En pysty hillitsemään itseäni enää vaan raivoan miehelle

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdetta takana n. 10 vuotta. Esikoisen syntymän jälkeen mies on tehnyt p*skasia temppuja minulle, josta selvästi jäänyt paljonkin hampaankoloon ja ne tulee ilmi riitojen yhteydessä. Vaikka taas osa ajasta menee ihan hyvin. Olen monesti ollut ihan hilkulla pakata kamat ja lähteä kun tulee se huono hetki, mutta en pysty tekemään sitä lapsille. Mutta kun ei tämä yhteiselokaan toimi... miehen suhteen en nykyään pysty ollenkaan hillitsemään itseäni. Kun mies tekee virheen, huudan ja sätin. Saatan paiskoa oviakin. Uhkaan erota ja jättää hänet. Pahinta on että en pysty hillitsemään itseäni edes vaikka lapset on siinä vieressä. Isompi lapsi oireileekin siitä. Kohtauksen jälkeen on tietysti tosi p*ska fiilis, mutta ei sitä silloin enää korjata voi kun vahinko on jo tapahtunut.

Miten sitä saisi hillittyä tunteensa miehen suhteen, koska toki raivoni on välillä myös aiheetonta tai ainakik suhteettoman suurta. Pitäisikö erota vaan suosiolla vai vielä yrittää enemmän lasten tähden? Semmosia pyörittelen mielessäni paljonkin enkä päätökseen pääse. En nyt tiedä mitä edes kysyn, piti vaan saada purkaa tätä johonkin... :/

Teet väärin lapsiasi kohtaan. Parempi heidän kannaltaan, että eroat kuin että joutuvat katsomaan tuollaista.

Omat vanhempani eivät tulleet toimeen ja olen todella iloinen siitä, että erosivat ollessani 3-vuotias. Minusta kasvoi terve ja itsenäinen ihminen, kun sain viettää kummankin vanhemman kanssa aikaa (heillä oli yhteishuoltajuus).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla niin, että te molemmat käyttäydytte tulehtuneessa tilanteessa kotoa opituilla tavoilla? Siinä olisi peruste ymmärtämiselle, molemmin puolin. Voisiko tulehtunutta tilannetta alkaa pikkuhiljaa avaamaan sitä kautta, yhtä köyttä vetäen?

Sitä olen itsekkin miettinyt. Ja tunnistan kyllä niitä osin itsessäni. Miehellä taas on ollut aika räiskyvä isä-poika suhde. Mielestäni se heijastuu myös miehen omaan suhteeseen meidän poikaan. Se on meillä yksi isokin konfliktin aihe välillä.

Kumpikin ollaan kaukana täydellisyydestä juu.

Ap

Kotoa lähtee kaikki tavat ja asenteet, ei olekaan niin fiktiomääritelmä, kuten itsekin joskus epäilin. Täyttä faktaa, olen todennut elämän melskeissä, lopulta ymmärsin katsoa peiliin. Ja ymmärsin, että kumppanillakin on sama tilanne, tuli vaan jäljessä, kun ei tiennyt mikä oli ongelman nimi. Että ne kotoa opitut asenteet ja toimintatavat ei olekaan toimivin lääke parisuhteeseen. Ehkä lapsenne saavat juuri nyt ne syövereihin pinttyvät esimerkit, joita traumoiksi kutsutaan. Yritän tässä selittää, että ne toimintatavat voivat olla niin sydämeen tatuoituja, ettei niitä voi muuttaa edes missään tilanteessa. Ainoastaan kaikista syvimmistä vesistä aloitettu selvittely voi auttaa ymmärtämään omaa paskaa käytöstä. Molemminpuolin.

Niinpä, en missään nimessä halua lapsille periyttää niitä huonoimpia malleja :( Joitakin malleja tiedostin jo ennen lapsia ja päätin etten tee koskaan niin omien lasten kanssa. Ja olen onnistunutkin. Sitten on jotain näitä mitkä tulee tosi syvältä.. tapa reagoida asioihin vaikkapa. Ja miten ne ilmeni vasta kun tuli itse vanhemmaksi!

