Islantilaisessa kissakamerassa neljä pentua nukkuu parhaillaan kerrossängyissään <3
Pennut on kiivenneet yläpedeille, nukkuvat kaksi pentua yhdessä pedissä. Aww, en kestä <3
Kommentit (1316)
Voi toista, tää reisisukka eli tyttökö se nyt kulkee ympäriinsä ja etsii selvästi sisaruksiaan.
Ensi lähti äiti, sitten amme ja sitten veljet. Pikku raukka nukkuu nyt niin surullisen näköisessä asennossa. Ei tee mieli noiden leikkiä nyt.
Eikö tuolle ole löytynyt vielä kotia? ;((
pallotuolin takana kissa? toinen portaiden vieressä
Kolme on jäljellä. Pojat vähän leikkii. Tyttö on surullisena portaiden yläpäässä eikä tee mitään. Silmät näkyi ainakin äsken olevan auki. Voi kun saisi(vat) kodin tai pääsisi ainakin tuosta pienestä tilasta jo isompaan. Pörröt kai lähteneet. Pitkäkarvaiset menee aina ensin.
On suursiivottu, kun huonekalut on pihalla.
Kattarshianin sivulla joku kirjoittaa, ettei meitä jätettäisi ihmettelemään, mihin katosi Vanilla ja nyt kaksi pentua talosta.
Onko kaksi pentua karkuteillä, vai missä?
Kissatalo voisi informoida vähän paremmin katsojia. Nythän sieltä ei tule oikeastaan mitään tietoa tai selityksiä, eivätkä vastaa facebookissakaan kysymyksiin. Esimerkiksi Vanillasta ei kerrota muuta kuin että etsii kotia. ;(
Kyllä näitä ikävä tulee, varmaan ihan lähipäivinä lähtee noista loputkin. Vielä tekevät uusia temppuja, yksi viiruhäntä hyppäsi postilaatikon päältä ylös toiseen kerrokseen.
Mitä ihmettä, pörröt tulleet takaisin, vai onko vanhaa kuvaa? Jos kävivät vain yökylässä jossain?
Vierailija kirjoitti:
Kolme on jäljellä. Pojat vähän leikkii. Tyttö on surullisena portaiden yläpäässä eikä tee mitään. Silmät näkyi ainakin äsken olevan auki. Voi kun saisi(vat) kodin tai pääsisi ainakin tuosta pienestä tilasta jo isompaan. Pörröt kai lähteneet. Pitkäkarvaiset menee aina ensin.
Mikä näistä on tyttö?
Ei-pörröt erottaa siitä, miten naamassa on valkoista: yhdellä on valkoinen nenänpää, toisella viiksien lähtökohdassa valkoiset pallukat, kolmannella ei mitään. Onko se ei mitään -tapaus se tyttö? Se on selvästi muita ujompi, ei osallistu muiden rajumpiin leikkeihin juuri koskaan.
Tosin eilen, kun pörröt olivat poissa, tuo ujo tapaus paini alakerrassa valkonenän kanssa ja ajoi sitä takaa, kun kolmas kissa koisi kerrossängyssä. Olisiko se kelpuutettu leikkikaveriksi, kun muuta ei ollut? Minulla ei ole mitään pörröjä vastaan, mutta jos niiden poissaolossa saadaan pikku ujo rukka aktivoitua, niin saisivat jo lähteä omiin koteihinsa.
Nyt siellä on kyllä taas kaikki viisi paikalla, kun kurkkasin. Ja ujoliini seuraa menoa sivusta :(
Nuo 3 viirukkaampaa ovat selväti pienempiä ja pitempijalkaisia ja niillä on valkoiset sukat jalassa. Tosiaan yksi pikkuinen usein piilottelee jossain pinkin sängyn takana tai pallotuolissa, mutta en ole varmaksi tunnistanut onko se aina sama.
Nytpä taas näyttää uni maistuvan päivän järkytyksien jälkeen.
Olisko Pörröt käyneet vaan eläinlääkärissä? Noin pienille ei vielä kai tehdä - jos ulkomailla ei sitten nuorempana - sitä "pikku leikkausta", mutta rokotus? Ehkä sen jälkeen tarvinneet vähän lepoa tai karanteenia. Pörröt on vähän isompia, joten ne ovat voineet saada esim. rokotuksia ennen muita.
Tytöksi jo av:llakin joku oli bongannut sen, jolla on pisin sukka ja kattarsiahin facebook-keskusteluissa on havaittu sama. Itse olen sen, jolla on toiseksi pisimmät sukat sekä pörröisimmän maskuliisinet sukukalleudet bongannut mielestäni aika varmasti.
Harmittaakohan tuota pörröistä kun ei mitenkään enää igluun mahdu. Hyvä kun sen päälle saa itsensä viikattua.
Luulin, että Vanilla on tuotu takaisin, mutta se olikin toinen pitkäkarvaisista pennuista. Pennut ovat aika isoja, kuinka isoja niistä tuleekaan täysikasvuisina.
Vierailija kirjoitti:
Olisko Pörröt käyneet vaan eläinlääkärissä? Noin pienille ei vielä kai tehdä - jos ulkomailla ei sitten nuorempana - sitä "pikku leikkausta".
Hauskaa, miten kirjoitit vain vihjaillen "leikkauksesta", etteivät kisuset peljästy :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko Pörröt käyneet vaan eläinlääkärissä? Noin pienille ei vielä kai tehdä - jos ulkomailla ei sitten nuorempana - sitä "pikku leikkausta".
Hauskaa, miten kirjoitit vain vihjaillen "leikkauksesta", etteivät kisuset peljästy :)
Eihän sitä tiedä, jos ne vaikka on piileviä av-mammoja :).
Kyllä on velttoa meininkiä. Nukutaan, istutaan ja ihmetellään. Taisi olla rankka yö.
Kokeilin googlekääntäjällä kääntää islantilaisten kirjoituksia facebook-kommenteista. Joku kysyi, onko Vanilla vähän päästään vialla (insane) ja joku, joka vastaili useisiin kysymyksiin vastasi, että saattaa olla, jäi hieman epäselväksi onko vastaaja Kattholtin henkilökuntaa, mutta käsitin, että olisi. Käänsin islannista englanniksi, niin tuli kohtalaisen järkevää tekstiä.
Nää ei ole enää pentuja, ne on teinejä, jotka ovat apaattisia ja unisia. Leikki-ikä lienee vähän ohi.
Ovatpa kasvaneet hurjasti nämä pennut siitä alusta kun kaikki makasivat alustalla korissa emon vieressä. Ihanan leikkisät ja eläväiset pennut. Kaiken kaikkiaan hieno keino saada kodittomille kisuille uudet kodit - eihän noihin voi olla rakastumatta!