Miten kestätte murkun ilkeyden?

Teini-ikäisen kuuluukin olla hankala. Tuo vaihe menee ohi. Oma poika oli samanlainen 16 - 17-vuotiaana  ja kuittaili milloin mistäkin. Olen itse suuttuneena todella paha suustani ja välillä oli tekemistä, etten antanut takaisin samalla mitalla.

Yleensä käskin poistumaan omaan huoneeseensa ja miettimään, miltä tuntuisi, jos hänelle sanottaisiin yhtä pahasti. Oikein veemäisestä käytöksestä napsahti jonkinlainen sanktio. Konfiskoin muun muassa pelikoneen tai katkaisin nettiyhteyden tai koko sähkövirran.

Kellepä muulle sitä nuori ihminen vinoilee, ellei ihmiselle, jolle uskaltaa? Ketään niin kaikkitietävää ei olekaan kuin tuon ikäinen. Jos ihminen ei käy läpi murrosiän kuohuntaa edessä saattaa olla ongelmia myöhemmin aikuistumisvaiheessa.

Ei tuota vaihetta kestä kuin pari vuotta. Koulu menee hyvin eikä hän ilmeisesti hillu perjantaipussin kanssa kaupungilla, joten ei muuta kuin kärsivällisyyttä. Sitä paitsi: saat sinäkin suuttua.

Mä olen isä ja niin paha suustani ettei teinitkään kestä. Omat lapset ei ole vuosiin edes yrittäneet, ne tietää miten siinä käy. lasten opettaja meni heti puihin kun kävin vanhempien illassa. Ei mielestäni ole pahasti sanottu kun kehoitin opettajaa olemaan aikuinen.

Pystyn kiroilematta saamaan suunnilleen kaikki noloksi. Kaikki jotka mut tuntee tietää tämän. Lasten kaveritkin tietää kun yhtä niistä syyllistettin ilman aihetta. Kävin sanomassa niin vaikutti. Mä olen periaatteessa ystävällinen ja pinnakin on aika saamarin pitkä. Turpavärkki on öbaut sinistä salamaa nopeampi. Lisäksi mun olemus on sellainen ettei kukaan halua alkaa kokeilemaan.

Ilmeisesti olen turvallinen aikuinen kun muutkin kuin omat lapset ovat hakeneet minusta suojaa.

Sitä kyllä saa eikä se maksa mitään. Mä olen sellainnen jätkä/mies jota poliisitkin kohtelee kunnioittavasti.

Olen itse kiltti ja tasan vaadin jokaiselta vastaa käytöstä .

Uskoakseni ei läträä viinan kanssa eikä tupakoi, mikä on tosi hyvä. Annetaan kyllä hänen olla rauhassa omassa huoneessaan. Yleensä käyn aamuisin kuitenkin sanomassa huomenta senkin uhalla että saan paskaa niskaan. Se on meidän päivän "keskustelu". Koko ajan on enempi vaan jätetty rauhaan.

Ehkä mun on siksi vaikeaa tän asian kanssa kun itse jouduin tuossa iässä ottaan jo tosi paljon vastuuta. En voinut kapinoida tuolla lailla ja oon ihan sormi suussa välillä. Nostan hattua teille jotka kestätte coolisti läpi murkkumyrskyjen.

Yksi ammattiauttaja kyllä lohdutti että niin kauan kuin räyhää on asiat ok. Sitten kun ei reagoi enää mitenkään, on jo tosi huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Isoveli kyllä lohdutti mua että murkkuikäiset on kuulemma tutkimusten mukaan henkisesti samalla tasolla kuin mieleltään järkkyneet aikuiset. Aivot on semmosessa myllerryksessä ja hormonit sekaisin.

Kerro isoveljelle sellaisia terveisiä, että hänen lohdutuksensa lohdutti minuakin. Minun läheiseni on se mieleltään järkkynyt aikuinen. Ja ketjua lukiessa ajattelin, että kaikki sopii ihan yhtä lailla minuun ja siihen läheiseeni. Kohtelee minua aivan teinityylillä eli raivoaa. Ja samaan aikaan luottaa minuun eniten maailmassa. Hyvä huomio teidän isoveljeltä tuo, että jos minusta välillä tuntuukin tämän aikuisen ihmisen kanssa kuin olisi teinin kanssa tekemisissä, niin se johtuu varmaan siitä, että tutkimuksen mukaankin hän on henkisesti teinin kanssa samalla tasolla.

Oma äiti toimi pikkuveljeni kanssa niin, että he alkoivat käymään yhdessä salilla. Turha energia purkautui, ja tavallaan siinä kuitenkin läheni kun oli jotain yhteistä. Ja monelle tuonikäiselle nuorelle voi olla ihan kivakin vähän rakentaa lihasmassaa

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäisen kuuluukin olla hankala. Tuo vaihe menee ohi. Oma poika oli samanlainen 16 - 17-vuotiaana  ja kuittaili milloin mistäkin. Olen itse suuttuneena todella paha suustani ja välillä oli tekemistä, etten antanut takaisin samalla mitalla.

