Kotiäitiyden seurauksia - asiaa yksinäisyydestä
Aikaisemmin niin sosiaalisesta, ihanasta, ystävällisestä ja toiset huomioonottavasta ihmisestä on kotiäitiyden myötä tullut epävarma ja muiden kotiäitien hyljeksimä ihminen. Olen muutaman lapsen äiti ja useampi vuosi on jo vierähtänyt kotiäitinä.
Miksi en osaa ystävystyä muiden äitien kanssa? Miksi minua ei pyydeta mukaan lapsineen puistoihin, yhteisiä pihatreffejä kotikahvittelua tai muuta? Mikä minusta tekee niin surkean ihmisen? Olen yrittänyt kuluneen vuoden aikana toden teolla muuttaa asiaa ja olla aktiivinen; käynyt puistoissa ym. perhekahviloissa ja erilaisissa tapahtumissa, joissa voisi tutustua muihin vanhempiin. Yhtään kaveria saati ystävää en ole saanut.
Todella huonoksihan tässä alkaa itsensä tuntemaan ja itsetunto on laskenut aikaisemmasta huomattavasti. Aikaa ennen lapsia minulla oli useita kavereita ja olin kai ihan pidetty ihminen. Muutama tosi ystävä säilynyt, mutta hekin asuvat eri paikkakunnilla ja loput ovat karisseet eri elämäntilanteiden myötä.
Tuntuu, että ihmiset arvostelevat minua kasvattajana ja vanhempana. Arvostelevat lapsiani, koska ovat tavallista vilkkaampia. En enää edes osaa olla rennosti ja toimia kuten normaalisti toimisin kasvatustilanteissa. Kai se epävarmuus jo paistaa läpi, niin että sekin jo karistaa ihmisiä ympäriltä. Suorastaan kammoan nykyään sosiaalisia tilanteita.
Todella yksinäisiä ovat päivät ja katkeruus alkaa saada valtaa ajatuksissani. Huolestuttaa myös lasten kaverisuhteet. Ainoa lohtu on seurakunnan kerho, jossa lapsilla on kavereita ja ikäistänsä seuraa.
Ketään samoilla ajatuksilla?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Miksi jatkat kotiäitinä? Voisiko päivähoito tuoda lasten elämään kavereita ja itsellesi uutta sisältöä elämään? Harkitse vakavasti tätä vaihtoehtoa.
Seuraava askel on työelämä tai opiskelu. Reilu vuosi vielä kotona, kunnes nuorimmainen täyttää kolme. En halua laittaa alle sen ikäistä päiväkotiin.
Mieti ensin, millä tavalla muut vastaavat, kun pyydät heitä lapsineen mukaasi puistoihin, kun järjestät yhteisä pihatreffejä kahvitteluineen tai muuta. Mitä he siis antavat vastaukseksi, kun ehdotuksesi ja kutsusi ei heille sovi? Onko jollain juuri silloin koululaiset tulossa kotiin? On tulossa muita vieraita? Ovat jo sopineet jotain muuta? Muistan omilta kotiäitivuosiltani yhden äidin, jonka koko päivärytmi perustui hänen miehensä työaikoihin ja sen vuoksi mun oli opittava tekemään ehdotukseni niin, että ne myös sopivat tälle kotiäidille. Joillain kotiäideillä on niin paljon ohjelmaa sovittuna jo etukäteen, että heidän kanssaan on hyvä sopia yhteisistä tekemisistä hyvissä ajoin eikä vasta edellisenä tai samana päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jatkat kotiäitinä? Voisiko päivähoito tuoda lasten elämään kavereita ja itsellesi uutta sisältöä elämään? Harkitse vakavasti tätä vaihtoehtoa.
En koe kotiäitiyttä muuten ikävänä kuin yksinäisyyden osalta.
Ap
Melkein olisi voinut olla mun kirjoittama teksti, niin samanlaiseksi koen oman tilanteeni!
Missä ap asut?
Hei, mä tunnista itseni tuosta joltain osin. Poikani on erityinen joka iän myötä korostui, liian herkkä ja joissain sosiaalisissa tilanteissa rasittava.
Tutustun helposti uusiin ihmisiin, se ei ole ongelma.
Tajusin vasta tänään kun olen miettinyt elämääni miksi ystävät ja kaverit jää jonnekkin ja välit surkastuu, miksi niin käy. Se ei johdu siitä ettenkö olisi aktiivinen pitämään yhteyttä vaan se etten tee töitä ystävyyden eteen. En järjestä ikinä synttäreitä yms juhlia, en ehdota ja järjestä tekemistä tai menoja.
Vasta näin 40 vuotiaana ymmärsin niiden merkityksen. Pitää mennä kos pyydetään ja pitää pyytää tulemaan. Olen jotenkin yrittänyt säästää ystäviäni etten vaivaa heitä.
Toki pienten lasten äitinä täällä maaseudulla ei ole helppo lähteä saatikka miehen työ on aina ollut epäsäännöllistä. Väsyneenä oli helpompi jäädä kotiin.
