Jani Toivola pitkälle sairaslomalle, mitä mieltä?
Syynä masennus ja uupumus. Ikävää, että on noin masentunut. Herää kuitenkin kysymys, että miksi piti hakea eduskuntaan, kun on vielä yh ja tiukilla oman kertomansa mukaan valmiiksikin...Vapaaehtoisesti kun siihen yksinhuoltajuuteenkin on lähdetty. Ehkä ei kannata uudelle kaudelle ainakaan hakea, vaan hommata säännöllisempi helppo päivätyö.
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Makaako kotona sairaana vai hengaako kahviloissa täydellämpalkalla. Joku Seiska voisi kertoa. Kaveri ollut jo puoli vuotta "sairaslomalla"
Tiedätkö mitä on masennus?
Ei silloin jäädä kotiin makaamaan jos pystyy menemään ihmisten ilmoille.
Itselläni 6 vuoden masennus, onneksi jo takana.
Välillä on päiviä että todellakin olin vain kotona tekemättä mitään, näkemättä ketään.
Parempina päivinä istuin juuri noissa mainitsemissasi kahviloissa kavereiden kanssa ja yksinkin.
Pahinta mitä itselleen voi tehdä on se että jää siksi kotiin kun siellä "pitää" olla kun on sairauslomalla.
Mä en ymmärrä tuollaisia hyväosaisia masentuneita. En kertakaikkiaan. Minusta se on vaan itsekkyyttä, laiskuutta ja huomion tavoittelua.
Ja sitten se lapsiparka. Minusta tässä keississä on hyvin tullut todistettua se, että ei lapsia homoille. Ei ne jaksa eikä kestä lasten kanssa olemista.
Minulle tulee mieleen ikävä kyllä tämä: Toivolan kaltaisten ihmisten masennukset tekevät hallaa niille oikeasti masentuneille, koska ihmiset ajattelevat että kaikki ovat niitä janitoivoloita ja valittavat turhasta. Pyydän anteeksi kun sanoin rumasti, enkä vähättele Toivolan sairauslomaa, mutta pelkäänpä että juuri näin se taas menee.
Olen itse masentunut, mutta häpeän sitä ja yritän salailla viimeiseen asti kaikilta. En vaan halua laiskurin ja turhanvalittajan leimaa, koska vie minun viimeiset itsetunnon rippeetkin pois ja samalla elämänhalun. Kukapa haluaisi olla elätti ja muiden armoilla? Siltä se tuntuu. Näin raaka yhteiskunnallinen ilmapiiri meillä on.
Vittu mitä saastaa ketju täynnä. Homovihaa ja sairaan ihmisen halveksuntaa. Ihmistä lyödään sen omalla lapsella. Parempipalkkainen ei voi sairastua. Aivan, aivan. Teidän läheisten elämän täytyy olla täyttä helvettiä kun te olette siinä seurana. Modet ei tee tälle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjanjulkkarit pitä äsopia etukäteen eli ei voi tietää voiko juuri silloin hyvin. Paitsi jos ei ole vakavasti masentunut ja tietää että voi joka päivä ihan hyvin.
Esim tämä. Miten on voinut lyödä päivämäärän lukkoon kuukauden ennen jos elää päivän kerrallaan?
https://fi-fi.facebook.com/events/1721672184829767/?acontext=%7B%22ref%…
Kirjanjulkkareihin aikoi tuon tapahtumasivun mukaan osallistua 5 ihmistä :( Ei ihmekään, jos pistää masentamaan
Ei tuo ollut kirjanjulkkarit vaan kirjaston järjestämä tilaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako muutkin vuoden sairasloman jos sanoo että masentaa.
Kyllä, jos lääkäri katsoo sen tarpeelliseksi. t. läheisen masennusta viereltä seurannut
Ja eduskunnan lääkärihän katsoo jos edustaja sitä pyytää. Oleellista on että Toivola ei näytä niin masentuneelta ettei voisi tehdä töitä. Vallankin kun hänen työnsä ei vaadi mitään. Ei tarvi kuin käydä työpaikalla.
Näetkö häntä useinkin muualla kuin lehtien palstoilla? Meinaan vaan, että jos et näe, väitteelläsi ei oikein ole perustetta. Katsos kun masennus on psyykkinen sairaus, se ei aiheuta aina ulkoisia oireita.
Toinen kysymys: Onko sinulla pitkäkin kokemus kansedustajan työstä? Niin, ei ole minullakaan, joten en voi työn vaativuutta arvioida.
Oletko tyhmä? Kansanedustajan työ on tasan niin vaativaa tai vaatimatonta mihin itse laittaa riman. Saa vaikka istua neljä vuotta snomatta sanaakaan jos niin haluaa. Eli miksi mies ei käy töissä edes istumassa?
