Väsynyt hoitaja, en enää jaksa

Eli tilanteeni on se, että olen 23-vuotias nainen. Hoitoalalla ollut nyt 5-vuotta. Eri työpaikkoja on tullut koluttua lukuisia. Joka paikassa samat ongelmat, työkaverit ja työyhteisöt jotka vievät työstä ilon.

Tässä vuoden sisällä olen vaihtanut taas työpaikkaa kolme kertaa ja nyt voimani ovat loppuneet. En osaa oikein kuvata tapahtumia, mutta viime päivinä osaston hoitaja on tullut perässäni kaikkiin potilashuoneisiin ja alkanut kritisoimaan mitä teen (hän siis ihan valittamisen ilosta näin tekee, itse ei duunia juurikaan paina mutta käy sitten muita solvaamassa). Meillä on ollut potilaiden kanssa hauskaa ja hyvä meininki, mutta hymy hyytyy heti kun tämän kaltaiset työntekijät ilmaantuvat kommentoimaan miten asiat kuuluisi tehdä. Jokaisessa työpaikassa on sama ongelma, se etten sovellu työyhteisöön, vietän mielummin aikani potilaiden kanssa ja piileskelen usein heidän vessoissaan, jotta ei tarvitse mennä kahvihuoneeseen muiden kanssa. Tuntuu, ettei itselläni ole mitään sanottavaa, kun en jaksa arvostella ja kritisoida kaikkea. Olen aina hiljaa kahvipöydissä ja varautunut. En myöskään avaudu omista asioistani, sillä joskus kerroin jotain yksityiselämästäni niin siitä ei hyvää seurannut. Olen varautuneessa tilassa koko ajan.

Potilaiden kanssa pystyn olla luonnollisesti ja oma itseni, myöskin omaisten. Ja heidän kanssa ajanvietto tuntuu mukavalta, mutta työyhteisöissä aina vierastan.

Lisäksi jokaisessa työyhteisössä on samat ongelmat, haukutaan omaisia, potilaiden sukupuolielimiä yms. Myös omaisuutta arvellaan yms. Jotenkin kaikki nämä ovat itselleni liikaa. Ymmärrän, että hoitajilla on rankempi huumorintaju, mutta mielestäni vitsailu sairaiden ihmisten fyysisistä ominaisuuksista ei kuulu kahvipöytään.

Kokemusta on monista eri hoitoalan työpaikoista. Nykyään toivon että olisi helpompi jäädä rekan alle kuin nousta bussiin kohti työpäivää. Työpäivää, jossa annat kaikkesi, mutta se ei riitä. Silti sinua kritisoidaan, olet kynnysmatto. Saan aina hoitaa raskaimmat potilaat, koska en osaa pitää puoliani ja ajattelen aina, että olen potilaiden takia siellä. En vain enää jaksa, miten minua arvostellaan ja muut istuvat kahvin ääressä, minä juoksen ja olen aina saatavilla. Työpäivien jälkeen makaan vuoteessa ja surkuttelen asioita. Ei elämäniloa, en jaksa olla kinnostunut enää vapaa-ajalla mistään. Oireet pahenevat koko ajan. Voimia ei ole edes siivota enää kotona.

Työsopimukseni loppuu onneksi kesäkuussa ja uutta työtä en aijo hakea hoitoalalta, enkä jatkaa sopparia. Liittoon en kuulu. Jään sitten työkkärin rahalle.