En tiedä, mitä luulet, voisiko olla perää?
Sinäkin pääsisit varmasti varautuneisudestasi ja sinuun tutustuisi paremmin vaikka yhteisellä lenkillä tai kaakaolla. Tai vaikka pulkkamäessä missä lapset saa riehua vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Mieti ensin, millä tavalla muut vastaavat, kun pyydät heitä lapsineen mukaasi puistoihin, kun järjestät yhteisä pihatreffejä kahvitteluineen tai muuta. Mitä he siis antavat vastaukseksi, kun ehdotuksesi ja kutsusi ei heille sovi? Onko jollain juuri silloin koululaiset tulossa kotiin? On tulossa muita vieraita? Ovat jo sopineet jotain muuta? Muistan omilta kotiäitivuosiltani yhden äidin, jonka koko päivärytmi perustui hänen miehensä työaikoihin ja sen vuoksi mun oli opittava tekemään ehdotukseni niin, että ne myös sopivat tälle kotiäidille. Joillain kotiäideillä on niin paljon ohjelmaa sovittuna jo etukäteen, että heidän kanssaan on hyvä sopia yhteisistä tekemisistä hyvissä ajoin eikä vasta edellisenä tai samana päivänä.
Ongelma on siinä, etten yleensä edes pääse näin pitkälle keskusteluissa. Jos jonkun kanssa juttelen, jää se yleensä small talkin tasolle.
Joskus on keskusteltu joidenkin äitien kanssa, että olisi kiva mennä yhtäaikaa sinne, tänne tai tuonne lasten kanssa. Sitten kun rohkenen kysyä ja ehdottaa tapaamisia, se ei yleensä onnistu (vaikka olisin kysynyt etukäteen,mikä päivä/aika olisi paras). Koskaan ei tule vastakutsua. Kuitenkin satun näkemään nämä äidit muiden lasten kanssa puistossa tai muualla ja kun itse saavun paikalle, minua kohdellaan kuin ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Melkein olisi voinut olla mun kirjoittama teksti, niin samanlaiseksi koen oman tilanteeni!
Missä ap asut?
"Ihana" kuulla, että kaltaisiani löytyy! Asun Uudellamaalla.
Ap
Tykkäsin olla kotona kun sain ainoan lapseni muutaman vuoden. Olin sitä ennen nähnyt ja kokenut yhtä sun toista. Sain vauvan tosi kypsässsä iässä. Voi niitä aikoja ne tahtoisin niin elää uudelleen. Työssäkin oon ehtinyt olemaan ja vielä oon. Enkä tuntenut yhtään itseäni yksinäiseksi enkä turhautuneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jatkat kotiäitinä? Voisiko päivähoito tuoda lasten elämään kavereita ja itsellesi uutta sisältöä elämään? Harkitse vakavasti tätä vaihtoehtoa.
Jos ap nyt alkaa miettiä päiväkotia niin paikka aukeaa joskus 4-6kk päästä, ei ihan nyt tällä hetkellä auta yksinäisyyteen...
Tosi moni kotiäiti nykään jää kotiin, kun mies tulee töistä. Ei lähdetä yksin, eikä lasten kanssa.
Kaikki on peloteltu siitä kuinka lapsi menee pilalle kun äidillä on omaa-aikaa ja kiintymyssuhde, samalla pitää olla perheaikaa ja antaa miehen tehdä itsekin, vaan teit miten teit pilalle ne muksut menee.
Ainoat ystävät minulla, jotka lähtevät kahville, lenkille tai puistoon ovat yksinhuoltajia :o
Saman tien kun seurustelu alkaa loppuu kulkeminen.
T. Naimisissa ja silti kulkisin, jos olisi vain kaveri
Vierailija kirjoitti:
Hei, mä tunnista itseni tuosta joltain osin. Poikani on erityinen joka iän myötä korostui, liian herkkä ja joissain sosiaalisissa tilanteissa rasittava.
Tutustun helposti uusiin ihmisiin, se ei ole ongelma.
Tajusin vasta tänään kun olen miettinyt elämääni miksi ystävät ja kaverit jää jonnekkin ja välit surkastuu, miksi niin käy. Se ei johdu siitä ettenkö olisi aktiivinen pitämään yhteyttä vaan se etten tee töitä ystävyyden eteen. En järjestä ikinä synttäreitä yms juhlia, en ehdota ja järjestä tekemistä tai menoja.
Vasta näin 40 vuotiaana ymmärsin niiden merkityksen. Pitää mennä kos pyydetään ja pitää pyytää tulemaan. Olen jotenkin yrittänyt säästää ystäviäni etten vaivaa heitä.
Toki pienten lasten äitinä täällä maaseudulla ei ole helppo lähteä saatikka miehen työ on aina ollut epäsäännöllistä. Väsyneenä oli helpompi jäädä kotiin.
En tiedä, mitä luulet, voisiko olla perää?
Sinäkin pääsisit varmasti varautuneisudestasi ja sinuun tutustuisi paremmin vaikka yhteisellä lenkillä tai kaakaolla. Tai vaikka pulkkamäessä missä lapset saa riehua vapaasti.
