Lue keskustelun säännöt.
mä en jaksa tota taukoamatta kiljuvaa 2 vuotiasta!!
18.02.2017 |
Elämä on ihan hirveää. Ihan huijausta että eka vuosi ois rankin ja pahin. Meillä vauva-aika oli mukavaa ja seesteistä mutta nyt tuo vinkuva tyytymätön lapsi vie kaikki voimat. Ei viihdy sekuntiakaan yksin, seuraa kiljuen joka paikkaan, en voi koko ajan pitää sylissä ja jos en pidä niin huutaa. Jos pitäisi johonkin lähteä niin ei suostu rattaisiin vaan kiljuu. No ihan kiva että tykkää kävellä mutta jos matkaa on 3km ja aikaa rajoitetusti niin ei huvita käyttää matkaan puoltatoista tuntia. Päikkäreille ei suostu ellen nukuta syliin. Ihanaa olis olla rauhassa välillä mutta viihtyy vaan hetken isänsä kanssa ja sit taas kiljuu minun jaloissa. Siis tuntuu etten jaksa tätä taukoamatonta huutoa. Tekis mieli mennä johonkin lukkojen taakse itkemään.
Hän on luojan kiitos kolme päivää viikossa hoidossa. Töissä on ihan mahtavaa kotona oloon verrattuna. Kaduttaa että jäin edes tälle osa-aikaiselle. Syksyllä on sit täysajan hoidossa. On tosi paska äiti olo. Sanokaa että en ole ainut? Välillä tuntuu että tunnen rakkautta tuota kohtaan vaan silloin kun se nukkuu.
Kommentit (31)
Laita jo nyt kokopäivähoitoon? Onnistuisiko? Onko muita lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laita jo nyt kokopäivähoitoon? Onnistuisiko? Onko muita lapsia?
Olen miettinyt tuota mutta ei taida onnistua kun päiväkotiin ja töihin ilmoitettu että elokuusta vasta alkaa täysi työ ja hoitoaika :( mies ei pidä tuota läheskään yhtä rasittavana muttei ehkä tajua miten hirveää tämä mulle on. Lapsi näyttää muutenki isälleen sen herttaisen puolensa ja mulle kiljuu. Ei ole muita lapsia eikä todellakaan ole tulossakaan!!!! Miten te useamman lapsen äidit jaksatte?? Jos tässä olisi vielä isompi lapsi ja/tai vauva hoidettavana niin oikeasti sekoaisin.
Ap
Tuo on ikävaihe ja menee ohi :) rankkaa on mutta selviät! Kaikille äideille tulee noita tunteita ja sekin että tuntee "sekoa ansa" on ihan normaalia. Tietenkin joku raja! Jos ihan oikeasti et selviä niin hae apua. Kuulostaa kuitenkin aika normaalilta 2v käytökseltä ja sun tunteet normaaleilta.
Meilläkään poika ei lopettanut huutoa ellei saanut tahtoaan läpi. Huusi kunnes oksensi ja lopulta nukahti. Ihan kauheaa aikaa oli mutta nyt ihana eskarilainen. Tsemppiä
Anteeksi, mutta mua naurattaa kun kuvittelen sun kiljuvan lapsen sun jaloissa :D Meillä on samanlainen kiljukalle, huutaa ja mölisee :D Ei suostu pukeen, haluu tehdä oman pään mukaan kaikki, päiväkodissa riehuu ja lyö muita lapsia kun haluaa niiltä lelut pois jne. Ihana kamala 2-vuotias.
Nyt olisi aika alkaa kasvattamaan sitä lasta. 2v. yleensä ymmärtää puhetta. Selitä tiukasti niin että lapsikin ymmärtää että nyt riittää se turha vinkuminen ja huutaminen...ja selität yhä uudestaan ja uudestaan. Ole johdonmukainen äläkä anna periksi heti kun huuto alkaa.
Anna lapselle sopivasti houmiota mutta äidin tehtävä ei ole olla 24/7 leikkitäti ja kantoteline. Ohjaa lasta leikkimään myös yksin.
Lapsi osaa varmasti myös jo puhua jotenkuten niin auta lasta sanoittamaan tunteita ja haluja ilman jatkuvaa huutoa ja vinkumista...sitä "huutokieltä" äiti ei enää ymmärrä.
Meillä on ollut alusta asti selvää ettei huutamalla, vinkumalla ja kiukuttelemalla saa mitään ja eivät ole lapset paljoa turhaa vinkuneet ja roikkuneet kimpussa kun se ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän olla johdonmukainen mutta tää jaksaa huutaa tunteja jos ei pääse syliin. Ymmärtää puhetta ja vähän puhuu mutta ei mitään tehoa jos sillä huudon hetkellä yrittää hänelle selittää. On ihan vasta 2v täyttänyt. Tää päikkäriasia oikeesti saa mut ihan hulluksi.
