Siskoni toteuttaa kaikki haaveeni, joita en itse uskaltanut toteuttaa

Te jotkut saatte kolmikymppiset kuulostamaan aivan ikälopuilta!! Alkoi oikein masentaa, vaikken ennen tätä ole pitänyt syksyllä koittavaa 30v-syntymäpäivääni mitenkään isona juttuna. Ei se ole se ikä, vaan yleinen elämäntilanne. Jos on opiskelija, niin miksei voi lähteä vaihtoon, vaikka ikä alkaakin kolmosella? Jos on ehtinyt jo lapsia hankkia, niin sitten ei ehkä voi niin helposti lähteä puoleksi vuodeksi reppureissaamaan, mutta jos on vastuussa vain itsestään, niin miksei voisi tehdä samoja asioita kuin 10 vuotta sitten??? Nyt jopa taloudelliset puitteet saattavat olla paremmat, kun on ehtinyt tehdä töitäkin.

30 kymppinen ja toinen jalka haudassa. Mä olen 45 ja juuri totutin muutaman nuoruuden haaveeni.

Nyt on sun vuorosi. Anna palaa.

Olet vahvalla katkeroitumisen tiellä. Kuten tuossa ylmepänä joku jo mainitsi, saatat viisikympisenä valitella itsellesi kuinka koko elämä on jäänty elämättä siksi että sulla oli kerran elämässäsi väärä poikaystävä etkä päässyt kielikurssille. Höpö höpö.

Olet tehnyt jo ekan askeleen, eli tunnustanut itsellesi, että kaipaat muutosta. Tee tosiaan tuo, että kirjoita haaveesi ylös ja ala miettiä miten (muokattuna) voisit niihin päästä nykyisessä elämäntilanteessasi. Ota joku luotettava kaveri tai ammattiapu mukaan (esim. työterveyden kautta psykologi).

Sinä itse ohjaat omaa elämääsi.

Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, ettet vieläkään uskalla ja alat katkeroitua. Huomaatko, selittelit tännekin miten et voi jättää työtäsi ja mahdollisuudet menivät jo... missä kulkee se raja, missä mahdollisuudet menivät? Kuka sen on muka päättänyt? Ihmiset tekevät suuria elämänmuutoksia vielä eläkkeelläkin, sinä et vain uskalla vaikka olet nuori ihminen. Moni aikuinen on jättänyt työnsä, muuttanut uuteen valtioon jne ja selvinnyt oikein hyvin. Elämä on valintoja.

Minä olen pettynyt siihen, ettei mulla ilmeisesti ole mitään unelmia, haaveita tai tavoitteita. Tunnen olevani tyhjä arpa. Ei ole koskaan ollut haaveammattia eikä intohimon kohdetta. Olen toki ollut masentunut lapsesta asti, kaksi kolmasosaa elämästäni. Mutta kun yritän ajatella, mitä voisin ehkä mahdollisesti haluta tehdä, ei tule mitään.

Olen viettänyt viimeiset 8 vuotta istumalla kotona, neuloen ja katsoen tv-sarjoja. Jos lopetan tuon hetkeksi, tunnen heti pohjatonta tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä, mutta en keksi parempaakaan. Päivät ovat kaikki samanlaisia yhdentekeviä ja vuosi kuluu nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos rohkaisuista, on ihan totta että mahdollisuuksia on vielä. Se vaatii vaan sen rohkeuden löytämistä, mitä minulla ei ole koskaan ollut. Jotain on kuitenkin tehtävä, en halua elää tällaisessa pettymyksen tilassa koko elämääni...

Ap

Nyt sulla ei ole enää poikaystävää syntipukkina. Nyt se on sun oma moka jos jätät haaveesi toteuttamatta. Kyllä sä sen rohkeuden saat kaivettua kun tarpeeksi haluat. Ne kauhukuvat mitä kamalaa voi tapahtua, jos muutat turvallista arkeasi, on pelkää kuvitelmaa. Perusfiksu ihminen selviää tuollaisista tilanteista ilman vahinkoa, pahimmassa tapauksessa pienillä kolhuilla pankkitilillä.

Mikä on ensimmäinen asia listallasi, mitä lähtisit toteuttamaan?

