Minkä ihmeen takia nainen jää miehen viereen vaikka tämä pahoinpitelee, ryyppää ja rällää?

Yleensä se menee niin, että mies osaa olla todella ihana suhteen alussa. Tapaillaan, rakastutaan ja muutetaan yhteen, tehdään tulevaisuudensuunnitelmia, sellaista mitä nyt yleensäkin suhteen alussa tehdään. Yhdessä asuessa menee puoli vuotta, vuosi. Sitten alkaa näkyä ihmeellisiä merkkejä ja pieni huoli kasvaa. Mutta kuka tässä vaiheessa ottaa kamat ja lähtee, onhan mies ollut omasta ja muiden mielestä todella kiltti, mukava ja ajattelevainen. Eka omituinen riita menee ehkä huonon päivän, väysymyksen tai stressin piikkiin. Kun ei ole aiemmin ollut samanlaisessa tilanteessa ei osaa nähdä koko totuutta. Ainakin itse tässä vaiheessa kuvittelin että se on vaan ohimenevää, kuka nyt jättäisi ketään huonon päivän takia? Olin vaan liian sinisilmäinen enkä luottanut intuitioon.

Koko hommahan ns. eskaloitui sitten siihen pisteeseen että hän oli luonut ilmapiirin jossa sai minut uskomaan että hän vähintäänkin osaa lukea ajatuksiani, tietää missä menen ja kenen kanssa puhun. Olin ihan henkisesti loppu, vainoharhainen, en uskaltanut pyytää apua (miksi en??), salaa katselin asuntoja netissä ja pelkäsin että hän saa tietää siitäkin jotenkin? Tässä vaiheessa väkivalta oli jo myös fyysistä. Sillä henkisellä väkivallalla saadaan uhri poljettua henkisesti maahan, fyysinen väkivalta vaan tehostaa vaikutusta. 

Päästyäni tästä tyypistä eroon (hän löysi toisen naisen baarista), muutin sieltä viikossa pois, järjestin bileet sen kunniaksi, rakensin elämäni uudestaan ja nykyään vuosia myöhemmin oon onnellisessa parisuhteessa ihanan miehen kanssa. En koe että mulla olis huono itsetunto, oon vaan aina uskonut ihmisistä hyvää ja ollut aivan liian optimistinen ja naiivi. 

Ja tuohon "ei se oo niin helppoo", niin ei se oo niin helppoo. Älkää ikinä enää pyöritelkö silmiä jos joku sanoo noin. Mä koin aluksi että oon luovuttaja jos samantien lähen menee ekasta riidasta. Se väkivalta tuli kuvioihin vasta kun oltiin oltu yhdessä jo pitkään. Siinä vaiheessa tunsin vaan jotain kuolemanpelkoa, olin niin henkisesti finaalissa että ajattelin että joo kyllä mä ansaitsen tän parisuhteen kun oon antanut tän tapahtua ja ollut tässä niin kauan. Nyt jälkeen päin, tosta elpyneenä, normaalitilassa, mietin itsekin et miks mä en vaan vetänyt takkia niskaan ja lähteny helvettiin sieltä? Tullut vaikka poliisien kanssa hakemaan tavaroita, koska jos oisin noin tehnyt ei olis todellakaan ollut asiaa mennä yksin takasin, en varmaan ois sieltä lähtenyt muuta kautta kun tyrkättynä parvekkeelta alas tms.

Eri asia jos vaihtaa väkivaltaisesta suhteesta toiseen eikä ikinä opi, siinä on selvästi kyse heikosta itsetunnosta ja käsityksestä ettei ansaitse parempaa, se maailmankuva on vaan just niin pieni eikä enää ees muista mitä muuta vois olla.

Ei ole uskaltanut lähteä? Sitten uskaltaa, kun mies joutuu linnaan tai hommaa uuden uhrin.

