Miksi jotkut eivät osaa tehdä mitään päätöksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trauma?

On joskus tapahtunut pahoja asioita, ja sitten niitä on analysoitu päänsä puhki, että mitä jos en olisi silloin ja silloin valinnut sitä ja tätä, niin ei olisi tapahtunut sitä ja tätä.

Se on jännä jos joudut onnettomuuteen tai uhriksi johonkin rikokseen tms. ihmiset ensimmäisenä syyllistyvät itse siitä ja jos eivät itse osaa syyllistyä, niin muut kyllä pitävät huolen, sanomalla, mitäs läksit, et olisi sitä ja tätä, minä ainakaan en olisi sitä ja tätä, lällälläää.

Tarviiko sen olla niin pahakaan asia? Jos on vaikka lapsena syyllistetty päätösten jälkeen, että ne olivat vääriä päätöksiä? En siis tiedä, että näin olisi tapahtunut, kunhan pyörittelen asiaa. Ap

Ei mua ainakaan kiinnosta mitä muut on mieltä mun päätöksistä. Ajattelen asiaa rahana yms. seikkoina.  Esim. hätätilanteissa teen hyviä ja rationaalisia päätöksiä. 

Tämä ihan toteutuneiden asioiden pohjalta.

Sinkkumies

gfhdgfh

Prototyyppi kirjoitti:

Tunnen pari tuollaista jahkaajaa, joille ihan pientenkin päätösten tekeminen on yhtä tuskaa. Näiden kanssa ei todellakaan tee mieli lähteä vaateostoksille tai tilata pizzaa.

Meni filtteriin. Lyhennen.

Ähläm-laita-väärä-täyte-menee-aika-lukea-lista

Sinkkumies

Quatro ei quatro vaan ählämiomakeksimä täyte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan helvetin rasittavaa. Exäni jahkaili jotain yksinkertaista asiaa loputtomiin. Teki mieli jonkun esiintyjän keikalle, mutta ne liput. Maksaa niin paljon. Toisaalta. Mutta kun ei tiedä. Olis kiva mennä. Mutta jos joutuu sitten maksamaan muijan lipun. Rahaa palaa. Kuunnella tekisi mieli. Kallista on, täytyy harkita. Laitetaan asia mietintämyssyyn hautumaan.

Mulla käy noin kun hintalaatusuhde ei kohtaa tai esim. kaappitilan puute. Jos hintalaatusuhde on ylivoimainen, niin sitä ostosta ei mieti sekunttiakaan.

Sinkkumies

Esimerkiksi uhkapelejä (toisaalta järkipelejä) pelatessa on kannattavaa pelitili pitää erillään. Itse en pelaa, mutta olen joskus kuullut tällaisen järkevän idean.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan helvetin rasittavaa. Exäni jahkaili jotain yksinkertaista asiaa loputtomiin. Teki mieli jonkun esiintyjän keikalle, mutta ne liput. Maksaa niin paljon. Toisaalta. Mutta kun ei tiedä. Olis kiva mennä. Mutta jos joutuu sitten maksamaan muijan lipun. Rahaa palaa. Kuunnella tekisi mieli. Kallista on, täytyy harkita. Laitetaan asia mietintämyssyyn hautumaan.

Mulla käy noin kun hintalaatusuhde ei kohtaa tai esim. kaappitilan puute. Jos hintalaatusuhde on ylivoimainen, niin sitä ostosta ei mieti sekunttiakaan.

Sinkkumies

Esimerkiksi uhkapelejä (toisaalta järkipelejä) pelatessa on kannattavaa pelitili pitää erillään. Itse en pelaa, mutta olen joskus kuullut tällaisen järkevän idean.

En oikein ymmärtänyt. Tarkoitatko, että perustaa toisen pankkitilin vai?

Mulla on rahat siirtyneet veikkaukseen ja siellä on oma tili. Viimeksi laitoin sinne 100 ja voitin 700. Päätin sitten pelailla ne 700, kun "ilmaiseksi sain". Voi olla, että siirsin sen sijoittamani 100 takaisin tililleni, en enää muista.

