Poika joka katosi musiikkiin.

Sarjan tarkoitus ei ole niinkään kuvata lapsen erityisongelmaa vaan ympärillä olevien aikuisten ihmissuhde-draama-soppaa. Ärsyttävää on myös se äänitapetiksi valittu uudenaallon brittimusa, jota poika muka kuuntelee. Kuinka realistista se on ja kuinka joku vanhempi ylipäätään antaisi muksunsa jo noin nuorena pilata kuulonsa täydellisesti jatkuvalla musankuuntelulla kuulokkeilla?

Lääkärimuija on todella ärsyttävä ja ylimielisen oloinen. Siitä olen ap:n kanssa samaa mieltä.

Tä? Kuinka sä voit edes ajatella, saati sanoa noin ilkeästi! Sairas lapsi, ja sun mielestä sietäisi jäädä maanvyöryn alle?!!!

Jeesus. Ja sä varmaan pidät itseäsi normaalina?

En ole nähnyt tuota toista jaksoa, mutta ekan näin, ja se kuvasi minusta erinomaisesti erityislapsen vanhemmuuden rankkuutta.

Sinulla ei selväsri ap ole hitonkaan kokemusta autismista tai siitä, miten elämää mullistava kriisi on kuulla, että rakas lapsi kärsii vaikeasta oirekirjosta, jonka takia hän ei todennäköisesti koskaan saa omaa perhettä tai edes kykene itsenäiseen elämään.

Vaikutar suoraan sanoen täydeltä kusipäältä ap. Sori suorat sanat, mutta itsepä aloitit tyylilajin.

Onpa kummallinen sarja. Pieni poika, joka vaikuttaa olevan aika onnellinen omassa maailmassaan, ja ympärillä lauma aikuisia joiden paneskelut ja riidat on kuvattu tarpeettoman yksityiskohtaisesti. Miten se millään tavalla liittyy erityislapsen ongelmiin, jos lapsen enon vaimo pettää miestään? Erityislapsen vanhempien ongelmat taas näyttävät rajoittuvan pelkkään ongelmien kieltämiseen.

Heti aamusta päätin etsiä lehtien arvosteluja "Poika joka katosi musiikkiin" - brittisarjasta. Katsoin ensimmäisen osan tallennettuna. Tiedä häntä olisinko tullut katsoneeksi, ellei äitini, 87 v, olisi sanonut katsoneensa ja todennut sen erittäin hyväksi. Toinen osa vahvisti omaakin mielipidettä. Parasta draamaa aikoihin! Henkilökuvaukset ovat monitahoiset, perhe- ja ihmissuhteet kuvataan aidon tuntuisesti ja tunnemaailma tuntuu realistiselta. Uskomatonta, mitä täällä eka kommentoija kirjoittaa. Ehkei hänellä ole oikeasta elämästä kokemusta ja katsoo mielummin Emmerdalen tasoisia "aitoja" ihmissuhdesarjoja.

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen sarja. Pieni poika, joka vaikuttaa olevan aika onnellinen omassa maailmassaan, ja ympärillä lauma aikuisia joiden paneskelut ja riidat on kuvattu tarpeettoman yksityiskohtaisesti. Miten se millään tavalla liittyy erityislapsen ongelmiin, jos lapsen enon vaimo pettää miestään? Erityislapsen vanhempien ongelmat taas näyttävät rajoittuvan pelkkään ongelmien kieltämiseen.

Ajattelin samaa, että hiukan liikaa kuvattu noita aikuisten keskinäisiä juttuja, mutta ehkä se kuitenkin teki henkilöistä ja heidän elämänsä kuvauksesta niin toden tuntuisen. Tässä ei ollut tarkoituskaan tehdä aikuisista miellyttäviä tai esimerkillisiä hahmoja, vaan just sellaisia hämmentyneitä ja usein tyhmiä ratkaisuja tekeviä ihmisiä, ihan niinkuin oikeassa elämässäkin on. Sitäkin mietin, että miten ne ovat saaneet sen pikku pojan niin aidon oloisesti näyttelemään autistia. Hyvä sarja.

Hyvä sarja minustakin. Nimi on kamala, ja jos sarja olisi kuvannut pelkkää autismia, en olisi sitä edes alkanut katsella. Mutta hyvää ihmissuhdedraamaa. Muistuttaa vähän sarjaa Viimeinen tango Halifaxissa.

Loistava sarja! Britit tekee kyllä parhaat TV-sarjat, perässä tulee sitten Norja ja Ruotsi. Jenkkisarjat tuntuu nykyään tylsiltä ja sisällöttömiltä toistensa toistajilta.

Erittäin hyvä sarja. Fiksusti käsikirjoitettu ja loistavaa näyttelijätyötä varsinkin Morven Christieltä ja pienen pojan esittäjältä (erityisesti poika on osaan aivan upean sopiva). Perheen isoisästä on luotu myös psykologisesti hyvin uskattava tyyppi. Isosiskolla saattaa olla vielä yllättävän keskeinen osa pikkuveljen ongelmien auttamisessa - hieman sellaisia viitteitä on ensimmäisiin osiin kirjoitettu sisään. Hän näyttää olevan perheessä se, joka luontaisesti ymmärtää kuinka pojan kanssa voi kommunikoida (ja on itse ulkopuolinen perheestä teiniangstissaan).

Tapahtumien sijoittaminen Lake Districtille auttaa kansainvälisessä levityksessä - eikä tarvitse aina olla Yorkshiren laaksoissa & nummilla tai Cotswoldin hunajavärisestä kivestä tehdyissä maaseutukylissä.

