Korviani myöten ihastunut 22 vuotta nuorempaan naiseen. Kannattaako edes yrittää?
Tapaan häntä tällä hetkellä aika säännöllisesti työni puolesta, mutta pian yhteistyömme loppuu.
En tiedä yhtään mitä hän ajattelee minusta, enkä itsekään ole tuonut ajatuksiani mitenkään julki, mutta luulisin hänen huomamneräen, että olen kiinnostunut.
Vinkkejä?
Kommentit (30)
Tee jotain, ettei tarvii tänne palstalle jäädä haikailemaan tämän rakkauden perään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi tai loppuelämäksi.
Näitä iänkaikkisia ikään liittyviä aloituksia. On setämiestä, puumaa ja mitä ihmeellisimpiä termejä. Kun puhutaan rakkaudesta, ei puhuta iästä. Onhan siinä ties mitä riskejä: ero kokemusmaailmassa. Ei koko maailma ole yksi suuri ' pano ', niillä ei ole mitään merkitystä. Usein ei toimi ja ole tasa-arvoinen kunnioittava suhde, mutta voi olla. Miksei?
Jos ette ole pitkään tekemisissä siinähän on helppo tehdä aloite,pakeista ei tulisi pitkää piinaa.
Go for it, koska miksipä ei. Et menetä mitään, jos yhteistyö on muutenkin jo lopuillaan.
Riippuu hieman onko tuo 22 vuotta nuorempi nainen esimerkiksi 40 vaiko 18.
Ensimmäisessä saattaa olla mahdollisuuksia, mutta jälkimmäisen säikytät taatusti pois, ihan sama mitä teet.
Tuo on taas se lesbo provo. Tuommosen nyt keksi ja kaikki ottaa todesta.
Tuo on taas se provo lesbo. Tuollaisen jutun sitten nyt kehitti.
Jotkut naiset voi pitää ikäisiään miehiä liian kakaroina ja haluavat siksi vanhemman miehen. Plussaa voisi olla myös se, että vanhempi mies kenties olisi parempi rakastaja ja taloudellinen tilanne olisi vakaampi kuin nuoremmalla miehellä.
Itse olen parikymppisestä asti tykännyt eniten miehistä, jotka ovat 35-45-vuotiaita ja seurustellut vain lukiossa oman ikäisen pojan kanssa.
Mahkut voisi olla, jos tosiaan olet hyvässä kunnossa ja kivan näköinen, oma tukka ja hampaat, hyväkäytöksinen, mukava, huumorintajuinen jne.
En halua lähtökohtaisesti itseäni nuorempaa naista. Enkä ole aiemmin ollut edes kiinnostunut itseäni nuoremmista. Tässä naisessa vain on sitä jotain :) ap