Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsista halutaan eroon mahdollisimman pian?
11.02.2017 |
Kun keskustellaan lapsentekoiästä, monesti nostetaa esiin, että nuorena tehtävä ja nelikymppisenä pitää olla jo lapset muuttaneet kotoa, muuten kun ei jaksa. Nuorena lasten tekeminen on ok, mutta miksi kypsemmällä iällä lasten tekeviä kauhistellaan? Siis sellaisenkin, jolla on varttuneitakin lapsia ennestään. Alkaa voivottelu, ettei enää itse jaksaisi millään.
Ihan kuin lapset olisivat vain kauhea taakka ja velvollisuus, joka pakon edessä on hoidettu. Ja ainut ilo elämässä on, kun lapsista on päästy eroon? Onko olemassa paljon ihmisiä, jotka eivät ole nauttineet lapsistaan ja heidän hoitamisesta?
Minun esikoinen on 20 ja nuorimmainen 2-v ja olen yli nelikymppinen. Molempien kanssa vauva-aika ja äitiys on ollut ihanaa. Nyt olen urheilemisen takia paremmassa kunnossa kuin nuorena, joten nyt on enemmän energiaa kuin silloin 20 v sitten. Yksi työkaverini on sitä mieltä, että parasta on kun ei tarvitse työpäivän jälkeen tehdä muuta kuin maata sohvalla ja katsoa tv:tä ja ikää vasta 39 ja lapset aikuisia. Vaikkei minulka lasta olisikaan, kammoaisin tuollaista elämää. Omat lapset hoidatti pitkälti mummoillaan, kun oli niin rankkaa muuten.
Mistä tämä ajatusmaailma oikein kumpuaa, että parasta on jos itse ei tarvitse tehdä mitään ja lapset täytyy hoidattaa isovanhemmilla? Miksi nämä ihmiset ovat ikinä lapsia tehneet? Onko se joku pakko?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitö tarkoitat sillä että lapset halutaan pois elämästä. Eihän ne lapset mihinkään vanhemman elämästä katoa, kun muuttavat pois kotoa. Se tarkoittaa vain sitä että lapset ottavat itse vastuun omasta elämästään ja sulle jää se seurasta nauttiminen.
Näin minäkin asian koen. Olen juuri saanut omani kasvatettua aikuiseksi, ja onhan tämä nyt mahtavaa: koko vuosien työ on tehty, vastuu on ohi, ja rakkaan nuoren aikuisen fiksu seura jäljellä - ja rakastava parisuhdekin, jolle on nyt ihan uudella tavalla aikaa. Ehdottomasti elämän parasta aikaa..!
Itse olen nelikymppinen, ja moni minut huonommin tunteva on ehdottanut iltatähteä "kun aikaa on". Juu ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän vapaaehtoisen lapsettomuuden kyllä. Mutta en oikein ymmärrä niitä vanhempia, jotka kokevat tavallisenkin lapsiperhearjen suunnattomana taakkana. En tarkoita sitä, että lasten pitäisi elää kolmekymppiseksi vanhempien luona, omakin esikoiseni asuu omillaan. Vaan sitä, että koko lapset koetaan taakkana ja sysätään muualle hoitoon, vaikka omasta halusta on tehty niitä useampi.
Ymmärrän uupumuksenkin ja muuttuvat elämäntilanteet. Yleinen ilmapiiri on vain jotenkin lapsivastainen lapsiperheiden sisälläkin.
Ymmärrät vapaaehtoisen lapsettomuuden mutta et sitä, miksi tavallinen lapsiperhearki on joillekin vanhemmille suunnaton taakka. Mitä mahdat tuolla tarkoittaa? Minä kun olen lapseton nimenomaan siksi, että lapsiperhearki olisi minulle suunnaton taakka.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsia viedään hoitoon joka viikonloppu isovanhemmille? Onhan selvää etteivät mummuikäiset yli nelikymppiset jaksa hoitaa enää pieniä? Lasten tulisi pikemminkin hoitaa väsyneitä vanhempiaan.
Voi ttu sun kanssa. Noiden "mummuikäisten" oletetaan silti jaksavat työelämässä 3-vuorotyössä eläkeikään asti tai hoitavan tuotantoeläimiä. Vain lääkäri voi vapauttaa siitä.