Ihan oikeasti, jos sinulla ei ole lapsiakaan niin ei kannata siihen vakityöhön hirttäytyä. Voit todellakin lähteä opiskelemaan tai vaikka kiertämään maailmaa. Huomaatko että käyt läpi ihan samanlaista tilannetta kuin 10v sitten? Silloin poikaystävä ei päästänyt, nyt ei työ. Haluatko olla 40-50 ja miettiä katkerana, että voi kun olisin silloin 3-kymppisenä repäissyt? Tuo on jo hälyttävä oire, että olet kateellinen pikkusiskollesi. Oire siitä, että elämäsi ei ole sellaista kuin haluaisit sen olevan. Ja vain sinä voit muuttaa se asian. Ei se, että siskosi ei tekisi mitään hauskaa, parantaisi sinun elämääsi (vaikka pääsisit vertailemasta).

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ensimmäinen asia listallasi, mitä lähtisit toteuttamaan?

Hinku päästä ulkomaille on todella kova. Lähtisin siis siitä, että yrittäisin löytää jonkinlaisen lyhyen koulutuksen / kurssin vaikka Euroopan sisältä, jotta en heti alkuun joutuisi ainakaan töitä lopettamaan. Vaikka kuukauden loma tätä tarkoitusta varten, se olisi realistista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut elämässäni todellinen pelkuri. Olen haaveillut todella monesta asiasta mm. opintoihin, matkusteluun ja harrastuksiin liittyen, mutta en ole toteuttanut näistä juuri mitään. Yhtenä syynä oli nuoruuden pitkäaikainen kontrolloiva poikaystävä, joka ei olisi päästänyt minua juuri mihinkään. Toisekseen halusin aina tunnollisesti käydä töissä, joten sen ohella ei paljon muuta tullut koettua. Lisäksi en yksinkertaisesti uskonut, että minusta olisi mihinkään. Seurauksena olen yli 30-vuotias, ja nuoruuden haaveet jäivät toteutumatta. Pääsin kyllä lopulta poikaystävästä eroon ja hankin korkeakoulutuksen, mutta se tuntuu laihalta lohdulta kaikkeen muuhun verrattuna.

Olen siis katkeroitunut hieman, eikä asiaa auta 7 vuotta nuorempi siskoni, joka tuntuu tekevän kaiken, mitä minä olisin halunnut. En tarkoita vain sitä, että hän menee ja tekee rohkeasti erilaisia asioita, vaan ihan kirjaimellisesti hän toteuttaa ne asiat, joista nuorena itse haaveilin ja puhuin. Jokin alhainen puoli minussa ajattelee aina, että joko taas, kun hän kertoo lähtevänsä esim. kielikurssille juuri siihen maahan ja kaupunkiin, josta itse haaveilin. Olen tietenkin iloinen että hänellä on hyvä ja mielenkiintoinen elämä, mutta on myös raskasta seurata sitä vierestä, kun koen itse epäonnistuneeni samoissa asioissa.

On mahdollista, että siskoni on ottanut vaikutteita kaikesta mitä olen nuorempana puhunut, ja alkanut haaveilla samoista asioista. Mutta minua suututtaa aina vaan enemmän ja enemmän, kun hän uskaltaa tehdä sen mistä minä vain uneksin.

Joku voisi sanoa, että onhan minullakin vielä aika. Se on totta, mutta toisaalta tässä vaiheessa elämää olisi jo erittäin vaikeaa esim. jättää vakityö ja lähteä opiskelemaan unelma-alaansa, tai ottaa sapattivuotta ja lähteä vaihto-opiskelijaksi. Enkä muutenkaan ole enää parikymppinen, se aika meni jo, enkä valitettavasti tajunnut käyttää sitä hyödyksi.

Halusin vain kirjoittaa tämän jonnekin. Tiedän että ajatukseni ovat typeriä, mutta siskon elämän seuraaminen satuttaa jossain syvällä sisimmässäni, vaikken sitä haluaisi.

Onneksi olkoon vaan loppuelämällesi tolla asenteella. Itse lopetin päälle 30-vuotiaana vakityöni ja menin yliopistoon opiskelemaan unelma-ammattiani. 

Aikuisillekin järjestetään kielikursseja. Esim. suomalainen matkatoimisto Pamplemousse järjestää Ranskaan (ja jopa Karibian saarille) kielikursseja. En laita suoraa linkkiä, kun en tiedä meneekö mainostamisen puolelle, mutta heidän sivuiltaan löytyy hyvin tietoa.

