Mies ei koskaan kysy elämästäni mitään.
Siis esimerkiksi miten päivä meni, mitä kuuluu, mitä odotan kesälomalta, millaista oli kun olin lapsi jne.. Tai mistä haaveilen, mitä pelkään jne.. Tai jos olin kavereiden kanssa ulkona, ei kysy että oliko kivaa tms. Juttelemme kyllä paljon ja meillä on paljon läheisyyttä ja mies haluaa edetä suhteessamme ja selkeästi rakastaa. Mutta ihmettelen miksi ei kysy elämästäni koskaan mitään. Kerron kyllä monesti oma-aloitteisesti. Mutta olisi kiva jos joskus edes sanoisi että kulta millainen päivä oli töissä tai nukuitko hyvin tai edes jotain. Olenko ainoa tällaisessa tilanteessa? Ja miksi se ei kysy? En ole itseltään saanut vastausta asiaan.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkä suhde? Kuulostaa samalta kuin eksäni. Hän oli kiinnostunut minusta vain hormonihimoissaan ja parin vuoden jälkeen ei enää senkään vertaa, joten erosimme. Nykyinen on kiinnostunut minusta myös ihmisenä eikä pelkästään hauskana/nättinä/seksikkäänä seurana.
Kolme vuotta ollaan oltu yhdessä, asuttu kaksi vuotta saman katon alla. Tämä suhde ei kyllä perustu mitenkään ensisijaisesti seksiin, vaikka seksistä tykkäänkin, enkä koe olevani hänelle mikään näyttelyesine myöskään. Hän ei itse kovin mielellään kerro esim lapsuudestaan mitään vaikka kuinka kysyisin. Ap.
Ei miehesi tällä kysymättömyydellä tarkoita mtn pahaa,hän on vain sen luontoinen. Seurustelin vuosia naisen kanssa,joka ei myöskään koskaan mitään kuulumisia ja vointia kysellyt,ei myöskään moikkallut, koska ei vaa ollut sen tyyppinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Ei miehesi tällä kysymättömyydellä tarkoita mtn pahaa,hän on vain sen luontoinen. Seurustelin vuosia naisen kanssa,joka ei myöskään koskaan mitään kuulumisia ja vointia kysellyt,ei myöskään moikkallut, koska ei vaa ollut sen tyyppinen ihminen.
Ihminen (tässä tapauksessa minä) kuitenkin jonkun verran muuttuu jopa tämän kolmen vuoden aikana.. Millä hän sitten tuntee kuka olen jos ei koskaan kysy minusta mitään? Haaveeni ja ajatukseni on nyt vähän erilaisia kuin silloin kun tapasimme.. Mietin välillä että kuvitteleeko hän että olen aina sama kuin tapaamispäivänämme vai eikö häntä kiinnosta kuka ja millainen olen. Ap.
Ehkä hän olettaa, että koska hän ei mielellään kerro n-n -aiheesta, niin hänenkään ei sitten tarvitse vastata samoihin kysymyksiin vastavuoroisesti sinulle. En tiedä mistä tällainen johtuu. Vai onko se vain sitä, että kokee menneisyydessä jotain asioita edelleen kiusallisiksi tai suorastaan hävettävväksi, jotka sitten haluaa torjua - myös itseltään-, kun kuitenkin elämää tulisi osata enempi eteenpäin kuin haikailla menneitä. Vaikka muisteleminenkin on osa elämää; sen kokonaan tukahduttaminen -tästä ei lien nyt kyse- ei ole kovin täysin tervettä.
Olemme molemmat 40-vuotiaita, joten elettyä elämää on molemmilla takana aika paljon. Siis ennen tapaamistamme. Jos joskus mainitsen elämästäni ennen häntä niin hän vaihtaa puheenaihetta (olen ollut naimisissa vuosia sitten, ja elämästäni tuon avioliiton aikana en ilmeisesti saisi mainita mitään, vaikka siihen ajanjaksoon kuuluu valtavan paljon omaa elämääni mikä ei ex-mieheeni liity). Ihan kuin minua ei olisi saanut olla olemassa ennen tapaamistamme. Hän on ollut pitkässä avoliitossa, mutta ei halua itse puhua siitä. Tiedän hänen menneisyydestään kuitenkin aika paljon hänen ystäviensä kertomana. Ap.