Kiitos vinkeistä. Olen yrittänyt olla aktiivinen ja pyytänyt kaikkia niitä, joiden kanssa olen päässyt edes jonkinlaisella keskusteluasteelle ja joiden kanssa olisi myös jotain yhteistä. Nämä ovat kuitenkin jääneet lopulta, koska yleensä ei ole koskaan onnistunut ja sitten asia on jäänyt 'pitäisi tehdä' tasolle.
Jostain syystä vain minulle ei tule yhtään pyyntöä tai kutsua muilta äideiltä. Vanhojen ystävien kanssa kyllä olen yhteyksissä, mutta heistä kukaan ei asu lähellä ja ovat eri elämäntilanteessa muutenkin. En siis täysin yksinäinen ole, mutta arjessa tunne usein yksinäisyyttä lasten kanssa.
Minä meinasin masentua ja erakoitua ollessani kotiäiti. Lopulta kaikille paras ratkaisu oli se, että laitoin lapset päiväkotiin, kun nuorimmainen oli 2-vuotias ja itse palasin työelämään. En ole katunut tätä järjestelyä. Toki ihmisten/perheiden tilanteet ovat erilaisia ja mikä ratkaisu sopii yhdelle, niin ei taas sovi toiselle.
Itsellä vähän samankaltaisia kokemuksia. Puistossa harvoin kukaan on kiinnistunut juttelemaan.
Lehdissä on viime aikoina kirjoiteltu paljon äitien yksinäisyydestä ja tuntuu, että moni haluaisi tutustua uusiin ihmisiin. Silti monet eivät tuttavuuksia saa vaikka selkeästi yrittävät. Omituista.
Tähän pitäisi olla joku Tinderin tapainen sovellus niin ei tarttisi tuhlata aikaa small talkiin sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa ei ole mitään muuta yhteistä kuin kyky lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Minä meinasin masentua ja erakoitua ollessani kotiäiti. Lopulta kaikille paras ratkaisu oli se, että laitoin lapset päiväkotiin, kun nuorimmainen oli 2-vuotias ja itse palasin työelämään. En ole katunut tätä järjestelyä. Toki ihmisten/perheiden tilanteet ovat erilaisia ja mikä ratkaisu sopii yhdelle, niin ei taas sovi toiselle.
Miten sinulla töihin paluu sujui? Saitko uusia tuttavuuksia? Pelkään, että näiden vuosien jälkeen en ole enää työyhteisössäkään pidetty tai että osaisin rakentaa enää mitään uusia kaverisuhteita. Itsetuntoni on todella kokenut romahduksen.
Ap
Mä en näe pitkässä kotiäitiydessä hyviä puolia, ellei äidillä ole kotiäitiaikanaan hyvät verkostot tai taito ystävystyä helposti.
Mitä hyötyä on äidille tai lapsille, että äiti erakoituu ja alkaa pelätä ihmiskontakteja? Työelämään tai opintoihin paluu vaikeutuu eivätkä lapset opi toimimaan ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samankaltaisia kokemuksia. Puistossa harvoin kukaan on kiinnistunut juttelemaan.
Lehdissä on viime aikoina kirjoiteltu paljon äitien yksinäisyydestä ja tuntuu, että moni haluaisi tutustua uusiin ihmisiin. Silti monet eivät tuttavuuksia saa vaikka selkeästi yrittävät. Omituista.
Tähän pitäisi olla joku Tinderin tapainen sovellus niin ei tarttisi tuhlata aikaa small talkiin sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa ei ole mitään muuta yhteistä kuin kyky lisääntyä.
Sinäpä sen sanoit! Voisiko joku IT-ihminen napata tästä vinkin, tuo sovellus olisi mainio!
Mitkä ne kotiäitiyden hyvät puolet on, jos äiti on yksinäinen?
Vierailija kirjoitti:
Mä en näe pitkässä kotiäitiydessä hyviä puolia, ellei äidillä ole kotiäitiaikanaan hyvät verkostot tai taito ystävystyä helposti.
Mitä hyötyä on äidille tai lapsille, että äiti erakoituu ja alkaa pelätä ihmiskontakteja? Työelämään tai opintoihin paluu vaikeutuu eivätkä lapset opi toimimaan ihmisten kanssa.
Vaikken ole onnistunut ystävystymään kenenkään äidin kanssa, se ei tarkoita, että elettäisiin kuten erakot. Teen lasten kanssa paljon asioita ja pyrin liikkumaan ihmisten ilmoilla, ulkoilmaan ym.
Ap
Ap:lla on työpaikka johon palata, joten asiat on periaatteessa hyvin. Töihin paluu aikanaan sujuu varmasti ihan hyvin. Ongelmana vaan on tämän hetken tilanne joka on monelle tuttu.
Miksi jatkat kotiäitinä? Voisiko päivähoito tuoda lasten elämään kavereita ja itsellesi uutta sisältöä elämään? Harkitse vakavasti tätä vaihtoehtoa.