Voiko teistä tän ikäisen jättää huutamaan sänkyynsä kunnes nukahtaa. Illalla nukahtaa itse mutta päivällä vain syli käy. Voisin kyllä vaikka silitellä vieressä uneen jos siihen ei menisi tunteja aikaa ja tällöinkin lapsi kiljuu vaan syliä.
Tuttuja tunteita :) pystyisitkö lähtemään jonnekkin vaikka päiväksi, päiväristeilylle tai kylpylään? Nollaamaan tilannetta. Ehdotan risteilyä, koska sieltä ei lähdetä kotiin niinvaan vaan on pakko odottaa risteily loppuun tai kylpylää koska veteen ei voi ottaa kännykkää kytättäväksi, joutuisi väkisin irtaantumaan.
Saattaisi tehdä isän ja lapsen suhteellekkin hyvää pieni kaksinolo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä karjaisen lapselle, että ÄITI VIHAA VINKUMISTA, LOPETA HETI. Tulee asia selväksi sekä lapselle että isälle samaan aikaan. Kyllä hiljenee ja alkaa älistä normaaliin ääneen.
Joo, kyllä meillä hellitään ja halitaan ja pusutellaan ja saa tulla viereen nukkumaan ja tiettyyn pisteeseen asti saa vetkutellakin. Mutta huutamista ei saakeli soikoon meikäläisen pää kestää yhtään sekuntia. Eikä tahallaan sotkemista.
Poika oli onneksi niin perustyytyväinen lapsi ettei tarvinnut huutoa kuunnella. Leikki ja puuhaili paljon yksinkin ja välillä kävi näyttämässä ja kertomassa minulle jotain juttuja ja piti hetki halia ja pusia ja taas poika touhusi omia.
Tyttö oli vähän haastavampi mutta mutta jos hän sai jonkun raivo/huuto/kiukkukohtauksen niin tyynesti vain sanoin että tuosta ei ole mitään apua. Jos mikään järkipuhe/teko ei auttanut niin sanoin että saa mennä omaan huoneeseen huutamaan koska äiti ei jaksa kuunnella turhaa huutoa ja omassa huoneessa saa sitten kiukutella rauhassa jos haluaa. Pari kertaa tyttö oli rauhoittumassa omassa huoneessa 2-3v.
Mutta aika äkkiä kohtaus meni ohi kun omassa huoneessa oli niin tylsää raivota ilman huomiota.
Sitten jälkeenpäin juteltiin lapsentasoisesti homma läpi, halittiin ja selitin esim. miksi joku asia ei käy tai jotain ei saa. Tosin tämä oli meillä helppoa koska tyttö puhui täysin jo 1,5v niin keskustelu onnistui vähän monimutkaisemmistakin asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poika oli onneksi niin perustyytyväinen lapsi ettei tarvinnut huutoa kuunnella. Leikki ja puuhaili paljon yksinkin ja välillä kävi näyttämässä ja kertomassa minulle jotain juttuja ja piti hetki halia ja pusia ja taas poika touhusi omia.
Tyttö oli vähän haastavampi mutta mutta jos hän sai jonkun raivo/huuto/kiukkukohtauksen niin tyynesti vain sanoin että tuosta ei ole mitään apua. Jos mikään järkipuhe/teko ei auttanut niin sanoin että saa mennä omaan huoneeseen huutamaan koska äiti ei jaksa kuunnella turhaa huutoa ja omassa huoneessa saa sitten kiukutella rauhassa jos haluaa. Pari kertaa tyttö oli rauhoittumassa omassa huoneessa 2-3v.
Mutta aika äkkiä kohtaus meni ohi kun omassa huoneessa oli niin tylsää raivota ilman huomiota.
Sitten jälkeenpäin juteltiin lapsentasoisesti homma läpi, halittiin ja selitin esim. miksi joku asia ei käy tai jotain ei saa. Tosin tämä oli meillä helppoa koska tyttö puhui täysin jo 1,5v niin keskustelu onnistui vähän monimutkaisemmistakin asioista.
Puhui TÄYSIN puolitoistavuotiaana?!