Nyt siellä on euro jäljellä. Mikä laulaen tulee se pelaten menee.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ovat älykkäitä, analysoivat pitkään ja näkevät uhkakuvia

Tämä.

Näillä kolmella ei vain ole korrelaatiota keskenään. Siis analysoinnin kesto tai uhkakuvien näkeminen ei korreloi älykkyyden kanssa.

Mä olen sellainen. Nuorempana olin avoin, rohkea, sosiaalinen ja en pelännyt sanoa mielipiteitä. Yläasteella jouduin kiusaamisen kohteeksi ja yritin tehdä itseni mahdollisimman näkymättömäksi. Kaikki kävi kunhan joku halusi jotain tehdä mun kanssa. Vieläkin vaikuttaa. Pikkuhiljaa rakennetaan itsetuntoa uudestaan, välillä ärsyttää itseäänkin kun ei saa suutaan auki. N25

Inhoan kun tarjolla on eri värivaihtoehtoja, joista yksikään ei selkeästi ole muita parempi. Oli kyseessä sitten pusero, pyykkikori tai sauvasekoitin. Jos tarjolla on yksi perusväri, niin valitsen yleensä sen perusvärin, koska se sopii kaikille ja on turvallinen valinta, mutta jos kaikki ovat "erikoisvärejä", niin huh sitä valitsemisen tuskaa!

Kun ostin Lidlistä sauvasekoittimen, värivaihtoehtona ei ollut perus valkoista, muuten olisin ottanut sen. Värit olivat pinkki, vihreä, sininen ja musta. Olisipa myynnissä ollut pelkästään yksi väri, niin ei olisi tarvinnut valita! Ette arvaakaan sitä edestakaisin heilumisen määrää, kun kävin tuon sauvasekoittimen ostamassa, kävin monta kertaa tutkimassa värivaihtoehtoja, otin jopa sauvasekoittimen koriin, mutta aloin epäröidä ja vein sen takaisin, kävin välillä kaupan ulkopuolella kiertämässä lähipaikkoja toivoen mieleni sillä aikaa selkiintyvän. En ole vieläkään varma teinkö oikean valinnan.

Tuo on vielä pieni asia, mutta isoissa asioissa valitseminen vasta vaikeaa onkin. En ole koskaan pystynyt valitsemaan koulutusalaa, eli olen käynyt vain lukion, sen jälkeenhän ei voi vain jatkaa mitään "yleisiä opintoja", turvalliset vaihtoehdot on loppu, on vain "erikoisvaihtoehtoja". Jos valinnan tekee, sulkee pois kaikki muut. Jos ei tee valintaa, ei sulje pois mitään. Valitsematta jättäminen on pahinta, mutta se on helpointa. Olen kai ihan vain laiskakin, mutta toisaalta minua ei vain kiinnosta mikään ala, ja kaikissa vaihtoehdoissa on puolia, miksi ne eivät sovi minulle. Näen kaikkialla vikoja, vaikken yritä tarkoituksella olla negatiivinen.

T. mustan sauvasekoittimen epävarma omistaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan helvetin rasittavaa. Exäni jahkaili jotain yksinkertaista asiaa loputtomiin. Teki mieli jonkun esiintyjän keikalle, mutta ne liput. Maksaa niin paljon. Toisaalta. Mutta kun ei tiedä. Olis kiva mennä. Mutta jos joutuu sitten maksamaan muijan lipun. Rahaa palaa. Kuunnella tekisi mieli. Kallista on, täytyy harkita. Laitetaan asia mietintämyssyyn hautumaan.

Mulla käy noin kun hintalaatusuhde ei kohtaa tai esim. kaappitilan puute. Jos hintalaatusuhde on ylivoimainen, niin sitä ostosta ei mieti sekunttiakaan.

Sinkkumies

Esimerkiksi uhkapelejä (toisaalta järkipelejä) pelatessa on kannattavaa pelitili pitää erillään. Itse en pelaa, mutta olen joskus kuullut tällaisen järkevän idean.

En oikein ymmärtänyt. Tarkoitatko, että perustaa toisen pankkitilin vai?

