Lue keskustelun säännöt.
Paniikkihäiriö ja siitä kertominen esimiehelle
Paniikkihörhö
31.01.2017 |
Mulla on nyt viimeisen puolen vuoden aikana tullut useita paniikki-/ ahdistuskohtauksia. Viime vuoden lopussa hakeuduin työterveyden kautta lääkäriin ja mulle määrättiin lääkitys ja sain kontaktin mielenterveystoimistoon, missä olen käynyt depressiohoitajan vastaanotolla. En ole masentunut, vaikka tokihan tilanne mielialaani jonkin verran on vaikuttanut. Piakkoin on tulossa hoitoneuvottelu lääkärin kanssa ja se varmaan sitten alkaa diagnooseja tekemään.
No anyways, olen työelämässä ja sairaus ei ole vaikuttanut työkykyyni ja kohtauksia saan yleensä iltaisin tai kun olen yksin. Silloin otan rauhoittavaa lääkettä ja teen hengitysharjoituksia ja kohtaukset menevät ohi. Paniikkiin ei siis olekaan mitenkään hallitseva tai invalidisoiva, enkä ole joutunut olemaan poissa työstä sen takia.
Haluaisin kuitenkin kertoa tilanteesta esimiehelle, sillä keväällä on tulossa koulutus, jonne minun pitäisi ottaa muutama minulle täysin vieras ihminen autoni kyytiin. Pelkään jo etukäteen, että jos saankin paniikkikohtauksen ajaessani autoa ja vieraiden ihmisten kyytiin ottaminen jännittää minua. Minun pitäisi vielä ajaa vieraassa kaupungissa. Olen yrittänyt keksiä jotain hyvää tekosyytä, ettei minun tarvitsisi ajaa omalla autolla, mutta minusta kuitenkin tuntuu, että minun kannattaisi olla asiassa rehellinen ja kertoa suoraan asiasta. Hauskinta tässä on, että koen olevani hyvä kuski ja uskallan kyllä yksin ajaa uusissa ympäristöissä, mutta kyse on ehkä "ramppikuumeesta", jos sitä termiä voi tässä yhteydessä käyttää. Toisaalta ei kannattaisi vältellä tilanteita, jotka jännittävät tai laukaisevat paniikkia/ahdistusta, mutta tilanne on sen verran tuore, että ehkä teen altistusharjoituksia sitten jossain vähän stabiilimassa vaiheessa 😬
nyt lähinnä kaipaan tsemppausta ja ehkä omia kokemuksianne vastaavanlaisesta tilanteesta 😊
Kommentit (7)
Sori, en osaa varmaan auttaa mutta tunnen myötätuntoa, koska pystyn samaistumaan niin hyvin. Itsellä kanssa autolla ajaminen vieraassa ympäristössä aiheuttaa kohtauksen, varsinkin jos siihen liittyy kiire. Mulla oli viime vuonna tilanne, kun olisi pitänyt viedä työkaveri kotiinsa alueelle jota en tunne. Hirveä olo! Luojan kiitos, tilanne raukesi kun hän menikin toisella kyydillä! Olisin varmaan ajanut kolarin kohtaus päällä.
Ehdottomasti kannattaa olla rehellinen! Voi kun itsekin pystyisi siihen. Mullakin on töissä tilanteita, joista olen vain yksinkertaisesti lintsannut selittäen ties mitä tekosyitä. Kaikki liittyen siihen, että olisi pitänyt ajaa vieraaseen paikkaan. Helpointa olisi, jos vain kertoisi totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin periaatteessa käydäkin tutustumassa, mutta sinne on 200 km matkaa 😕 ja uskon, että kun yksin ajan niin kaikki menee hyvin, mutta kun kyytiin istuu ihmiset, joita en ole koskaan tavannut aikaisemmin, alan jännittämään.