Tuo se mun luo hoitoon! Mä jaksaisin sitä. Olisin ihan innoissani. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ajan kun nyt jaksat niin kohta tilanne helpottaa. Juuri tuo n. 2 v. on pahinta aikaa kun lapsella on uhmaikä ja hän kokeilee omia rajojaan. Menepä MLL:n sivuille ja lue sieltä millainen on 2 -vuotias. Olet ehkä jo lukenutkin. Ja sivumennen sanoen: ei kukaan 2 -vuotias jaksa kävellä 3 kilometriä.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on ihan hirveää. Ihan huijausta että eka vuosi ois rankin ja pahin. Meillä vauva-aika oli mukavaa ja seesteistä mutta nyt tuo vinkuva tyytymätön lapsi vie kaikki voimat. Ei viihdy sekuntiakaan yksin, seuraa kiljuen joka paikkaan, en voi koko ajan pitää sylissä ja jos en pidä niin huutaa. Jos pitäisi johonkin lähteä niin ei suostu rattaisiin vaan kiljuu. No ihan kiva että tykkää kävellä mutta jos matkaa on 3km ja aikaa rajoitetusti niin ei huvita käyttää matkaan puoltatoista tuntia. Päikkäreille ei suostu ellen nukuta syliin. Ihanaa olis olla rauhassa välillä mutta viihtyy vaan hetken isänsä kanssa ja sit taas kiljuu minun jaloissa. Siis tuntuu etten jaksa tätä taukoamatonta huutoa. Tekis mieli mennä johonkin lukkojen taakse itkemään.
Hän on luojan kiitos kolme päivää viikossa hoidossa. Töissä on ihan mahtavaa kotona oloon verrattuna. Kaduttaa että jäin edes tälle osa-aikaiselle. Syksyllä on sit täysajan hoidossa. On tosi paska äiti olo. Sanokaa että en ole ainut? Välillä tuntuu että tunnen rakkautta tuota kohtaan vaan silloin kun se nukkuu.
Kaikilla on omat hankaluutensa jossain vaiheessa jokaisen lapsen kanssa. Tämä on fakta. Piste. Jos vauva-aika on helppoa, niin sit vaan pitää osata henkisesti varautua siihen, että teidän taistelunne on vielä edessä. Jos et ole osannut siihen varautua, se on sinun ongelmasi, ei lapsen. Olet jo maannut, nyt on petaamisen aika ja pian taas helpottaa. Meillä sama tilanne kuopuksen kanssa, vauvana super-iisi ja nyt sellainenkin tintta, että oksat pois! Esikoisen vauva-aika oli helvetistä, mutta uhmaa vielä odotellaan, vaikka ikää jo pian viisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla johdonmukainen mutta tää jaksaa huutaa tunteja jos ei pääse syliin. Ymmärtää puhetta ja vähän puhuu mutta ei mitään tehoa jos sillä huudon hetkellä yrittää hänelle selittää. On ihan vasta 2v täyttänyt. Tää päikkäriasia oikeesti saa mut ihan hulluksi.
Voiko teistä tän ikäisen jättää huutamaan sänkyynsä kunnes nukahtaa. Illalla nukahtaa itse mutta päivällä vain syli käy. Voisin kyllä vaikka silitellä vieressä uneen jos siihen ei menisi tunteja aikaa ja tällöinkin lapsi kiljuu vaan syliä.
Kyllä tuon ikäisen voi jättää sänkyynsä huutamaan.
Sulla on väärä asenne ja ihmeen ruususet kuvitelmat ollu ennen ku kävit lasta tekemään. Älä vaan tee toista kaveriks et niillä olis sit seuraa toisistaan. Toinen lapsi ei kasvata toista lasta vaan äiti.
Miksköhän se roikkuu sussa. Jotain on nyt vikaa perusturvallisuuden tunteessa ja kiintymyssuhteessa. Mua huvittaa kun jotkut luulee et kotiäiti voi vaan maata sohvalla dataamassa. Ei kuulkaa, se on kovaa työtä, jos siis et halua häiriintynyttä lasta..
Samassa veneessä ollaan. Älä huoli! Välillä mäkin tunnen itseni ihan paskaksi
"Näe minut tässä sitä toivoisin, samat tarpeet lienee muillakin"..
Vie lapses hoitoon "säilöön", parempi sen on sielläkin olla kun äidin kanssa, joka ei voi sietää häntä. Ei tee hyvää itsetunnolle tuollanen. T. Äiti, joka myös tuntee itsensä huonoksi äidiksi välillä, mut ei ulkoista äitiyttään kenellekään.
Lapset on rasittavia. Kukaan ei voi etukäteen tajuta miten rasittavia todella ovat. Minustakin sellainen 1,5-2,5v on rasittavin. Ei ole enää ihan vauva jota voi helposti liikutella paikasta toiseen vaan osaa rimpuilla vastaan. Omaa tahtoa on muttei ymmärrystä toimia järkevästi. Olen pahoillani että olet uupunut. Ymmärrän täysin. Lohdutan että se menee ohi vaikka nyt tuntuisi kuinka kauhealta!