Onko suomalaiset yli 60v naiset itsekkäitä?

Huomaa, ettet ole ollut alzheimer-potilaan omaisena.

Älä yleistä!

Alzheimer- sairastavan tyttärenä sympatiani on tuon naisen puolella. Elämän on jatkuttava ja oma elämä elettävä, vaikka puoliso sairastuisi, joka ei nää elää tässä ajassa, eikä ole tietoinen ympäristöstään.

Oikein hyvin ymmärrän nuo 4-5vk välein tehtävät vierailut, jolla nainen hoitaa syyllisyyttään, kun toisen sairaudelle ei voi tehdä mitään, eikä ole millään tavalla sairastavan puolison mielessä tai läsnä, vaan täysin hylättynä.

Luulen, ettei ap. ole koskaan jakanut elämäänsä Alzheimer-sairaan kanssa, ainakin kommentista päätellen, kun puhuu itsekkyydestä.

Mitä itsekästä tuossa on?

Olen ollut töissä palvelutalossa, jossa 4 lapsen äitiä ei käy kukaan tapaamassa, vaikka kaikki lapset perheineen asuvat 30 km säteellä ja puolisolla on uusi nainen vierellä. Perusteluna ihan sama eli elämän on jatkuttava. Lapsille ja miehelle sallitaan enemmän kuin vaimolle?

Miten otsikko liittyy asiaan?

Toivottavasti edes silloin ovat! Omassa lähipiirissä ovat koko elämänsä käyttäneet hoitaakseen muita, lapsia, lapsenlapsia, puolisoaan,omia vanhempiaan.

kyllä ovat

Minä, minä, minä eikä kukaan muu!

Alzheimer- herra kun solmii suhteen jonkun kanssa, suhteen ulkopuolelle jäävät kaikki nuolemaan näppejään, eikä enää yhteyttä ole. Ei ympäristöllä, puolisolla, lapsilla tai läheisille, olivat he sitten miten rakkaita ja kultaisia tahansa. Ihminen on Alzheimer-herran 100% oma, eikä siihen suhteeseen ole ulkopuolisilla mitään mahdollisuuksia.

Jos saat elää ap. pitkän elämän, tulet ymmärtämään tämäkin asian, ilman ketään syyllistämistä.

Kaikki yli 60-vuotiaat suomalaisnaiset eivät ole. 

Vain ne, jotka ovat ET-lehtikansaa. Eikä tämä joukko ole pelkästään naisia.  ET-aviisi on jo vuosikymmenet taistellut hartiavoimin sen puolesta, että itsekkyys ihmisissä kasvaisi: ainoa, millä on jotain väliä, on oma napa. Omat perheenjäsenet ja sukulaiset ovat turhia, ja kaikessa tähdätään omaan mukavuuteen ja etuun. Lehden mielestä on aivan oikein, että eläkeläiset muuttavat "lämpimään" ja "alhaisen verotuksen" ja  "ilmaisten sairaanhoitopalveluiden ääreen" ja "hyvien ruokien ja viinin ja rantabulevardien" luo pelaamaan golffia ikivihreillä kentillä. Suomesta maksetut eläkkeet menevät sikäläisen talouden pyörittämiseen. ET:n mielestä myöskään esimerkiksi omia lapsia ei kuulu auttaa rakkaudesta vaan siitä on saatava käypä korvaus. 

Olisi aikalailla ihme, ellei tuokin pariskunta olisi pitänyt itseään sopeutuvina kosmopoliitteina ja esitellyt elämänsä makoisia puolia suvulle, ystäville ja tutuille.

Sitten kun käy niin kuin tuossa lehtijutussa, tullaan kuitenkin kipin kapin hakemaan palvelut vanhasta kotimaasta. Kun ei ole tullut opeteltua sitä kieltä ja muutenkin on kotoisampaa. Ja kyllähän ne Suomessa asuvat sukulaiset voisivat edes vähän auttaa, eikö niin, ettei vaimon tarvitse.  Johonkin on tainnut unohtua se avioliiton "myötä- ja vastoinkäymisissä"-lupaus.  Vain myötäinen kelpaa, olenhan vielä aika nuori ja tämä on MINUN elämäni, muut hoitakoot vaivaiset.

Ei muistisairas enää muista kun sairaus on pidemmälle edennyt.  Omaiset muistavat mutta sairas itse on kuin ellun kana pihalla ihan kaikesta. Miestä kuitenkin hoidetaan, joten ei toi nyt ihan kamalan itsekästä ole.

Vierailija kirjoitti:

Mitä itsekästä tuossa on?

Olen ollut töissä palvelutalossa, jossa 4 lapsen äitiä ei käy kukaan tapaamassa, vaikka kaikki lapset perheineen asuvat 30 km säteellä ja puolisolla on uusi nainen vierellä. Perusteluna ihan sama eli elämän on jatkuttava. Lapsille ja miehelle sallitaan enemmän kuin vaimolle?

Miksei sitten erota? Siksikö, että omaisuus menisi jakoon?

Yksi nainen.

Yksi.

Alzheimer- sairautta tai vaikkapa kuolemaa tekevä irrottautuu läheisistään ja rakkaistaan ja sen on vain annettava tapahtua ja muiden on vain jatkettava matkaansa ja elettävä oma elämänsä, niin kauan kun sitä on jäljellä.

Ne ovat kylläkin miehet, jotka ihan tutkimustenkin mukaan useimmiten jättävät vakavasti sairastuneen puolisonsa ja lähtevät lipettiin, kun eivät kestä vaikeuksia. Mutta voihan tästäkin taas yhden naistensyyttelyketjun tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä itsekästä tuossa on?

Olen ollut töissä palvelutalossa, jossa 4 lapsen äitiä ei käy kukaan tapaamassa, vaikka kaikki lapset perheineen asuvat 30 km säteellä ja puolisolla on uusi nainen vierellä. Perusteluna ihan sama eli elämän on jatkuttava. Lapsille ja miehelle sallitaan enemmän kuin vaimolle?

Miksei sitten erota? Siksikö, että omaisuus menisi jakoon?

Miten puolisoiden ero muuttaisi asiaa?

Tuossa vaiheessa yleensä sairaan henkilön omaisuus on joko rintaperillisten tai edunvalvonnan hallinnassa ja ero tietäisi sairaalle henkilölle lisäkuluja ja harvat lapset sitä haluavat.

Muuta en paheksu, kuin sitä että Suomen palveluita pitää vuosien (lue= muutaman vuoden) kosmopoliittielämän jälkeen tulla nauttimaan. Hyvä vanhustenhoito Ranskassakin on, ja loppuvaiheen Alzheimereille on se ja sama puhutko ranskaa vai mongoliaa kun unohtavat miten syödään. Ja lempeät kosketukset, hymy ei vaadi kielitaitoa. Että hiukan tekopyhää tulla Suomeen vain siksi ettei muka osata kieltä. Miten siellä ulkomailla on ylipäänsä vuosia pärjätty?

Taitaa olla niin että rouvalla on jo joku "Pierre" ystävä siellä Ranskassa ;)

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer- sairautta tai vaikkapa kuolemaa tekevä irrottautuu läheisistään ja rakkaistaan ja sen on vain annettava tapahtua ja muiden on vain jatkettava matkaansa ja elettävä oma elämänsä, niin kauan kun sitä on jäljellä.

Mutta miksi dumpata se Alzheimerpotilas/kuoleva vanhan kotimaan laitokseen?