Köyhä mutta onnellinen
Olen seitsemättä vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä. Saan tienata eläkkeen lisäksi noin 600e/kk. Se tarkoittaa noin 2000e miinus verot. Ylimääräistä ei juuri jää ja jos jotain isompaa haluaa, täytyy säästää rahaa aika pitkään. Olen kuitenkin onnellinen ja koen, ettei meiltä lasten kanssa puutu mitään. Menot on aika pienet (asuminen syö tietenkin isoimman osan) ja olen säästäväinen. Teen itse kaiken mitä pystyy.
Osa-aikainen työ tarkoittaa sitä, että on aikaa paljon lapsille ja lemmikille. On aikaa kiertää kirppiksiä ja tehdä hyviä ja edullisia löytöjä. On aikaa kerätä itse sienet ja marjat, yrtit ynnä muut luonnosta. On aikaa hoitaa pihaa ja kasvimaata. Jos olisin normaalissa työssä, ostaisin todennäköisesti valmiina paljon, ajan säästämisen vuoksi.
Kun karsii jostain, saa jostain muualta takaisin. Tässä on vuosien varrella tavallaan oppinut ja tottunut tähän elämään. Kai tätä voisi tavallaan downshiftaamiseksi kutsua.
Ennen kuin joku ennättää haukkua sossupummiksi, kerron, että mitään tukia en saa.
Kommentit (33)
Mikä eläke sitten on ellei yhteiskunnan varoista maksettava tuki?
Vierailija kirjoitti:
Mikä eläke sitten on ellei yhteiskunnan varoista maksettava tuki?
Yksityisen työeläkeyhtiön maksama työvuosien mukaan määräytyvä työkyvyttömyyseläke? Ei mitään tekemistä sosiaalitukien kanssa tietääkseni. Näin ainakin minun miehelläni. Ei aapee.
Hienoa :) ei materia ketään oikeasti onnelliseksi teekkään. Täytyy osata ottaa ilo siitä mitä on ja tavoitella oikeasti tärkeitä asioita. 👍
Mielekkäältä kuulosta toi sun elämäntapa, ap. Hienoa että olet onnellinen!
Miten työtä tekevä voi olla työkyvöttömyyseläkkeellä? Syöt kahdesta kuormasta ja olet sossupummiakin pahempi.
Eli viet esim. terveeltä nuorelta työpaikan ja saat tämän päälle vähän vielä extraa, jonka kanssa tavottoman moni tulee toimeen ja nyt pitäisi vielä kehua?
Anteeksi, mutta 2000 e tulot eivät ole köyhyyttä.
Materia ei tee onnelliseksi, mutta köyhänä on eläminen turvatonta ja tarpeellinen määrä rahaa tukee turvallisuudentunnetta ja oman elämänhallintaa.
Koen, että turvallisuudentunne ja elämänhallinta tekee onnelliseksi. Ainakin minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä eläke sitten on ellei yhteiskunnan varoista maksettava tuki?
Yksityisen työeläkeyhtiön maksama työvuosien mukaan määräytyvä työkyvyttömyyseläke? Ei mitään tekemistä sosiaalitukien kanssa tietääkseni. Näin ainakin minun miehelläni. Ei aapee.
Valtio ei siis mitenkään osallistu eläkkeiden maksuun? Kyllä kyllä...
Palataan asiaan, kun tulet toimeen yksin tuolla eläkkellä kuten tavattoman monet oikeat köyhät.
Kiva että olet tyytyväinen eläämääsi, kuulostaa hienolta. Tosin, noilla tuloilla et mielestäni ole köyhä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä eläke sitten on ellei yhteiskunnan varoista maksettava tuki?
Yksityisen työeläkeyhtiön maksama työvuosien mukaan määräytyvä työkyvyttömyyseläke? Ei mitään tekemistä sosiaalitukien kanssa tietääkseni. Näin ainakin minun miehelläni. Ei aapee.
Valtio ei siis mitenkään osallistu eläkkeiden maksuun? Kyllä kyllä...
Se on vähän kuin se, että kannattaa kuulua ammattiliittoon, kun liitot kustantaan paremman ansiosidonnaisen :D
Minullakin maksaa työkyvyttömyyseläkkeen Keva ja se määräytyy entisten tulojen perusteella. Töissä olen tarvittaessa kun työnantaja tarvitsee ja soittaa, en vie keneltäkään työpaikkaa. Ap
Miten saat rahat riittään? Meillä teinit syö koko perheen vararikkoon.
Minulla ei ole tuloja ollenkaan ja olen onnellinen. Ihanaa kun ei ole mitään velvoitteita.
Kuulostat ihmiseltä, jolla on hyvä positiivinen elämänasenne! Hyvä! On niin paljon hyvätuloisia, mutta kaikkeen tyytymättömiä ihmisiä. Raha ei tee onnelliseksi jos elämästä puuttuu kyky iloita muustakin kuin materiasta. Olen kanssasi samoilla linjoilla, hyvää elämää voi elää melko pienilläkin tuloilla kun saa käyttää aikaansa itse tärkeäksi kokemiin asioihin ja kun omaa kyvyn tehdä kaikenlaista eikä lamaantua pienituloisuudesta. Kuten vastauksista huomaat, täällä pyörii kaikenlaisia kahdehtijoita ja vissiin niitä parempituloisia, joilla rahaa on mutta ei minkäänlaista elämäniloa ja myötäelämisen kykyä. Kaikkea hyvää sinulle!

Kiitos 😊 alkuun tuntui kyllä siltä, ettei rahat riitä mihinkään mihin olin ns tottunut. Nyt kun asuminen on mitoitettu paremmin tuloihin niin sujuu taas hyvin. Asuin siis alkuun liian kalliisti ja kaikki meni lainanlyhennyksiin, yhtiövastikkeeseen, sähköön,remonttilainaan jne. Nyt asutaan pienemmässä ja vanhemmassa ok-talossa, lämmitän puilla ja tontti on oma niin ei mene kuin lainanlyhennys, käyttösähkö ja vesilasku kulutuksen mukaan. En enää harrasta mitään maksullista, mutta liikun luonnossa, hiihdän jne paljon, kirjastosta haen luettavaa ja leffoja/sarjoja lainaan. Lapsilla on toki omat harrastuksensa ja niihin riittää rahaa kun ennakoi. Ap
Mä olen myös tuloton kuten joku aiempi vastaaja oli ja tässä on haastetta pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös tuloton kuten joku aiempi vastaaja oli ja tässä on haastetta pärjätä.
Eihän Suomessa kenenkään tarvitse olla täysin tuloton?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös tuloton kuten joku aiempi vastaaja oli ja tässä on haastetta pärjätä.
Eihän Suomessa kenenkään tarvitse olla täysin tuloton?
Kyllä. Olen yrittäjä jolla ei ole töitä. Ei yrittäjä eikä yrittäjän puoliso mistään saa tukia.
Niin? Mitä oli tarkoitus kehua?