Oltiin sitten miehen kanssa parisuhdepäivällä ;(
Kerroin miehelleni, että nyt on jotain tehtävä , 20 v yhdessä, alamäkeä useaman vuoden. 2 teini-ikäistä ihanuutta, ei seksuaalista kiinnostusta kummallakaan (ne pakolliset 2 x kuussa, sama setti aina 10 min.), mutta mulla sentään kiinnostusta kohentamaan nyt olevaa. Viimeinkin lapset on sen ikäisiä, ettei niitä koko ajan tavii kuunnella/vahtia ym. No, alun alkain tää lähti siitä, kun minä pikkulapsiaikana lähdin salille klo 6:30 ja ukko sanoi, että kunpa hänkin pääsisi (ei oo koskaan ollut) aamuisin vaikka uimaan, mutta vie nyt lapset tarhaan (autolla), ehkä joskus pääsisi itsekin aamuisin, ihanaa olisi... No tuli aika, ettei enää lapset tarhassa, mahdollisuus vaikka mihin -ei kiinnosta, unohtui halu uintiin, halu rakasteluun, halu mihinkään. Myös raamit rapistuneet (paisuneet), mä pidän itsestäni huolta ihan jo hänenkin vuokseen, tosin enemmän itseni. No nyt ollaan oltu aviossa 20 v ja mä alan olla täysin turta. Mentiin kurssille, siellä yhteyttä etsimässä,käsikädessä, katsottiin silmiin. Ihana fiilis, nyt aletaan elää meille, kun lapset pärjää jo itsekseen (13 ja 14 v). Ja kun päästään kotiin: äijä jatkaa samaa vanhaa, ei halua jutella, ei nyt jaksa, ei kiinnosta, huomenna ehkä... No niin, mitäs nyt? Mulla kamala pettymys, hylätyksi tulemisen tunne. Taas kerran. Tekis oikeasti mieli erota! Lasten takia en vaan millään voi. Kauan kannattaa jatkaa? Aina antaa uusi mahdollisuus? Kysyin ennen tätä parisuhdeseminaaria, että mitä on mieheni mietä parisuhteestammen, niin ihan kuulemma on tyytyväinen, vähän on ollut vain väsynyt. WHAAAAT??? Tyytyväinen? Niin, kun mä teen kaiken, on kuin täysihoitolassa jne. Mitä mä teen?!?!
Kommentit (20)
Voi ku ihana kuulla! Mä vaan pelkään, että olen jo niin katkeroitunut, etten enää jaksa olla se ainoa, joka teen kaiken. Nytkin kun mennään esim. ulkomaille, teen ihan kaikki järjestelyt, paikan päällä hoidan hommat, hurmaan ja upgrade hotellihuoneeseen, ukko on tyytyväinen ja vaan ON! Jos yhä alan tästä arkenakin pussaamaan ja halimaa, en tiedä, jääkö siitä vain teennäinen ja jopa viha mulle, kun äijä ei tee mitään. Muut mua kyllä himoitsee, sen harvan kerran ku ollaan jossain bailaamassa. Siis ehkä 1 x 5 vuodessa? Kun toinen on niin mukavuudenhaluinen, ettei halua lähteä minnekää! Pitäiskö mun mennä joka vkl ja tehdä se mustasukkaiseksi? Mä vaan luulen, että sitten syyllistäis mua enemmän vaan.
Liian tottunut siihen, että kaikki pelaa. Ja hänkin tekee, mutta... Ei kaikki pelaa! Ei enää. Olen ajatellut, että lasten itsenäistymiseen asti ollaan perhe, koska ei oo mitään kamalia riitoja tai alko/huume/väkivaltaongelmia (vielä, ennen ku mä hajoon). Mullakaan mitään seksihimoja enää, kun on iin kaukana ne hurjat ajat, kun vielä oli kunnon rälläkkää... Nykyseksi lähinnä velvollisuudesta. Aina sama kaava... Ja 7 min -> onneks ei kestänyt tälläkään kertaa kauempaa...
Jaa. Kukaan ei siis neuvo mua. Mä jo toivoin... ITKUA JA HAMPAIDENKIRISTELYÄ.
Ihan selvää masennustahan tuo on. Tunteet sinua kohtaan eivät ole hävinneet mutta mis itse on hukkunut masennuksen saamattomuuteen.
