Ajatteletko sinä, että tukiverkoston puuttuminen on henkilöstä itsestään kiinni?

Jos tukiverkostoa ei ole ollut lapsen syntymästä saakka, kynnys " luopua" hänestä edes hetkeksi aikaa vaikeutuu vaikeutumistaan ajan kuluessa. Tuntuu, että ainoastaan itse tai sitten vain se paras ystävä " osaa" hoitaa minun lastani tarpeeksi hyvin.



Näin ollen vaikka tilaisuus tulisikin, sitä ei ehkä uskalleta ottaa vastaan... eli karrikoituna tukiverkoston puute onkin vain tekosyy sille, että ripustautuu lapseensa/lapsiinsa eikä todellisuudessa edes halua tai uskalla olla heistä erossa hetkeäkään.



(Ja tämä sitten ei taas päde kaikkiin, mutta lienee myös tällaisia tapauksia)

Vierailija:

että vievät lapsiaan usein hoitoon (kenties aika vieraillekin)! En ole koskaan tavannut saamatonta tukiverkotonta ihmistä! Olisihan se aika hassu ajatuskin olla saamaton jos ei kerta apua mistää saa!

Kuinka jotain jolla ilmeisesti on hyvä tilanne tukiverkon suhteen jaksaa olla tästä asiasta näin tohkeissaan ja moittia tukiverkottomia!?

Vastaus: huono omatunto tai kateus reippaisiin ja onnellisiin perheisiin joissa kaikki tehdään yhdessä ja perhe toimii loistavasti!

No olipas tuo epäjohdonmukaista tekstiä :O

Ensinnäkään itse en ole huomannut moitetta, vaan vastauksia ap:n esittämään suoraan kysymykseen. Jos sen haluaa tulkita moitteeksi, niin sille ei tietysti voi mitään.

Ja toiseksi: mitä tarkoitat tuolla kateudella? Siis eikö tässä juuri ollut kyse siitä, että toiset ovat tuskaisia kun heillä ei ole tukiverkkoa? Kuitenkin sinä nyt tuot esille, että tukiverkko onkin ihan turha ja oikeastaan he, joilla sellainen on ovatkin onnettomia - ihanne on perhe, jossa kaikki tehdään aina yhdessä (ja perhe toimii silloin loistavasti)

Siis jos olet sitä mieltä, että tukiverkko on tarpeeton ja suorastaan vahingollinen onnelliselle perhe-elämälle, niin nauti hyvänen aika sitten siitä, ettet koskaan vie lapsia hoitoon ja olet heidän kanssaan 24/7.

Minä vain käsitin, että aika moni kaipaisi sitä omaakin aikaa välillä - sinun mielestäsi sellainen kuitenkin on väärin ja täytyy potea huonoa omaatuntoa, jos käy miehen kanssa joskus kaksin elokuvissa...

mutta ei se ole mikään tekosyy, kuten joku väitti, vaan ihan vaan seurausta tilanteesta, jolle ei ole voinut mitään.

Jos vaikka isovanhemmat meillä pyytäisivät lapset viikonlopuksi luokseen, niin kyllä minun olisi todella vaikea jättää lapsista pienimpiä mummolle ja papalle, he kun eivät ole kertaakaan hoitaneet lapsiamme edes päivällä. Meidän 3v ja 5-vuotiaskaan kun eivät ole koskaan olleet erossa yötä äidistään tai isästään, niin kyllä se varmasti olisi vaikeaa vanhemmille. Sellaiset ihmiset, joilla on mahdollisuus hoitoapuun, tottuvat siihen, että lapseet eivät ole kotona ja lapsetkin tottuvat vieraisiin aikuisiin, mutta ehkä heidän on vaikea ymmärtää sellaisia, joilla ei ole koskaan tällaiseen mahdollisuuksia.