Muista en tiedä ,mutta itse aloin seurustelemaan 17v miehen kanssa joka ryyppäsi ja rälläsi, mutta ei pahoipidellyt. Mies oli 23v ja minä siis 17v, täyttämässä parin kuukauden kuluttua 18v. Muutin tuolloin jo toiselle paikkakunnalle, joten vanhemmat eivät tienneet miehen käytöstä.  Olin pumpulissa kasvanut ja kaiken lisäksi umpikorvessa ja luulin, että kaikki n"ormaalit" ihmiset elelee noin. Ja ,että vain omat vanhempani olivat erilaisia, kun eivät rellestäneet ja ryypänneet. Olen aina ollut ujo ja minulla ei uudella paikkakunnalla ollut omia kavereita. Ja miehen kaikki kaverit vietti samallaista elämää kun miehenikin. Kuvittelin, että näin sitä ihmiset elää ja se on normaalia aikuisten elämää.  No, jossain vaiheessa aloin odottamaan lasta ja tajusin, että en halua tuollaista isää lapselleni. Hain eroa, mutta siitä säikähtäneenä mies lopetti juomisen ja rälläämisen, eikä ole sen koomin juonut. Tässä stoorissa siis onnellinen loppu. Kaikissa valitettavasti ei.

Mies on niin komea ja jännä tietty. Se herättää vietit

Vierailija kirjoitti:

Siks koska nainen rakastaa sitä miestä

Aa! Eli kun mies on ihana päihtyneenä, niin nainen ihan katsoo silmät sydämen muotoisina mies rähjää ja heittelee esineitä, sitten vaimo innostuu mies repii hiuksista, tönii ja lyö silmän mustaksi. Nainen vaa ajattelee "Aah... Olempa onnen tyttö kun löysin Riston siltä saan paljon rakkautta ja nämä ovat vain ohi menevää. Ae että mä rakastan sitä!" Mies heittelee lapsia päin seinii huutaa "VIIIIH! Isi uudestaan!"

Mä oon hiton onneton kun mulla ei oo tollasta suhdetta 💃😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Mä en kans voi yksinkertasesti ymmärää tuota. Koskaan en myöskään ole saanut siihen järkevää/perusteltua vastausta. "Miks sä et lähde pois?" Vakiovastaus: "ei se oo niin helppoo..." ja vähän jotain epämäärästä mutinaa päälle. Tai vaihtoehtosesti: "sä et voi ymmärtää ku et oo ollu siinä tilanteessa..." tai "helppohan se on sanoo!" MIKÄ SIINÄ ON NIIIN VAIKEETA LÖYTÄÄ SE ULKO-OVI JA KÄVELLÄ PIHALLE? Liikaa vaadittu?

Omasta lapsuudestani 40 vuoden takaa voin kertoa, että juuri tuollaisten selitysten takana oli yksinkertaisesti äitini yksinkertaisuus ja tyhmyys. Kun yritin aikuisena kysyä, eikö hän tajunnut, että lapset olisi pitänyt viedä pois juoppohullun huushollista, vastaus oli ja on vielä tänäkin päivänä: "mihinkä mää olisin siittä lähteny?".

Eihän lähteminen; uuden asunnon hommaaminen, lasten kouluasioiden uudelleen järjestäminen ja vastuun ottaminen tilanteen muuttamisesta ole helppoa ja juuri sen takia se jää tyhmältä tekemättä. Normaalijärkinen ei väkivaltaista juoppohullua siedä ja lähtee.

Niin,komea ja jännämies ja kun nainen ihastuu niin hyväksyy monia asioita ja tekoja miehen vuoksi.Kai se on sitä lapsuuden mallia ja hyväksynnän hakua.Loputonta hyväksynnän ja rakastamisen tarvetta jota ei kuitenkaan ehkä omalta isältään lopultaan saanut ja sen mallin sitten siirtää omaan suhteeseen,näin minä sen näkisin.

Ja kyllä omasta kokemuksesta voin sanoa,että kun on saanut vuosia jo etäisyyttä kun on joskus ollut huonossa suhteessa niin aina ajattelee jälkeenpäin,että olisi pitänyt jo lähteä aikaisemmin.Ja tärkeintä,ettei samantapaiseen mieheen haksahda taas uudestaan.