Etpä itsekään halua miestäsi sen enempää! "onneksi ei kestänyt tälläkään kertaa, kuin 7min" !? Mitä tällainen puhe on??? Mitä valitat, kun et itsekään halua mitään?
Sinunkin pitää tehdä jotain toisin. Jos olet aina tehnyt ne kaikki kotihommat ym. Olet totuttanut miehen ja lapset siihen. Hän luulee että asiat on ok, ja ne on sinulle ok, jos asiat on aina olleet näin.
Sinun pitää ottaa parisuhdepalaveri ja sanoa että palvelu kesti näin kauan, nyt se on loppu ja nyt työt jaetaan. Esim. Kaikille omat pyykkikorit ja pesevät vaatteensa itse ja vievät kaappeihin itse jne. Ja valitsette kullekin päivät milloin tekee ruuan koko perheelle. Käytte miehen kanssa yhdessä autolla kaupassa kerran viikossa marketissa, että on ne jauhelihat ja maidot kaapissa. Valitse siivouspäivä jolloin kaikki tietää että jokainen siivoaa tunnin kuin pieni eläin, edeltä annettua osuuttaan.
Eiköhän siitä sinullekin vapaa-aikaa irtoa.
Tuon jälkeen psrin lomamatkan järjestäminen vuodessa ei tunnu enää niin vääryydeltä. Kaikki ei vaan pysty siihen ikinä, älä odota siihen asiaan muutosta suotta.
En osaa sanoa itse aiheeseen mitään, mutta on hankala lukea tuollaista tekstiä. Paina sitä entteriä aina jossain kohtaa. Se selkeyttää aika hyvin jos osuu edes suunnilleen oikeaan kohtaan.
Edellinen lähti siitä kokemuksesta, että nainen ei halua seksiä jos on miehelle vihainen. Yleensä nainen on miehelle vihainen kun tämä ei tee kotona mitään tai vaan juo kaljaa tai molempia. Pitää korjata kiukun syy ensin ennen kuin sitä seksiä voi alkaa taas haluta.
Sinun pitää saada tuntea olevasi haluttu. Hanki siis sivusuhde, jos kantti kestää.
Eli vuosikaudet sinä asetit itsesi miehen edelle, lähdit aamulla salille kun mies lähti viemään lapsia hoitoon. Kaikesta päätellen mieskin olisi halunnut sitä omaa aikaa (käydä uimassa), mutta ei vaan onnistunut, kun vastuu lapsista oli hänellä.
Nyt sitten yllättäen halailet ja pussailet, kun olet aikasi dissannut ja pitänyt jonkinlaisena oman elämäsi mahdollistajana. Vähemmästäkin mies kummastuu etenkin kun kaikesta päätellen olet tehnyt hänelle aika selväksi, että kaikki muut miehet on ihanampia.
Käsittääkseni tuo on hyvin tyypillistä. Miehelle riittää, että asutaan yhdessä, arki rullaa ja ollaan kotona, kumpikin tekee siellä mitä huvittaa ja nainen pääasiassa hoitaa kotityöt. Nainen haluaisi tehdä yhdessä asioita, käydä teatterissa tai matkustella tai ulkoilla tai tulla joskus yllätetyksi tai edes viedyksi ulos syömään. Miehen mielestä on selvää, että rakastetaan toisiamme, kun kerran naimisiin mentiin 20 vuotta sitten ja hyvin on pärjätty siitä asti yhdessä ja onhan meillä lapsetkin, eihän sitä olisi lapsia tehty jos ei rakastettaisi. Nainen kokee, ettei ole pitkään aikaan saanut mitään merkkiä siitä, rakastaako mies vielä vai ei.
Tästä on ihan vitsikin. Vaimo kysyy, rakastatko minua vielä ja sanoo, että voisit kertoa sen useammin. Mies toteaa, että kertoihan hän sen jo 20 vuotta sitten, hän kyllä ilmoittaa, jos tilanne muuttuu.
Mikä neuvoksi ap:lle? Keskustele syyttämättä ja suoraan miehen kanssa. Kerro kaikki tunteesi ja odotuksesi hänelle suoraan. Sano esim. se, että haluaisit hänen joskus varaavan matkan tai hoitavan jonkun käytännön asian tms. Kerro, mistä sinä tulet onnelliseksi. Ja mistä tulet onnettomaksi. Ehkä puolin ja toisin pitäisi vähän joustaa ja miettiä, mitä suhteeltanne haluatte.