Minulle tulee ekana mieleen, että missä vanhempasi olivat, kun poikaystäväsi rajoitti sinua?

Et varmaankaan löytänyt rajoittavaa poikaystävääkään sattumalta, vaan kotisi sinuun istuttama pelkäämisen ja tuettomuuden kulttuuri vain löysi jatkumon.

Ihan turha syyttää itseä pelkuriksi tai araksi, siis olet varmaan pelännyt, mutta siksi koska sinut on kasvatettu siihen.

Se mitä elämältä saat ei muutu ellet laita syyllisiä syytetyn penkille (huom. ei tarvitse tapahtua konkreettisesti) ja ala saada sitä tukea, jota sinulle ei ole annettu vaikka varmaan pyysit sitä pienenä.

Itsensä syyttely ei auta mitään, koska et ole syyllinen.

Esimerkiksi nämä ihmiset täällä eivät halua tukea SINUA. Joista siis ratkaisu olisi mennä nyt kielikurssille. Eihän se ole se ongelma, vaan se, että ap on jätetty ihan yksin määräilevän poikaystävän kanssa. Vanhemmat eivät ole välittäneet sinusta ap.

32

Ap, oletko varma, ettei tuo ole siskollesi vain yksi elämänvaihe? Jos et itse voi lähteä enää vaihtoon, niin miten olisi lomamatkoja ja usein? Itse kiertelin nuorempana siellä täällä ja opiskelin, mutta en enää nykyisin. Enää ei riitä rahat matkusteluun, eikä se niin harmita edes, tällä hetkellä. Aloitahan toteuttaa unelmiasi pieni asia kerrallaan. Siskollasi on pyyhkinyt hyvin, mutta sinulla on oma elämäsi. Älä vertaa sitä liikaa siskosi tekemisiin. Varmasti on asioita, joita voit valita itse omaan elämääsi.

Yritä ajatella niin, että sinulla on nyt paljon paremmat mahdollisuudet toteuttaa eri asioita. Minä harmittelin pitkään miten nuoruus jäi elämättä, yläasteen vietin hyvin pitkälti psykiatrisessa sairaalassa syömishäiriötä sairastaen. En päässyt luokkaretkelle, en saanut päättötodistusta muiden kanssa, en päässyt viettämään päättäreitä. Lukiossa en saanut ystäviä ja olin taas sairaalassa. En tanssinut vanhoja, osallistunut penkkareita, lähtenyt abi-risteilylle enkä saanut yo-juhlia. Lakkiakaan minulla ei ole vaikka valmistuin. Minun piti lähteä vaihtoon, se oli suurin unelmani silloin. En kuitenkaan päässyt. Kateellisena kuuntelin muiden matkoista ympäri maailman, parisuhteista, hauskoista ystävien yhteisistä jutuista. Minä en ollut koskaan poistunut Suomesta, en ollut koskaan seurustellut eikä minulla ollut ystäviä.

Pääsin kuitenkin opiskelemaan, mutta kaikki opiskelijabileet, matkat ja muu jäi käymättä. Keskityin pelkkään kouluun enkä saanut ystäviä. En harrastanut mitään tai käynyt missään. Ajattelin että on myöhäistä enää yrittää oppia elämään. Kävin koulun loppuun, menin töihin, sain vakipaikan. En kuitenkaan siltä unelma-alalta josta olin pitkään haaveillut. En uskaltanut lähteä opiskelemaan.

32-vuotiaana päätin etten halua enää surkutella elämätöntä elämää. Mietin asiaa rationaalisesti, opiskelijana harrastukset olisivat olleet pois ruokabudjetista, matkustelu olisi ollut risteily Viroon ja opiskelijabileet tuoneet lähinnä krapulan. Kävin töissä, joten minulla oli rahaa. Varasin viikonloppuristeilyn Ruotsiin kerätäkseni rohkeutta. Pärjäsin siellä ja kesälomalla lähdin viikoksi Lontooseen. Aikaa kului, aloin harrastamaan työn ohessa ja harrastuksessa tapasin nykyisen mieheni. Säästin rahaa työn ohessa ja päätin lähteä opiskelemaan. Sulauduin oikein hyvin joukkoon 34-vuotiaana fuksina ja sain ystäviä. Enkä ollut edes kurssin vanhin, yksi koulukaveri oli 43-vuotias aloittaessaan opiskelun. Nyt lähden keväällä yliopistovaihtoon Japaniin.

