Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väkivaltaisen miesten vaimoille kysymys
27.02.2017 |
Kun saatte "nyrkistä", niin mitä se teillä tarkoittaa? Pahoinpiteleekö hän teidät sairaalakuntoon vai lyökö siten vain, että se sattuu, mutta jälkiä ei välttämättä jää? Lyökö mies yleensä päähän vai vartalolle?
Olen jo eronnut miehestäni, mutta olen häneen yhteydessä lasten vuoksi vielä toistaiseksi päivittäin ja mieheni on lyönyt nyrkillä kovaa päähän vain pari kertaa. Muuten se on ollut ravistelua, tönimistä, potkimista, retuuttamista, pään tallomista, esineillä heittelyä. Pari aivotärähdystä olen saanut, muisti on heikentynyt selvästi ja luita on mennyt poikki. Mies väittää olevansa normaali ja mä olen kuulemma "hullu", kun en pysty luottamaan häneen ja olen liian herkkä kiusaamiselle ja väkivallalle.
Mietin tässä, että onko tosiaan munkin kokema ns. vakavaa väkivaltaa vai pitäisikö olla enemmän sairaalareissuja ja tajuttomuutta? Olenko "oikeutettu" menemään juttelemaan näinkin pienistä jutuista ammattiauttajalle? Mies siis myös lyttää itsetuntoani ja nöyryyttää sekä rikkoo irtaimistoani (edelleen, eromme jälkeenkin, sillä lasten vuoksi olemme runsaasti tekemisissä toistemme kanssa). Asuessani hänen luonaan en edes peseytyä ilman hänen lupaansa ja nukuin vuosikaudet patjalla lattialla. Miltä tämä kuulostaa?
Kommentit (18)
No ensimmäisenä poliisille puhumaan tämän hetken tilanteesta. Terapioista ja juttelusta ei ole mitään iloa jos väkivaltainen sekopää heiluu kodissasi edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaalta. Onneksi lähdit pois. Älä koskaan palaa. Eksäsi on pahasti sairas. Ei ole mitään "liiallista herkkyyttä" väkivallalle, sitä ei pidä sietää. Piste.
Älä edes mieti, että palaisit. Lasten ja itsesi takia. Mene ihmeessä puhumaan ammatti-ihmisille.
Ai niin, mies on myös yrittänyt kuristaa mua ja uhkaa henkeäni sekä tekee sellaisia äkkiliikkeitä, joissa uhkaa lyödä. Mulle tuli paniikkihäiriömäisiä oireita ja rytmihäiriöitä avioliittoni myötä.
Olen nyt asunut hänestä erossa reilun viikon ja ko. oireet ovat pysyneet muuten poissa paitsi yhdellä yhteisellä kauppareissulla, jolla hän taas uhkasi "motata päähän" mua ja näytti tosi aggressiiviselta ja heristi nyrkkiään. Rytmihäiriöt palasivat kyseiseksi illaksi ja olin jotenkin hädissäni ja syvästi onneton. Oli niin paha olla, että teki mieli oksentaa.
Miehen mielestä olen vain nolo, outo ja yliherkkä. Hän on muuttunut eron jälkeen jopa aggressiivisemmaksi kuin ennen. Hän tiettävästi pelaa kaiken vapaa-aikansa ja välillä tapaa meitä (siis muuta perhettä). Uutta kumppaniakaan en saisi edes ikinä havitella tai muuten mies haluaa lapset luokseen asumaan kokonaan. Sinänsä en ole kyllä mitään uutta puolisoa tässä etsimässäkään. Miltä tämä kuulostaa?
No rikosilmoitus joka kerta kun pahoinpitely on tapahtunut. Lapsille valvotut tapaamiset, ettei hakkaa heitäkin. Kuvaa jos rikkoo omaisuuttasi ja tee rikosilmoitus.
En ymmärrä miksi altistat lapsesi tuollaiselle. Mene psykiatrille, vuosien alistaminen on jättänyt sinuun jälkensä.
Vierailija kirjoitti:
Sulle on vastattu näihin samoihin kysymyksiin varmaan tuhat kertaa. Joko se ihastuminen terapeuttiin meni ohi, vai tajusitko, ettet saa niillä jutuilla halutunlaista huomiota tältä palstalta? Äläkä nyt yritä väittää, ettetkö olisi se sama kirjoittelija.
