Olen masentunut enkä voi puhua kenellekään

Mieheni koittaa kuunnella, mutta en osaa pukea ajatuksiani oikein sanoiksi ja päädyn loukkaamaan häntä. Enkä koskaan saa sanottua sitä mitä haluaisin.

Tein abortin kesällä ja luulin että se olisi ollut helpompi juttu, mutta olin väärässä. Abortin tekeminen oli isompi juttu kuin ajattelinkaan. Kadun päätöstä. Mietin vaikuttiko tehty abortti mahdollisesti hedelmällisyyteeni. Olen nyt myös alkanut ymmärtämään, että jos jään yhteen nykyisen mieheni kanssa, en luultavasti koskaan saa lapsia.

Mies kyllä puhuu haluavansa perheen yms. "sitten joskus", mutta minusta tuntuu että tämä "sitten joskus" ei tule koskaan. Mies nauttii vapaudestaan, ei halua ottaa vastuuta.

Meillä on koiranpentu (9kk) jonka hoitamiseen mies ei osallistu oikein mitenkään. Ei siivoa koiran pissa/kakkavahinkoja lattialta, ei vie ulos jos minä en ole koko ajan käskyttämässä. Olen koittanut sanoa, että sitten kun se näyttää siltäettä sillä on hätä, niin se pidättää maksimissaan sen ajan että saat vaatteet päälle. Silti mies saattaa katsoa useita 10 minuutin videoita sen jälkeen kun olen pyytänyt viemään koiran ulos. Lopulta minun on pakko viedä koira jos en halua siivota vahinkoja lattialta.

Tässä on taas yksi juttu. Mies on käsittämättömän herkkis kaikelle vähänkään ällöttävälle. Ei muka pysty siivoamaan koiran jätöksiä tai esimerkiksi siivoamaan vessaa. Minulla ei riitä ymmärrys tälle, minusta aikuinen ihminen tottuu ällöttävyyksiin kun vain tekee ja pidättää oksennusta. (Kuten minä teen siivotessani ripulipaskaa lattialta..)

Koiran ansiosta olen ymmärtänyt, että jos meillä lapsi olisi, minä olisin se joka vaihtaisi vaipat, siivoaisi oksennukset ja hoitaisi vessassa käynnit.

Tällä hetkellä teen 100% kaikista kotitöistä, koska mies on töissä ja minä opiskelen. Työnjako oli kuitenkin samanlainen kun hänkin opiskeli, mutta käyttää tuota tekosyynä. Maksan sitäpaitsi edelleen n. puolet menoistamme, vaikka minä saan vain opintotukea.

Olen niin väsynyt siihen että minä olen 100% vastuussa kaikesta. Kodista, koirasta ja miehen hyvinvoinnista. Ihan kuin asuisin teini-ikäisen kanssa. Jos pyydän tekemään jotain, niin se tehdään tyylillä "huoh, no joo joo....." ja suututaan.

Mä en enää jaksa tätä. Koulussakin kaikki olettavat ryhmätöissä, että MINÄ olen se joka ottaa kaiken vastuun ja tekee kun muut pyörivät reunoilla. Sitten jos en tee, niin kukaan ei tee ja minulle suututaan ja minua syytetään. Ihan niinkuin muutenkin elämässä.