TiiPoo kirjoitti:

Heti aamusta päätin etsiä lehtien arvosteluja "Poika joka katosi musiikkiin" - brittisarjasta. Katsoin ensimmäisen osan tallennettuna. Tiedä häntä olisinko tullut katsoneeksi, ellei äitini, 87 v, olisi sanonut katsoneensa ja todennut sen erittäin hyväksi. Toinen osa vahvisti omaakin mielipidettä. Parasta draamaa aikoihin! Henkilökuvaukset ovat monitahoiset, perhe- ja ihmissuhteet kuvataan aidon tuntuisesti ja tunnemaailma tuntuu realistiselta. Uskomatonta, mitä täällä eka kommentoija kirjoittaa. Ehkei hänellä ole oikeasta elämästä kokemusta ja katsoo mielummin Emmerdalen tasoisia "aitoja" ihmissuhdesarjoja.

Täysin samaa mieltä.

Itselläni on as-poika, ja vaikka meillä tilanne erosikin sikäli, että minä itse aloin ihmetellä lapsen vetäytymistä päiväkodissa ja vaadin hänelle tutkimuksia, niin tuollainen samanlainen tunteiden heilahtelu laidasta laitaan oli minullakin.

Eli ensin semmoinen epäily, että onkohan tuo diagnoosi sittenkään oikea ja valtava huoli siitä, mitä lapselle tapahtuu.

Sitten paniikinomaista tiedonhaalintaa, mitä tuossa sarjassakin äiti tekee. Googletin tietokone savuten kaikki mahdolliset sivustot ja terapiat, ja kaikenlaisia "ihmeparannusterapioita" on ikävä kyllä netti täynnä. Todellisuudessa kyse on parantumattomasta, synnynnäisestä neurologisesta sairaudesta. Toki oireisiin voi vaikuttaa, mutta kenellä normaalilla perheenäidillä ja isällä on töiden ja muun perheen hoidon ohella täyspäiväisesti kuntouttaa haasteellista lasta? Se vaatii jo melkoista asiantuntemustakin.

Joten pakko siinä on jossakin vaiheessa vaan tunnustaa itselleen, että "normaalia" lapsesta ei tule ikinä, mutta hyvä silti. Ja alkaa olla itselleen ja lapselleen vähän armollisempi.

Nyt hän on jo teini, tähtää lukioon. Ei, kavereita ei ole eikä ole koskaan ollutkaan ja kotona tykkää enimmäkseen olla omassa huoneessaan. Mutta rakas poika kaikin puolin.

Ps. Ap on häijy paska. Tv-sarjasta voi olla tykkäämättä, mutta kuten jo moni on sanonutkin, sairaalle lapselle pahaa toivominen on hemmetin noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen sarja. Pieni poika, joka vaikuttaa olevan aika onnellinen omassa maailmassaan, ja ympärillä lauma aikuisia joiden paneskelut ja riidat on kuvattu tarpeettoman yksityiskohtaisesti. Miten se millään tavalla liittyy erityislapsen ongelmiin, jos lapsen enon vaimo pettää miestään? Erityislapsen vanhempien ongelmat taas näyttävät rajoittuvan pelkkään ongelmien kieltämiseen.

Ajattelin samaa, että hiukan liikaa kuvattu noita aikuisten keskinäisiä juttuja, mutta ehkä se kuitenkin teki henkilöistä ja heidän elämänsä kuvauksesta niin toden tuntuisen. Tässä ei ollut tarkoituskaan tehdä aikuisista miellyttäviä tai esimerkillisiä hahmoja, vaan just sellaisia hämmentyneitä ja usein tyhmiä ratkaisuja tekeviä ihmisiä, ihan niinkuin oikeassa elämässäkin on. Sitäkin mietin, että miten ne ovat saaneet sen pikku pojan niin aidon oloisesti näyttelemään autistia. Hyvä sarja.

Heh, toisaalta, autismilasta näytellään niin, ettei ilmehditä. Eli tavallaan se on helppoa. Kiukkukohtaukset on sitten hiukan haastavampia.

Mutta joo, loistavat näyttelijät, erinomainen sarja.

10

Kohta alkaa sarjan neljäs osa.

Ei tietysti niin kiinnostavaa kuin Tosi-TV:n mokailujen ja känniörvelöiden katselu.

Kuinka realistista on jo lapsena kuunnella tietynlaista musiikkia? Hyvinkin realistista, itsekin olin sellainen. Ja miksi fiktio pitäisikään perustua realismiin.

Kunnon kuulokkeilla ja maltillisilla volyymeilla ei kuulo vaurioidu. Nykykuulokkeet on vähän eri tasoa kuin vaikka 1980-luvun.

Harmi, että 1970-luvun punk ja uudenaallon biisit on valittu kevyimmästä päästä ja miksattu popiksi.

Huippu-uutinen! The A Word eli Poika joka katosi musiikkiin-sarjan 3. kautta aletaan kuvata Briteissä tällä viikolla :) Sarja esitettäneen Kanaalin toisel puolel tänä syksynä (?) ja YLEllä vuoden parin viiveellä eli olisiko kevät -21? Joka tap. ihana uutinen.

Alla linkissä SPOILER - SPOILER - SPOILER - SPOILER - SPOILER...  eli jollet halua tietää mitään uudesta, 3. kaudesta, niin älä lue!

https://www.digitalspy.com/tv/a27572918/the-a-word-series-3-julie-hesmo…

Sarjahan oli hyvä. Kuka sitä pelkkää autistista kaveria olis halunnu kattoa. Kuka vaan antaa kuunnella vaik miten huonoa musiikkia jos siitä tulee rauhallinen. Se kun autistin on paha olo ei kestä kukaan. Erityislapset on erityisiä. Nentit no ne on nenttejä ja niitä menee kolmetoista tusinaan. Nentti=neurotyyppillinen.