Kahvittelu kolmekymppisen ystävän luona, joka asuu (vielä) vanhempiensa luona

Miksen kävisi?

No miksipä ei. Tosin vanhempien läsnäollessa tuskin kauhean syvällistä keskustelua syntyisi.

No juu.. voisin käydä, mutta olettaisin että ystävä järjestäisi ainakin välillä niin, etteivät vanhemmat olisi paikalla.

Miesystäväni asuu vanhempiensa kanssa. Joo en käy siellä juurikaan, ja ilmeisesti tästä syystä minua vihataan.

Pakkohan tässä nyt on kysyä että miksi ihmeessä asuu vielä vanhemmillaan?

Jos on maajussi niin varmaan helpompi pitää tilaa yllä. Tai iso kartano 400 neliötä, kammareita piisaa missä lojua.

Minä sain esikoiseni 25-vuotiaana. Yksi ystävistäni asui tuolloin vielä kotona. Muut ystävistäni oli muuttanut pois jo 19-20-vuotiaana, monet olivat jo valmistuneet tai valmistumassa ja elämä oli vakiintumassa.

Kävin tuon vielä kotona asuvan kaverin luona esikoiseni kanssa. Kokemus oli hämmentävä. Itse olin täysin aikuinen, valmistunut, vakituisesta työpaikasta äitiyslomalla, naimisissa ja tulin mukamas kahvittelemaan toisen aikuisen luokse. Tuo oli kuitenkin vielä aivan lapsi, kiukutteli äidillensä roskien viemisestä ja pyysi isältään autoa lainaan illaksi - ei saanut jonkun tekemättömän kotityön takia. Kahvit keitti kaverin äiti ja tuo kaverini tuntui siinä porukassa tosi ulkopuoliselta, kuin joltain teiniltä. Itse tunsin itseni teiniäidiksi, kun olimme samanikäiset ja kaverin äiti oli tuttu - kaveri olisi siis vanha luokkakaverini.

En enää mennyt sinne kahvittelemaan, koska se taantumuksen tunne oli kammottava. 

Vierailija kirjoitti:

Minä sain esikoiseni 25-vuotiaana. Yksi ystävistäni asui tuolloin vielä kotona. Muut ystävistäni oli muuttanut pois jo 19-20-vuotiaana, monet olivat jo valmistuneet tai valmistumassa ja elämä oli vakiintumassa.

Kävin tuon vielä kotona asuvan kaverin luona esikoiseni kanssa. Kokemus oli hämmentävä. Itse olin täysin aikuinen, valmistunut, vakituisesta työpaikasta äitiyslomalla, naimisissa ja tulin mukamas kahvittelemaan toisen aikuisen luokse. Tuo oli kuitenkin vielä aivan lapsi, kiukutteli äidillensä roskien viemisestä ja pyysi isältään autoa lainaan illaksi - ei saanut jonkun tekemättömän kotityön takia. Kahvit keitti kaverin äiti ja tuo kaverini tuntui siinä porukassa tosi ulkopuoliselta, kuin joltain teiniltä. Itse tunsin itseni teiniäidiksi, kun olimme samanikäiset ja kaverin äiti oli tuttu - kaveri olisi siis vanha luokkakaverini.

En enää mennyt sinne kahvittelemaan, koska se taantumuksen tunne oli kammottava. 

Mulla ihan samanlainen kokemus, mutta nokitan vielä sillä että kaverini täyttää 40 ja asuu vielä vaan kotona... En ole käynyt hänellä kylässä yli 10 vuoteen koska juurikin tuo lapseksi taantuminen suorastaan ällöttää.

Jos hän on kaverini niin miksen voisi mennäkin.  Ei se yksisktään, että asuu vanhepiensa luona tarkoita, etteikö voisi olla myös kaverini. Enemmän kiinnostaisi tietää, että miksi asuu vanhempiensa luona. Ja syitähän siihen taas voi olla ainakin yhtä monta kuin on kaveriakin.  Esimerkiksi saattaisin itse asua hetken vanhempieni luona, jos asuntooni tulisi arkiaskareita hyvin paljon vaikeuttava (putki)remontti, tai jos asuntoni, vaikka palaisi maan tasalle, niin ei minulla ole kakkosasuntoa, johon voisin muuttaa; kavereittnko nurkissa minun sitten pitäisi asua.

Toki varmasti on myös niitä aikamiespoikia -ja tyttöjä, jotka asuvat vanhempiensa luona koska eivät vaan jostain syystä saa aikaiseksi muuttaa pois, vaikka suurin osa olisi muuttanut jo kauan aikaa sitten, eikä vain siksi, että fyysinen asuintila ("yhteisen kodin" asuin pinta-ala)  olisi käynyt liian ahtaaksi.

Historiallisesti ja kulttuurisesti on jännää ajatella niitä kulttuureja, joissa on enemmän pääsääntö, että samassa taloudessa asuu ja elää rinnakkain useampi sukupolvi. - - Jos mm. asuntojen ja liikkumisen hintojen nousu jatkuu ja työelämän epävarmuus jatkaa kasvamistaan, niin saattaa olla, että nykyistä useampi asuu entistä vanhemmaksi vanhempiensa parissa, koska yksinkertaisesti ei ole paljoa varaa muunlaiseen.  - Kun taas syrjemmältä kotosin olevista nuorista nykyistä useampi muuttaa hyvinkin nuorena hakemaan oppia ja/ tai tekemään töitä, koska niitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla sielllä, mihin omat vanhemmat ovat mahd. asettuneet.    

Itse asun yli kolmekymppisenä vanhempieni luona (olen sairas, vanhemmat auttavat paljon) Järjestän kyllä asiat niin että kutsun kavereita kun vanhempani eivät ole kotona. Eihän me muuten voitais puhua mistään henkilökohtaisemmista asioista. Pari kaveria on sellaisia perhetuttuja jotka tuntevat myös vanhempani joten tulevat kylään kun vanhemmat on paikalla ja jutellaan jonkun aikaa kaikki yhdessä ja sitten kaverin kanssa vetäydytään mun huoneeseen kahdestaan ja ovi kiinni.