Samaa ihmettelen kuin ap. Itselläni on 2 -vuotias ja olen 40+, mitä rankkaa tuossa nyt on? Paljon rankempaa oli nuorena säätää yhtä sun toista, luoda uraa, taistella politiikassa ja juhlia. Itse koen elämäni nyt seestyneen kun suurimmat ongelmat koskevat sitä mitä luetaan iltasaduksi.
Mun elämäntehtäväni ei ole hoitaa lapsia 30 vuotta. Mun tehtävä vanhempana on luoda lapsilleni edellytykset pärjätä elämässä täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Sen olen tehnyt opastamalla ja neuvomalla ja opettamalla tarpeellisia taitoja, en passaamalla.
Kyllä se 18-20v äitiyttä mulle riittää ihan koko loppuelämäksi. Mulla on omaakin elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ollut lapsiaikaa jo 36v, esikoinen tuon ikäinen ja kuopus 15v. Siinä välissä sitten 2 muuta lasta.
En varmaan osaa edes ajatella aikaa jolloin ei olisi joku lapsista ollut kotona:D Eikä nuo aikuisetkaan ole kauas päässeet - kaikki asuu max 20km etäisyydellä ja piipahtavat tuon tuostakin. Huomenna tulee vanhimman lapsen vaimo ja pikkuinen meille alkuillasta vähäksi aikaa ja lauantaina onkin sitten koko sakki kasassa + vielä kuopuksen kaverit. Toistakymmentä henkeä pöydässä....
Kai meidän veressä on jotain "välimerellistä" kun viihdytään hyvin yhdessä:D
En ole koskaan edes tajunnut ajatella että lapsiaika olisi erityisen rankkaa - se on ollut osa elämää, välillä rankempaa välillä helpompaa. Kaikesta on selvitty. Väsyttäähän toki välillä kun on 30v kärsinyt unettomuudesta mutta en mä lapsia siitä syyllistä!
Itse en liiemmin nauttinut vauva- ja taaperoajasta. Oikeammin vihasin sitä. Nyt kun minulla on fiksu ja taitava leikki-ikäinen, olen hirveän tyytyväinen siihen, että vihaamani ajanjakso on ohi. Elämä lapsen kanssa on täynnä iloja, mutta on se joskus rankkaakin. Voin kuvitella olevani nelikymppisenä se, joka on salaa mielessään tyytyväinen, että tuli tehtyä lapsi nuorena ja pikkulapsiaika on ohi. Lapsesta tosin en varmasti halua ikinä "päästä eroon".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen kuin ap. Itselläni on 2 -vuotias ja olen 40+, mitä rankkaa tuossa nyt on? Paljon rankempaa oli nuorena säätää yhtä sun toista, luoda uraa, taistella politiikassa ja juhlia. Itse koen elämäni nyt seestyneen kun suurimmat ongelmat koskevat sitä mitä luetaan iltasaduksi.
Palaa asiaan vaikka 12 vuoden kuluttua. Silloin ongelmat voivat olla isompia kuin iltasatu. On niitä hauska setviä pitkälti yli 5-kymppisenä.
Oma lapseni on 13 ja itse täytän tänä vuonna 40. Lapsi on ainakin toistaiseksi suht helppo ja hyväntuulinen, koulu sujuu hyvin yms. Olen nauttinut hänen kanssaan olosta suunnattomasti. Mutta voi luoja miten onnellinen olen, että pikkulapsiajat ovat ohi! Itse tunnen olevani vielä ihan nuori likka, naama kyllä kertoo varmaan jotain ihan muuta, ja taas on aikaa myös itselleni. Olen itse henkilökohtaisesti tyytyväinen tekemääni päätökseen saada lapsia melko nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen kuin ap. Itselläni on 2 -vuotias ja olen 40+, mitä rankkaa tuossa nyt on? Paljon rankempaa oli nuorena säätää yhtä sun toista, luoda uraa, taistella politiikassa ja juhlia. Itse koen elämäni nyt seestyneen kun suurimmat ongelmat koskevat sitä mitä luetaan iltasaduksi.
Palaa asiaan vaikka 12 vuoden kuluttua. Silloin ongelmat voivat olla isompia kuin iltasatu. On niitä hauska setviä pitkälti yli 5-kymppisenä.
