Lue keskustelun säännöt.
Oksettaa, kun on niin ikävä entistä elämää
17.02.2017 |
Aikaa ennen avioliittoa ja lapsia. Silloin oli kavereita ja elämää. Sitten tuli tämä nykyinen mieheni ja kaikki hävisi. Mä olen niin yksinäinen kuin ihminen vain voi olla ja sitä pahentaa se, kun en saisi edes tuntea sitä yksinäisyyttä puolison ja lasten takia. Mutta kun suhde on kuollut kaikin tavoin ja lapset ei täytä sitä aikuisen seuran tarvetta, niin kyllä on yksinäinen olo.
Kunpa olisin odottanut muutaman vuoden ennen avioliittoa ja lapsia. Lapsia en kadu, mutta miestä. Olisin ehkä ajoissa huomannut, että mies on väärä. Nyt ei voi enää erota ja hajottaa perhettä. Eikä mulla olisi sitten tämänkään vertaa ihmisiä ympärillä. Säälittävää.
Aurinko paistaa, kevät tulee ja mä vain katselen, kun elämä valuu ohi.
Kommentit (38)
Aina voi erota.Eihän se helppoa ole ja lasten kannalta mietittävä montakin asiaa mut ei ihminen saa kuolla ennenkuin kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vaikee tilanne. 😔 Mihin sun kaverit on kaikonnu? Mä kaipaan taas sellasta elämää kun iskä oli viä elossa. Tuntuu et se on jotain kaukaista hyvää aikaa. Pääsispä ajassa joku 5 vuotta taaksepäin ees sekunniks.
Miksi syytät miestäsi? Kasva nyt aikuiseksi ja tajua, että sinä olet ainoa joka voi tehdä elämällesi jotain
Tämä on yhteiskunnassamme vialla. Joku muu maksaa, tekee, hoitaa, pitäs kaikki tehä eteen. Siinähän passivoituu ja kyllä passivoituminen on suurin syy lisääntyneisiin mt-ongelmiin ja masentuneisuuteen ja syrjäytymiseen.
Kaikki on totuttu saamaan ilman ponnisteluja. Sitten on niin rankkaa, mutta muita voi aina syyttää.
Sinä itse päätät elämästäsi, ei miehesi.
Turha häntä on mistään syyttää.
Elämä ei ole romanttista seikkailuelokuvaa herätkää jo! Tätä on arki ja aikuisuus. Joskus tylsää, mutta sinä itse päätät herätessä mitä teet. Jatkatko asumista Suomessa vai lähdetkö tavoittelemaan unelmia siellä missä ne ovat.
Miehesi ei unelmiasi voi puolestasi toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkö, ja tietääkö miehesi näistä tuntemuksistasi?
Kyllä se tietää. Ei tiedä sitä miten paljon kärsin tästä kaikesta, mutta tietää, että hän on iso syy mun kaverittomuuteen.
Nykyisin ei tosin enää jutella mistään.
ap.
Jos sun mies estää sun kaverisuhteet, on tilanne huono ja sairas.
Jos elämäntilanteen muutos oon vaikuttanut kaverisuhteiden hiipumiseen, ihan turhaan syytät miestä, niin olisi varmaan käynyt kenen tahansa miehen kanssa.
Jos tilanne vaivaa, etsi aikuisia kavereita, ota yhteyttä vanhoihin kavereihin. Jos olet heidät dumpannu miehen takia, pyydä rehellisesti anteeksi, mun yksi tuttu teki näin, ja ihan kiva oli sit taas tavata silloin tällöin useamman vuoden tauon jälkeen.
Jos entiset kaverit on muuten kaikonneet, mene harrastusyhmään, perhekerhoon, lasten koulun tai urkkaseuran toimintaan ym, siellä voit tavata samassa elämäntilanteessa olevia aikusia, ja heistä voi hyvällä tuurilla tulla kavereita, tai ainakin saat muita aikuiskontakteja kuin miehesi.
Kyllä se siitä! Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina voi erota.Eihän se helppoa ole ja lasten kannalta mietittävä montakin asiaa mut ei ihminen saa kuolla ennenkuin kuolee.
Mä olen kuollut jo, niin tuntuu, että aivan turhaa se ero on. :(
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina voi erota.Eihän se helppoa ole ja lasten kannalta mietittävä montakin asiaa mut ei ihminen saa kuolla ennenkuin kuolee.
Mä olen kuollut jo, niin tuntuu, että aivan turhaa se ero on. :(
ap.
Saisi ehkä miehesi ja lapsesi elää?
Tuskin teillä muutkaan nauttii katsella sua masentuneena.
Harrastus, työt, eikö niistä löydy kavereita?
Kuulostat kyllä ikäkriisin kokeneelta ja sori vaan saamattomalta toisten syyttelijältä.
Muista myös että ilman miestäsi sulla olisi eri lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikaa ennen avioliittoa ja lapsia. Silloin oli kavereita ja elämää. Sitten tuli tämä nykyinen mieheni ja kaikki hävisi. Mä olen niin yksinäinen kuin ihminen vain voi olla ja sitä pahentaa se, kun en saisi edes tuntea sitä yksinäisyyttä puolison ja lasten takia. Mutta kun suhde on kuollut kaikin tavoin ja lapset ei täytä sitä aikuisen seuran tarvetta, niin kyllä on yksinäinen olo.