Ajattelin ottaa asian mtt:ssä puheeksi ja uskon myös esimiehen varmasti ymmärtävän. Asian kertominen esimiehelle on vain tosi vaikeaa ja mietin muuttuuko hänen suhtautumisensa minuun 😕 oikein tyypillistä ajatusjuoksua 😂 Minulla ei ole oikein miuta syytä, miksi esimiehelle tarvitsisi kertoa, joten ohuesti harmittaa, että se pitää selvittää jonkun koulutuskyydin vuoksi! Damn! 😬
Kiitos, heti helpottaa, kun on joku joka omaa samanlaisia kokemuksia! 😊
AP
Ymmärrettävästi nyt harmittaa, mutta ajattele sitä siltä kantilta, että ainakin se on sitten kerrottu eikä sun tartte tulevaisuudessa enää murehtia jos tulee vastaavia tilanteita!
Se on kyllä totta. Kyllä niitä tilanteita varmasti tulee jatkossakin, vaikka harvakseltaan tuleekin. Mutta ei sitten tarvitse jokaiseen tilanteeseen kehitellä mitään tekosyitä 😊
AP
Vieraat ihmiset eivät siis ole työtovereitasi? Matkaa ei voida tehdä heidän autollaan? Keskustele ihmeessä esimiehesi kanssa! Hän joko ymmärtää ja osaa olla empaattinen, ja ehdottaa jopa tilanteeseen ratkaisua- tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro ihmeessä avoimesti! Itselläni on hyvin samankaltainen tilanne, jännittävissä/uusissa tilanteissa tulee paniikkikohtauksia (käyn psykologilla, olen saanut reseptille rauhoittavia ja beetasalpaajia) ja luonnollisesti pelkään niitä etukäteen -> varma keino lietsoa paniikkikohtaus käyntiin.
Olen huomannut valtavaksi avuksi nimenomaan kertoa ja puhua asiasta. Se paniikkimörkö ikään kuin pienenee, kun puhun siitä ääneen. Paniikkikohtaus ei myöskään jännitä niin paljoa, jos olen etukäteen kertonut asiasta - alitajunta kai jotenkin ajattelee, että nyt ei ole edes niin paha saada sitä kohtausta, kun ihmiset ympärillä tiedostavat, että sellainen voi tulla.
Mulle myös itse paniikkikohtauksen alkaessa/aikana on iso voimavara puhua siitä, senhetkisestä tunteesta ja tilanteesta. Tavallaan siis "lietson" sitä paniikkikohtausta, "kutsun sen mukaan". Tällä siis tavallaan käänteispsykologisesti koen, että kun "hyväksyn" kohtauksen, ei se saakaan voimaa ottaa minusta ylivaltaa. Etenkin, jos olen toisen ihmisen kanssa, koen helpoksi ja helpottavaksi sanoa ääneen "hitto, nyt mua ahdistaa, siellä se paniikki taas on. Mutta olkoot, olen ennenkin selvinnyt, tulkoot mukaan mutta se piru ei mua estä tekemästä asioista, MINÄ päätän mitä teen, ei mielikuvitukseni tuottama mörkö".
En siis missään tapauksessa vähättele paniikin tunnetta, tiedän tasan miten kamalaa se on. Itselleni lähteminen johonkin oli aina pahin (on yhä, jos jännittää) ja se muiden ihmisten kanssa oleminen. Ennen lääkitystä saatoin jopa jäädä kotiin potemaan, koska yksin ollessa kotona kohtaus ei koskaan jatkunut. Päätin, että nyt se loppuu, en anna sen hallita minua vaan olen avoin ja rehellinen tilanteesta. Yleensä ihmiset ovat ymmärtäväisiä, ainakin yrittävät olla ja se helpottaa itseäkin kovasti.
Tsemppiä sinulle, ap!
Ehkä lääkäri tai depressiohoitaja pystyy paremmin neuvomaan, kun tietävät paremmin tapauksesi. Pystyisitkö käymään ennakkoon siellä koulutuspaikkakunnalla tsekkaamassa reittiä ja määränpäätä? Itse saan rauhan, kun käyn reitin läpi fyysisesti tai googlemapsin katukuvan avulla.