Oma lapseni on 13 ja itse täytän tänä vuonna 40. Lapsi on ainakin toistaiseksi suht helppo ja hyväntuulinen, koulu sujuu hyvin yms. Olen nauttinut hänen kanssaan olosta suunnattomasti. Mutta voi luoja miten onnellinen olen, että pikkulapsiajat ovat ohi! Itse tunnen olevani vielä ihan nuori likka, naama kyllä kertoo varmaan jotain ihan muuta, ja taas on aikaa myös itselleni. Olen itse henkilökohtaisesti tyytyväinen tekemääni päätökseen saada lapsia melko nuorena.
Mun kuopus on siis 15v ja minä täytän 57v. En näe mitään eroa omaan jaksamiseeni teinin kanssa siihen verrattuna kun vanhin oli 15v ja minä olin 36v. Tai vauva aika 21v versus 42v. Ihan on persoonasta ja asenteesta kiinni - toiset ei jaksa mitään parikymppisenäkään ja toiset bilettää vielä 85v:nä (kuten tätini;D)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsia viedään hoitoon joka viikonloppu isovanhemmille? Onhan selvää etteivät mummuikäiset yli nelikymppiset jaksa hoitaa enää pieniä? Lasten tulisi pikemminkin hoitaa väsyneitä vanhempiaan.
Voi ttu sun kanssa. Noiden "mummuikäisten" oletetaan silti jaksavat työelämässä 3-vuorotyössä eläkeikään asti tai hoitavan tuotantoeläimiä. Vain lääkäri voi vapauttaa siitä.
Mitä vittua mä just luin 😂😂😂
Oon 38 ja mulla on 1v poika, pitäskö hakea joku henkilökohtainen avustaja kun en kerran jaksa lastani hoitaa 😂
Maailmalle olet vain yksi ihminen, mutta yhdelle ihmiselle voit olla koko maailma 😍😘❤❤❤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsia viedään hoitoon joka viikonloppu isovanhemmille? Onhan selvää etteivät mummuikäiset yli nelikymppiset jaksa hoitaa enää pieniä? Lasten tulisi pikemminkin hoitaa väsyneitä vanhempiaan.
Voi ttu sun kanssa. Noiden "mummuikäisten" oletetaan silti jaksavat työelämässä 3-vuorotyössä eläkeikään asti tai hoitavan tuotantoeläimiä. Vain lääkäri voi vapauttaa siitä.
Mitä vittua mä just luin 😂😂😂
Oon 38 ja mulla on 1v poika, pitäskö hakea joku henkilökohtainen avustaja kun en kerran jaksa lastani hoitaa 😂
Maailmalle olet vain yksi ihminen, mutta yhdelle ihmiselle voit olla koko maailma 😍😘❤❤❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia ei ole pakko tosiaan hankkia. Me onneksi saimme monta lasta kuten halusimme ja kovasti tykättiin olla heidän kanssaan. Ei valitettu, kun oli kiva perhe. Lapset on nyt nuoria aikuisia. Tuntui ihan parhaalta ajalta elämässä se, kun oltiin kaikki yhdessä perheenä. Nytkin on kiva, kun perhe kasvaa lasten puolisoilla ja lastenlapsilla. Onneksi ollaan vielä itsekin nuoria, että jaksetaan eikä ole sairauksia.
Minusta ap:n tilanne kuulostaa suorastaan idylliseltä. Yhden lapsen kanssa elämä on kuitenkin loppujen lopuksi melko leppoisaa ja tuolla ikäerollahan ap:llä on ollut ikään kuin yksi lapsi kerrallaan. Esikoinen on ollut 18-vuotias nuoremman syntyessä. Ei tuon ikäisestä lapsesta ole enää mitään vaivaa, vaan enempi seuraa ja iloa! Ja kun pitää itsestään huolta, niin jaksaa hyvin ne ensimmäisten vuosien valvomiset ja pienen lapsen sitovuuden. Lapsillekin ihan mahtavaa, kun kumpikin saa olla vanhempien huomion keskipisteenä omalla vuorollaan, saa riittävästi hoivaa ja huolenpitoa eikä joudu "isoksi" liian aikaisin. Surettaa nämä kaksivuotiaat, joilta evätään ihan perustarpeita "koska olet jo niin iso ja vauva tarvitsee äitiä enemmän".
Onnea sinulle ap ihanasta elämäntilanteesta!