Kunpa olisin odottanut muutaman vuoden ennen avioliittoa ja lapsia. Lapsia en kadu, mutta miestä. Olisin ehkä ajoissa huomannut, että mies on väärä. Nyt ei voi enää erota ja hajottaa perhettä. Eikä mulla olisi sitten tämänkään vertaa ihmisiä ympärillä. Säälittävää.Aurinko paistaa, kevät tulee ja mä vain katselen, kun elämä valuu ohi.
No mikä siinä miehessä on pielessä?
Tietenkin jos olet katkera ja et osaa antaa anteeksi niin eroa nyt hyvän tähden.
Vierailija kirjoitti:
Jos sun mies estää sun kaverisuhteet, on tilanne huono ja sairas.
Jos elämäntilanteen muutos oon vaikuttanut kaverisuhteiden hiipumiseen, ihan turhaan syytät miestä, niin olisi varmaan käynyt kenen tahansa miehen kanssa.
Jos tilanne vaivaa, etsi aikuisia kavereita, ota yhteyttä vanhoihin kavereihin. Jos olet heidät dumpannu miehen takia, pyydä rehellisesti anteeksi, mun yksi tuttu teki näin, ja ihan kiva oli sit taas tavata silloin tällöin useamman vuoden tauon jälkeen.
Jos entiset kaverit on muuten kaikonneet, mene harrastusyhmään, perhekerhoon, lasten koulun tai urkkaseuran toimintaan ym, siellä voit tavata samassa elämäntilanteessa olevia aikusia, ja heistä voi hyvällä tuurilla tulla kavereita, tai ainakin saat muita aikuiskontakteja kuin miehesi.
Kyllä se siitä! Tsemppiä!
Samat. Se on niin helppo syyttää läheistään asiasta joka olisi voinut tapahtua kenen kanssa vain. Tai sitten olisi jokin toinen asia ollut huonosti eri miehen kanssa ja valivalivali.
Piristystä nyt vain ja aloitat tänään uuden pirteän elämänvaiheen.
Aloitat vaikka parantamalla suhteesi mieheesi niin on kevyempi katsella ulospäinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmmm, miksi et ottaisi vaikka salaista rakastajaa? Tuo jännitystä elämään ja saat tuntemaan itsesi halutuksi!
Tuttavistani usealla on aviomiehen lisäksi salainen suhde naisen tai miehen kanssa. Nykyään on helppo tutustua netin lisäksi esimerkiksi kauppakeskuksissa joissa päivisin on paljon tummia komeita nuorukaisia joille pelkkä hymy riittä avaamaan keskustelun.
Tsemppiä!
Jotain nyt kuitenkin kannattaisi tehdä eikä vain katkeroitua ja pilata suhdetta, jos varsinkaan et aio erota.
Puhu miehesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina voi erota.Eihän se helppoa ole ja lasten kannalta mietittävä montakin asiaa mut ei ihminen saa kuolla ennenkuin kuolee.
Mä olen kuollut jo, niin tuntuu, että aivan turhaa se ero on. :(
ap.
Jos olet jo "kuollut" niin paljonko tuossa menetät enää jos eroat?
Vai ajattelitko roikkua pilaamassa muidenkin päivän/elämän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkö, ja tietääkö miehesi näistä tuntemuksistasi?
Kyllä se tietää. Ei tiedä sitä miten paljon kärsin tästä kaikesta, mutta tietää, että hän on iso syy mun kaverittomuuteen.
Nykyisin ei tosin enää jutella mistään.
ap.
Niin miksi ette juttele? Ja erota et aio, niin ajattelit että sama elää kurjuudessa eikä varsinkaan koettaa parantaa suhdetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet vastuussa elämästäsi ja onnestasi. Sinä. Ei kukaan muu. Kukaan muu ei auta sinua, sun on autettava itse itseäsi. Ei itsesäälissä rypeminen auta mitään.
Ikäkriisiä? Ah kun elämä oli ihanaa teininä, ei huolia ja murheita. Uusia ihastuksia, viikonloppuna perskännit ja panemista.... Nyt kannattaa sitten valittaa kun huomasit olevasi aikuinen ja seksikin tylsistyttää uskollisen miehen kanssa. Vai voisiko sitä suhdetta piristää? Tehdä jotain vai itkeä vain menetettyä tekemättä mitään. Ja varsinkin syyttää toisia.
Et taida olla kovinkaan pirteä ja iloinen ihminen?
Oletko hakenut apua masennukseesi?
Vierailija kirjoitti:
Oletko hakenut apua masennukseesi?
Vuosi sitten kävin lääkärissä ja se vain kirjoitti reseptin. En mä lääkkeitä kaipaa vaan enemmänkin olisin kaivannut jotain kenelle jutella. Ei ne lääkkeet poista yksinäisyyttä ja tätä hirveää katkeruuden ja vihan määrää. Ja katumusta. Kaduttaa niin paljon hukkaan heitetty elämä ja väärät valinnat.
Erohan se oikea ratkaisu olisi, mutta juuri nyt tuntuu, ettei se muuttaisi yhtään mitään. Paitsi lasten koko elämän ja sitä en haluaisi. Ehkä sitten, kun ovat isompia.
ap.
Aika kova on taas syyllistyksen sävy täällä. Jos Ap on masentunut niin hän tarvitsee apua.
Jos Ap valottaisit hieman tilannetta. Onko miehesi rajoittanut elämääsi ja vaatinut jättämään ystävät? Oletko muuttanut toiselle paikkakunnalle? Minkä ikäinen olet? Kommunikoitko ystävien kanssa kuitenkin Facebookissa tms? Oletko palaamassa työelämään, sitäkö kaipaat?
Ymmärtääkö, ja tietääkö miehesi näistä tuntemuksistasi?