Kaikillahan meillä on omat taakkaamme, vaikka palstalla toki on paljon itse täydellisyyksiä..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdetta takana n. 10 vuotta. Esikoisen syntymän jälkeen mies on tehnyt p*skasia temppuja minulle, josta selvästi jäänyt paljonkin hampaankoloon ja ne tulee ilmi riitojen yhteydessä. Vaikka taas osa ajasta menee ihan hyvin. Olen monesti ollut ihan hilkulla pakata kamat ja lähteä kun tulee se huono hetki, mutta en pysty tekemään sitä lapsille. Mutta kun ei tämä yhteiselokaan toimi... miehen suhteen en nykyään pysty ollenkaan hillitsemään itseäni. Kun mies tekee virheen, huudan ja sätin. Saatan paiskoa oviakin. Uhkaan erota ja jättää hänet. Pahinta on että en pysty hillitsemään itseäni edes vaikka lapset on siinä vieressä. Isompi lapsi oireileekin siitä. Kohtauksen jälkeen on tietysti tosi p*ska fiilis, mutta ei sitä silloin enää korjata voi kun vahinko on jo tapahtunut.

Miten sitä saisi hillittyä tunteensa miehen suhteen, koska toki raivoni on välillä myös aiheetonta tai ainakik suhteettoman suurta. Pitäisikö erota vaan suosiolla vai vielä yrittää enemmän lasten tähden? Semmosia pyörittelen mielessäni paljonkin enkä päätökseen pääse. En nyt tiedä mitä edes kysyn, piti vaan saada purkaa tätä johonkin... :/

Teet väärin lapsiasi kohtaan. Parempi heidän kannaltaan, että eroat kuin että joutuvat katsomaan tuollaista.

Omat vanhempani eivät tulleet toimeen ja olen todella iloinen siitä, että erosivat ollessani 3-vuotias. Minusta kasvoi terve ja itsenäinen ihminen, kun sain viettää kummankin vanhemman kanssa aikaa (heillä oli yhteishuoltajuus).

Kumpikaan vanhemmista ei varmaan osannut katsoa peiliin tai etsiä tietoa ihmisyyden käytöksestä? On varmaan ollut paljon tuskaa suhteessa, kun ei ole ymmärretty. Mutta hienoa, että sinä olet terve.

Vierailija kirjoitti:

Älä ap näitten kielenkäytöstä välitä, kun et ole yksin asian kanssa. Mäkin käyttäydyn ja puhun huonosti poikaystävälle ja apua olen hakenut. Niihin käytökseen voi itse vaikuttaa eikä muut. Mitä haluat? Haluatko jatkaa samassa tilanteessa kuin ennen vai haluatko muutosta? Muutos syntyy sinusta.

Te ketkä haukkuvat toista kertoo on teilläkin ongelma, ja voin myöntää on minullakin siksi en häpeä myöntää että olen itsekin aiheuttanut ongelmia muillekin. Silti voi toisia kannustaa ja tukea muita, ja negatiivisuus tarttuu kaikkiin. Miettisitte mitä muille puhutte!

Ja ero, mitä järkeä karata ongelmia erolla? Se vaa pahentaa tilanneta.

Kiitos

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdetta takana n. 10 vuotta. Esikoisen syntymän jälkeen mies on tehnyt p*skasia temppuja minulle, josta selvästi jäänyt paljonkin hampaankoloon ja ne tulee ilmi riitojen yhteydessä. Vaikka taas osa ajasta menee ihan hyvin. Olen monesti ollut ihan hilkulla pakata kamat ja lähteä kun tulee se huono hetki, mutta en pysty tekemään sitä lapsille. Mutta kun ei tämä yhteiselokaan toimi... miehen suhteen en nykyään pysty ollenkaan hillitsemään itseäni. Kun mies tekee virheen, huudan ja sätin. Saatan paiskoa oviakin. Uhkaan erota ja jättää hänet. Pahinta on että en pysty hillitsemään itseäni edes vaikka lapset on siinä vieressä. Isompi lapsi oireileekin siitä. Kohtauksen jälkeen on tietysti tosi p*ska fiilis, mutta ei sitä silloin enää korjata voi kun vahinko on jo tapahtunut.