Meillä tukiverkosto on vaan tuossa ihan vaikken mitään tekisi. Vanhempamme ja sisaruksemme vaan sattuvat asumaan lähellä, heitä on jo sen verran, etti muita kovin tarvitse, mutta muitakin on. Sillä lailla tietysti voi itse vaikuttaa, että jos ihan karmeaksi heittäytyisin niin varmaan kaikkoaisivat.

puhuu näistä jotka käy joka tukiverkottomien vertaisketjuissa hirnumassa, että oma moka kun ei ole ketään. Ymmärrettekö että se saattaa vaikka sattua jos omat vanhemmat ovat nuorena kuolleet ja miehen vanhemmat ovat alkoholisteja, ettäsekö on meidän vika!?



Yhdeeäkin ketjussa, eräs oikein keuli, että juu, on se IHAN sama mihin ne lapset laittaa, jos vapaata haluaa, EI, EI se vaan ole!



Vapaa-aika ja parisuhdeaika on IHANA asia, mutta kaikilla ei ole siihen yhtä hyviä mahdollisuuksia, eikös vaan!? Miksi pitää VITTUILLA asiasta joka kenties on aika kipeä? Ei pysty ymmärtämään!

eli jos on totaalisen pulassa jonkun käytännön asian suhteen tai aivan uupunut, niin tukiverkosto auttaa silloin. Yleensä kai tämä tarkoittaa isovanhempia, ja on sääli, että heistä useatkaan eivät voi auttaa, vaikka olisivat terveitä, hyväkuntoisia ja vailla mitään tekemistä.

ilmankos ei tukiverkostoa ole.

Onhan meillä tukiverkostoa toki, mutta ei sellaista tiivistä kuin sukulaiset ja vanhemmat yleensä ovat. Tukiverkostomme koostuu naapureista, ystävistä (jotka useat samassa tilanteessa) ja kunnan työntekijöistä.



Nyt kun tarkemmin ajattelen niin kyllähän sen hyvän tukiverkoston puuttuminen on myös itseaiheutettua mutta en siitä itseäni syyllistä. Kyllähän tukiverkostoa olisi, jos muuttaisin takaisin kotipaikkakunnalleni työttömäksi pieneen pitäjään. Siellä olisi lastenhoitoapua, mutta sitten joku syyllistäisi kun eläisin yhteiskunnan varoilla työttömänä :)

minulla ei ole koskaan ollut sukulaisista lastenhoitoapua. Sain esikoiseni, vanhempieni ensimmäisen lapsenlapsen parikymppisenä, äitini oli silloin 45-vuotias. Kertaakaan ei ole lasta hoitanut.

Meillä on ihan sama, asutaanko naapurissa vai miten kaukana kaikista isovanhemmista, minkäänlaista henkistä tukea tai konkreettista apua eivät anna. Ovat sen jo aika päivää sitten ilmoittaneet, että auttaa eivät aio!

Luulen, että sellaiset joilla itsellään on lastenhoitoapua helposti syyllistävät meitä, joilla sitä ei ole. Kyllä sitä joskus tarvii edes tunniksi tai kahdeksi.

Mutta sellaista tukea on, että pääsen juttelemaan iltalenkille ystävän kanssa ja kertomaan patoutumat. Se on ihanaa. Lastenhoitoapua tarvitsisin silti silloin tällöin ja kyllä se harmittaa ettei sellaista löydy. Nytkin tarttisin jonkun ottamaan lapset vaikka neljäksi tunniksi, jotta voisin remontoida keittiön loppuun. Kun lapset ovat illalla menneet nukkumaan ei täällä saa enää vasaroida etteivät naapurit häiriinny...näin meillä tällä hetkellä.

kaikesta huolimatta on vauvakuume taas päällä ja kolmannesta haaveilen onnellisena. Silti toivoisin, että isovanhemmat näkisivät lastenlastensa varttuvan.

Vierailija:

Onhan meillä tukiverkostoa toki, mutta ei sellaista tiivistä kuin sukulaiset ja vanhemmat yleensä ovat. Tukiverkostomme koostuu naapureista, ystävistä (jotka useat samassa tilanteessa) ja kunnan työntekijöistä.