En mä halua mitään huomiota, vaan juttuseuraa. Elämäni on hieman ongelmallista tietyiltä osin ja en pysty puhumaan näistä asioista livekavereilleni. En vain kehtaa/uskalla, sillä he huolestuisivat liikaa ja jotain dramaattista voisi tapahtua, jos he tarttuisivat toimeen mua auttaakseen. Yritän kitkutella ja selvitä tilanteesta itse. Olisiko mun mielestäsi pitänyt jäädä mieheni kanssa avioliittoon? Jotkut täällä palstalla toivoivat, että pystyisin eroamaan ja olivat kannustavia. Nyt vihdoin olen asumuserossakin, mutta sinä vaikutat lannistavalta ja luulet, että kirjoittelen huvikseni(?). En siis kirjoita huvikseni (tämä kaikki on totta ja oikeasti pahempaakin kuin mitä täällä kirjoitan), mutta minulla ei ole sellaisia livekavereita, joille voisin kertoa elämästäni.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai lapset joudu käymään tuollaiden luona? Ainakaan ilman valvontaa?
Kysymykseesi viitaten pienikin väkivalta on hyvin vakavaa. Se kertoo paljon negatiivista väkivaltaisesta henkilöstä.
Vierailija kirjoitti:
No ensimmäisenä poliisille puhumaan tämän hetken tilanteesta. Terapioista ja juttelusta ei ole mitään iloa jos väkivaltainen sekopää heiluu kodissasi edelleen.
No siis mies vaatii päästä kyläilemään uuteen kotiimme lähes päivittäin. Mun pitää muutenkin edelleenkin myöntyä miehen oikkuihin tai muuten hän uhkailee kaikenlaista. Hänen teoistaan ei saisi puhua ääneen tai hän uhkailee lisää jne. En viime kesänä uskaltanut tehdä rikosilmoitusta, vaikka olisin voinut tehdä sellaisen. Mies uhkaili mua niin pahasti, jos kertoisin avoimesti totuuden, etten vain uskaltanut. Pelkäsin häntä niin paljon, että vain halusin eroon.
Kerroin yhdelle ihmiselle tästä tilanteestani...jännitin sitä etukäteen jne., mutta hän ei jotenkin ottanut mua tosissaan. Ilmeisesti vaikutin liian siistiltä ja "fiksulta", ettei hän tajunnut hätääni. Ja kerroin sen ehkä liian siloitellusti. Hän olisi voinut auttaa minua, muttei tosiaan ottanut mua tosissaan. :( Olen kyllä kertonut viranomaisille asiasta aiemmin väkivallanteon yhteydessä, mutta tässä tilanteessa on edelleen paljon kaikkea ikävää, vaikka olemmekin eronneet jo. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun ap nimenomaan pitää paljastaa miehen toiminta suurelle joukolle.Haet lähestymiskieltoa väkivaltaisuuden takia ja koitat päästä yli siitä terapeutista. Hitto sä olet sekaisin....
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, mies on myös yrittänyt kuristaa mua ja uhkaa henkeäni sekä tekee sellaisia äkkiliikkeitä, joissa uhkaa lyödä. Mulle tuli paniikkihäiriömäisiä oireita ja rytmihäiriöitä avioliittoni myötä.
Olen nyt asunut hänestä erossa reilun viikon ja ko. oireet ovat pysyneet muuten poissa paitsi yhdellä yhteisellä kauppareissulla, jolla hän taas uhkasi "motata päähän" mua ja näytti tosi aggressiiviselta ja heristi nyrkkiään. Rytmihäiriöt palasivat kyseiseksi illaksi ja olin jotenkin hädissäni ja syvästi onneton. Oli niin paha olla, että teki mieli oksentaa.
Miehen mielestä olen vain nolo, outo ja yliherkkä. Hän on muuttunut eron jälkeen jopa aggressiivisemmaksi kuin ennen. Hän tiettävästi pelaa kaiken vapaa-aikansa ja välillä tapaa meitä (siis muuta perhettä). Uutta kumppaniakaan en saisi edes ikinä havitella tai muuten mies haluaa lapset luokseen asumaan kokonaan. Sinänsä en ole kyllä mitään uutta puolisoa tässä etsimässäkään. Miltä tämä kuulostaa?
Miehellä EI ole mitään tapaamisoikeutta sinuun eikä mitään asiaa kotiisi.Meneekö perille????