Miten sitä saisi hillittyä tunteensa miehen suhteen, koska toki raivoni on välillä myös aiheetonta tai ainakik suhteettoman suurta. Pitäisikö erota vaan suosiolla vai vielä yrittää enemmän lasten tähden? Semmosia pyörittelen mielessäni paljonkin enkä päätökseen pääse. En nyt tiedä mitä edes kysyn, piti vaan saada purkaa tätä johonkin... :/

Teet väärin lapsiasi kohtaan. Parempi heidän kannaltaan, että eroat kuin että joutuvat katsomaan tuollaista.

Omat vanhempani eivät tulleet toimeen ja olen todella iloinen siitä, että erosivat ollessani 3-vuotias. Minusta kasvoi terve ja itsenäinen ihminen, kun sain viettää kummankin vanhemman kanssa aikaa (heillä oli yhteishuoltajuus).

Hienoa sinulle. Se on kuitenkin sinun uniikki tilanteesi.

Itse en ole iloinen vanhempieni erosta. Kyllä se vaurioitti jotain aika syvältäkin...

Ap

Mitä ajatuksissasi, onko jotain muuta kuin laukun pakkaaminen? Toivottavasti.

Kuulostaa nykyajan perussuhteelta, jossa kumpikaan ei osaa kommunioida rakentavasti ja miettiä ,mitä toinen peilaa itsessä, vaan syyttää siitä toista. Pariterapiaan, koska olette ilmeisesti jo niin syvällä suossa ja ette ymmärrä mistä parisuhteenne riidat johtuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajatuksissasi, onko jotain muuta kuin laukun pakkaaminen? Toivottavasti.

Kyllä minä ensisijaisesti haluaisin saada tämän toimimaan. Sitten mies tekee jotain väärin ja minä reagoin siihen väärin. Tai mies reagoi lapseen väärin ja minä reagoin mieheen väärin. Olen välillä aika turhautunut ja tunteet on välillä suhteettomankin suuria. Voihan se liittyä osaltaan myös kuormittavaan elämäntilanteeseen, että tunteet saa suhteettomia mittakaavoja. En minä miestä yksin syytä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ap näitten kielenkäytöstä välitä, kun et ole yksin asian kanssa. Mäkin käyttäydyn ja puhun huonosti poikaystävälle ja apua olen hakenut. Niihin käytökseen voi itse vaikuttaa eikä muut. Mitä haluat? Haluatko jatkaa samassa tilanteessa kuin ennen vai haluatko muutosta? Muutos syntyy sinusta.

Te ketkä haukkuvat toista kertoo on teilläkin ongelma, ja voin myöntää on minullakin siksi en häpeä myöntää että olen itsekin aiheuttanut ongelmia muillekin. Silti voi toisia kannustaa ja tukea muita, ja negatiivisuus tarttuu kaikkiin. Miettisitte mitä muille puhutte!

Ja ero, mitä järkeä karata ongelmia erolla? Se vaa pahentaa tilanneta.

Kiitos <3 Ehdottomasti haluan muutosta. Ja mielestäni ole aktiivisesti myös pyrkinyt siihen. Mutta korjattavaa on juu..

Ap

Hienoa ap että olet ajatellut ja myöntänyt ongelmasi. Sä pärjäät ja pääset käytöksestäsi yli, kun uskallat tarttuu niskasta kiinni haet apua. Mä voin luvata että sun olo helpottuu kun pääset purkamaan paineita ammattiauttajalle ja puhut sun henkilökohtaisista ongelmia, vaikka tulit tänne purkamaan ajatuksia löydät täältä muitakin jotka eivät ole "kivoja" kannustavia ihmisiä. Niiden puheet voit jättää omaan arvoon, kun ne haluavat takertuu sun heikkoihin kohtaan. Älä eroa, kun ero ei poista ongelmiasi tai teidän parisuhde ongelmia ja taakkoja. Puhuminen ja toimeenpide että haet apua ovat niitä oikeita tapoja millä pääset elämässäsi eteenpäin, ja tietty tukiverkosto on tärkeä. Muista et ole ongelmasi kanssa yksin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajatuksissasi, onko jotain muuta kuin laukun pakkaaminen? Toivottavasti.

Kyllä minä ensisijaisesti haluaisin saada tämän toimimaan. Sitten mies tekee jotain väärin ja minä reagoin siihen väärin. Tai mies reagoi lapseen väärin ja minä reagoin mieheen väärin. Olen välillä aika turhautunut ja tunteet on välillä suhteettomankin suuria. Voihan se liittyä osaltaan myös kuormittavaan elämäntilanteeseen, että tunteet saa suhteettomia mittakaavoja. En minä miestä yksin syytä.

