Haluan avioliittoon mutta tunnun olevani vain panokone miehille
Olen vuosia yrittänyt etsiä "sitä oikeaa" jonka kanssa voisin solmia pyhän avioliiton, olen myös harkinnut menevän vain keskivertaisen mukavan ihmisen kanssa pätkä avioliittoon sillä olen todellä epätoivoinen läheiselle suhteelle johon kuuluu seksi ja intohimo.
Ongelma on siinä että miehet tuntuvat haluavan minusta vain asiaa, ja se asia on sukupuoli lihani. Kieltämättä olen otettu sillä tiedän että tilastollisesti ja biologisesti miehet eivät halua ultra hotista naisesta vaimoansa ja olen melko nätti omasta mielestänikin. Silti vähän ärsyttää, en varmaan ole vaimo matskua...
Miten voisin olla vaimomatskua paremmin, mistä ominaisuuksista miehet tykkää vaimoissansa?
Kommentit (11)
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
Hauska, älykäs, empaattinen, käytännön järjellä siunattu, nätti, uskollinen, naisellinen ja seksuaalinen. Lista on niin mahdoton, että on aivan käsittämätöntä, että olen koskaan naisia onnistunut saamaankaan. Puhumattakaan, että olen päätynyt naimisiin kuvailemani naisen kanssa.
Hannu Hanhi kirjoitti:

Olen. Silti vain pillu kelpaa.
Ehkä he etsivät naista, joka ei ole heti avaamassa jalkojaan.
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Hauska, älykäs, empaattinen, käytännön järjellä siunattu, nätti, uskollinen, naisellinen ja seksuaalinen. Lista on niin mahdoton, että on aivan käsittämätöntä, että olen koskaan naisia onnistunut saamaankaan. Puhumattakaan, että olen päätynyt naimisiin kuvailemani naisen kanssa.
Olen. Silti vain pillu kelpaa.
Ehkäpä ihastut miehiin, joiden parhaat puolet eivät korostu pitkässä parisuhteessa?
Miten olisi jostain seurakuntaporukoista? Löytyisikö sieltä sinulle aviomiesainesta?
Ystäväni etsii miestä jostain kristilliseltä treffipalstalta, siellä ainakin moni mies on liikkeellä tositarkoituksella.
Oikeasti, älä heittäydy heti pantavaksi. Ei sitten yksikään enää panokoneena pidä.
Hyvä vaimo siivoa, tiskaa, pyykkää, laittaa hyvää ruokaa, ottaa alkoholia sopivasti mutta vain miehensä seurassa, ansaitsee hyvin, mutta ei kuitenkaan enempää kuin mies eikä varsinkaan ole paremmin kouluttautunut...
Nämä vaatimukset tulivat ensimmäisenä mieleen. Ehkä huomaat, että ulkonäköä ei ole edes mainittu. Sillä ei ole mitään väliä, kun kyse on vaimosta.
Miehet jaksavat tapailla naista ilman seksiä jopa kuukausia. Teidän olettama, että nainen harrastaisi heti seksiä ja siksi ei ole aviomateriaalia ei pidä paikkaansa.
Seuraavassa tapailussa venytän ajan jo vuoteen jos kerta av:n mukaan seksillä pitää pelata saadakseen miehen :)
Panosta aitouteen ja luonnollisuuteen joka tavalla. Olet tyylikkäämpi ja tavoiteltavampi.
Ole oma itsesi, vähemmän meikkiä, vähemmän hiusvärejä. Puhu vähemmän ja kuuntele enemmän.
cool beans me twoo