Nyt kun tarkemmin ajattelen niin kyllähän sen hyvän tukiverkoston puuttuminen on myös itseaiheutettua mutta en siitä itseäni syyllistä. Kyllähän tukiverkostoa olisi, jos muuttaisin takaisin kotipaikkakunnalleni työttömäksi pieneen pitäjään. Siellä olisi lastenhoitoapua, mutta sitten joku syyllistäisi kun eläisin yhteiskunnan varoilla työttömänä :)

jos sukulaisia ei kiinnosta, niin siihen on mahdotonta vaikuttaa. Ainakin meillä on niinpäin, että minun odotetaan aina auttavan, mutta kenenkään muun sukulaisen ei tarvitse auttaa minua vaikka mikä olisi.

Ystäviltä saa kyllä tukea ja keskustelukumppanuutta, mutta lastenhoitoapua heiltä ei saa.

Surullista, että teillä on noin...Toivottavasti et itse halua tuollaista mallia omille lapsillesi..

Vierailija:

Meillä on ihan sama, asutaanko naapurissa vai miten kaukana kaikista isovanhemmista, minkäänlaista henkistä tukea tai konkreettista apua eivät anna. Ovat sen jo aika päivää sitten ilmoittaneet, että auttaa eivät aio!

Eri ihmisten elämät menee niin erilailla.



Ja jotkut ovat lisäksi ihan liian kainoja pyytääkseen apua muilta.



Ja sitten joillain on niin idiotteja tuttavia, että voivat periaatteessa auttaa, mutta jotenkin kummallisesti aina kun pitäisi auttaa, niin heillä on jotain muuta eikä se sovikaan...

esim. eivät suostu kuitenkaan ottamaan mitään apua vastaan, niin joo, peiliin voisi katsoa.

No, tietyissä tapauksissa toki mahdollista...mutta kuvittelisin että aika harvinaista noin päin.



Meillä ei ole tukiverkostossa ketään. Ei isovanhempia, muita sukulaisia, naapureita tai ystäviä. Asumme olosuhteiden pakosta kaukana sukulaisista. Ystäviä ei ole, naapureita emme tunne.

Jotkut valittavat, että sukulaiset asuvat kaukana. Miksi ette muuta lähemmäs?? Kauempana asuessa saatte varmaan enemmän rahaa, mutta elämässä täytyy tehdä valintoja. Te olette valinneet muuttamisen työn tms. perässä ja se on ollut oma päätöksenne.



Jotkut valittavat, että ystävät eivät suostu hoitamaan. Hoidatteko te ystävien lapsia? Usein kuulee myös sanottavan, että ystävät eivät voi hoitaa, sillä he ovat työssäkäyviä ja heilläkin on pieniä lapsia. He eivät voi hoitaa, vai te ette ole kysyneet voisivatko hoitaa? Ehdota joskus, että alatte vaikka kerran kuussa hoitamaan toistenne lapsia vuorotellen. Ei pitäisi olla liian raskasta kenellekään. Jos yksi ei suostu, kysy toiselta. Muistakaa, että jos tahtoo saada, pitää myös antaa.

Elämä on riepotellut niin, että tukiverkostoa ei ole koska se on kuollut. Minulla ei ole siis vanhempia, isovanhempia tai sisaruksia. Ne sukulaiset joita vielä on, asuvat lähimmätkin yli 300km päässä.



Ystäviä minulla on, mutta en oikein osaa pyytää heiltä lastenhoitoapua, koska se ei tunnu hyvältä. Ystävilläni se tukiverkosto koostuu suvusta eivätkä he halua minun ottavan paineita siitä, että hoitaisin vastavuoroisesti heidän lapsiaan.



Parhailla ystävilläni on molemmilla lapsia, toisella 4 ja toisella 3. Ei tule heti mieleen kysyä, että ottaisivatko he lapseni hoitoon tai yökylään.



Miehelläni on vanhemmat elossa, äiti sairastaa ms-tautia ja isä on selkärikkoinen. Miehen sisko taas ei ole osoittauttanut kiinnostusta tukiverkkoon kuulumisesta, päinvastoin.



Olen ollut välillä todella rikki, äärettömän väsynyt, mutta tähän saakka ollaan selvitty. Rakastan miestäni ja lapsiani yli kaiken, mutta kaipaan silti jotain joka olisi lapsistani kiinnostunut ja osoittaisi välittävänsä meistä kaikista.