Ap

Lue kommenttisi uudestaan niin näet ettet syytä ketään muuta paitsi miestäsi.

Hhaluat saada suhteen toimimaan, mutta mies tekee väärin ja sinä vain reagoit. Mies reagoi väärin lapseen, jolloin sinä taas vain reagoit.

Itsestäsi et löydä mitään syytä, selityksiä kylläkin turhautumisesta ja suurista tunteista, jotka tietty johtuvat kuormittavasta elämäntilanteesta (lue: mies).

Kyllä sinä syytät vain ja ainoastaan miestäsi samalla kun itse esitä uhria.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa nykyajan perussuhteelta, jossa kumpikaan ei osaa kommunioida rakentavasti ja miettiä ,mitä toinen peilaa itsessä, vaan syyttää siitä toista. Pariterapiaan, koska olette ilmeisesti jo niin syvällä suossa ja ette ymmärrä mistä parisuhteenne riidat johtuvat. 

Etkö ymmärrä lukemaasi vai etkö osaa asettua toisen ihmisen tilanteeseen, kun se on erilainen kuin omasi? Ap nimenomaan on katsonut peiliin. Mutta mies ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajatuksissasi, onko jotain muuta kuin laukun pakkaaminen? Toivottavasti.

Kyllä minä ensisijaisesti haluaisin saada tämän toimimaan. Sitten mies tekee jotain väärin ja minä reagoin siihen väärin. Tai mies reagoi lapseen väärin ja minä reagoin mieheen väärin. Olen välillä aika turhautunut ja tunteet on välillä suhteettomankin suuria. Voihan se liittyä osaltaan myös kuormittavaan elämäntilanteeseen, että tunteet saa suhteettomia mittakaavoja. En minä miestä yksin syytä.

Ap

Lue kommenttisi uudestaan niin näet ettet syytä ketään muuta paitsi miestäsi.

Hhaluat saada suhteen toimimaan, mutta mies tekee väärin ja sinä vain reagoit. Mies reagoi väärin lapseen, jolloin sinä taas vain reagoit.

Itsestäsi et löydä mitään syytä, selityksiä kylläkin turhautumisesta ja suurista tunteista, jotka tietty johtuvat kuormittavasta elämäntilanteesta (lue: mies).

Kyllä sinä syytät vain ja ainoastaan miestäsi samalla kun itse esitä uhria.

Puhuin tuossa niistä tilanteista milloin minulla se kiukku syntyy. Toisaalta sanoin että välillä se on suhteettomankin suurta, eli tarkoittaen että vika on minussa kun reagoin niin.

Eikä tämä tarkoita etteikö meidän suhteessa olisi muita osa-alueita, missä riita "lähtisi" minusta.

Ap

Käytätkö jotain aineita?

Myönnät itse ettei yhteiselo toimi. Et halua erota lasten takia.

Ristiriitaisia puheita.

Menneet asiat kaivertaa joten niitä ei ole selvitetty tai sitten ne ovat vain liikaa sinulle (selvitettyinäkin).

Lopeta kulissin ylläpitäminen ja tee teille kaikille palvelus. Eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sun lapset jo oireilee niin tarviiko tuota oikeesti ees kysyä? Eroa jo, ei teillä oo terveellinen ilmapiiri lapsille. Tuo selitys, että lasten takia ei voi erota on ihan paskaa. Kyllä voi, lapset kärsii paljon enemmän siitä että kotona on myrkyllinen ilma kuin siitä että on 2 onnellista vanhempaa eri osoitteissa. Ei ne oo niin rationaalisia että äiti on vihainen isille, vaan ne lapsetkin on varpaillaan ettei tilanne taas räjähdä.

Niin, eli lapsilta saa riistää isän, koska ämmä on raivohullu psyko, joka ei osaa hillitä itseään,

eikä osaa hoidattaa seonnutta pääkoppaansa kuntoon?

Sellaiset äitimyyytit heitit sitten kehiin. Tottakai skitso ämmä on hyvä vanhempi?

Missä sanottiin että lapsilta ollaan riistämässä isää?