Yleensä käskin poistumaan omaan huoneeseensa ja miettimään, miltä tuntuisi, jos hänelle sanottaisiin yhtä pahasti. Oikein veemäisestä käytöksestä napsahti jonkinlainen sanktio. Konfiskoin muun muassa pelikoneen tai katkaisin nettiyhteyden tai koko sähkövirran.

Kellepä muulle sitä nuori ihminen vinoilee, ellei ihmiselle, jolle uskaltaa? Ketään niin kaikkitietävää ei olekaan kuin tuon ikäinen. Jos ihminen ei käy läpi murrosiän kuohuntaa edessä saattaa olla ongelmia myöhemmin aikuistumisvaiheessa.

Ei tuota vaihetta kestä kuin pari vuotta. Koulu menee hyvin eikä hän ilmeisesti hillu perjantaipussin kanssa kaupungilla, joten ei muuta kuin kärsivällisyyttä. Sitä paitsi: saat sinäkin suuttua.

Milloin lapsen ei kuulu olla hankala?

Vauvan kuuluu itkeä tarpeidensa perään ja vaatia jatkuvaa hoitoa. Taaperoiden kuuluu kiukutella uhmailla. Koulunsa aloittavan kuuluu kiukutella muutoksien vuoksi. Olisko siinä luokkien 2-6 välissä vähän helpompaa? Murrosikäisen 12-14v kuuluu olla hankala kiukuttelija. Teini-ikäisen 15-17v pitää kuittailla ja vtuilla minkä kerkeää.

Että sellaista sen lapsen elämä on.

Jätä se vaan rauhaan. Luultavasti osaa pitää itsensä hengissä jo tossa vaiheessa. Itse tuon ikäisenä olin sen verran onnellisessa asemassa, että asuin lähes yksin. Porukat oli eronnut ja asuin tosiaan äidin kanssa joka oli paljon töissä ja sitten jossa vaiheessa löysi uuden miehen kenen luona sitten vietti aikaa, jolloin koko kämppä oli mun omassa käytössä. Rahaa sain porukoilta pari kertaa kuussa jolla sitten ostin ruokaa itselleni.

Itsekin muistan muutamaan otteeseen raivaireista kärsineeni teininä, mutta kun sain olla omissa oloissa niin ei ollut ketään kenelle raivota. Ja nyt on ihan hyvät suhteet äitini kanssa.

Muistaakseni se on ihan tutkittu asia, että teineillä ei tosiaan empatiakykyä ole. Tai se on samalla tasolla kuin sosiopaateilla. Joten anna sen tehdä mitä lystää ja venaa, että sillä alkaa taas järki kulkea.

Sitten ku se suuntaa armeijaan niin voi vinkata, että olisko aika lähtee vetämään. Itse kanssa muutin pois kotoa ja toiselle paikkakunnalle armeijan jälkeen kun äiti ilmoitti, että se pistää nykyisen kämpän vuokralle ja muuttaa yhteen miesystävänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

16vee poika on tosi ilkeä ja teräväkielinen. Tuntuu että empatiakykyä ei ole enää yhtään. Ylimielinen, näsäviisas, kaikkitietävä komentelija. Olen kyllä itsekin sanonut monesti pahasti, kun menee hermot. Nyt tuntuu että en enää jaksa. On käyty nuorisopsykiatrian polillakin muutamaan otteeseen muttei siitä ollut mitään hyötyä. Pojan mielestä kaikki muu on hyvin mutta minä olen mulkku. Isä asuu kauempana ja pääsee kuin koira veräjästä. Olen ehdottanut että poika muuttaisi isän luo, kun kerran vihaa minua enkä usko että hänelläkään on kotona hyvä olla. Mutta sekään ei passaa.

Olen ihan maassa. Voimat on loppu totaalisesti. Mihin katosi se fiksu ja ihana lapsi?

Kuulostaa ihan av-mammalta. Millainen äiti, sellainen lapsi.

Ei teinin loukkaavaa käytöstä pidä sallia. Tunteita tulee ja sisällä myrskyää, mutta ei se oikeuta haukkumaan vanhempia ja sisaruksia. Kunnioitus tulee säilyttää ja ihmisarvo kuuluu jokaiselle. Teini-ikä ei ole mikään vapaudu vastuusta-kausi.

Ylilyöntejä tulee teinille enemmän ja vähemmän, mutta niistä keskustellaan, että omia tunteita ei siirretä mätkimällä suullisesti syyttömiä. Tunnistetaan tunteita ja etsitään toinen tie purkaa ne ja anteeksipyyntövelvollisuus pysyy aina.