Ei milloinkaan ole liian myöhäistä, varsinkaan kolmekymppisenä. Et saa takaisin niitä aikoja, mutta tekemättä jääneet asiat ei harmita kun on tehnyt niin paljon kaikkea muuta. Arvaa harmittelinko yksiä vanhojentansseja kurssijuhlassa tälläytyneenä ja hauskaa pitäen? Tai sitä etten lukiossa päässyt vaihtoon kun keväällä häämöttää ihan uusi maa jossa en koskaan ole käynyt? Aikaa on, kun vaan alat tekemään. Pidä lomaa ja lähde alkajaisiksi vaikka jonnekin matkalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ensimmäinen asia listallasi, mitä lähtisit toteuttamaan?

Hinku päästä ulkomaille on todella kova. Lähtisin siis siitä, että yrittäisin löytää jonkinlaisen lyhyen koulutuksen / kurssin vaikka Euroopan sisältä, jotta en heti alkuun joutuisi ainakaan töitä lopettamaan. Vaikka kuukauden loma tätä tarkoitusta varten, se olisi realistista.

Ap

No siinähän on oiva suunitelma. Googlaamalla löytyi useita kielimatkojen ja -kurssien tarjoajia, mitäs jos tilaisit sieltä niitä ilmaisia esitteitä ja googlailet sopivaa kohdetta? Ranska, Italia, Espanja vai mitä mielessä? 

Viikon kielimatkojakin näytti olevan tarjolla, joten voihan niistä aloittaa ja katsoa kiinnostaako vielä pidempi kurssi? 

Tärkeintä on että nyt aloitat ja teet jotain konkreettista asian eteen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut elämässäni todellinen pelkuri. Olen haaveillut todella monesta asiasta mm. opintoihin, matkusteluun ja harrastuksiin liittyen, mutta en ole toteuttanut näistä juuri mitään. Yhtenä syynä oli nuoruuden pitkäaikainen kontrolloiva poikaystävä, joka ei olisi päästänyt minua juuri mihinkään. Toisekseen halusin aina tunnollisesti käydä töissä, joten sen ohella ei paljon muuta tullut koettua. Lisäksi en yksinkertaisesti uskonut, että minusta olisi mihinkään. Seurauksena olen yli 30-vuotias, ja nuoruuden haaveet jäivät toteutumatta. Pääsin kyllä lopulta poikaystävästä eroon ja hankin korkeakoulutuksen, mutta se tuntuu laihalta lohdulta kaikkeen muuhun verrattuna.

Olen siis katkeroitunut hieman, eikä asiaa auta 7 vuotta nuorempi siskoni, joka tuntuu tekevän kaiken, mitä minä olisin halunnut. En tarkoita vain sitä, että hän menee ja tekee rohkeasti erilaisia asioita, vaan ihan kirjaimellisesti hän toteuttaa ne asiat, joista nuorena itse haaveilin ja puhuin. Jokin alhainen puoli minussa ajattelee aina, että joko taas, kun hän kertoo lähtevänsä esim. kielikurssille juuri siihen maahan ja kaupunkiin, josta itse haaveilin. Olen tietenkin iloinen että hänellä on hyvä ja mielenkiintoinen elämä, mutta on myös raskasta seurata sitä vierestä, kun koen itse epäonnistuneeni samoissa asioissa.

On mahdollista, että siskoni on ottanut vaikutteita kaikesta mitä olen nuorempana puhunut, ja alkanut haaveilla samoista asioista. Mutta minua suututtaa aina vaan enemmän ja enemmän, kun hän uskaltaa tehdä sen mistä minä vain uneksin.

Joku voisi sanoa, että onhan minullakin vielä aika. Se on totta, mutta toisaalta tässä vaiheessa elämää olisi jo erittäin vaikeaa esim. jättää vakityö ja lähteä opiskelemaan unelma-alaansa, tai ottaa sapattivuotta ja lähteä vaihto-opiskelijaksi. Enkä muutenkaan ole enää parikymppinen, se aika meni jo, enkä valitettavasti tajunnut käyttää sitä hyödyksi.