Juttelette paljon, mutta mies ei kysy juuri sitä mitä sinä haluaisit kertoa. Ratkaisu: kerro oma-aloitteisesti, mitä haluat kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Juttelette paljon, mutta mies ei kysy juuri sitä mitä sinä haluaisit kertoa. Ratkaisu: kerro oma-aloitteisesti, mitä haluat kertoa.
Kuten laitoin aloitukseeni niin kyllä kerron oma-aloitteisesti. Mutta se ei tunnu samalta, kuin että toinen edes joskus kysyisi jotain. Mietin että eikö sitä kiinnosta kun se ei kysy. Ap.
Edellinen seurustelusuhteeni oli sellainen, että mies halusi tietää minusta suunnilleen aivan kaiken, kyseli koko ajan. Ja kyseli perheestäni ja työstäni ja menneisyydestäni ja arvoistani ja luonteestani ja ajatuksistani ja lähetti joka päivä työpäivän lopulla tekstarin että miten työpäivä on mennyt tai onko ollut kiva päivä ja aamulla tekstarin että nukuinko hyvin jne. Olen tottunut sellaiseen enkä ymmärrä mistä nyt on kyse. Ap.
Et ole hänen unelmiensa nainen, siitä tuo kiinnostumattomuus kertoo. Hän on kanssasi, koska se on kuitenkin yksinelämistä parempi vaihtoehto. Hän elää ikään kuin erillistaloudessa suhteessa, koettaa mahdollisimman paljon estää sinua pääsemästä ihon alle.
Melko kauheaa näin sanottuna, mutta monissa suhteissa tilanne on tämä. Eivät ihmiset aina suuresta tai edes pienestä rakkaudesta ole toistensa kanssa vaan yksinäisyyttä ja sen aiheuttamaan sosiaalista stigmaa paossa. Jos mies olisi todella hulluna sinuun, hän ei tosiaankaan käyttäytyisi noin.
Niin tuttua... Naimisissa 25 vuotta. Pari vuotta olimme tosi läheisiä, puhuimme yökaudet ja totesimme, että olemme toistemme sukulaissieluja.
Sitten alkoi arki. Olemme saaneet kolme lasta ja tehneet yhdessä yhtä sun toista. Olemme paljon toistemme seurassa. Mutta puhelemme yhteisistä puuhista, lapsista, työstä. Koskaan mies ei kysy, miltä minusta joku tuntuu. Ja nyt olen myös itse lakannut kysymästä, kun huomaan, että hän ahdistuu kyselystä. Hän ei halua yleisesti ottaenkaan paljon muistella. Hän sanoo, että haluaa elää tätä hetkeä. Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme jotenkin häviää, jos sitä ei muistella.
En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Normaali pitkä avioliitto? Normaali suomalainen mies?
Vierailija kirjoitti:
Edellinen seurustelusuhteeni oli sellainen, että mies halusi tietää minusta suunnilleen aivan kaiken, kyseli koko ajan. Ja kyseli perheestäni ja työstäni ja menneisyydestäni ja arvoistani ja luonteestani ja ajatuksistani ja lähetti joka päivä työpäivän lopulla tekstarin että miten työpäivä on mennyt tai onko ollut kiva päivä ja aamulla tekstarin että nukuinko hyvin jne. Olen tottunut sellaiseen enkä ymmärrä mistä nyt on kyse. Ap.
MIksi vaihdoit noin välittävän kuuloisen miehen tähän nykyiseen, joka ei ole kiinnostunut sinusta mitenkään?
Vierailija kirjoitti:
Edellinen seurustelusuhteeni oli sellainen, että mies halusi tietää minusta suunnilleen aivan kaiken, kyseli koko ajan. Ja kyseli perheestäni ja työstäni ja menneisyydestäni ja arvoistani ja luonteestani ja ajatuksistani ja lähetti joka päivä työpäivän lopulla tekstarin että miten työpäivä on mennyt tai onko ollut kiva päivä ja aamulla tekstarin että nukuinko hyvin jne. Olen tottunut sellaiseen enkä ymmärrä mistä nyt on kyse. Ap.