Muistan jonkun Sinkkosen haastattelun, jossa totesi samansuuntaista kuin itse olin ajatellut. Eihän kukaan anna 5veen huudella pää punaisena haista vittua, vaan vaaditaan tapoja ja kunnioitusta muita kohtaan, miksi siis pitäisi sallia se 15veelle, joka tietää elämästä ja käyttäytymistä enemmän kuin pikkulapsi.

Tsemppiä ap!

Tunteita saa olla, mutta kyllä murkullakin pitää olla rajat. Äitiä eikä ketään muutakaan ei nimitellä rumilla sanoilla, ja siihen ehdoton raja. Muuten lähtee kaikki etuudet rahasta ja nettiyhteydestä lähtien. Jos sallit kotona tuollaisen, lapsi oppii ihan vääriä malleja muuhunkin elämään.

Rupeat kato marttyyriksi itket tekoitkua vuolaasti ja uhkaat itsemurhalla jos tämä ei lopu.

Murkkujen ilkeys ja tympeys on vain luonnon tapa varmistaa, että vanhemmat älyävät potkaista jälkikasvun kovaan ja kylmään maailmaan ilman sen kummempia huono-omatuntoja. Niin on ollut ja niin on aina oleva. Sitten on rtietysti näitä luonnottomia kaikenkestäviä ja kaiken nieleviä tossukoita, joiden nurkissa nuhjaa jopa 40-vuotiaita kermaperseprinssejä ja -prinsessoja.

En tiedä muuten ketään, joka pitäisi murrosikäisistä. Ei ne itsekään pidä itsestään. Ja se näkyy ja kuuluu.

Miten kestätte murkun ilkeyden?

Tässä on erinomainen tuote, joka auttaa ilkeiden murkkujen kanssa:

http://www.homedepot.com/catalog/productImages/1000/45/45dfa0bb-725d-44…

Italialaisten peräkammarinpoikien olisi pitänyt vttuilla vanhuksille hieman enemmän, niin nyt olisi omat pelit ja vehkeet ja oma tahto.

Tosta "mulkku" sanasta. Se on ihan normaali teinien käyttämä sana ja tarkottaa "tyhmä" tai "epäreilu". Älä ota mitenkään ittees. 

t. 18-vuotias, joka vielä parivuotta sitten haukkui joka perheenjäsentään, opettajaansa tai muuten vaan ärsyttävää ihmistä mulkuksi. 

Mieti onko mahdollista, että poika on vähän yksinäinen. Jos on enimmän aikaa yksin huoneessaan, niin yksinäistähän se on. Hyvä kun on kavereita, ja heidän luokseen lähtee hymyillen. Ehkä ei saa kavereiden seuraa riittävästi, jos vaikka kavereilla on muita kavereita, joiden kanssa viettävät enemmän aikaa ja poikasi kanssa vain vähemmän. Kyllähän yksinäisyys pistää vihaksi tuossa iässä.

Sun täytyy yrittää vaan sietää poikasi käyttäytymistä. Hänellä on tällä hetkellä todella raskasta ja pahin teinivaihe menossa. Voi myös olla, että häntä kiusataan koulussa ja hän purkaa pahaa oloansa sinuun joka purkautuu huonona käytöksenä sinua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Rupeat kato marttyyriksi itket tekoitkua vuolaasti ja uhkaat itsemurhalla jos tämä ei lopu.

:D

Ei sais nauraa mut nauratti silti :D (tuollaisia ihmisiä on oikeastikin olemassa, valitettavasti)

Lämmin halaus sulle, ap! Tämä on juuri näin myös meillä. Kaksi teinipoikaa omistaa maailmaa minkä kerkiää, kielenkannat on terävät ja muuten vaan ei tyydytä vap.eht. mihinkään. Keskustelut on joo "keskusteluita". Pienenä oli tosi ihania juttuhetkiä! Niitä mäkin kaipaan. Tartun kuin olkeen noihin kommentteihin, et kyllä se oikea minä sieltä nousee kuin feenix tuhkasta. Koitamme parhaamme, väsymme, nousemme taas. Sanon aina välillä, että ovat rakkaita. Ehkä joku päivä saan itekin kuulla jotain kivaa, muuta kuin mitätöintiä. Joku kommentoi täällä, että ei pidä sallia tuollaista käytöstä. Voi kuule, sanon hänelle, että hän tuskin on ollut ikinä kovin vaikean murkun kanssa tekemisissä. Ap, kyllä me jaksetaan! Sinä myös. Kauhotaan eteen päin vaan. Päivä paistaa vielä, ja lapset on silti niin rakkaita, vaikka ovat totaalisen kaameita tuossa iässä. Rakkaimmalleen ne räyhää.

*ryhdytä