Miksi aina vingutaan rankasta vauva-ajasta
Aivan kuin se olisi jotain lähellä kuolemanrajaa kokemus. Yksinhuoltajille tyrkytetään perhetyötä ja ties mitä vertaisryhmää, avointa päiväkotia ja syynätään kaikki tukiverkkojen olemassaolot. Eniten rasittaa just nuo aktiviteetit. Ei vauva-aika ole rankkaa, rankempaa on uhmaikäisen taaperon tai leikki-ikäisen kanssa mutta sitten saatkin pärjätä omillas ja saat vaan muiden arvostelut miten et osaa kasvattaa lastasi.
Kommentit (24)
Niin, vauvat ja lapset ovat erilaisia. Meillä oli todella helppo vauva-aika, mutta toki ymmärsin puheista että kaikilla ei niin mukavaa ollutkaan.
Sitten tuli uhmaikä ja se oli meillä jotakin niin kamalaa, että ei koskaan tehty toista lasta. Tosiasia on, että uhmaikäisen lapsen kanssa apua ja neuvoja ei niin helposti enää löydykään. Olin todella väsynyt sekä henkisesti ja fyysisesti, mutta neuvolastakin vain lykättiin lappua ja lippua ja voivoteltiin että sellaista se on koita nyt jaksaa heippa!
Meillä haastava uhmaikä, jonka vuoksi vain yksi lapsi. Mutta kun murrosikä alkoi, tuntuii ettei tästä oikesti hengissä selvitä. Nyt alkaa
hieman helpottaa, kun mukula on ens kuussa täysikäinen.
Olin varautunut pahimpaan odottaessani kaksosia.Sukulaiset ja ystävät pelottelivat,neuvolastakin oltiin tarjoamassa apua vauvojen synnyttyä.Imetysliivejä ostaessani kuulin ettei imettäminen olisi varmaankaan todennäköistä kaksosten kanssa.Odotin jotain aivan mahdotonta vauvavuosista,joka sitten pääsi yllättämäänkin keveydellään.Nautin vauvoista täysin siemauksin,maitoa riitti molemmille ja vauvat olivat samantahtisia,mikä edesauttoi omaa jaksamista.Asennoiduin siis siihen etten tule kaikesta ehkä selviämään,joten yllätys oli suuri kun kaikki meni niin hienosti.
OT, mutta miksi pitää puhua vauvasta passiivissa? Miksi pitää sanoa: meillä nukuttiin / nukutaan eikä voi sanoa vauva nukkui / nukkuu?
En kertakaikkiaan tajua tätä ja vittu että raivostuttaa kun joku puhuu vauvastaan söpösti passiivissa.