuuskausia, jolloin tuntuu siltä kuin kuolee. Pahinta ovat kivut kropassa, kun kroppa ei saa lepoa. Lihakset rentoutuvat unessa, mutta kun ei saa unta niin johan alkaa kokovartalosärky- ja voimattomuus. Niin lopenuupunut olo ettei meinaa jaksaa edes pikkurilliä liikauttaa, mutta unta vaan ei saa. Aina ei unilääkkeetkään toimi.

En tiedä ja voi luoja olen kiitollinen siitä. Voimia kaikille väsyneille ja sairaille!

Pahimman masennuskauden aikana nukuin 22 tuntia vuorokaudesta, nousin ylös sängystä ja olin 2 tuntia hereillä. Sitten taas unta 22 tuntia eikä sekään riittänyt.

Tiedän: kolme alle kouluikäistä, matkatöitä tekevä mies ja gradun viimeistely. Olin niin väsynyt, että nukahdin keittiönpöydän ääreen. 

Juu, valitettavasti. Ekan kerran koin tuollaista väsymystä valvottuani 3 kk putkeen sairaan vauvan kanssa. Koliikki valvotti siinä missä vauvan sairauskin. Tuplasti harmia ja huolta.

Toisen kerran olin itse vakavasti sairas ja todellakin ja kirjaimellisesti kuolemanväsynyt. Rankkoja ja isoja toimenpiteitä ja leikkauksia, jotka veivät muutamaan otteeseen teholle. Noin vuosi meni toipuessa.