Perussuomalaiset hajoaa
Helsingin kaupunginvaltuustosta on viime aikoina loikannut neljä perussuomalaista valtuutettua; Hursti, Kantola, Hara ja Lindell. Halla-aho ja Kanerva ovat jäljellä. Nyt Terhi Kiemunki erotettiin koko puolueesta.
Puolue hajoaa nyt sisältä päin.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
No sen nyt arvasi. Populistipuolue ei kestä hallitusvastuuta.
Tämä. Oppositiosta on kätevä huudella ja uhota miten asiat pitäisi hoitaa toisin, mutta kun pitäisi ottaa vastuu niistä omista huuteluista ja toimia rakentavasti osana hallintoa, niin eipä se sitten niin helppoa olekaan. eikä auta, että puolueen riveistä löytyy kirjava hahmogalleria, joista osaa pidettäisiin toisissa olosuhteissa ihan vain yleisen naurun kohteina olevina kylähulluina.
Minkäänlaista myötätuntoa ei minulta tipu.
Perseet pettivät aivan kaikessa heitä äänestäneet, oman kansansa ja Isänmaansa.
Tätä ei tehnyt yksistään perseenjakamisestaan kuuluisa timo sonni, vaan myös jokainen nk. "nuiva" kansanedustajakin, koska eivät eronneet puolueesta välittömästi huomatessaan puoluueen politiikan olevan ainoastaan maanpetturuutta.
Soini puhdistaa puoluetta ja koittaa sinnitellä vallassa viimeiseen asti vaikka kaikki tietää et lähtölaukaus on jo annettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sen nyt arvasi. Populistipuolue ei kestä hallitusvastuuta.
Tämä. Oppositiosta on kätevä huudella ja uhota miten asiat pitäisi hoitaa toisin, mutta kun pitäisi ottaa vastuu niistä omista huuteluista ja toimia rakentavasti osana hallintoa, niin eipä se sitten niin helppoa olekaan. eikä auta, että puolueen riveistä löytyy kirjava hahmogalleria, joista osaa pidettäisiin toisissa olosuhteissa ihan vain yleisen naurun kohteina olevina kylähulluina.
Hyvin kuvattu! Fiksuimmat vaihtavat nyt toisiin puolueisiin.
Eilen Espoossa makkarateltalla perussuomalaiset sanoivat kysyttäessä olevansa vasemmistolaisia. Kuitenkin teot ja viralliset mielipiteet kuten myös puoluekartoitus vaalikonevastausten perusteella laittaa perussuomalaiset ihan oikealle laidalle.
Vierailija kirjoitti:
Soini puhdistaa puoluetta ja koittaa sinnitellä vallassa viimeiseen asti vaikka kaikki tietää et lähtölaukaus on jo annettu.
Soinin jälkeen ei ole puoluetta eikä valtaa, on vaan punottavia Halla-ahoja ja Kiemunkeja. Työmiehelle pitää keksiä uusi työ.
Persujen kannatus tuplaantuu, kun halla-aho syrjäyttää suvakkisoinin.
Vierailija kirjoitti:
Persujen kannatus tuplaantuu, kun halla-aho syrjäyttää suvakkisoinin.
:-D Kannatus tulee olemaan ykkösoluen ja kolmosoluen prosenttien välillä.
Suomeen pitäisi saada puolue joka ajaa tavallisen työläisen etua. Nythän sellaista ei ole.
Persut hajoaa uuden selkeästi eu eroa kannettavan ja holtitonta maahanmuuttoa vastustavan Suomen uuden valtapuolueen tieltä. Ja vaikkei suomalaiset saisi tätä uutta puoluetta toimimaan EU hajoaa "alta" joka tapauksessa. EU pellet muista puolueista tiputetaan ulos Stubin viitoittamaa polkua.
Vierailija kirjoitti:
Persujen kannatus tuplaantuu, kun halla-aho syrjäyttää suvakkisoinin.
Minä puolestani luulen, etä jos Halla-aho nousee johtoon, niin puolueesta loikkaavat ja sen kannattajista lähtevät kaikki ne, jotka Soini on onnistunut pitämään mukana omalla linjallaan. Jäljelle jää sitten vain se ääriajattelusta kiksejä saava pohjasakka, jolla ei käytännössä ole mitään valtaa isompien puolueiden rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
ullatus
Eipä tosiaan yllätä, että puolue, jonka toiminta on aina perustunut rasistiseen populismiin vailla mitään ideoita, tulee kaatumaan.
Vierailija kirjoitti:
Persujen kannatus tuplaantuu, kun halla-aho syrjäyttää suvakkisoinin.
"Suvakkisoini"! Kas näin se vallankumous näköjään taas kerran historiassa syö omat lapsensa :D
Vierailija kirjoitti:
Suomeen pitäisi saada puolue joka ajaa tavallisen työläisen etua. Nythän sellaista ei ole.
Eikös Persut sitä teille duunareille juuri ollut? Saitte sen Jytkyn ja vihdoinkin duunareille oikeutta sen sortovallan alla?
Vai mitä ne puheet ja huutelut oli ennen ja jälkeen viime vaalien?
Vierailija kirjoitti:
Suomeen pitäisi saada puolue joka ajaa tavallisen työläisen etua. Nythän sellaista ei ole.
Eipä yhdenkään puolueen kannata profiloitua työväen puolueeksi. Persesuomalaisethan ovat omien sanojensa mukaan työväen puolue, "pienen ihmisen asialla", mutta eipä sitä käytännön tasolla mistään huomaa.
Jussi "TTIP" Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi tulee varmistamaan, että Persujen kannatus jämähtää alle 10 prosenttiin, joten Kokoomuksen apupuolue Persut on sen jälkeen pienpuolue.
Jonninjoutava puolue, josta ei ole tositoimiin. Olen todella pettynyt, en äänestä heitä enää jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Jonninjoutava puolue, josta ei ole tositoimiin. Olen todella pettynyt, en äänestä heitä enää jatkossa.
Eikä tullutkaan ulkomaalaistaustaisen genocidea? Pettymys.
Miten ihmiset ovat näin pihalla? Tottakai Hallikselle on kysyntää. Moni uusi äänestäjä siirtyy persuihin vaikka moni lähtee Soinin mukana.
No sen nyt arvasi. Populistipuolue ei kestä hallitusvastuuta.