Yksinäiset pienten vauvojen äidit

Onko täällä muita, vai onko kaikilla paljon ystäviä ja mammaäitejä jakamaan arkea kahvitellen?

Olen niin väsynyt ja koen, etten jaksa edes vauvalleni jutella jatkuvasti. En ole saanut hoitoapua mistään, sillä vanhemmat asuvat niin kaukana. Lähin ystävä kaikkosi raskauteni myötä. Toiset kaverit asuvat monen sadan kilometrin päässä, joilla vauva, ja heitä näkee kerran parissa vuodessa, jos silloinkaan. Ja sitten kotipuolessa valitetaan, kun ei tulla siellä tarpeeksi usein käymään. Noh. Kiva ajaa monta sataa kilometriä ja olla yksi yö perillä ja vierailla kahdessa eri paikassa, joiden välillä on yli tunnin ajomatka vielä kaiken päälle. Ja sitten jos käydään toisessa paikassa enemmän yötä, niin siitäkin paha mieli toisille ja nurinaa tiedossa.

Meillä ei ole käynyt ketään juuri ketään. Ainoa tukeni täällä on mieheni. Viimeksi omaa aikaa ollut joululomalla vajaa tunti ulkoillen. Eipäs. Oli viime vierailukerralla toinen vajaa tunti ulkoillen. Vanhempani käyvät täällä usein, mutta heillä myös niin pitkä matka, että ehtivät juoda kahvit ja istua pari tuntia ja saman tien kotiinpaluu. He jaksavat soittaa minulle usein, mikä piristää paljon, mutta välillä tuntuu, etten jaksa heidänkään puheluihin enää vastata. Itse käymme kotipuolessa kerran-kaksi kuukaudessa, mutta sekin menee molempien lapsuudenkodeissa käymiseen eli aikaa rauhoittumiseen ei jää ollenkaan.

Anteeksi avautuminen. Olen vain niin väsynyt yksinäisyyden tunteeseen. Kerhoihin en pääse helposti, sillä asumme kaukana palveluista. Kaverit jäi saamatta, kun ei jaksettu ryypätä tarpeeksi usein opiskelubileissä muiden kanssa. Satuttiin molemmat nimittäin semmoseen ikäluokkaan aikanaan, että mitään muuta ei ollut tarjolla kuin biletys. Ja samalla alalla ollaan, tosin sillä erolla, että itse olen työtön tällä hetkellä -kaiken kukkuraksi!

Tässäpä sitä sitten ollaan. Yksinäisenä, väsyneenä. Ja ikää molemmilla jo 32 vuotta, jolloin luulisi jo olevan terästä. Huoh.