Mulla ei ole yhtään kaveria, eikä varsinkaan ystävää :( Ei ketään perheen ulkopuolista kelle jutella.

Olet kyllä huomattavasti vanhempi.......Ei sulla ole aikaa ystäville koska netti vie elämästäsi 24//7

Etkö voi ottaa yhteyttä niihin vanhoihin kavereihin vai onko välit jotenkin lopullisesti poikki?

Sulla sentään on se mies. Mulla ei oo yhtään ketään.

Mä alan kaverittaa sua :)

Vierailija kirjoitti:

Mä alan kaverittaa sua :)

mä kans.

Täällä toinen 25-vuotias, jolla on vain perhe + pari nettikaveria, jotka asuvat kaukana (eivät siis Suomessa ollenkaan). Haluaisin elämääni kavereita ja ystäviä, joiden kanssa tehdä kaikenlaista ja joiden kanssa voisi jutella muuallakin kuin whatsappissa/netissä. Aikanaan mulla on kyllä ollut sellaisia koulun kautta yms, mutta elämät on vieneet eri suuntiin ja koska tällä hetkellä olen valitettavasti työtön, en oikeastaan arjessani tapaa uusia ihmisiä. Kiusaamistaustaa löytyy ja muutamia pettymyksiä ihmissuhteissa, jotka on tehneet musta hieman epävarman ja sellaisen, jonka ei ole helppo päästää lähelleen. Silti kaipaisin läheisiä ihmissuhteita perheen ulkopuoleltakin, ahdistaa olla näin yksinäinen. Mulla on tunne, että mulla olisi niin paljon annettavaa ystävyys- ja rakkaussuhteissa ja että melkein pakahdun siitä kaikesta välittämisen ja rakkauden ja hauskuuden ja tukemisen ja muun määrästä, jota en pääse ollenkaan päästämään ulos. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta en osaa paremminkaan kuvailla.

En osaa sulle varsinaisesti neuvoja antaa, mutta tulin kertomaan, ettet oo yksin asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Etkö voi ottaa yhteyttä niihin vanhoihin kavereihin vai onko välit jotenkin lopullisesti poikki?

No oikeastaan mulla oli yläasteella niitä kavereita ja siitä alkaa olla jo se 10 vuotta, niin tuskin enää kaverius syttyisi? Ja sitten tämä ystävyys joka kesti aikuisiälle asti niin hän muutti ulkomaille ja elää nyt nousukauttaan siellä, johon en mahdu mukaan:(

Ap

Sulla on sentään edes mies...

Mulla sama juttu. Tosin vanhemmat on sellaisia, ettei heille voi oikeasti puhua mistään. Jäljelle jää oikeastaan lähinnä vain mies. Pari kaveria on, mutta ollaan erkaannuttu tosi paljon, kun muutin kauemmas ja ollaan nykyään ihan erilaisia, niin etten oikein tunne voivani enää olla aidosti minä heidän seurassaan. Kaipaisin myös sellaisia ehkä vähän saman tyylisiä ystäviä, joille kelpaisin sellaisena kuin oikeasti olen.

Tuo on totta, että av ja netti vie liikaa aikaa oikealta elämältä, kröh...

T. N35 pk-seudulta, joka on vähän "hörhö" (terveys- ja vaihtoehtohoidoista kiinnostunut), mutta liian laiska ja saamaton saadakseen oikeasti mitään aikaan. Vähän myös ocd:stä kärsivä, mikä vaikuttaa jonkin verran elämään eikä siitä kehtaa kaikille kertoa. Lähellä sydäntä on musiikin kuuntelu, koirat ja matkailu. Baareissa en viihdy, tai rock-kapakoissa voisin viihtyä musiikkia kuuntelemassa ja juttelemassa, mutta en juomassa. :-)

P.s. Tulikohan tästä nyt vähän kuin joku ystävänhakuilmoitus..? :-) Vaikka!

Olin muutama vuosi sitten täysin samassa veneessä ap. Olin todella yksinäinen, perheeni ja avomieheni olivat ainoat lähimmäiseni. Aina kun avomieheni lähti vaikka viikonlopuksi pois kotoa, niin itkin yksin kotona yksinäisyyttäni.

Asiaan tuli muutos, kun hankin koiranpennun. Muita koiraihmisiä on helppo lähestyä, ihmiset tulevat helpommin puhumaan jos olet koiran kanssa lenkillä. Olen löytänyt koirapiirien ansiosta kolme hyvää kaveria, joiden kanssa käyn kahvilla jne. ja niiden lisäksi olen saanut paljon tuttavia, joiden kanssa juttelen silloin tällöin. En osannut edes kuvitella, kuinka paljon koira sosiaalistaa! Muutenkin koirasta on paljon seuraa, vaikka ihmisystäviä ei heti löytyisikään.

Tsemppiä. <3

Kelpuuta kaveriksi erilaisia ihmisiä, kyllä niitä kavereita löytyy kun ei ole valikoiva.

Lunta pesä täynnä.

Minulla on vähän typerä ongelma. Olen kolmikymppinen mies ja olen aina tykännyt enemmän naisten seurasta kuin miesten. Ja sitten se itse ongelma. Ihastun tosi herkästi.