Oisko sulla mahdollisuutta lähteä vaikka pariksi viikoksi lomalle ilman miestä ja lapsia? Jos se sitten tajuaisi sun arvon.
Kuulostaa siltä, että olet ottanut itsellesi vallan päättää kaikista perheenne asioista. Sellainen käy pidemmän päälle raskaaksi. En asetu sen kummemmin kummankaan puolelle, mutta tuollaisessa asetelmassa mies voi tuntea olevansa melko mitätön tekijä kotonaan.
Lapset ovat nyt sen ikäisiä, että heiltäkin voi pyytää apua kotitöihin ja hyvä olisikin, jotta oppivat niitä itsenäistä elämää varten.
Millaista työtä miehesi tekee? Syy väsymykseen/tympääntymiseen voi löytyä siitä.
Toivottavasti tämä toimii edes esimerkkinä nuoremmille: älkää tehkö näitä virheitä "ruuhkavuosina" tai teillä ei ole enää parisuhdetta kun lapset kasvavat.
Lasten ei tarvitse ainoastaan pärjätä itsekseen, niiden täytyy alkaa tehdä jo ihan oikeita kotitöitä.
Tuon ikäinen voi: pestä koneellisen pyykkiä, imuroida talon, hoitaa tiskit, laittaa ruuan (kinkkukiusaus uuniin ei ole ydinfysiikkaa), käydä pyörällä repun kanssa kaupassa, pestä vessat, vaihtaa lakanat, keittää kahvit, tehdä lumityöt, leikata nurmikon. Ja kaiken tämän osaa tehdä tyttö tai poika. Testattu on.
Leipominen ja jälkiruokien teko ei ole sitten kotityö, sitä he tekevät ilokseen.
Jos oikeasti et halua erota, sanoisin, että mielessäsi kuvittele itsesi eronneeksi, ja ala elää sen mukaan. Enkä nyt tarkoita mitään irtosuhteita, vaan lähinnä ajatusta että olet vapaa tuosta riippakivestä. Saako avioeropaperit jostain? Hanki ne ja täytä, kirjoita itsellesi samalla kirje tuntemuksistasi. Sulje kirjekuoreen, ja laita siihen päivämäärä jonnekin n.5 vuoden päähän, ja jemmaa se johonkin, itsellesi silloin avattavaksi. Sitten alat vain elää "omaa elämääsi", miehen ei tarvitse tietää päätöksestäsi, varmasti tunnet itsesi vapautuneemmaksi. Sitten kirjeen avaamispäivänä mietit asiaa taas.
Äijä ei ole masentunut, vaan ukkoutunut ja oloutunut.
Sohva ja Reinot vetää puoleensa.
Tekee kotitöitä velvollisuudentunnon rippeillään ja pienestä pakosta. Mutta nauttisi eniten, kun saisi köllötellä, ehkä vähän juopotella, saunotella, mahdollisesti leikkiä älypuhelimella, pistää pieruverkkarit jalkaan ja maata sohvalla.
Kun vanhan ajan tupien aika on ollut ohi jo 50 vuotta sitten, ei suomalainen mies ole siitä miksikään muuttunut. Sinulla on mies, joka haluaisi kiivetä uuninpankolle talveksi köllöttämään ja haisemaan. Nykyisin sohva on korvannut uunin päälliset.
Mitä tuollaiselle oloutuneelle äijälle pitäisi tehdä? Ennen se käskettiin halkometsään, mutta jotakin mielekästä puuhastelua tai työtä olisi syytä löytää. Sellaista, mikä saisi varmasti vauhtia. Ei satunnainen parisuhdekurssi tai muu auta, vaan ukko täytyisi saada kunnolla sohvalta ylös ja virtaa siihen. Jotakin luontevaa ja piristävää tekemistä täytyisi olla, muuten ukko alkaa jo maatua selästään sohvaan kiinni.
Pystyin heittämään lonkalta diagnoosin, koska kärsin samasta oireyhtymästä.
Otin vastaukseni pois, kun huomasin vastanneeni "viherpeipolle".