Olisiko joku välimuoto kuitenkin paras? Tuollainen jokapäiväinen, jatkuva kyseleminenkin onvähän rasittavaa. Voitko vihjailla useammin miehelle, että olisi kivajos hän kyselisi enemmän sinun kuulumisiasi?
Tuskin toista itse asiassa silloin tulisesti kiinnostaakaan, jos ei kysele. Aika moni mies varjelee vain omaa tonttiaan. Kun ei puhuta menneistä, niihin ei tarvitse reagoidakaan. Tämä voi olla järkevääkin, jos pelkää jomman kumman joutuvan huonompaan valoon. Tosin, eihän se kovin laadukasta läheisyyttä sitten ole. Mutta kaikista ei ole sellaiseen, joko omien ominaisuuksien tai historian painolastin takia. Ripustaudutaan vain toimivaan arkeen ja rukoillaan sen säilyvän ohuena ja turvallisena.
Miehille on usein ilmeisen vaikeaa tajuta, että juuri se sama status quon varjeleminen, joka itselle tuo turvalllisuutta, riistää turvallisuudentunteen siltä toiselta, joka ei usko pystyvänsä elämään kaksiulotteisesti kovin pitkään. Kiinnostumiselle sielustasi voi tulla enemmän tilaa kun mies uskoo teidän vakiintuneen, tai sitten kun olette eläkkeellä, tai sitten ei koskaan. Sitä paitsi, aika moni elää ihmisen kanssa, johon tuntee vetoa mutta josta ei ihan täysillä pidä. Ne kun ovat eri kategorioita. Kaveriksi on hyvä hankkia mahdollisimman samanlainen, mutta puolisoksi haetaan vastavoimaa. Sellaisesta on joskus vaikeaa tykätä.
Vierailija kirjoitti:
Et ole hänen unelmiensa nainen, siitä tuo kiinnostumattomuus kertoo. Hän on kanssasi, koska se on kuitenkin yksinelämistä parempi vaihtoehto. Hän elää ikään kuin erillistaloudessa suhteessa, koettaa mahdollisimman paljon estää sinua pääsemästä ihon alle.
Melko kauheaa näin sanottuna, mutta monissa suhteissa tilanne on tämä. Eivät ihmiset aina suuresta tai edes pienestä rakkaudesta ole toistensa kanssa vaan yksinäisyyttä ja sen aiheuttamaan sosiaalista stigmaa paossa. Jos mies olisi todella hulluna sinuun, hän ei tosiaankaan käyttäytyisi noin.
Tätä olen miettinyt. Mutta en usko. Mies oli selkeästi suhteen alussa hyvin ihastunut minuun, jopa enemmän kuin minä häneen. Ja ihailee minua monessa asiassa millainen olen. Kehuu suoraan minulle ja puhuu ystävilleen asiasta. Ja tekee arjessa todella paljon eteeni, hyvinkin isoja "uhrauksia", joita ei varmasti tekisi ellei haluaisi juuri minua eikä todellakaan tekisi kelle tahansa seurustelukumppanille. Ja olen ainoa, jonka kanssa hän on halunnut naimisiin, olemme siis kihloissa ja häät tulossa. Edellisissä suhteissaan ei ole ollut ilmeisesti kovin täysillä mukana. Mutta hänellä on mielestäni jotenkin huono itsetunto tai siis epäilee jotenkin kelpaamistaan tai riittämistään. Ap.
Keskiverto suomalainen mies myös sanoo suhteen alussa: rakastan sinua, kerron sitten jos asian tila muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin toista itse asiassa silloin tulisesti kiinnostaakaan, jos ei kysele. Aika moni mies varjelee vain omaa tonttiaan. Kun ei puhuta menneistä, niihin ei tarvitse reagoidakaan. Tämä voi olla järkevääkin, jos pelkää jomman kumman joutuvan huonompaan valoon. Tosin, eihän se kovin laadukasta läheisyyttä sitten ole. Mutta kaikista ei ole sellaiseen, joko omien ominaisuuksien tai historian painolastin takia. Ripustaudutaan vain toimivaan arkeen ja rukoillaan sen säilyvän ohuena ja turvallisena.