Yritäppä siinä sitten olla kaveri kun sydämen kuvat näkyy silmissä.

Tällä hetkellä siis ei ole kuin pari kaveria(miehiä) joita näin viimeksi viime vuoden puolella.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän typerä ongelma. Olen kolmikymppinen mies ja olen aina tykännyt enemmän naisten seurasta kuin miesten. Ja sitten se itse ongelma. Ihastun tosi herkästi.

Yritäppä siinä sitten olla kaveri kun sydämen kuvat näkyy silmissä.

Tällä hetkellä siis ei ole kuin pari kaveria(miehiä) joita näin viimeksi viime vuoden puolella.

Ei miesten ongelmat kiinnosta ketään. Täällä keskitytään vaan naisiin, joilla ei ole oikeasti mitään hätää, mutta silti haluavat valittaa.

Missä asut? Meistä vois tulla frendit :)

Vierailija kirjoitti:

Olen 25 vuotias nainen, eikä mulla ole aviomiehen ja omien vanhempien lisäksi ketään kelle jutella ja soitella ja keiden kanssa viettää aikaa..

Olen aina viihtynyt yksin, mutta aina mulla on kuitenkin ollut pari kaveria ja ihmiset on pitäneet musta. En vain osaa enää luoda uusia kaverisuhteita, en tiedä miksi.. ahdistun jotenkin jos jostain meinaa tulla liian läheinen, mutta silti kaipaisin ystäviä elämääni.

Mulla oli 10 vuoden ajan yksi ystävä ja hän riitti minulle, en kaivannut muita lähipiiriini. Tiemme kuitenkin erkanivat ja nyt n.2 vuotta olen ollut todella yksin.

Miten saisin avattua itseäni ja saisin kavereita? Edes yhden :(

Vaikea sanoa mikä oikeasti on syynä kun en tunne sua, mutta jos et poistu kotoota niin vaikea saada uusia tuttuja

Et ole yksin... Olen itse pian 26 vuotta täyttävä avoliitossa elävä nainen. Kaverit ovat jääneet pikku hiljaa pois. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, vaan esimerkiksi pitkien välimatkojen takia yhteydenpito on vain jäänyt. Monet ovat myös saaneet lapsia ja olen jäänyt näistä kuvioista täysin ulkopuolelle. Tuntuu, ettei lapsen saaneet kaverit ole enää välittäneetkään pitää yhteyttä muihin kavereihin, kuin muihin perheellisiin ja lastensa kummeihin. Uusiin ihmisiin on ollut vaikea tutustua, sillä olen ollut lähiaikoina jonkin verran työttömänä ja lyhyissä työsuhteissa. Ei ole oikein varaa harrastuksiinkaan, joissa saattaisi tavata uusia ihmisiä. Tuntuu kurjalle, kun ei ole koskaan seuraa minnekään. Ei ketään, kenen kanssa jutella. Serkun kanssa pidämme yhteyttä noin kaksi kertaa vuodessa, jolloin sekin aika menee hänen lapsestaan puhumiseen. Yhden lapsuudenkaverin kanssa näemme harvoin, mutta hänkin asuu kaukana. 

Mies ei kuitenkaan korvaa ystäviä, vaikka olenkin kiitollinen parisuhteesta. Kuitenkin suhteelle tekisi hyvää, kun minullakin olisi muita juttukavereita. 

Vinkkejä uusien tuttavuuksien luomiseen aikuisiässä otan mielelläni vastaan. 

Aika samanlainen tarina kuin sulla ap. Hiekkalaatikolta asti on aina ollut kavereita ja ystäviä. Aina se jokin "paras ystävä", jolle on voinut puhua kaikesta.

Muutama hyvä ystävä oli näille päiville saakka mutta toinen sairastui vakavasti ja toinen petti luottamuksen niin en kokenut tarpeelliseksi pitää tälläistä henkilöä enää lähelläni. Viihdyn hyvin myös yksikseni joten poikaystävän ja oman perheen lisäksi en oikein osannut kaivata muita henkilöitä.

Huomaan tällä hetkellä kuitenkin välillä havahtuvani siihen epäreiluuden tunteeseen, kun itse on aina ollut reilu ystäviä kohtaan. Mutta sitten epäluotettavasti ja huonosti käyttäytyvät porskuttavat eteenpäin, kun itse jää yksin. Toivoisin löytäväni uusia tuttavuuksia, kenties jopa ystäviä. Laita ap ystävhakuilnoitusta jollekin palstalle, kenties vastaan siihen. ;-D

Mistäpäin olette? Olisiko ihan typerä idea vaihtaa sähköpostiosoitteita ja katsoa josko saataisiin vaikka tapaaminen aikaiseksi? T: N26

Vierailija kirjoitti:

Sulla sentään on se mies. Mulla ei oo yhtään ketään.

Sanonpa minäkin omasta puolestani sen, minkä moni on sanonut niin kovin usein.. Jos miehen kanssa ei ole mitään yhteistä, hänellä omat piirit ja menot sun muut, voi yksinäisyyden kokemus olla vielä julmempi kun niillä, joilla ei ole kumppania. Kun seuraa sivusta hyvin läheltä sen puolison elämää johon kuuluu ystävät ja menot, tekee se omasta olosta vielä entistä pahemman.