Öö? Miksi olisi muka parempi käydä työpaikalla näyttäytymässä tekemättä mitään mielekästä kuin olla rehellisesti sairauslomalla?
Koska siitä maksetaan palkkaa ett äkäy työssä. Miksi nostaa palkkaa jos ei käy edes työpaikalla? Voisi Voisi käydä siellä juttelemassa työkavereille ja auttaisi pikkuasioissa mitä voi tehdä. Varmasti voisi tehdä paljonkin kun kerran pystyy juokseen erilaisissa tilaisuuksissa kuten mainostamassa omaa kirjaansa.
Tulen kysymään tuota sinulta sitten kun olet seuraavan kerran sairauslomalla esimerkiksi vatsataudin vuoksi. Tai jopa masennuksen vuoksi.
Jos on vakavasti masentunu ei voi viettää aikaa kahviloissa eikä kirjanjulkkareissa.
Onko sinulla laajakin kokemus masennuksesta? Vastauksistasi päätellen ei, koska et tiedä siihen usein kuuluvan erilaisia vaiheita. Joskus jaksaa paremmin, joskus huonommin. Suosittelen perehtymään sairauteen ennen kuin tulee kertomaan siitä näkemyksiään.
Kirjanjulkkarit pitä äsopia etukäteen eli ei voi tietää voiko juuri silloin hyvin. Paitsi jos ei ole vakavasti masentunut ja tietää että voi joka päivä ihan hyvin.
Esim tämä. Miten on voinut lyödä päivämäärän lukkoon kuukauden ennen jos elää päivän kerrallaan?
https://fi-fi.facebook.com/events/1721672184829767/?acontext=%7B%22ref%…
Kirjanjulkkareihin aikoi tuon tapahtumasivun mukaan osallistua 5 ihmistä :( Ei ihmekään, jos pistää masentamaan
Ei tuo ollut kirjanjulkkarit, vaan kirjaston järjestämä tilaisuus.
Käsi ylös, ketkä voivat lomalla ollessaan vain päättää, ettei huvita käydä töissä seuraavaan puoleen vuoteen, ja sitten vain hakea lääkäriltä paperin, jonka ansiosta ei tarvitse mennä töihin puoleen vuoteen?
Ei meillä taviksilla vaan ole noin hyviä lääkäreitä. Onko Toivola ideologisesti masentunut?
Monet työterveyslääkärit ei kirjoita saikkea masennuksesta tai burn-outista kärsiville. Ei se oo mikään sairaus.
Mitä toi surkimus on politiikassa saanut aikaan? Jokaisessa jutussa, joka hänestä on kirjoitettu, käsitellään vaan tätä homo-adoptio-masennus-asiaa eikä mitään muuta! Eli mistä "työstä" se aina jää kuukausien saikulle? Kaiken huippu se, että jätkä on lomailemassa, kun yhtäkkiä saa burn-outin (ja ties kuinka monetta kertaa). Mitään alan koulutusta ei ole, joten tanssijasta poliitikoksi hyppääminen vaavii valtavasti tiedonhankintaa ja -omaksuntaa. Ei se kaikilta vaan onnistu, ja tänkin sankarin olisi eka saikusta pitänyt tajuta jättää politiikka osaavimmille ja paksunahkaisimmille.
Jotkut teistä vois pitää omat ajatuksensa siellä pään sisällä. Väittäsin ettei ykskään teistä paskan puhujista tunne Jania millään tasolla joten toi arvostelu yms. alkaa tässä pikkuhiljaa ketuttamaan kun näitä luen.
Seiska oli Kaunista kuva nykyisessä kondiksessa. On mies oikeasti ihan sairaan oloinen. Itse ainakin pelästyisin jos sattuisi tulemaan vastaan. Toivola on jo niin tuttu kasvo sairautensa kanssa, että voi olla vaikeaa löytää töitä.
Mikä syy sillä on saikutella? Ihonvärik.ö?
Samaa ihmettelin minäkin. Pitäisikö jonkun sairauslomasta olla jotain mieltä? No ei! Lääkärihän sen s-loman kirjoittaa ja niillä mennään. S-loma on työntekijän ja lääkärin välinen juttu eikä edes työnantajalla ole oikeutta saada tietää diagnoosia/syytä lomaan. Jani nyt itse julkisesti ilmoitti asiasta eikä siihen ole meistä kellään nokan koputtamista. Toivotaan pikaista toipumista.
Mitä mieltä ap olisit, jos sinulle määrättyä s-lomaa työkaverit, naapurit ja kylänmiehet kelaisivat ja pähkäisivät? Mitä se muille kuuluu?!