Miehille on usein ilmeisen vaikeaa tajuta, että juuri se sama status quon varjeleminen, joka itselle tuo turvalllisuutta, riistää turvallisuudentunteen siltä toiselta, joka ei usko pystyvänsä elämään kaksiulotteisesti kovin pitkään. Kiinnostumiselle sielustasi voi tulla enemmän tilaa kun mies uskoo teidän vakiintuneen, tai sitten kun olette eläkkeellä, tai sitten ei koskaan. Sitä paitsi, aika moni elää ihmisen kanssa, johon tuntee vetoa mutta josta ei ihan täysillä pidä. Ne kun ovat eri kategorioita. Kaveriksi on hyvä hankkia mahdollisimman samanlainen, mutta puolisoksi haetaan vastavoimaa. Sellaisesta on joskus vaikeaa tykätä.
Kiitos sinulle, tässä kirjoituksessa oli mielestäni jotain olennaista kirjoitettu. Tuntuu, että hän tosiaan yrittää varjella omaa tonttiaan, ja siksi pitää tiettyä etäisyyttä, ei niinkään ensisijaisesti pysyä kaukana minun tontilta. Minä tosiaan koen että turvallisuudentunteeni on jotenkin vähän uhattuna, kun elämä on vain tässä hetkessä. Hänelle se taas varmaan tuo turvallisuutta. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen seurustelusuhteeni oli sellainen, että mies halusi tietää minusta suunnilleen aivan kaiken, kyseli koko ajan. Ja kyseli perheestäni ja työstäni ja menneisyydestäni ja arvoistani ja luonteestani ja ajatuksistani ja lähetti joka päivä työpäivän lopulla tekstarin että miten työpäivä on mennyt tai onko ollut kiva päivä ja aamulla tekstarin että nukuinko hyvin jne. Olen tottunut sellaiseen enkä ymmärrä mistä nyt on kyse. Ap.
MIksi vaihdoit noin välittävän kuuloisen miehen tähän nykyiseen, joka ei ole kiinnostunut sinusta mitenkään?
Joskus sitä mietin, mutta siinä suhteessa oli pari muuta ylitsepääsemätöntä ongelmaa, minkä vuoksi päädyin lopettamaan sen suhteen. Ap.
Parisuhteeseen kuuluu myös se, että päivittäin sanotaan: minä rakastan sinua. Mikähän siinä on joillakin niin vaikeaa? Vai ollaanko vaan, kun ei yksinkään viitsitä olla?
Ihan turha tällaista on analysoida, että mistä se johtuu.
Se vaan on semmonen tyyppi.
On ihmisiä, jotka eivät koskaan kysy keneltäkään mitään. Joskus ne on sellaisia, jotka kyllä puhuvat mielellään itsestään ja kertovat omat kuulumisensa. Joskus ne on sellaisia, että ne eivät kysy muilta eivätkä puhu itsestään.
Onneksi olkoon, olet siis valinnut mieheksesi ihmisen, jolla ei ole sen vertaa sosiaalisia taitoja, että ymmärtäisi, että ei aina tarvitse olla edes aidosti kiinnostunut toisen elämästä - vaan että toisen kuulumisten kyseleminen kuuluu ihmissuhteisiin.
Miksi ihmeessä olet menossa sen kanssa naimisiin? Kai ymmärrät, ettei mies muutu? Jos asia jo nyt häiritsee sinua niin miten teidän käy 10 vuoden päästä?
Kuinka pitkä suhde? Kuulostaa samalta kuin eksäni. Hän oli kiinnostunut minusta vain hormonihimoissaan ja parin vuoden jälkeen ei enää senkään vertaa, joten erosimme. Nykyinen on kiinnostunut minusta myös ihmisenä eikä pelkästään hauskana/nättinä/seksikkäänä seurana.