Yökerhonpitäjien varsinainen elinkeinon lähde on miesten ultimaattinen ja jatkuva pillunkaipuu
Tavallaan yökerhonpitäjä ei perimmiltään myy asiakkailleen sisäänpääsyä hyvätunnelmaiseen ravintolaan tai alkoholijuomia - ennemminkin yökerho myy miespuolisille asiakkailleen toivekuvia mahdollisesta pääsystä parittelemaan naisasiakkaiden kanssa. Riippuu tietenkin miehestä, toteutuvatko nämä toiveet lopulta tai ei.
Vaikka yksikään yökerho ei mainostakaan suoraan itseään sanomalla: "Meillä sinua kohtaa varma saanti" tms, niin käytännössä tuohon asiaan yökerhojen liiketoiminta viime kädessä peitellysti perustuu. Jos mies onnistuu saamaan usein seksiä jostain yökerhosta, tulee hän todennäköisesti saman paikan asiakkaaksi uudelleen ja tuo yökerholle paljon rahaa. Toisaalta hyvä asiakas voi olla myös sellainen mies, joka ei niin usein onnistuisikaan saamaan paikasta unikaveria.
Miehelle kun se pillunsaanti voi olla niin tärkeää, että hän on valmis käymään vaikka joka viikko yökerhossa ja palata joka kerta viikko viikon jälkeen tyhjin käsin kotiin runkkaamaan. Tällainen mies voi olla valmis tuomaan yökerhon kassaan jopa useita tuhansia euroja vuodessa, jos hänellä on toivoa saada edes kerran tuossa ajassa pillua baarista.
Kommentit (30)
Näinhän se on. Joihinkin yökerhoin on jopa naisilla vapaa pääsy, mutta miesten täytyy maksaa. Yökerhonpitäjät tietää että kun sisällä on paljon naisia niin se houkuttelee maksavia miesasiakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla naiset siellä käyvät ja toivovat tapaavansa miehiä.
Naiset ei koskaan myönnä olevansa miestä etsimässä vaan aina vain "pitämässä hauskaa kavereiden kanssa ja tanssimassa".
Niin, tavallaan jokaisen yökerhon liikeidea on pohjimmiltaan sama kuin bordelleilla: luvata miesasiakkaille seksiä naisten kanssa. Tietenkään yökerho ei voi taata kenenkään pillunsaantia eivätkä siellä käyvät naisasiakkaat "työskentele" yökerholle, mutta funktionaalisesti naisasiakkaat toimivat siellä houkutuslintuina miesasiakkaille.
Mitään palkkaahan yökerhot eivät naisasiakkailleen maksa siitä hyvästä, että voivat käyttää heidän kehojaan ja seksuaalisuuttaan hyväksi viedäkseen miesasiakkaiden rahat. Analogisesti miesasiakkaiden tarjoamia drinksuja, tupakkaa, taksikyytejä jne. voisi kuitenkin pitää vähän samanlaisena rahallisena korvauksena, mikä bordellissa työskentelevälle huoralle itselleen jää käteen.

Sama järjestely kuin joissain ulkomaisissa ravintoloissa joissa tarjoilijoiden palkka muodostuu vain asiakkaiden antamista tipeistä.
Höh. En ollut ymmärtänyt tätä pointtia. Kävin kaksikymppisenä yökerhoissa kun luulin sen kuuluvan siihen elämänvaiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla naiset siellä käyvät ja toivovat tapaavansa miehiä.
En ole koskaan kuullut yhdenkään naisen myöntävän, että lähtee tällä ajatuksella baariin.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka yksikään yökerho ei mainostakaan suoraan itseään sanomalla: "Meillä sinua kohtaa varma saanti" tms, niin käytännössä tuohon asiaan yökerhojen liiketoiminta viime kädessä peitellysti perustuu.
