Lue keskustelun säännöt.
Ainut jota ahdistaa kirkossa?
19.02.2017 |
Etenkin uskontunnustus osuus, kaikki nousevat seisomaan ja lausuvat samalla äänenpainolla uskontunnustuksen silmät tuijottaen tyhjyyteen. Siinä tulee aina sellainen fiilis kuin oltaisiin manaamassa jotain esiin aivopestyn ihmiskuoron avulla. Olenko ainut, jota kirkossa olo ahdistaa, vaikka siellä ollessa yrittäisikin löytää niitä mukavia puolia?
Ja teille, jotka koette turvaa ynm kirkossa, mistä asioista nämä positiiviset tunteet kumpuavat?
Kommentit (2)
En ole käynyt kirkossa kuin pari kertaa, mutta se toinen kerta olikin ihan vastikään, kun tuttavani lapsella oli esiintyminen jumalanpalveluksessa. Minustakin se oli ahdistava tilaisuus sinänsä, vaikka puheet sinällään olivat ihan valoisia ja toiveikkaita. en ole mitenkään uskonnollinen, enkä siis kokenut mitään tarvetta niille rukoukselle ja puheille, mutta ne siis eivät olleet ahdistavia. Kuitenkin juuri tuo monotoninen manaaminen tuntui tosi epämiellyttävältä. Varmaan siksikin ahdisti, kun en selvästikään tunne sitä systeemiä: en tiedä mikä oli minkäkin puheen funktio ja miksi tietyissä kohdissa noustiin seisomaan. Tuskin menen uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Temperamenttisena ja ehdottomana teini-ikäisenä kirkossa käyminen ja jopa pakolliset uskonnon tunnit ahdistivat. Enää ei, vaan mietiskelen vaikka päivän ruokalistaa muiden rukoillessa ja hoilatessa. Nousen toki seisomaan kuten muutkin, mutta tunnustuksia tai muita en periaatteesta lausu kuorossa. Olen ateisti ja teini-ikäisenä olin suorastaan "kiihkoateisti".