Se miksi naiset jää,niin osalta varmaan tuntuisi siltä,ettei ole mitään ilman tuota miestä ja se johtuu siitä kun tuo mies on saanut sinut uskomaan,että se on niin.Eli nujertanut täysin sinun oman arvontuntosi.Toivottavasti meillä naisilla olisi enemmän rohkeutta juuri tuollaisilla hetkillä uskoa itseemme ja lähteä.Että olemme jotain muuta arvokkaampaa ja emme riippuvaisia muehestämme.

Varmaan siinä on paljon myös psykologiaa. Toiset ovat taipuvaisia tulemaan riippuvaisiksi jopa itselle ristiriitaisista ja vaarallisista henkilöistä. Parhaimmillaan hullu renttu voi tuoda ripauksen jännitystä ja kipinää elämään. Ehkä nainen voi tuntea myös hoivaviettiä ja tarvetta "tehdä miehestä ihminen" omilla kyvyillään.

Se väkivallan ansa, henkisen ja fyysisen, viritetään pikkuhiljaa eikä sitä välttämättä itse edes huomaa. Ja vaikka huomaa, niin ei halua nähdä eikä myöntää sitä. Usein nämä kaverit ovat niitä "unelmamiehiä", jotka suhteen alussa tuo kukkia ja lahjoja, kehuvat maasta taivaisiin, vannovat rakkautta, hurmaavat sivussa vielä ystävät ja sukulaisetkin. Kukapa nyt ei olisi myyty, varsinkin vähän huonommalla itsetunnolla varustettu nainen saa tuntea itsensä kerrankin prinsessaksi.

Ekat väkivallan merkit ilmaantuu vasta kun toinen on jo koukussa. Eka tönäisy sängystä alas kännissä menee helposti kännin piikkiin..pitkin seiniä heittely äkkipikaisuuden piikkiin. Varsinkin jos toinen ei lyö kertaakaan, sitä ei edes pidä väkivaltana. Väkivallan uhristakin tulee selittelyn mestari, ihan niinkun väkivallan käyttäjästäkin ja uhri alkaa jopa syyttämään itseään siitä että on ansainnut väkivallan.

Nuo on pitkiä ja monimutkaisia juttuja. Itsetunnon romuttaa täysin ja lähteminen on entistä vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kans voi yksinkertasesti ymmärää tuota. Koskaan en myöskään ole saanut siihen järkevää/perusteltua vastausta. "Miks sä et lähde pois?" Vakiovastaus: "ei se oo niin helppoo..." ja vähän jotain epämäärästä mutinaa päälle. Tai vaihtoehtosesti: "sä et voi ymmärtää ku et oo ollu siinä tilanteessa..." tai "helppohan se on sanoo!" MIKÄ SIINÄ ON NIIIN VAIKEETA LÖYTÄÄ SE ULKO-OVI JA KÄVELLÄ PIHALLE? Liikaa vaadittu?

Voi sitä ovesta mennä pihalle mutta minne sitten? Jos ei ole paljoa rahaakaan niin minne? Entä lapset? Kun mies vetää oikeuteen kun haluaa yksinhuoltajuuden ihan kostoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kans voi yksinkertasesti ymmärää tuota. Koskaan en myöskään ole saanut siihen järkevää/perusteltua vastausta. "Miks sä et lähde pois?" Vakiovastaus: "ei se oo niin helppoo..." ja vähän jotain epämäärästä mutinaa päälle. Tai vaihtoehtosesti: "sä et voi ymmärtää ku et oo ollu siinä tilanteessa..." tai "helppohan se on sanoo!" MIKÄ SIINÄ ON NIIIN VAIKEETA LÖYTÄÄ SE ULKO-OVI JA KÄVELLÄ PIHALLE? Liikaa vaadittu?