Halusin vain kirjoittaa tämän jonnekin. Tiedän että ajatukseni ovat typeriä, mutta siskon elämän seuraaminen satuttaa jossain syvällä sisimmässäni, vaikken sitä haluaisi.

Tuntuuko sinusta siltä että siskosi on varastanut elämäsi? Tai varastanut haave-elämäsi tai haaveesi?

Tunnetko että tuo voisi olla minun elämääni kun katsot siskoasi?

Tällaisia ajatuksia varmasti minulle tulisi jos joku eläisi ja toteuttaisi minun unelmiani, sellaisia joita en ole uskaltanut yrittää tai joissa en ole onnistunut.

Oletko puhunut siskosi kanssa näistä asioista?

Elääkö hän omia unelmiaan, vai onko hän vain ihaillut sinua niin paljon lapsena, että siksi tekee niitä juttuja joista puhuit silloin?

Vai onko vain niin että olette kovin samanlaisia ja pidätte samoista asioista, toisella vaan on enemmän rohkeutta toteuttaa unelmiaan?

Tällaisia kysymyksiä tuli mieleen ap:n jutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ensimmäinen asia listallasi, mitä lähtisit toteuttamaan?

Hinku päästä ulkomaille on todella kova. Lähtisin siis siitä, että yrittäisin löytää jonkinlaisen lyhyen koulutuksen / kurssin vaikka Euroopan sisältä, jotta en heti alkuun joutuisi ainakaan töitä lopettamaan. Vaikka kuukauden loma tätä tarkoitusta varten, se olisi realistista.

Ap

No siinähän on oiva suunitelma. Googlaamalla löytyi useita kielimatkojen ja -kurssien tarjoajia, mitäs jos tilaisit sieltä niitä ilmaisia esitteitä ja googlailet sopivaa kohdetta? Ranska, Italia, Espanja vai mitä mielessä? 

Viikon kielimatkojakin näytti olevan tarjolla, joten voihan niistä aloittaa ja katsoa kiinnostaako vielä pidempi kurssi? 

Tärkeintä on että nyt aloitat ja teet jotain konkreettista asian eteen.

Naapuri kävi parin kuukauden reissun Aasiassa vapaaehtoistyössä.

Teki muutaman tunnin töitä päivässä (työpäivät olivat todella lyhyitä) ja sai ilmaisen majoituksen ja ruoat. Vapaa-aikaa oli runsaasti ja kuulemma kokemus oli oikein hyvä.

Tämä tietenkin riippuu siitä millaiseen paikkaan päätyy ja mitä joutuu tekemään sekä majoituksen ja ruokien tasosta.

Itsekin kiinostuin, mutta en pysty ihan vielä lähtemään mihinkään sillä lapseni ovat vielä kouluikäisiä. Ehkä sitten kun lapset ovat muuttaneet jo omilleen.

Olen yli 50 ja riivaa elämätön elämä. Mutta sinä olet vielä nuori! Suunnittele mitä voit tehdä ja sitten vaan toimit.

Sitten kun estrogeenitasot alkaa laskea, olo vaikeutuu. Aikaa ei ole hukattavaksi.

Tuo olkoon myös varottava esimerkki, ei kannata seurustella jos mies ei tue myös kumppanin unelmia vaan tukahduttaa.

Kyrpäkyydin takia ei kannata jättäytyä pois omasta elämästä.

Unohda menneisyys ja keskity siihen mitä voit tehdä nyt. Se kuukauden kurssi ulkomailla olisi jo ensimmäinen askel. Sopivan lyhyt koska joudut astumaan mukavuusalueesi ulkopuolelle.

Sun ongelma ei näytä olevan ikä (olet vielä niin nuori) vaan itsevarmuuden ja rohkeuden puuttuminen. Siksi ala tehdä päivittäin pieniä tekoja, jossa asetat itsellesi haasteita mennä mukavuusalueeltasi pois. Sillä tavalla luot nahkasi uudestaan ja tulet siksi henkilöksi joka elää sitä elämää kuin haaveissasi.

Älä vertaa itseäsi muihin. Siskosi elämä on hänen, sinulla on oma tiesi. Ja jos teillä on yhteisiä haaveita, luulisi sen voivan yhdistää teitä, kunhan pääset eroon katkeruudestasi häntä kohtaan.