Meidän tapauksessa mies vaan ei missään nimessä halua olla lähivanhempi. Eikä edes viikko-viikko isä. Kyllä siitä erosta on keskusteltu nääs.

Oikeastaan aloitus oli hyvä, tajusin että oma päänuppi ei ole lainkaan niin sekaisin kuin monella muulla. Vaikka huudan miehelleni riidan keskellä, ei tulisi mieleenkään puhua kenellekkään tähän sävyyn. Olette kauheita. Sairaita varmaan itsekin. Mutta ei ole voimia alkaa nyt miettimään teidän nuppien tilaa, joten vastaan vain asiallisiin kommentteihin jatkossa.

Ap

Koet olevasi vuoden äiti, vaikka olet jo vuosia pahoinpidellyt lapsiasi henkisesti?

Ja vika on miehessä, kun sinä olet hoidon tarpeessa?

Olet todella avun tarpeessa.

Ei kannata ap välittää näistä tollojen kommenteista. Et ole "psyko ämmä" etkä mitään muutakaan sen tapaista. Joskus ahdistuneisuus ja stressi purkautuu raivokohtauksina, jopa masennus purkautuu raivona joillain. Tarvitset keskusteluapua ja mielellään muutama käynti parisuhdeterapeutilla miehen kanssa.

Ja jos lapset näkevät riitatilanteen ,se kannattaa käydä heti juttelemalla läpi kun on rauhoituttu, ja selittää lapsentasoisesti.

Älä nyt soimaa itseäsi liikaa, vaan katse eteenpäin ja keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Ja lapsille paljon positiivisia hetkiä huonojen rinnalle.

Mikä näitä kommentoijia vaivaa? Ovat kuin aivottomat apinat, miten heittelevät "jätä se sika", "eroa" tms. Taitavat olla oman elämänsä ongelmaisia, jotka ovat yksin eron jälkeen.

Palstan "nainen on aina uhri"-ry on sitten poistattanut kaikki epämiellyttävät viesti ketjusta, ettei vain naisten uhriutuminen ja äitimyytti missään nimessä kärsisi. Hienoa työtä. Läpyläpy.

Katsokaa joskus sinne peiliin, pellet.

Vierailija kirjoitti:

Käytätkö jotain aineita?

Mikä muu sua vaivaa, paitsi junttius? Jos sulle ei tule muuta mieleen, niin toivotan sulle irrationaalisia leijuvia hetkiä, kun et edes googleta muuta ymmärtääksesi. Aihe, jos sua kivistää, aukene tänne.

Vierailija kirjoitti:

Palstan "nainen on aina uhri"-ry on sitten poistattanut kaikki epämiellyttävät viesti ketjusta, ettei vain naisten uhriutuminen ja äitimyytti missään nimessä kärsisi. Hienoa työtä. Läpyläpy.

Katsokaa joskus sinne peiliin, pellet.

Katso itse peiliin, miten liian paljon oma tuntemuksesi kertoo vain, että sun ajatuksissa on pieleenmennyt jopa lukutaito. Ap on katsonut peiliin, hällä on isompi muna ja viisaammat aivot kun sulla. Moni vanhempi ei osaa katsoa peiliin, ja siitä on tuloksena traumatisoituneet lapset. Sulle läpyläpylle turha selittää. Mieskin voi olla uhri, niinkun paljolti onkin suomalaisssa joissain perheissä, äidin halujen jatkeena. Ylläri?

Ei kannata ap välittää näistä tollojen kommenteista. Et ole "psyko ämmä" etkä mitään muutakaan sen tapaista. Joskus ahdistuneisuus ja stressi purkautuu raivokohtauksina, jopa masennus purkautuu raivona joillain. Tarvitset keskusteluapua ja mielellään muutama käynti parisuhdeterapeutilla miehen kanssa.

Ja jos lapset näkevät riitatilanteen ,se kannattaa käydä heti juttelemalla läpi kun on rauhoituttu, ja selittää lapsentasoisesti.

Älä nyt soimaa itseäsi liikaa, vaan katse eteenpäin ja keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Ja lapsille paljon positiivisia hetkiä huonojen rinnalle.[/quote]

Niin, selittää lapsentasoisesti: "Sori kun äitillä vähän taas vaihteeksi pimittää ja huuto raivoan isällenne, ei me silti erota, vaikka isi mokaa aika lailla."