Omasta lapsuudestani 40 vuoden takaa voin kertoa, että juuri tuollaisten selitysten takana oli yksinkertaisesti äitini yksinkertaisuus ja tyhmyys. Kun yritin aikuisena kysyä, eikö hän tajunnut, että lapset olisi pitänyt viedä pois juoppohullun huushollista, vastaus oli ja on vielä tänäkin päivänä: "mihinkä mää olisin siittä lähteny?".

Eihän lähteminen; uuden asunnon hommaaminen, lasten kouluasioiden uudelleen järjestäminen ja vastuun ottaminen tilanteen muuttamisesta ole helppoa ja juuri sen takia se jää tyhmältä tekemättä. Normaalijärkinen ei väkivaltaista juoppohullua siedä ja lähtee.

Ai kun uusi asunto vaan hommataan ihan tuosta noin vaan. Sinä et tiedä mitään.

He onneksi olivat lapseton pariskunta. Minulla on lapsi miehen kanssa, josta erosin väkivallan vuoksi. No helppoa ei ollut miehen alkaessa meitä vainoamaan, milloin kiipesi sisään parvekkeelta odottaen meitä kylpyhuoneessa jne. Rikosilmoitusten käsittelyssä menee aikaa, myös lähestymiskieltoa kästeltäessä. Olo on todella avuton, kun ei asiat tapahdu nopeasti. Turvakoti tuli siis tutuksi. Välillä oli pakko koittaa tulla toimeen ja oltava tekemisissä, se oli helpompaa kuin jatkuvassa pelossa eläminen ja kun ei apua saa. Pahoja asioita tapahtui ja hän kärsi tuomionsa ja minä rakennan lapsen kanssa uutta elämää visusti piilossa, uusin nimin yms. Uhrin asema ei ole helppo. Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä, olen sen saanut hyvin kokea.

Mä kattelin alkoholistia kolme vuotta. Syyt:

- yhteinen lapsi, halusin säilyttää ydinperheen, mahdollinen ero hävetti ja yksinhuoltajuus pelotti.

- Taloudelliset syyt, mulla ei ollut työpaikkaa enkä tiennyt miten pärjäisin.

- Mies oli todella taitava puhumaan, edelleen puhuisi vaikka mustan valkoiseksi jos kuuntelisin häntä. Sai aina uskoteltua, että hänen ryyppäämiseensä oli syyt x ja y, ja ei tämä enää toistu jne jne.

- Pelko, että joudun antamaan lapsen miehelle kahden kesken koska hänen alkoholismistaan oli todisteena vain minun sanani hänen sanaansa vastaan.

- Olin nuori (n. 20v) ja naiivi, en osannut pitää puoliani ja koin, että miehen käytös oli jotenkin mun häpeäni. Itsetuntokaan ei ollut kovin vahvoilla kantimilla.

No, pääsin siitä sitten eroon, kun äijä oli toista viikkoa rellestämässä ja päätin, että nyt riitti. Irtisanoin kämpän, etsin uuden kodin, hain mieheltä avaimet pois ja muutin. Kyllähän sitä miettii, että olinpa tyhmä, kun noinkin kauan sitä katselin. Mutta en mäkään ihan tajua, miten joku jaksaa jopa kymmeniä vuosia. Mä kärsin koko ajan siitä miehen käytöksestä ja ahdisti kovasti, että lapsi oli sellaisessa ilmapiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden kotihan se on syy joka ikiseen ongelmaan. Ihan niinkuin AIKUINEN ei olisi kykenevä AIKUISENA oppimaan uusia, parempia käyttäytymismalleja ja myös hahmottamaan, että se lapsuuden meininki ei ollut ok  ja nyt sitä ei kannata toistaa.