Mies ei omista sinua, sinä olet vapaa hankkimaan uuden kumppanin sitten kun olet siihen valmis.Lopeta se miehen kuuntelu. Luuria korvaan kun horisee sulle näitä.Jos ei ole tapaamissopimusta ja elatussopimusta ( ja laskurin mukaan se elatus oikeesti!!) voimassa, et luovuta lapsia. Sinun ei tarvitse miestä tavata lainkaan mistään syystä jos saat lasten tapaamiset valvotuiksi.
Tekis mieli hiukan ravistella jotta tajuaisit mikä on normaalia ja mikä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus ap:lle.
Minua ei ole yksikään mies lyönyt koskaan, ei edes kevyesti eikä "leikillään". Ei ole töninyt eikä ravistanut.
Väkivallattomuus on parisuhteissa normaalia.
Minkäänlainen lyöminen tai töniminen ei ole normaalia, eikä sellaista kuulu katsella.
Tuo mitä mies nyt tekee on henkistä väkivaltaa, eikä sinun pidä suostua siihenkään.
Aseta rajat. Jos et siihen yksin kykene, niin rajat voidaan asettaa viranomaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sun ap nimenomaan pitää paljastaa miehen toiminta suurelle joukolle.Haet lähestymiskieltoa väkivaltaisuuden takia ja koitat päästä yli siitä terapeutista. Hitto sä olet sekaisin....
Siis miten mä olen muka sekaisin? Siis mussa on vikaa? Sitähän mun miehenikin väittää, joten rhkä hän sittenkin on oikeassa. Itse olen ajatellut niin, että olen vain liian kiltti ja tunnollinen sekä tunnontarkka jne. ja sen vuoksi mieheni kaltainen henkilö hyväksikäyttää ja saa jotain nautintoa kiusaamisestani. Muuten hoidan arjen velvollisuudet mallikkaasti, olen opiskellut ja käyn vaativissa töissä (tosin nyt lomailemassa). Ja jos ihastun johonkin ihmiseen, niin kai sekin nyt on sallittua? Siis en ole muuta kuin flirttaillut ja ollut kohtelias sitä ihastustani kohtaan. En ole tehnyt mitään pahaa, enkä mitään konkreettista aloitetta edes...enkä aio tehdäkään, sillä ihastukseni on varattu. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka monta vuotta sä olet ap tätä jo jauhanut? Mene lääkäriin. Kirjoitat hyvin, olet selvästi fiksu, mutta sulla on paha pääongelma, ihan oikeasti. Sun nuppi on aivan sairas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ap nimenomaan pitää paljastaa miehen toiminta suurelle joukolle.Haet lähestymiskieltoa väkivaltaisuuden takia ja koitat päästä yli siitä terapeutista. Hitto sä olet sekaisin....
Siis miten mä olen muka sekaisin? Siis mussa on vikaa? T. Ap
Siten että sä JANKUTAT JA JUMITAT. Ei tuollainen vuosikausien nettipalstalla jankutus ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ap nimenomaan pitää paljastaa miehen toiminta suurelle joukolle.Haet lähestymiskieltoa väkivaltaisuuden takia ja koitat päästä yli siitä terapeutista. Hitto sä olet sekaisin....
Siis miten mä olen muka sekaisin? Siis mussa on vikaa? T. Ap
Siten että sä JANKUTAT JA JUMITAT. Ei tuollainen vuosikausien nettipalstalla jankutus ole normaalia.
Siis mitä mun sitten pitäisi tehdä? Mun äitinikin ihmettelee hieman samaa. Hänen mielestään mun pitäisi vain ruveta elämään elämääni ja ottaa rennosti sekä tutustua uusiin ihmisiin. Mutta en mä pysty olemaan sellainen.
Vatvon samoja asioita mielessäni aina vuosikaudet. Nuoruus meni onnettomaan yksipuoliseen ihastumiseen ja samaan aikaan annoin pakkeja niille nuorille miehille, jotka olisivat olleet kiinnostuneita. Parikymppisenä jämähdin viisikymppiseen mieheen, joka petti ja jonka kakkosnainen olin tietämättäni. Hän jätti mut, kun täytin 30 vuotta. Pian sen jälkeen tapasinkin tämän väkivaltaisen exäni.