Mulla on rahat siirtyneet veikkaukseen ja siellä on oma tili. Viimeksi laitoin sinne 100 ja voitin 700. Päätin sitten pelailla ne 700, kun "ilmaiseksi sain". Voi olla, että siirsin sen sijoittamani 100 takaisin tililleni, en enää muista.

Nyt siellä on euro jäljellä. Mikä laulaen tulee se pelaten menee.

Sinkkumies

No siis kysehän on addiktiosta eli riippuvuudesta. Tällöin puhutaan aivon palkitsemisjärjestelmästä (dopamiinin vapautumisesta), aivojen kemian muokkaantumisesta, sairaudesta. Ihmisen tyypillinen pyrkimys hankkia mielihyvän tuntemuksia. Peliriippuvaisille on olemassa hoito-ohjelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä puhu mistään suuresta ja vaikeasta. Kun ei tiedetä edes mitä tekisi mieli syödä. Tai haluaako lähteä ulos muiden mukana tai valitseeko töissä itselleen homman a vai b. Miten tuollaiset arkipäiväiset päätöksenteot ovat joillekin ihan ylivoimaisen mahdottomia? Mistä johtuu?

Ehkä ei juuri ajattele/kiinnosta se asia mikä sinua kiinnostaa. Voiskos olla näin?

Sinkkumies

No sitten pitää päättää se mitä itse tahtoo. Mutta päätöksiä pitää tehdä

Osaan kyllä päättää omasta puolestani, mutta silloin menee vaikeaksi, kun täytyy tehdä se muidenkin puolesta melkein joka päivä ja ideani eivät mene läpi monijäsenisen raadin! Kuten, mitä syötte tänään, kun minulle riittää jokin nopea ja yksinkertainen niinkuin yleensä ja te ette suostu edes maistelemaan sitä?

Se ettei sovita sitovasti mitä tehdään huomenna klo 15 on vain hyvä, koska herättyäni voi tuntua erilaiselta ja voin haluta  jotain muuta, jokin palikka on liikahtanut ja tahdon keskittyä sitten siihen. Olen huomannut, että monesti vain pettyvät sitten, kun jotain on tullut luvattua, mitä en itse tahdokaan tehdä, kun on muuta mielessä tai he ovat aiheuttaneet minulle niin paljon kotitöitä, että jäisin mieluummin vain suoriutumaan niistä. Ja ohjaamaan heitä omatoimisemmiksi, jos se onnistuisi! Minulla sentään on toimintaa ja ideoita, mutta teillä on vain liikaa vaatimuksia minulle! Otan siis aikalisän, jos tahdon, enkä kysy teiltä lupaa!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sellainen. Nuorempana olin avoin, rohkea, sosiaalinen ja en pelännyt sanoa mielipiteitä. Yläasteella jouduin kiusaamisen kohteeksi ja yritin tehdä itseni mahdollisimman näkymättömäksi. Kaikki kävi kunhan joku halusi jotain tehdä mun kanssa. Vieläkin vaikuttaa. Pikkuhiljaa rakennetaan itsetuntoa uudestaan, välillä ärsyttää itseäänkin kun ei saa suutaan auki. N25

Tällainen miellyttämisenhalu voisi hyvin olla kyseessä. Vaikkakin sitten, kun hän ei tiedä lähtisikö mukaan ulos, sanon, että toivoisin hänen lähtevän, se olisi mukavaa. Niin hän ei usein silti lähde. Vaikka tein päätöksen hänen puolestaan. Ap

Työelämän puolella eniten ketuttaa nämä ihmiset, jotka eivät ymmärrä jahkailunsa /vääränlaisen piheydensä taloudellisia vaikutuksia. Liian tarkka controlleri on jotain aivan saatanaa. "Voivoi voikohan näitä kyniä nyt ostaa 99 vai sata kappaletta ja milloin kannattaisi ostaa länkytilänkyti". Tai sitten neuvotellaan jostain aivan naurettavasta yksityiskohdasta ja ei tajuta, että joustavuudella saataisiin tyytyväisempi asiakas ja homma nopeammin pulkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Yks kaveri oli tommonen, ei osannut päättää syökö banaanin vai appelsiinin, koska ei tiennyt, miltä hänestä oikeasti tuntuu. Niin että siitä se kai sitten johtuu.