Juuri näin aikuinen voi tehdä mutta harha on siinä että se olisi helppoa. Haasteena voi olla esim se että on lapsuuden kodissaan joutunut tukahduttamaan tunteensa niin perusteellisesti ettei edes tiedä milloin on vihainen, iloinen, surullinen. Kaikki tunteet tukahdutetaan mutta ne eivät mene sillä lailla pois vaan ilmenevät epämääräisenä ahdistuksen tunteena ja masennuksena. Jos tällaisessa tilanteessa esim puoliso kohtelee huonosti, kohde ei tunne esim vihaa joka olisi oikeutettua ja auttaisi pitämään puolensa ja lähtemään, vaan ihminen on itse tilanteessa tunteeton mutta reagointi näkyy masennuksena jota ihminen ei osaa yhdistää tilanteeseen. Ja masentuneena on entistä vaikeampi toimia ja lähteä. Ihmisen itsensä tulkinta on siis kyllähän Pertti on tollanen ja kai se periaatteessa on huono juttu, mutta minä en välitä. Tämä päätelmä on virhearvio, jota on todella vaikea oppia näkemään.

Esimerkiksi. Mekanismeja on niin monia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kans voi yksinkertasesti ymmärää tuota. Koskaan en myöskään ole saanut siihen järkevää/perusteltua vastausta. "Miks sä et lähde pois?" Vakiovastaus: "ei se oo niin helppoo..." ja vähän jotain epämäärästä mutinaa päälle. Tai vaihtoehtosesti: "sä et voi ymmärtää ku et oo ollu siinä tilanteessa..." tai "helppohan se on sanoo!" MIKÄ SIINÄ ON NIIIN VAIKEETA LÖYTÄÄ SE ULKO-OVI JA KÄVELLÄ PIHALLE? Liikaa vaadittu?

Omasta lapsuudestani 40 vuoden takaa voin kertoa, että juuri tuollaisten selitysten takana oli yksinkertaisesti äitini yksinkertaisuus ja tyhmyys. Kun yritin aikuisena kysyä, eikö hän tajunnut, että lapset olisi pitänyt viedä pois juoppohullun huushollista, vastaus oli ja on vielä tänäkin päivänä: "mihinkä mää olisin siittä lähteny?".

Eihän lähteminen; uuden asunnon hommaaminen, lasten kouluasioiden uudelleen järjestäminen ja vastuun ottaminen tilanteen muuttamisesta ole helppoa ja juuri sen takia se jää tyhmältä tekemättä. Normaalijärkinen ei väkivaltaista juoppohullua siedä ja lähtee.

Ai kun uusi asunto vaan hommataan ihan tuosta noin vaan. Sinä et tiedä mitään.

Kyllä hommataan, jos ei ole liian kranttu. Mä sain kämpän viikon päästä siitä, kun päätin lähteä. Olin kotiäiti vailla työpaikkaa. Laitoin vuokrafirmojen lomakkeisiin hyvät perustelut, miksi tarvitsin uuden asunnon. Mulle tarjottiin kolmea kämppää.

Edellinen

Varmaan se ero ei oo just sen takia helppo että ei erota "normaalista" ihmisestä.Pelätään että mies kostaa (ei tottele lähestymiskieltoa).Turvakodissakaan ei voi asua ikuisesti.Kuuluisassa Sellon tapauksessa nainen oli muuttanut pois mutta henki ei silti säästynyt.Kuolipa muutama sivullinenkin kaupan päälle.

Vierailija kirjoitti:

Riehuminen ja väkivalta voivat naisen silmissä myös kertoa siitä että mies pystyy turvaamaan hänen koskemattomuutensa katuolosuhteissa.

Tiedän tapauksen, jossa nainen ei uskaltanut isoa koiraansa ulkoiluttaa mamujen pelossa, sama nainen sai kotona turpaansa joka kuukausi. Mutta tämä nainen nyt on itsekin melkoinen juoppo ja riehuu humalassa. Jätti miehensä, mutta epäilen että kohta on toinen väkivaltainen juoppo miehenä.

Väkivaltaiset ja villit miehet yleensä sattuu olemaan komeita ja maskuliinisia. Ei siitä sen syvempiä tulkintoja oikeasti tarvitse tehdä

Nainen junassa-elokuva kannattaisi katsoa.Kertoo hyvin lähisuhdeväkivallasta mihin se pahimmillaan johtaa.

Jännämies on ihqu. Kilttimies on tylsä. Mieluimmin jännästi ottaa turpaan kuin elämää kiltisti ja tylsästi.