Toki velvollisuudet hoidan hyvin ja livenä ihmisten parissa olen ystävällinen, asiallinen ja vastuullinen. Mutta joo, sisäisesti olen jotenkin tosi needy, yksinäinen ja onneton jatkuvasti...sekä nyt näissä parisuhteissani tai niiden yritelmissä. :( Kaipaisin joitain ideoita niihin ja sen vuoksi tänne kirjoittelenkin. t. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ap nimenomaan pitää paljastaa miehen toiminta suurelle joukolle.Haet lähestymiskieltoa väkivaltaisuuden takia ja koitat päästä yli siitä terapeutista. Hitto sä olet sekaisin....
Siis miten mä olen muka sekaisin? Siis mussa on vikaa? T. Ap
Siten että sä JANKUTAT JA JUMITAT. Ei tuollainen vuosikausien nettipalstalla jankutus ole normaalia.
Siis mitä mun sitten pitäisi tehdä? Mun äitinikin ihmettelee hieman samaa. Hänen mielestään mun pitäisi vain ruveta elämään elämääni ja ottaa rennosti sekä tutustua uusiin ihmisiin. Mutta en mä pysty olemaan sellainen.
Vatvon samoja asioita mielessäni aina vuosikaudet. Nuoruus meni onnettomaan yksipuoliseen ihastumiseen ja samaan aikaan annoin pakkeja niille nuorille miehille, jotka olisivat olleet kiinnostuneita. Parikymppisenä jämähdin viisikymppiseen mieheen, joka petti ja jonka kakkosnainen olin tietämättäni. Hän jätti mut, kun täytin 30 vuotta. Pian sen jälkeen tapasinkin tämän väkivaltaisen exäni.
Toki velvollisuudet hoidan hyvin ja livenä ihmisten parissa olen ystävällinen, asiallinen ja vastuullinen. Mutta joo, sisäisesti olen jotenkin tosi needy, yksinäinen ja onneton jatkuvasti...sekä nyt näissä parisuhteissani tai niiden yritelmissä. :( Kaipaisin joitain ideoita niihin ja sen vuoksi tänne kirjoittelenkin. t. Ap
Mene terapiaan. Opettele päästämään irti. Opettele ajattelemaan jotain muutakin kuin omaa onnetonta elämääsi.
Siis joo, mulla voi olla jotain ongelmaa (en tosin tiedä, mistä olisi kysymys vai ovatko huonot parisuhteet raastaneet psyykeni "verille" lopullisesti). Mun paras kaverini vitsailee (siis ihan hyväntahtoisesti), että mulla ois hyvin lievä Aspergerin syndrooma tjsp. Itse oon kyllä hieman skeptisempi sen ajatusleikin osalta. Toisaalta se arvio "jumittamisesta" sopisi siihenkin.
Mut miten mä pääsen tästä tilanteesta eteenpäin? Oon joo järkkäillyt käytännön asiat kuntoon ja ns. puitteet on kunnossa ja itse olen lempeä, tarkka, empaattinen ja huomioiva vanhempi. Mutta ex-mieheni käyttäytyy hirviömäisesti ja väkivaltaisesti, enkä oikein tiedä, miten saan otettua häneen etäisyyttä ilman että hän pillastuu täysin. Oon jotenkin liian kiltti, asiallinen ja idealistinen toimimaan sellaisen tyypin kanssa. Me jotenkin kommunikoidaan aivan eri tavoin ja eri tasoilla jne. T. Ap
Hei,
ei avun hakeminenkaan aina onnistu, minua ei auttanut kukaan. Mies vei minulta melkein kaiken omaisuutenikin, mutta selvisin sentään hengissä ja sain vihdoin vapauteni. Minä pääsin pois vasta kun hän lopetti yrityksen ja kun lapset aikuistuivat, toivottavasti sinä pääset aiemmin.
Tämän hetkinen tilanteesi on hirveä, mutta ei tässä neuvoja pysty antamaan tuntematta piinaajaasi. Minun piinaajani olisi nuorenpana ilman muuta tappanut minut, jos olisin lähtenyt. Nytkin uhkasi pistää virolaiset tappajat perään, mutta hengissä vielä olen muutaman vuoden eron jälkeen enkä enää tunne tarvetta koko ajan tarkistaa selustaanikaan. Muutto toiselle paikkakunnalle auttoi selvästi.
Alue: Aihe vapaa
Sulle on vastattu näihin samoihin kysymyksiin varmaan tuhat kertaa. Joko se ihastuminen terapeuttiin meni ohi, vai tajusitko, ettet saa niillä jutuilla halutunlaista huomiota tältä palstalta? Äläkä nyt yritä väittää, ettetkö olisi se sama kirjoittelija.