Lue keskustelun säännöt.
27v enkä ole saavuttanut mitään
27.02.2017 |
Ei ole lapsia, ei ole omaa asuntoa, ei ole yliopistotutkintoa, ei ole nousukasta uraa. Pelkkiä pätkätöitä ja surkeita suhteita, jotka eivät ole johtaneet mihinkään. Täytyy taas etsiä uutta (pätkä)työtä, kun edellinen loppui ja tällainen 27v lapseton nainen ei ole mitään kuuminta huutoa työmarkkinoilla. Tiedän, että täältä saa vaan kuraa niskaan, mutta onko ketään kohtalotovereita :(
Kommentit (10)
Asenteessa on todella vikaa, ja paljon. Jos ihmisen itsearvostus muodostuu uran, lasten ja asuntolainan varaan niin ei hyvää päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmenkympin kriisi. Mullakin on se, olen samanikäinen ja mulla on lisäksi kaksi lasta, avioliitto, omakotitalo, farmariauto, maisterin paperit jne. Silti pohdin päivät pitkät, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja tässäkö tämä elämä oikein oli.
T. 27-vuotias kohtalotoveri
Parempaa huutoa kai se lapseton nainen on kuin lapsellinen? Ainakin jos ei lapsia aio edes hankkia, yksi iso plussa kun töitä hakee, itse mainitsin tuon asian aina työhaastatteluissa vaikkei pakko olisikaan: Kohdallani ei siis tule lapsen sairaudesta johtuvia poissaoloja ei äitiyslomia jne.
En ole koskaan tuntenut oloani sellaiseksi ettenkö olisi saavuttanut jotakin, vaikka ei minullakaan ole ap:n mainitsemista asioista muuta kuin vakituinen työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Kolmenkympin kriisi. Mullakin on se, olen samanikäinen ja mulla on lisäksi kaksi lasta, avioliitto, omakotitalo, farmariauto, maisterin paperit jne. Silti pohdin päivät pitkät, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja tässäkö tämä elämä oikein oli.
T. 27-vuotias kohtalotoveri
miksi kriiseillä, kun on täydellinen elämä? Lapset, koirat, talot, autot? mitä muuta sitä ihminen tartteis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmenkympin kriisi. Mullakin on se, olen samanikäinen ja mulla on lisäksi kaksi lasta, avioliitto, omakotitalo, farmariauto, maisterin paperit jne. Silti pohdin päivät pitkät, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja tässäkö tämä elämä oikein oli.
T. 27-vuotias kohtalotoveri
miksi kriiseillä, kun on täydellinen elämä? Lapset, koirat, talot, autot? mitä muuta sitä ihminen tartteis?
Ei tämä elämä mitään täydellistä ole, ei lähimainkaan. Kriisi kumpuaakin siitä, että en koe saavuttaneeni elämässä mitään vaikka "kaikki" ulkopuolelta asetetut mittarit on tavoitettu. Lisäksi mietin, että olisinko sittenkin onnellisempi ikisinkkuna kissoja keräilevänä joogina Goalla jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään. t. Toinen 27-v. PS. Lasten hankkiminen ei ole mielestäni mikään saavutus. Saavutus se on sitten, kun mahdollisista lapsista on kasvattanut kunnon kansalaista, eli onnistuminen mitataan vasta parin vuosikymmenen jälkeen :)
Hei, sulla on sentään ollut töitä! Sekin on jotain, vaikka pätkissä olisikin.
Samassa veneessä, ainoana erona mulla pitkäaikainen poikaystävä ja maisterin paperit. Osa-aikatöissä olen "omalla alallani", joka turns out, ei olekaan ihan niin mun juttu, eli uudelleenkouluttautuminen mielessä 1,5v "työuran" jäljiltä. Mutta ei se mitään, oikealla polulla olen kuitenkin, vain vähän väärässä suunnassa tällä hetkellä.
Kannattaa katsoa hyviä puolia negatiivisuuden sijaan! Esimerkki omalla kohdallani: En juurikaan nauti työstäni, mutta saan siitä palkkaa eikä se nyt maailman kamalinta hommaa ole, aika helppoa oikeastaan ja joskus hauskaakin. Osa-aikaisuuden takia rahaa tulee aika vähän, mutta toisaalta minulla on paljon aikaa tehdä kaikkea muuta mistä nautin! Harrastaa, käydä koiran kanssa pitkillä kävelyillä metsissä, nukkua pitkään niinä aamuina kun ei ole töitä. Ei mun elämä täydellistä ole, mutta asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Olen oikeastaan tosi tyytyväinen elämääni juuri nyt, ja jos pääsen ensi syksyksi opiskelemaan, vielä tyytyväisempi! :)
Mistä sinä nautit? Mitä tekisit elämässäsi, jos saisit tehdä mitä tahansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin semmoinen 30v kriisi ja vauvakuume saman aikaan. Semmone olo, että sitten kun lapsi syntyy niin kaikki on ok, olen taas normaali 27v. Aivan kuten oli silloin 20-vuotiaana, kun ekaa kertaa meni baariin, tuli semmoinen olo, että "no nyt ollaan sit aikuisia ja baari koettu, rasti ruutuun". ap.
Joo vähän sama. Mutta toisaalta kuka sen määrittää mitä olisi pitänyt saavuttaa. Aika pitkälti noi "ongelmat" tulevat vain sieltä oman pään sisältä.
Asenteessasi on vaan vikaa, ei sinussa! Pää pystyyn!!!