Mistä tuo tunteiden tunnistamattomuus sitten puolestaan on peräisin? Ap

Traumajutussa voi olla perää. Mä tein yhden väärän lääketieteellisen päätöksen ja sen jälkeen on luottamus omaan kykyyn tehdä päätöksiä horjunut. Heitän kolikkoa (puhelinsovelluksella) n 100 kertaa päivässä, muuten en varmaan pääsis kotoa minnekään enkä saisi ostettua ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

ovat älykkäitä, analysoivat pitkään ja näkevät uhkakuvia

En nyt tiedä onko niin älykästä velloa lillukanvarsissa. Neuroottisuuden ja ahdistuneisuuden piirre minusta. Älykäs näkee mikä on olennaista, unohtuu analysoimaan sitä ja on yleensä hajamielinen ja suurpiirteinen pikkujutuissa.

Vierailija kirjoitti:

Sellaisen on helpompi päättää vaikka mitä, joka ei ole kovin vastuuntuntoinen, tai jolla on tapana sysätä vastuu pois omilta harteiltaan jos päätös on huono.

Vastuuntuntoinen?

Eräs sukulaisnainen on juuri sellainen hirveän vastuuntuntoinen.

Osti itselleen uuden asunnon sellaisessa vaiheessa että pääsi vaikuttamaan pintamateriaaleihin. Niistä mihin sai vaikuttaa oli 2-4 vaihtoehtoa jotka sai samaan hintaan (muista valinnoista olisi tullut lisäkuluja).

Vaihtoehdot olivat tyyliin "suihkussa pystypalkki oikeaan tai vasempaan reunaan. Ja näitä sitten piti pohtia loputtomiin." voivoi näyttääkö se tyhmältä jos otan palkin vasempaan reunaan.. Entä jos kukaan muu ei valitse sitä niin, sitten se ainakin näyttää tyhmältä, mitä ne ihmisetkin oikein ajattelee.. "

Yritin auttaa kysymällä kummasta itse tykkää enemmän, mutta siitä tämä vastuuntuntoinen hermostui. Häntä kiinnosti enemmän se mistä enemmistö tykkää.

Jopa parvekekukat hän valitsee sen mukaan mistä kuvittelee naapureiden tykkäävän 😛

Up

Kai se on jokin lapsuudentrauma. Minua ainakin syyllistettiin lapsena ihan loputtomiin päätöksistäni. Jos oli ollut minun ideani tehdä jotain, mikä oli sitten mennyt jollakin tapaa pieleen, niin sitä syyllistävää päivittelyä aiheesta riitti loputtomiin, ja jaksettiin joka kerta muistuttaa "kun SINÄ nyt ehdotit tätä". Minut on muutenkin kasvatettu syyllistämällä ihan kaikesta, enkä kestä sitä alkuunkaan, jos teen jonkin virheen, miten pienen tahansa. En esimerkiksi uskalla opetella mitään uusia taitoja, edes yrittää yhtä kertaa, koska jos se ei suju heti ensimmäisellä kerralla täydellisesti, en selviä siitä hengissä.

Nykyään en suostu päättämään mitään, mikä koskettaa jotakuta toistakin, enkä tee myöskään minkäänlaisia aloitteita. En voi esimerkiksi ehdottaa lenkille menemistä, koska jos kesken kaiken alkaa sataa, saan paniikkikohtauksen, koska on minun syyni, että kastutaan. Jos tehdään ruokaa, minulle käy kaikki, mutta itse en ehdota mitään, ettei se vain olisi minun vastuullani, jos se ei olekaan hyvää. Jos toinen pyytää kaupasta jotain tiettyä, mikä onkin loppu, en uskalla ostaa mitään vastaavaa, koska jos ostankin vääränlaisen, se on minun syytäni, joten en osta mitään. Lahjoja en ikinä hanki kellekään koska ne voivat mennä väärin, ja sitten toisen pettymys on minun vastuullani. En ole kovin paljoa tekemisissä ihmisten kanssa enkä juuri koskaan tee yhtään mitään, etten vain tekisi virheitä.