No, ainakin Jyväskylän Ruman julkisivussa lukee "Ihmisiä ja irtosuhteita" Tarkkasilmäinen voi löytää sen tuosta kuvasta: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/14/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4…
Lisäksi niiden kotisivuilla lukee "Miksi runkata himassa, kun voit hinkata Rumassa?" Kyseinen lafka kyllä lopetti toimintansa juuri vuodenvaihteessa. Rakennus puretaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla naiset siellä käyvät ja toivovat tapaavansa miehiä.
En ole koskaan kuullut yhdenkään naisen myöntävän, että lähtee tällä ajatuksella baariin.
Naiset tekevät paljon muitakin asioita, joita eivät myönnä.
Täyttä asiaa puhut.
P.S. Oletko Marko?
Olenko mä ainut ihminen joka menee baariin ihan rehellisesti juomaan?
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan yökerhonpitäjä ei perimmiltään myy asiakkailleen sisäänpääsyä hyvätunnelmaiseen ravintolaan tai alkoholijuomia - ennemminkin yökerho myy miespuolisille asiakkailleen toivekuvia mahdollisesta pääsystä parittelemaan naisasiakkaiden kanssa. Riippuu tietenkin miehestä, toteutuvatko nämä toiveet lopulta tai ei.
Vaikka yksikään yökerho ei mainostakaan suoraan itseään sanomalla: "Meillä sinua kohtaa varma saanti" tms, niin käytännössä tuohon asiaan yökerhojen liiketoiminta viime kädessä peitellysti perustuu. Jos mies onnistuu saamaan usein seksiä jostain yökerhosta, tulee hän todennäköisesti saman paikan asiakkaaksi uudelleen ja tuo yökerholle paljon rahaa. Toisaalta hyvä asiakas voi olla myös sellainen mies, joka ei niin usein onnistuisikaan saamaan paikasta unikaveria.
Miehelle kun se pillunsaanti voi olla niin tärkeää, että hän on valmis käymään vaikka joka viikko yökerhossa ja palata joka kerta viikko viikon jälkeen tyhjin käsin kotiin runkkaamaan. Tällainen mies voi olla valmis tuomaan yökerhon kassaan jopa useita tuhansia euroja vuodessa, jos hänellä on toivoa saada edes kerran tuossa ajassa pillua baarista.
Nykynuoriso on aika säälittävää, jos kuvittelee, että mies käy yökerhossa ainoastaan kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Olenko mä ainut ihminen joka menee baariin ihan rehellisesti juomaan?
Kotona juominen maksaa jotain 5 kertaa vähemmän, joten et mitenkään rehellisesti mene vain juomaan. Maksat samalla jostain muustakin, mitä baari sinulle tarjoaa. Kenties tunnelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Olenko mä ainut ihminen joka menee baariin ihan rehellisesti juomaan?
No et, baarissa nimenomaan käydään juomassa. Niin vitun epätoivoista etsimällä etsiä jotain "hinkkausseuraa", ihan vitun lapsellista ja naurettavaa.

Mä menen baariin juomaan ja hengailemaan kavereiden kanssa. Yökerhossa kävin nuorena koska siellä oli miehiä, joilta saisi seksiä tai suhteen. Joskus tosin menin sinnekin vain ryyppäämään.
Mieheni oli saanut huudot joltain naiselta, kun ei ollut lähtenyt mukaan. Mitä sä täällä baarissa teet, jos et etsi seuraa? 😂😂
Että on meitä muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Olenko mä ainut ihminen joka menee baariin ihan rehellisesti juomaan?
Et. Minä käyn baarissa vetämässä perseet kavereiden kans. Ikinä en oo lähtenyt kenenkään matkaan tai vongannut itse seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko mä ainut ihminen joka menee baariin ihan rehellisesti juomaan?
No et, baarissa nimenomaan käydään juomassa. Niin vitun epätoivoista etsimällä etsiä jotain "hinkkausseuraa", ihan vitun lapsellista ja naurettavaa.
Sun seksuaaliset halut vaan ei ole normaalit.
Vain mies on noin typerä. Nauran.
Ettekö tajua, että maksullinen nainen tulee halvemmaksi ja kotona on mukavampi nauttia alkoholiakin.